TÄYSIAIKAINEN RASKAUS, UUSI KOTI JA MUITA VIIME VIIKKOJEN KUULUMISIA

Hupsista hei, edellisestä päivityksestä on kulunut yli kaksi kuukautta! Tässä ajassa on ehditty juhlia jo pääsiäisen lisäksi juhannuskin, selata kymmeniä asuntoilmoituksia ja löytää juuri meidän perheelle sopiva ensimmäinen ihan oma koti.

Saatiin uuden kodin avaimet kesäkuun puolivälissä, tarkalleen ottaen raskausviikolla 36+1. Tämä on naurattanut mua koko kevään, koska v a n n o i n plussaamisesta lähtien, että me ei sitten muuteta kesällä niin, että olen viimeisilläni. Aavistelin niin kuitenkin käyvän, ja niinhän siinä sitten kävi. Jooa syntyi raskausviikolla 36+3, joten aika paljon jännitystä liittyi tähän ajankohtaan.

Muutto meni lopulta yllättävän kivuttomasti - ihan kirjaimellisesti myös mun osalta. Kaiken kantamisen jätin mahattomille, mutta muuten pakkasin, siivosin, teippasin ja vähän maalasinkin mahasta huolimatta. Ihanat kesähelteet osui tänäkin kesänä meidän muuttohommien päälle, mutta edes ne ei saaneet mun oloa tukalaksi. Päin vastoin, oli ihanaa viettää pojan kanssa päiviä aurinkoisessa leikkipuistossa remonttia paossa. Vasta viikon puurtamisen jälkeen alkoi kropassa oikeasti tuntua kaikki tehty työ. Tähän kohtaan sattui juhannus, joten saatiin jo sillä verukkeella vähän hengähdystaukoa. 

Nyt raskaus on edennyt tosiaan jo täysiaikaiseksi, mikä tuntuu aivan uskomattomalta! Tänään eletään raskausviikkoa 37+5. En ole tarkoituksella yrittänyt savustaa vauvaa ulos vielä. Sen olen kuitenkin tässä kodin parissa rehkimisen ja taaperon perässä juoksemisen lomassa todennut, että jos tällä ei synnytys käynnisty niin sitten sitä ei saa käynnistymään mikään kikka kolmonen. Uskon siis vakaasti, että vauva syntyy, kun on valmis. Vähän on kyllä naureskeltu sitäkin, että eihän vauva-raasu uskalla syntyä, kun täällä on päivästä toiseen sellainen hurlumhei-meno, että yhtään heikompaa hirvittää. Sitä paitsi mahassa on aika hyvät tarjoilut: täysiaikaisuuden kunniaksi leivoin kakun ja eilen käytiin leffassa herkuttelemassa poppareilla ja irtokarkeilla. Iso suositus muuten Ison Omenan lounge-salille: aivan fantastisen mukavat nahkapenkit säädettävällä selkänojalla ja jalkatuella. Ei tuntunut laisinkaan tukalalta pötkötellä mahan kanssa paikoillaan kahden tunnin elokuvan ajan. 

Tänään suunnitelmana on käydä palauttamassa vuokra-asunnon avaimet ja piipahtaa samalla matkalla jossain isommassa leikkipuistossa. Sitten onkin kaikki tärkeät asiat hoidettu, ja voidaan oikeasti kevein mielin jäädä odottelemaan vauvaa.

Mitä kuuluu muiden kesän viettoon?

MEIDÄN VIIKONLOPPU

Meidän perheellä on takana aivan ihana, aurinkoinen viikonloppu! Ironista toki, onnistunut viikonloppu on se, jolle ei ollut juuri suunnitelmia tai odotuksia. Tai no, mies tunnusti torstaina odottavansa vain, kuka sairastuu ja mihin seuraavaksi. Eikä ollut täysin väärässä, sillä mä vietin perjantain etäpäivänä kotona osittain flunssan vuoksi. Mutta pikku nuha on nimenomaan pientä näiden viime viikkojen sairastelujen jälkeen.

Perjantaina tosiaan päästiin aloittamaan viikonloppu tavallista rennommissa merkeissä, kun mun ei tarvinnut työpäivän päätteeksi kiiruhtaa kotiin. Suljin vain työläppärin kannen ja lähdettiin miehen kanssa yhdessä hakemaan poika päiväkodista. Mä jäin pojan kanssa kotipihalle tekemään vuoden ensimmäisiä hiekkakakkuja. Sillä välin mies valmisti meille päivälliseksi avokadopastaa, johon laitettiin ensimmäistä kertaa manchegoa parmesanin tilalle. Toimii! Suosittelen kokeilemaan, jos parmesani ei raskausajan suositusten vuoksi sovi annokseen. 

Lauantaina nukuttiin Jooan kanssa jopa seitsemään asti, mikä on meille myöhään. Jätettiin isi jatkamaan unia, ja suunnattiin aamuhommiin. Jooa leikki koko aamun tosi tyytyväisesti omia leikkejään, mikä on aina ihanaa luksusta. Itse touhotin kaikenlaisia valmisteluja päivää varten. Saatiin lauantaina ennen mun työvuoroa kyläilemään ensin Jooan serkkupoika perheineen ja näiden jälkeen vielä yksi Joensuussa asuvista ystävistämme. Aamusta siis pakkailin itselleni eväät, leivoin leipää edellisenä iltana alulle laittamastani taikinasta ja tein vielä viime hetken kauppalapun. Aamun aikataulut meni aivan täydellisesti nappiin, ja osuttiin ruokakaupasta juna-asemalle vieraita vastaan juuri junan saapuessa.

Päivä hurahtikin ihan siivillä, kun päästiin pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Me pidettiin serkusten leikkitreffejä lähes viikoittain silloin, kun meidänkin poika oli vielä osan viikosta kotihoidossa. Nyt sairastelujen ja muiden kiireiden ohessa ei oltu nähty ristiäisiä lukuunottamatta sitten helmikuun alun. Nuorin serkuksistakin oli ehtinyt kasvaa vaikka kuinka!

Poikienkin leikit sujui jälleen tosi hyvin. Ihan hämmästeltiin jälkikäteen, että yhdestäkään lelusta ei tullut pienintäkään kinaa missään kohtaa. Toki he levittivät oikeasti lähes jokaisen meidän kotoa löytyvän lelun pitkin olohuonetta, joten kyllähän niitä riitti jaettavaksi. Leikit oli ehdottomasti sotkun arvoiset, samoin kuin se, että me aikuiset saatiin keskustella rauhassa kahvin ja kakun äärellä.

Vieraat vaihtuivat lähes lennossa. Pikaisesti ehdin vaihtaa tärkeimmät kuulumiset myös toisen ystävän kanssa ennen töihin suuntaamista. Oli muuten aika jännittävää mennä kaupalle töihin kolmen viikon tauon jälkeen. Tässä kohtaa raskautta saa jännittää jo sitäkin, mahtuuko enää työvaatteisiin mitenkään päin. Housut sain vielä viriteltyä ponnarilla, mutta kauluspaidan vaihdoin jo suosiolla t-paitaan ja takin jätin reteesti auki. Enää ehkä kolme työvuoroa jäljellä!

Olin ensimmäistä kertaa töissä iltakymmeneen, ja voi luoja olen välttänyt tätä ihan syystä. Kymmenen on mun nukkumaanmenoaika, ja olin aivan t ö ö t kotiin lähtiessäni. Tietenkään uni ei meinannut tulla millään, ja yöstä tulikin melkoinen liskojen yö. 

Sunnuntaina olisin saanut nukkua, mutta kuoleman väsyneestä olotilasta huolimatta en saanut unta. Selasin sitten asuntoja puhelimesta kunnes oli pakko nousta aamupalalle. Jostain hyvin väsyneestä aivotoiminnan syövereistä nousi ajatus lähteä shoppailemaan. Hyvin ehtisi ihan aamupäivästä, kun oltiin koko perhe jo varhain ylhäällä. Ja niin me ajettiin Jumboon vain todetaksemme, että vapautuneet aukioloajat ei koskekaan sunnuntaiaamuja. Oho. No, oikeasti kaupat aukesivat melko pian, ja odotellessa hörpittiin Starbucksista haettuja kahveja pahimpaan väsymykseen Jooan kirmatessa onnessaan tyhjällä leikkipaikalla. 

Muutamassa tunnissa löydettiin pääsiäiskoristeita, kolme paria kesäkenkiä, äitiysfarkut ja isille pleikkapeli, joten reissu oli varsin onnistunut. Käytiin vielä Cittarissa syömässä lounaaksi patongit ja tekemässä muutama tärkeä ostos eli vaippoja, heviä ja kaakaota.

Jooalla on poskessa "kissanviikset", jotka syntyivät aamulla ihan itse äidin kanssa meikatessa :D

Iltapäivällä mies lähti lukupiiritapaamiseen ja mä koomasin omassa rauhassa sarjoja katsellen  ne kokonaiset 60 minuuttia, jotka poika nukkui päiväunia. Olisin itse tarvinnut pidemmät, mutta näillä nyt mentiin. Päätin piristää meidän molempien päivää jätskikauppareissulla ja ulkoilulla. Viihdyttiin ulkona ihanan leudossa kevätsäässä 1,5 tuntia, minkä jälkeen olikin jo hyvin myöhäisen päivällisen aika. Illan loppu kuluikin hetkessä leikkimiseen ja uuteen viikkoon valmistautumiseen. Uskomatonta, että ensi viikon jälkeen ollaan jo liki puolivälissä huhtikuuta!

VIRON MATKA VAIHTUI IKEAAN JA MUUT VIIKON KUULUMISET

Aurinkoista tiistaita! 

Kuten otsikosta voi päätellä, meidän viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi jo toista viikkoa putkeen. Huh huh, olen aivan kypsä tähän sairasteluun. Kuka olisi uskonut, että siirtyminen osa-aikaisesta päivähoidosta täyteen hoitoviikkoon saisi aikaan tällaisen sairastelukierteen. Jos siis siitä on kyse. Vaihtoehtoisia selityksiä ovat leikkauksen aikaansaama hetkellinen vastustuskyvyn aleneminen ja ihan vain huono tuuri.

Viime viikon maanantaina oikein  puhkuin tarmoa ja energiaa uuteen viikkoon. Viikosta oli tulossa hektinen, sillä oltiin suuntaamassa viikonlopuksi Viron puolelle Jooan isovanhempien tontille auttelemaan. Maanantaina vein pojan aamulla päiväkotiin ja suuntasin pitkäksi päiväksi töihin saadakseni tehtyä vähän tunteja sisään. Illalla ehdittiin syödä yhdessä päivällinen ja ehdin hetken leikkiä pojan kanssa ennen treeniä ja lenkkisaunavuoroa. Tunsin kiitollisuutta siitä, että tällaiset viikot ovat harvassa ja elämäntilanne toistaiseksi väliaikainen. Jo yhden päivän jälkeen hengästytti.

Tiistaina heräsin epätavallisen väsyneenä ja huonovointisena. Reippailin kuitekin töihin täysin siinä uskossa, että iloinen mieli ja reipas asenne auttaa selviämään päivästä. Onhan raskaan viikon päätteeksi luvassa rentouttava viikonloppu. Huono-olo kuitenkin yltyi asenteesta huolimatta ja jouduin luovuttamaan kesken päivän. Kotona se iskee - oksennustauti. Olisi T O D E L L A K I N pitänyt vain perua se edellisen viikonlopun sukulaisvierailu.

Jooa yskii koko yön, ja nukutaan molemmat miehen kanssa koiran unta odottaen vain sitä hetkeä, kun ei jää pelkäksi yskimiseksi. Yllättäen sitä ei kuitenkaan tule. Aamulla pojalla on kuumetta. Taas. Ei ole todellista. Lepäillään kahdestaan kotosalla keskiviikko. Olisihan se liikaa pyydetty, että äiti saisi toipua rauhassa. Pojan kuume nousee päiväunien aikana jo 41 asteeseen, joten käydään illalla vielä lääkärissä. Sitä ennen luovutaan viikonloppusuunnitelmista ja perutaan jo varattu ja maksettu laivamatka. Edes verikokeista ei löydy syytä sairastelulle. Lääkärikin on jo selvästi pahoillaan asiasta.

Torstaina raahaudun töihin, koska mulla on joka tapauksessa aamulla Helsingissä pelkopolikäynti, jota en halua perua. Päivä menee ihan hyvin, vaikka olo ei hyvä olekaan. Illalla tilataan kiinalaista, joka on ainoa ruoka banaanijugurtin ja ruisleivän rinnalla, jota voin harkita syöväni. Mulla on seuraavana aamuna sokerirasitus, jota en yrityksestä huolimatta saa siirrettyä. Menköön siis tällä lähes samalla paastolla.

Ironista sinällään, sokerirasitus on ehkä viikon kohokohta. Vietän parituntisen rauhassa läppäriltä sarjoja katsellen ja blogitekstiä naputellen. Palkitsen itseni jäätävillä suklaaostoksilla, ja palaan tyytyväisenä ja yllättävän hyvävointisena kotiin pitämään sairastupaa pienen potilaan kanssa.

Lauantaina elämä alkaa varovaisesti jo hymyillä. Jooalla on toinen täysin kuumeeton päivä. Herätään koko perhe hyvin nukkuneina ja hyväntuulisina ja lähdetään aamupäivällä kirpputorille ostoksille. Pojat löytää pikkulegoja ja löydän lastenvaatteiden lisäksi itselleni kevättakin, johon mahtuu myös maha. Aurinko paistaa. Illalla pestään koko perheen talvivarusteet ja käydään reippaalla kävelylenkillä. On näissä rauhallisissa kotiviikonlopuissakin puolensa.

Sunnuntaille harkittiin pientä repäisyä siinä mielessä, että oltaisiin karattu miehen kanssa kahdestaan leffaan anopin hoitaessa poikaa. Yllättäen meistä kummallakaan ei oikein ole leffafiilis. Mua painaa vielä gradustressi, eikä kotityötkään tunnu loppuvan. Jotenkin päädytään kutsumaan anoppi meidän kanssa Ikeaan.

Kellojen siirtäminen sotkee ajankulun koko päivästä. Yllättäen Ikeassa on suhteellisen rauhallista, kun joskus neljän jälkeen päästään vihdoin sinne asti. Kierretään pikaisesti huonekalupuoli, jossa Jooa testaa innoissaan tuoleja ja haluaisi päästä jokaiseen lastenhuoneeseen leikkimään. Nälkä laittaa kuitenkin vipinää jokaisen kinttuihin. Mies on opettanut Jooalle, että Ikeassa syödään lihapullia. Pelkästään Ikean mainitseman saa Jooan hihkumaan lihapullia syömään!

Ruokailun jälkeen kiiruhdetaan kiertämään loput myymälästä ennen sulkeutumisaikaa. Iloksi ja yllätykseksi löydetään kiireessä kyhätyltä ostoslistalta kaikki lukuunottamatta tyhjiöpusseja. Olin odottanut shoppailevani Virolaisessa ruokakaupassa, mutta Ikea kyllä tyydytti ostelutarpeen oikein kivasti. Nyt on keittiön laatikot, pojan lelut ja kylpyhuoneen kaappi taas vähän paremmassa järjestyksessä.

Kertokaa, miten teidän suunnitelmat on viimeksi muuttuneet?
Me ei voida olla ainoa lapsiperhe, jolle näin käy kerta toisensa jälkeen!

VIIKONLOPPU TAMPEREELLA

Huristeltiin viikko sitten perjantaina töiden ja päiväkotipäivän päätteeksi pojan serkkujen luokse viettämään viikonloppua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan heidän piti ajaa meille, mutta sitten suunnitelmiin tuli iltavuorojen ja ei-sisäsiistien koiranpentujen kaltaisia muuttujia. Mä en suhtautunut alkuunkaan positiivisesti tähän muutokseen, koska meidän perhe tulee reissaamaan myös seuraavan viikonlopun eikä edellinen viikko ollut kevyimmästä päästä. Namipussilla ja tietokoneajalla lahjottuna suostuin kuitenkin hyppäämään pelkääjän paikalle perjantai-iltapäivänä.

Pysähdyttiin matkalla ABC:lle oikein lapsiperhe roadtripin hengessä. Jooa pääsi ihanan isolle ja siistille leikkipaikalle leikkimään, syötiin päivälliseksi Heseburgerin antimia oikein jälkiruokajätskejä myöten ja piipahdettiin vielä Kirjapörssissä, mistä tarttui muutama uusi kirja pojan kirjahyllyyn.

Perillä oltiinkin melkeinpä iltapala-aikaan. Jooa alkoi jo loppumatkasta kaivata omaan kotiin, joten ilta ei mennyt täysin rennoissa ja leppoisissa tunnelmissa. Oltiin aiemmin viikolla puhuttu paljon Tampereesta, serkuista ja yökyläilystä ja Jooa oli kaikesta oikein innoissaan. Väsymyksen iskiessä pitkän viikon jälkeen olisi pieni kaivannut sittenkin omaan kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Tämä ei yllättänyt mua laisinkaan, vaan juuri tästä syystä olin hieman skeptinen ylipäätään lähtemään viikonlopuksi pois kotoa.

Lauantaiaamuna matkasängystä heräsi hyvän tuulinen ja hyvin nukkunut pieni poika. Aamupäivästä hän tosin olisi jo ollut jälleen valmis lähtemään omaan kotiin. Lähdettiin kuitenkin Linnainmaan Hop Loppiin, joka kelpasi Jooallekin oikein hyvin.Viihdyttiin Hop  Lopissa peräti neljä tuntia, sillä skipattiin suosiolla molempien taaperoiden päiväunet. Jooa olisi jaksanut pidempäänkin, vaikka väsymys alkoi kyllä kieltämättä vähän jo näkyä.

Naureskeltiin taas serkusten välisille luonne-eroille. Meidän nuorempi kummityttö nautti Hop Lopista hiljaa haltioituneena ihmetellen. Jooa puolestaan suorastaan pursusi riemua, mikä purkautui esimerkiksi paikallaan pomppimalla. Hän siis kirjaimellisesti hyppi riemusta.

Meitä vanhempia riemastutti se, että v i h d o i n Jooa innostui liukumäistä! Ollaan odotettu tätä päivää, sillä kyllähän meitä aikuisiakin alkaa Hop Lopissa lapsettaa. Oltiin kerran aiemmin Hop Lopissa niin varhain viikonloppuaamuna, että siellä ei ollut lähes ketään muita. Tartuttiin heti tilaisuuteen, ja laskettiin vuorotellen kaikki liukumäet, joihin Jooa ei halunnut. Itse kiipesin riemuiten siihen pomppulinnan kaltaiseen liukumäkeen ja laskin alas käärmeputkea pitkin. 

Tällä kertaa riemuittiin liukumäistä siis yhdessä koko perhe. Mua jopa vähän kauhistutti, kun Jooa ei antanutkaan yhtään pitää kiinni tuossa korkeassa sinisessä liukumäessä. Vaan hienosti hän hallitsi itsensä koko alastulon ajan. Ja iloiten kiipesi liukumäkeen uudestaan ja uudestaan vuoroin äidin ja vuoroin isin kanssa.

Tuossa pienistä putkista koostuvassa liukumäessä Jooa juoksi itsenäisesti ylös ja laski alas meidän vanhempien istuskellessa mäen alla ihmettelemässä menoa. Hieman isompi lapsi laski pitkään Jooan seurana, ja näytti miten mäkeä voi tulla alas myös mahallaan ja kontillaan. Jooa apinoi pienen miettimisen jälkeen näitä mäenlaskutapoja.

Hop Lopista jatkettiin matkaa vielä kauppaan kahville ja pienille ostoksille. Jooa sai valita pikkuautot itselleen ja nuoremmalle serkkutytölleen, minkä lisäksi ostettiin pieni ylläri myös isommalle tytölle. Päiväunien väliin jättäminen ja korvaaminen Hop Lopissa riekkumisella kulminoitui siihen, että Jooa meinasi nukahtaa istualtaan ostoskärryihin matkalla takaisin autolle. Ikkunasta paistanut aurinko pakotti laittamaan silmät kiinni samalla, kun liukuliuska tärisytti kärryjä juuri sopivan rentouttavasti. Autossa Jooa sitten nukahtikin välittömästi. Ajeltiin sitten pieni hetki ylimääräistä ja piipahdettiin autopesussa, jotta pieni sai nukuttua pahinta väsymystä pois. Loput lauantaista kuluikin aika rennosti sisällä leikkien, sillä Hop Lop vei kyllä hyvin mehut koko poppoosta.

Sunnuntaina käytettiin aamupäivä kauniissa säässä ulkoiluun ennen kotimatkalle lähtemistä. Meidän perhe kävi ensin reippaalla kuuden kilsan lenkillä järvenrantamaisemissa. Lenkin päätteeksi treffattiin käly ja kummityttö leikkipaikalla. Olin jättänyt Jooalta kaikki kuravaatteet pois, koska luultiin pihalla olevan ihan kuivaa. Niin olikin, lukuun ottamatta kura-allasta, joka oli syntynyt hiekkalaatikkoon! Sellainen oikein Jooan unelmaleikkipaikka. Onneksi hän tyytyi hyvin suosiollisesti jättämään kuraleikit tällä kertaa väliin.

Kuraleikkien tilalle mulla oli onneksi tarjota saippuakuplia, joiden puhaltelu oli molemmista taaperoista oikein mieluisaa puuhaa. Pieni hassu juttu niiden kanssa tosin tapahtui. Mulla oli mukana kaksi purkkia eli molemmille taaperoille omansa. Yhtään mitään ajattelematta annoin aina kaikessa hosumatta ja hölmöilemättä toimivalle kummitytölle oman tikun käteen, ja pidin katseeni Jooassa, jolla on tapana keksiä kaikenlaista yllättävää. Nyt yllättäjä oli kuitenkin kummityttö, joka laittoi saippuatikun suoraan suuhunsa! Oltiin kälyn kanssa niin hämmästyneitä, että purskahdettiin ensin vain nauramaan ja päiviteltiin sitä, että nyt oli kyllä aivan jooamainen juttu. Ei ajateltu tilannetta yhtään lapsen kannalta, joka tietenkin pahastui, kun hänelle naurettiin. Loppu hyvin, pyydeltiin anteeksi ja selitettiin, että ei naurettu hänelle ja lohdutettiin, että ei hän voinut tietää miten saippuakuplien kanssa toimitaan. Olipa joka tapauksessa hauska tapahtuma meidän vanhempien näkökulmasta, kyllä nämä lapset vaan aina osaa yllättää!

Lounaan jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin kotimatkalle. Luonnollisesti Jooalla ei olisi enää tässä kohtaan ollut yhtään kiire kotiin, vaikka sinne oli niin kovasti viikonlopun aikana kaipailtu. Tädinkin hän olisi mielellään ottanut mukaan kyytiin, vaikka muuten viikonlopun ajan lähes kaikkeen kelpasi vain äiti tai isi. 

MITÄ KÄVI TOIVEILLE VIIKON AIKANA

Terkut tienpäältä! Meidän poppoo istuu just nyt autossa matkalla Tampereelle. Kaikki viikolle asettamani toiveet eivät siis käyneet toteen. Vaan kuinkas niille sitten kävi?

Jooa palasi päiväkotiin keskiviikkona, ja on ollut oikein hyvin voiva koko loppuviikon. Tauko ja kotona vietetty aika näkyvät siinä, että aamuisin hän ei haluaisi lähteä hoitoon, vaan olla kotona äidin kanssa. Iloisena hän on päiväkodissa pessyt autoja pihalla sadevedessä ja matkustanut lentokoneella Las Palmasiin kesäisen teemapäivän merkeissä.

Myös mun harjoitteluun palaaminen sujui oikein hyvin. Onni on aivan ihana ja ymmärtävä työyhteisö, jossa on päivittäin kyselty lapsen vointia eikä sivulauseessakaan kritisoitu poissaoloja. Presentaatiokin meni oikein mainiosti ja sain siitä kehuja myös oman tiimin ulkopuolelta, mikä tuntui erityisen hyvältä. Itse esiintyminenkin sujui paremmin kuin edes odotin. Jännitin oikeastaan vain ne viimeiset viisi minuuttia ennen omaa vuoroa. 

Unohdin tosin toivoa, että itse pysyisin terveenä. Heti pojan parannuttua alkoi omassa kurkussa kasvaa kaktusviljelmä. Lepo, c-vitamiini ja sinkkikuuri sekä sinappikylpy ja -laastarit ovat luojan kiitos kuitenkin toimineet hyvänä ensiapuna, ja nyt tuntuu, että flunssa on mahdollista välttää kokonaan. Treenit tämän vuoksi jää tältä viikolta minimiin, mikä harmittaa. Ainiin, ei pidä unohtaa jäätelöä flunssalääkkeeenä. Sitä on tullut nautittua myös muutamana iltana iltapalana. Tosi hyvä vaihtokauppa varmasti treenitauon kanssa. Onneksi unohdin käydä tänään aamulla vaa'alla, joten olen autuaan tietämätön aikaansaadusta vahingosta. 

Ulkoilemaan en ole pojan kanssa ehtinyt. Viikonlopulle on luvattu vesisadetta, mikä ei ihan ole se, mitä vesileikeillä tarkoitin. Pakkasin optimistina kuitenkin kumisaappaiden kaveriksi myös saippuakuplat, toivottavasti päästään serkusten kanssa ulos leikkimään!

Tämän viikon neuvola-aika peruutettiin neuvolan toimesta. Tästä ns. kelaneuvolasta on muodostunut sellainen epäonnenneuvola, että vähäsen jo naurattaa. Alkuperäinen aika olisi ollut jo 14.3., mutta se piti joko vaihtaa sijaiselle tai toiselle päivälle. Valitsin silloin toisen päivän, koska mielelläni käyn omalla terveydenhoitajallani. Muutaman päivän kuluttua sainkin harjoittelupaikan, ja pian selvisi, että uusi neuvola-aika on juuri tämän viikon koulutuspäivien kanssa päällekkäin. Eipä siinä, taas siirrettiin aikaa muutamalla päivällä. Torstaiaamuna puhelin soi kesken työmatkan, ja neuvolan puhelinpalvelu kertoi sijaisen sairastuneen. Ei taas auttanut kuin valita uusi aika, jonka sain ilokseni omalle terveydenhoitajalle ja vielä iltapäiväksi niin, että päästään paikalle koko perheen voimin. Mua nauratti puhelimessa, kun ajanvaraaja vielä iloisesti kertoi, että tämän kelaneuvolan voi ihan hyvin hoitaa vielä 23. raskausviikolla. Hah haa, ensi viikko on jo 25. raskausviikko, mutta voi sen varmasti silloinkin vielä hoitaa. 

Ruokaa en ole laittanut ollenkaan tällä viikolla, joten sen suhteen ei ole tapahtunut sen enempää onnistumisia kuin epäonnistumisiakaan. Kaksi päivää nautin hotelli Presidentin antimista aamiaisella, lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Uskokaa kun sanon, että kyllä kelpasi! Jälkiruokana tarjoillut macaroonsit tekivät erityisen onnelliseksi.

Terveenä pysymistä odotan hieman kauhulla, sillä Hene kertoi ystävällisesti aivan viime tipassa, että Tampereen päässä on sairastettu vatsatauti vain viikko sitten. Rukoillaan, että se on oikeasti täysin selätetty eikä saada tartuntaa. Lievään hysteriaan näissä asioissa taipuvaisena olisin ollut valmis perumaan koko reissun. Olen kuitenkin yksin hysteriani kanssa, joten mennään nyt kokeilemaan onneamme. 

Sellaista meidän viikkoon. Miten sun viikko sujui?

Aurinkoista viikonloppua!

8 ASIAA, JOITA TOIVON TÄLTÄ VIIKOLTA

Toivon, että Jooa paranisi vihdoin ja päästäisiin normaalin arjen pariin. Erityisesti alan hieman pelokkaastikin jo toivoa, että tämän sairastelun takaa ei löydy mitään vakavampaa.

Toivon, että korkeakouluharjoitteluuni liittyvät koulutuspäivät menevät hyvin. Harmillisesti jouduin jäämään pojan kanssa kotiin juuri ennen näitä enkä päässyt siis osallistumaan viime hetken valmisteluihin. 

Koulutuspäiviin liittyen toivon myös, että oma osuuteni menee hyvin. En erityisemmin pidä esiintymisestä. Pitääkö kukaan? En muista kuulleeni kenenkään kertovan erityisesti nauttivansa esiintymisestä. Toivon siis, että vaikutan asiantuntevalta ja vakuuttavalta enkä kompuroi sanoissani tai muutenkaan.

Toivon, että päästään leikkimään litsis lätsis leikkejä vesilätäköissä Jooan kanssa. Tämäkin edellyttäisi sitä, että poika tervehtyy. 

Toivon, että perjantaina koittava neuvola menee hyvin. Silloin on viikkoja jo 23+6! Tätä aikaa on siirretty jo kahdesti, ja nytkin vastassa tulee olemaan sijainen. Toivottavasti tulemme juttuun ja ennen kaikkea toivottavasti vauvalla on kaikki edelleen hyvin.

Toivon, että mikään ei saa perumaan viikonlopulle sovittua sukulaisperheen vierailua. Odotetaan meidän kummityttöjä vanhempineen ja koirineen kylään. 

Tämä menee ehkä vähän jo ensi viikon toiveeksi, mutta toivon joka tapauksessa, että ei myöskään saada tämän vierailun seurauksena yhtäkään uutta tautia. Tämä ei ole laisinkaan itsestään selvää, kun päiväkoti- ja kouluikäiset serkukset viettävät aikaa yhdessä.

Toivon, että viikon muut ruoat onnistuvat paremmin, kuin tämä kuvassa esiintyvä kasvismoussaka. Uuniin mennessä se oli hyvin kuvauksellinen, mutta valmiina harmillisen vetinen. Maukasta onneksi kuitenkin, mutta olisihan se kiva olla tyytyväinen lopputulokseen hellan ääressä ahertamisen päätteeksi pöytään istuessa.

Mitä sä toivot tältä viikolta?

ERÄÄNÄ EI NIIN TAVALLISENA TORSTAINA

Tänään ei taida olla minun päiväni. Tarina alkaa oikeastaan jo eiliseltä, jolloin päiväkodista soitettiin kesken työpäivän. Jooa oli alkanut vaikuttaa sen verran kipeältä, että olisi parempi hakea poika kotiin. Eihän siinä muuta kuin pikainen huikkaus ohjaajalle, työläppäri laukkuun ja päiväkotia kohti.

Pidettiin sairastupaa oikeastaan jo koko viime viikko. Jooa oli silloin maanantain normaalisti hoidossa, mutta päivän aikana nenä oli alkanut vuotaa ja katse lasittua. Illalla nousikin kuume. Olin itse tiistain pojan kanssa kotona ja keskiviikon ja torstain ennalta sovitusti graduseminaarissa Joensuussa. Isi ja isoäidit saivat onneksi sumplittua aikataulut niin, että hoito onnistui kotona mutkattomasti koko loppuviikon. 

Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa Pikkujätissä tapaamassa lastenlääkäriä. Osittain jo ihan siitä ilosta, että asutaan vihdoin lapsipotilaita myös viikonloppuisin palvelevan yksityisen lääkäriaseman piirissä. Joensuussa toimi kaksikin yksityistä lääkäriasemaa, mutta kun meidän piti eräänä viikonloppuna päästä lääkäriin silloin seitsemänkuisen vauvan kanssa, ilmoitti toinen lääkäriasema ajanvarauksenkin alkavan vasta kymmeneltä ja että lastenlääkäriä ei olisi paikalla ollenkaan. Toinen puolestaan ei avannut oviaan viikonloppuisin ollenkaan. Onneksi saatiin ihan hyvää ja ainakin nopeaa palvelua ihan kunnalliselta keskussairaalalta silloin. 

Pääsyy lääkäriasemalla vierailulle nyt oli kuitenkin se, että koko viikon jatkunut kuume oli vielä lauantaiaamunakin 39 asteessa. Ihana ja hyvin pätevän oloinen vanhempi lääkäri tutki Jooan huomaavaisesti ja huolellisesti, eikä onneksi löytänyt mitään suurempaa syytä sairastelulle. Diagnoosiksi saatiin mahdollisesti rokotteen ansiosta lievempi influenssa tai muu virusperäinen tauti.

Viikonlopun lepäilyn jälkeen vointi oli jo niin hyvä, että uskallettiin viedä poika maanantaina lyhyeksi päiväksi hoitoon. Tiistaina elämä oli kovaa yskää lukuunottamatta jo ihan normaalia, joten ehdittiin ajatella tämän olevan jo tässä. Ja sitten tuli keskiviikko ja puhelinsoitto. Sairastetaan nyt sitten vielä loppuviikko kotona, ja toivotaan kevään sairastelujen jäävän tähän yhteen sitkeään tautiin.

Niin se tämä päivä. Sanotaan nyt ihan ensin, että nautin kyllä näistä ylimääräisistä vapaapäivistä lapsen kanssa. Sairastelu on kuitenkin ikävää, ja sairaan lapsen hoitaminen etenkin hetkittäin todella raskasta. Miltä kuulostaa esimerkiksi se, että lapsi itkee ja huutaa koko sen ajan, kun käyt vessassa, koska ei vain voi juuri sillä hetkellä ajatella muuta kuin äidin syliä? Ja sama toistuu sitten ruokaa laittaessa yms. mitä tahansa kahta kättä vaativaa tehdessä. Muuten hän toki leikkii tai katselee videoita ihan tyytyväisenä ilman äidin jatkuvaa huomiota.

Se ilo isomman lapsen kanssa jo on, että hänen kanssaan voi vähän puuhastella. Ollaan liimailtu tarroja, leikitty rauhallisia autoleikkejä ja katsottu  videoita tabletilta. Päätin myös oikein repäistä ja lähteä pojan kanssa pikaisesti kiertämään lähikirpputorin,  kun hänet voi lahjoa tyytyväiseksi kännykällä eikä kuumettakaan ole. Tämä reissu ei mennyt laisinkaan suunnitelmien mukaan.

Ehdin pakata meidät molemmat ulkovaatteisiin ja kerätä mukaan kaikki mahdolliset roskat. Omia avaimia en vain millään löytänyt, vaikka muistin ripustaneeni ne eilen ihan normaalisti naulaan. Nopeasti muistin eiliseltän myös sen seikan, että mies kävi hakemassa pyykit pesutuvalta. Pikainen soitto puolisolle töihin paljastikin, että siellä ne avaimet on tallessa miehen takin taskussa. Voihan! 

Miehen työpaikka on onneksi ihan muutaman juna-aseman päässä, joten ei muuta kuin sitä kautta ostoksille. Katsoin kellosta, että seuraava juna menee viiden minuutin kuluttua eli juoksemalla ehtii. Sekunnin ajan punnitsin, haluanko uhmata supistuksia juoksemalla rattaiden kanssa ylämäkeä. Pihalle päästessä piti kirota vielä sekin, että taas on satanut oikeasti monta senttiä lunta, jota ei tietenkään ole sisäpihalta aurattu. Rattaiden eturenkaat lukkoon ja juoksuksi. Yllättäen juna kaartaa jo asemalle. Hissi on tietysti väärässä kerroksessa, joten se siitä. Hämmästelen junan omituista aikataulua aina asemalaiturille asti, jossa selviää, että kaikki junat siihen suuntaan kulkevat nyt myöhässä. Ei siis missattu omaa junaa vaan sen hyvin myöhässä kulkenut edeltäjä. Ja nyt sitten odoteltaisiin ihan omaa juna, joka kulkisi myöhässä sekin. Turhaan siis juostiin, mutta onneksi ei tällä kertaa tullut kovia supistuksia.

Mies toi avaimen pahoitellen ja palattiin takaisin juna-asemalle ja päästiin vihdoin kirpparille asti. Jooakin alkoi matkalla huudella kirpparia, koska olin tosiaan luvannut videoiden katselua puhelimesta kirpputorireissun ajan. Ihan täysin ei videotkaan jaksaneet pientä pitää tyytyväisenä, mutta saatiin kuitenkin koko pieni kirppis kierrettyä ja muutama löytökin tehtyä. Jooa sai paidan ja palapelin ja vauvaa varten löytyi pehmeä koppa rattaissa käytettäväksi. Meillä on kova koppa odottamassa vauvaa myös, mutta kieltäydyn ostamasta tuplarattaita. Jooa kuitenkin tarvitsee kesällä varmasti toisinaan rattaita myös, joten suunnitelma on selvitä pehmeän kopan ja kantovälineiden avulla yksillä rattailla. Aika näyttää miten käy, mutta kolme euroa on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen hinta kantokopalle. Yhteensä ostokset tekivät vain neljä ja puoli euroa!

Ehdittiin lopulta kotiin ihan sopivasti lounasaikaan, vaikka koukattiin vielä ruokakaupan kautta. Kasvissosekeiton jouduin tosin viimeistelemään väsymystään huutava lapsi jalassa roikkuen. Raasu meinasi nukahtaa keittolautasen äärelle, vaikka ruoka maittoikin yllättävän hyvin sairastamisesta huolimatta. Ruokailun päätteeksi onnistuin tiputtamaan xylitolpastillit lattialle. Ei todellakaan kiinnostanut keräillä niitä siinä kohtaa, joten asiaa hämmästelevälle pojallekin ilmoitin siivoavani sitten myöhemmin. Hän ei tätä epäjärjestystä kestänyt, vaan keräili omatoimisesti pastillit takaisin purkkiin kertoen samalla Jooa siivoaa äitin sotkun. Niin.

Jooan nukahdettua kaaduin ihan ensimmäisenä sohvalle läppärin ja suklaapatukan kanssa nauttimaan hetken hengähdystauosta ja aloittamaan tätä postausta. Siinä hetken itseäni keräiltyä aloin silittämään pyykkejä seuraten samalla Good Girlsia Netflixistä. Oikeasti ensimmäinen asia, jonka tein näistä yllättävistä arkivapaista kuultuani, oli pesutuvan varaaminen. Niin paljon helpompaa hoitaa tällainen asia jo arkena pois, kuin käyttää siihen viikonlopun arvokkaita tunteja. Etenkin kun hieman ahneena tekee vielä viikonloppuisinkin töitä. Laskin muuten jo, että arkityöaamuja on jäljellä alle viisikymmentä, ja viikonlopputöitä kaupalla kirkkaasti alle kymmenen. 

Jooa nukkui lopulta parinkymmenen minuutin pätkissä 2,5 tuntia. Heräämisen jälkeen mitattiinkin korvakuumemittarilla lukema 40,2. Burana onneksi alensi kuumeen ja tohtori Google tiesi kertoa, että ei ole syytä huoleen. Loppupäivä ollaankin nökötetty rauhassa kotosalla. Jooa ja isi kokosivat uusia palapelejä ja mä puolestani leivoin meille illan piristykseksi suklaakeksejä. 

Tästä tulikin vahingossa melkoinen vuodatus meidän päivästä. Kyllä tämä tästä taas. Onneksi huomenna on perjantai! 

Ja ettei ilta sujuisi liian leppoisasti, kesti mulla yli tunti saada oikeat kuvat Lightroomin kautta tänne. Välissä blogger hävitti koko postauksenkin. Ei mun päivä tosiaan.

Huuda HEP kommenttiboksissa, jos jaksoit lukea koko päivityksen!

RUUHKAVUOSISIMULAATTORI

Enkös keksinytkin hienon sanan otsikkoon? Ruuhkavuosisimulaattori, sellaisessa koen eläneeni viime viikot. Aloitin kaksi viikkoa sitten työharjoittelun, joka vie jokaisesta arkipäivästä keskimäärin kymmenen tuntia matkoineen. Luonnollisesti myös Jooan päiväkodissa viettämä aika kasvoi puolikkaasti viikosta neljäänkymmeneen tuntiin viikossa. Voin sanoa, että on tässä ollut meillä jokaisella jonkin verran tottumista.

Oikeastaan tähän arkiseen oravanpyörään hyppääminen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Työyhteisö on ottanut mut ihanasti vastaan, ja on todella mielenkiintoista tehdä oikeasti oman alan töitä. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti siistissä sisätyössä: työskentelen toimistossa työasuna se, mitä kunakin aamuna päätän omasta vaatehuoneesta päälleni laittaa. 

Jooa on viihtynyt päivähoidossa yllättävän hyvin. Hänhän aloitti siis marraskuun lopulla osaviikkoisena niin, että hoitopäiviä oli viikossa kaksi ja puoli. Pienen alkukankeuden jälkeen päivät hoidossa ovat sujuneet hyvin: hän syö, leikkii ja nukkuu hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä. Kuitenkin kotona päiväkodista keskusteleminen tuo aina taaperon suusta lauseet ei mennä päiväkotiin, huomenna ei ole hoitopäivä ja ei ole kivaa. Tältä osin päivähoitoon suhtautuminen on jatkunut edelleen samalla tavalla: päivät sujuvat mukavasti ja lapsi on iloinen sekä hoitoon jäädessään että sieltä lähtiessään. Aamuisin ja iltaisin hän kuitenkin toivoo aina kotipäiviä.

Mun tehdessä pisintä työpäivää matkoineen on kodinhoito jäänyt tietysti enimmäkseen miehen harteille. Tämä on iso muutos viime kuukausiin verrattuna, sillä Henen ollessa päivät töissä pyrin pitämään illat vapaana kotitöistä, vaikka itsekin lapsenhoidon lisäksi opiskelin ja kävin töissä. Olen salaa vähän yllättynyt ja ennen kaikkea helpottunut siitä, että meidän koti ei ole millään muotoa räjähtänyt näiden viikkojen aikana. Se auttaa tietysti paljon jo, kun ei täällä ole päivisin ketään sotkemassa. Ei kuitenkaan pidä vähätellä Henen roolia arjen pyörittämisessä. Hän jaksaa vielä työpäivän jälkeen viedä Jooaa leikkipuistoon ja kirjastoon, ja huolehtii siitä, että päivällinen on valmiina, kun tulen kotiin. Täytyy tunnustaa, että on aika mukavaa tulla valmiiseen pöytään. Ja päivittäisen ikävän vastapainona on ihanaa, kun taapero kiljahtaa riemusta aina, kun avaan kotioven.

Kiireinen uusi arki vie ainakin nopeasti kohti kevättä. Olen päättänyt täysin ignoorata tämän maaliskuun mukana tulleen takatalven, ja keskittää ajatukseni siihen, että kalenterin mukaan eletään jo kevättä. Ikkunalaudalla kukkii narsissit ja maljakossa naistenpäivänä saamani tulppaanikimppu. Eilen kylvettiin Jooan kanssa jo rairuohon siemenetkin kasvamaan. 

TAMMIKUU - VUODEN PISIN KUUKAUSI

Vihdoin on helmikuu! Ja aivan kuin palkintona tammikuusta selviytymisestä, se saadaan aloittaa viikonlopulla. Tammikuu tuntui paljon pidemmältä, kuin 31 päivää tavallisesti. Viikot kyllä vilisivät silmissä, mutta tammikuu tuntui silti vain jatkuvan ja jatkuvan. Miten se on edes mahdollista?

Mitä kaikkea meidän tammikuuhun sisältyi?

Tammikuu alkoi tosi skarpisti, kun heti ensimmäisenä päivänä palasin joululomalta sekä treenien että töiden pariin. Vain yhdeksi päiväksi tosin, sillä seuraavana päivänä kirjauduttiin Henen kanssa hotelliin pienelle rakkauslomalle vuosipäivän kunniaksi. Tästä on tulossa vielä oma postaus.

Toinen tammikuuta oli meille erittäin odotettu päivä toisestakin syystä. Silloin oli vihdoin nt-ultran vuoro. Masussa jumppaili oikein reipas ja hienosti kasvava pieni vauva. Meidän perhe tulee siis kasvamaan kesällä yhdellä pienellä tyypillä, eikä voitaisi olla onnellisempia!

Iloisten uutisten vastapainona käytettiin autoa jälleen huollossa. Heti kuun alussa löydettiin myös uudet tuolit meidän ruokapöydän ympärille, joten koko kuukautena ei sen koommin tarvinnutkaan miettiä mitä ostelisi - ei mitään. 

Kuukauden aikana opinnot saivat aikaan niin tuskan hikeä kuin onnen kyyneleitä. Ehdin jo vakuuttua, että en millään voi valmistua ennen vauvan syntymää ja laadin jo oikein toimivan kakkos suunnitelman. Pyysin myös töistä vähän enemmän vuoroja. Vielä saman viikon aikana sain kuitenkin soiton yhdestä potentiaalisesta harjoittelupaikasta. Jäätävän stressin ja valmistautumisen jälkeen koitti haastattelu, jota seurasi tammikuun pisin viikonloppu. Seuraavana maanantaina Jooaa päiväunille nukuttaessa puhelin vihdoin soi, ja sain parhaat uutiset. Päiväunet jäikin siltä päivältä väliin.

Kuukauden huonoimpana työntekijänä ilmoitinkin sitten heti pari viikkoa lisävuorojen pyytämisen jälkeen, että tuleviin työvuorolistoihin ei tarvitsekaan laittaa ollenkaan vuoroja. Samassa keskustelussa kerroin myös jääväni kesällä äitiyslomalle.

Näiden muutosten johdosta käyn kahdesti juttelemassa päiväkodin johtajan kanssa ja kuukauden viimeisinä päivinä allekirjoitetaan uusi hoitosopimus. Jooa aloittaa helmikuun lopulla kokopäiväisenä. Tätä arkea onneksi jatkuu maksimissaan vain kolme kuukautta, jonka jälkeen jäädään koko perhe lomalle. Henellä alkaa pitkä kesäloma ja mulla äitiysloma, jonka ansiosta Jooa jää jossain kohtaa päivähoidosta kokonaan pois.

Tammikuussa ollaan asioitu runsaasti terveydenhuollossa ja apteekissa. Ensin koitti toinen neuvola, jossa kaikki oli oikein mallillaan. Seuraavaksi Jooa sai yllättäen kuukausien odotuksien jälkeen peruutusajan Kirurgisen sairaalan nenä-, kurkku- ja korvalääkärille ja käynnin päätteeksi paikan leikkausjonossa. Jonon piti olla neljä kuukautta, mutta vain kaksi viikkoa myöhemmin saatiin tietoomme leikkausaika, joka koittaa jo helmikuussa. Tammikuussa ollaan myös sairauslomailtu koko perhe flunssan vuoksi. Toivottavasti saadaan viettää helmikuu terveemmissä merkeissä, ja ennen muuta leikkaus hoidettua sovittuna aikana.

Tammikuun aikana meillä ovat kyläilleet Jooan kummisetä, mummi, mormor ja pappa sekä serkkutytöt vanhempineen. Me puolestaan ollaan vierailtu Jooan serkun ja isonvanhempien luona sekä piipahdettu pitkästä aikaa Viherpuistossa leikkimässä. 

Kuukauden aikana ehdittiin leipoa lettuja, laskiaispullia, kauraleipää ja gluteenittomia sämpylöitä. Jooa on keittiössä mitä mainioin apulaiskokki. Ja isin opettamana erittäin innokas maistamaan kaikkea!

Kuukauden aikana ostetaan useampi kimppu tulppaaneja omaan kotiin ja viedään  niitä myös tuliaisina ystäväni luokse. Talven päättyminen alkaa kutkuttaa pikku hiljaa jo jokaisen mieltä. Jooa kysyy monta kertaa voidaanko mennä kesään? Hän odottaa kovasti isoveljeksi tuloa ja pyöräilemään pääsemistä.

Kuka muu odottaa jo malttamattomana kevättä?

ÄITI OPISKELEE - MITEN SE ONNISTUU

Tämä postaus on jäänyt roikkumaan luonnoksiin turhan pitkäksi aikaa. Jooa siis aloitti päivähoidon jo marraskuun loppupuolella. Postaus on kirjoitettu juuri ennen tämän uuden aikakauden alkamista. Syy viivästymiselle on ihan siinä, että en tiedä olenko vieläkään saanut purettua kaikkia ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Saa kysyä, jos jokin mietityttää!

Meidän perheessä eletään siitä jännittäviä aikoja, että mun kotiäitipäivät alkaa olla tältä erää ohitse. Jooa aloittaa ensi kuussa päivähoidon, mikä tarkoittanee sitä, että en enää millään mittarilla voi sanoa olevani kotiäiti. En kyllä oikein tiedä, miten tuokin lopulta määritellään. Olen tätä pohtinut näiden parin viime vuoden aikana ajoittain: kun hoidan lapsen kotona, mutta teen samaan aikaan opintoja täysipäiväisesti, olenko kotiäiti vai opiskelija vai muu, mikä?

Tosiaan, olen jatkanut opintoja Jooan syntymän jälkeen lähes normaaliin tahtiin. Muistaakseni pidin kokonaiset kaksi viikkoa täysin lomaa opinnoista synnytyksen jälkeen, ja tähän sisältyy sairaala-aika. Miten kotiäitiyden ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut?

Ihan ensimmäinen tekijä mun omassa suoriutumisessa on ollut suunnittelu. Aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2014, ja keväällä 2016 mulla oli kasassa kandidaatin tutkinnon edellyttämät opintopisteet, kanditutkielma mukaan lukien. Puristin siis kolmen vuoden opinnot kahteen vuoteen, koska toivottiin vauvaa. Sellainen iloksemme saatiin, ja kiitos aikaisemman aherruksen saatoin ottaa rennosti kokonaisen lukuvuoden verran. Suoritin tänä aikana opintoja maltilla. Opintopisteinä mun tahti jakautui niin, että 2014-2015 suoritin noin 80 op, 2015-2016 noin 90 op ja 2016-2017 noin 35 op. Otin kanditutkinnon ulos vasta keväällä 2017, minkä ansiosta Kela ei tarkistanut mun opintosuorituksia tarkemmin tuolta vuodelta enkä siis ollut pulassa tukien kanssa. Toisaalta Kela myös hyväksyy perhesyyt syynä opintojen viivästymiseen, tästäkin mulla on kokemusta.

No miten se lapsen kanssa opiskelu on käytännössä sujunut? Ihan rehellisesti mun oli alkuun todella vaikea löytää balanssi opintojen ja vauva-arjen yhdistämisessä. Jooa syntyi kuukauden etuajassa, mikä sekä sotki opintosuunnitelmia, myös sai aikaan mussa jonkinlaisen stressireaktion. Silloin päälle puskeneet deadlinet selätin tekemällä opintoja vauvan kanssa. Ihan pikkuruinen vastasyntynyt mahtui hyvin syliin ja tissille niin, että vielä yletti kirjoittamaan muistiinpanoja.. Myöhemmin tein opintoja ainoastaan silloin, kun Jooa nukkui tai joku muu hoiti häntä. Mä en koskaan osannut keskittyä vauvan hereillä ollessa muuhun kuin häneen, vaikka hän olisikin viihtynyt esimerkiksi sitterissä oikein hyvin itsekseenkin.

Kaksi tärkeintä asiaa opintojen ja äitiyden yhdistämisen mahdollistamisessa on mulle olleet miehen tuki ja opiskelemani ala. Opiskelen kasvatustiedettä, jossa ainakin meidän yliopistossa on runsaasti erilaisia suoritusmahdollisuuksia tarjolla. Olen siis koko opintourani hyödyntänyt aina itselleni parhaiten soveltuvat suoritustavat eli joko istunut luennoilla, tenttinyt kirjallisuutta tai vain suorittanut kurssin etänä verkkotehtävien ja videoluentojen avulla. Vauvan kanssa on siis ollut mahdollista opiskella ihan kotoa käsin, ja aiemmin valtavaa kurssimäärää suorittaessani tämä on mahdollistanut suorituksen päällekäisestä opetuksesta huolimatta.

Jooan syntyessä me oltiin mieheni kanssa molemmat opiskelijoita. Tämä oli ehdottomasti suuri plussa, mutta toi tietysti omia haasteitaan. Miehen opinnot edellyttivät tiukkaa läsnäoloa, joten oli itsestään selvää, että hän viettää yliopistolla kaiken vaadittavan ajan. Ajoittain kalenteritetris on ollut aikamoista, kun on sovitettu molempien pakolliset menot, muut menot sekä mahdolliset työt. Toimitaan tiiminä kuitenkin todella hyvin, koska arvostetaan molemmat toistemme lisäksi myös toistemme menoja. Kalenteritetris on vaatinut kompromisseja ja priorisointia: kuka voi olla pois mistäkin, miten poissaolot korvataan yms. Mä oon itseasiassa tiputtanut yhden kurssin per vuosi erinäisistä syistä. Se on todella vähän. Opintoaikaa on pitänyt etsiä ja miettiä myös siltä kannalta, mihin päikkäriajan ja illat halutaan käyttää. En esimerkiksi olisi jaksanut yhtä muutaman kuukauden jaksoa, kun Hene oli joka päivä yliopistolla liki 10 tuntia, jos olisin käyttänyt päivän ainoat hengähdystauot opiskeluun. Itselleen kannattaa olla armollinen. Myöskään parisuhdeaikaa ei tule tyystin unohtaa, vaikka joskus on ihan ok olla niitä viikkoja, kun lapsenhoitovuoroa vaihdetaan lennosta ja toiselle sanotaan päivän aikana lähinnä huomenta ja hyvää yötä. Mistä muistuukin mieleeni yksi mulle voimavaroja tuonut ajatus: tämä on vain väliaikaista. Opinnot ei jatku ikuisesti - etenkään jos niiden eteen oikeasti tekee töitä. Se kaikki tehty työ on pois siitä, mitä on jäljellä. 

Motivaatiota opiskeluun kotiäitiyden ohessa tuo myös sen mukanaan tuoma vaihtelu. Tekee niin hyvää oikeasti poistua kotoa ja saada aikaan jotain konkreettista. Ihanuudestaan huolimatta vauva- ja lapsiperhearki väistämättä kiertää kehää. Etenkin vauvan kanssa päivät täyttyy oikeasti nopeasti nukuttamisesta, syöttämisestä ja vaipanvaihdosta. Opiskellessa tehtävä tehdään kerran kunnolla ja sitten se on siinä! To-do-lista oikeasti pienee. Ainakin hetkellisesti. 

Mä koen äitiyden myötä saaneeni opiskeluun ihan uutta tehokkuutta, ja olen kuullut samaa myös muilta opiskelevilta vanhemmilta. Esimerkiksi ennen lasta kirjastolle opiskelemaan meneminen tarkoitti helposti sitä, että ilman kiirettä menit sinne, avasit tietokoneen tai kirjan, selasit somen, viestitelit vähän jne. jne. Kuuden tunnin opiskelusessiosta ehkä 3,5 tuntia meni oikeasti opiskeluun. Toista se on äitiyden myötä. Kun ihan oikeasti irrottautuu muista velvoitteista ja on erossa siitä pienestä ihmeestä, sitä ei oikein kehtaa lorvia. Kuusi tuntia kirjastolla tarkoittaa oikeasti kuutta tuntia opiskelua, ja se näkyy! Mä koen käyttäväni opintoihin aivan järkyttävän vähän aikaa lapsen saamisen jälkeen, mutta silti sekä arvosanat että opintopistemäärät kertoo, että saan aikaiseksi. Ennen kuin sädekehä häikäisee niin myönnän kyllä, että teen kirjastolla edelleen muutakin kuin opiskelen. Ero aiempaan on kuitenkin siinä, että opiskelen ensin, ja varaan vasta loppupäästä itselleni aikaa blogata, nettishoppailla tai tehdä mitä ikinä, mihin mulla ei kotona oikein ole mahdollisuutta. 

TÄLLÄ VIIKOLLA (ELI VIIME VIIKOLLA)

Tällä viikolla meidänkin perheessä on vihdoin palattu arkeen joululomalta. Olin laittamassa miestä töihin jo viikko sitten maanantaina, mutta ei se suostunut lähtemään. Tällä viikolla ollaan kaikki palattu normaalisti töiden, opiskelujen ja päiväkodin pariin - leikkipuistoja ja kaupassäkäyntejä unohtamatta.

Maanantaina käveltiin Jooan kanssa heti aamupäivästä pitkästä aikaa Viherpuistoon leikkimään. Ei olla vierailtu siellä sitten päiväkodin alettua marraskuussa, kun viikot on tuntuneet täyttyvän menosta niin helposti ilmankin. Maanantain ohjattuna toimintana oli lumimaalausta. Maalaamisen lisäksi Jooa viihtyi vanhassa lempileikissään eli irrotti ja uudelleen kiinnitti perävaunua kolmipyörään. Kotimatkalla käytiin ostamassa kevään, tai ainakin vuoden, ensimmäiset tulppaanit. Ostettiin samalla kimppu myös ystävälleni, jonka luokse oltiin seuraavana aamuna menossa kyläilemään.

Tiistaina tosiaan pakkasin heti aamusta pojan autoon ja ajettiin vajaa tunti ystäväni ja tämän pojan luokse leikkimään. Yön aikana oli satanut taas lunta niin, että tuli jälleen ikävä katoksellista autopaikkaa. Ihan uskomaton tuuri muuten, että olen saanut tänä talvena kolmesti kaivaa auton lumen alta, ja kaksi näistä kerroista on ollut aamuja, jolloin ollaan oltu lähdössä tämän ystävän luokse. 

Perillä pojat leikkivät innoissaan kaikilla mahdollisilla leluilla. Parasta hupia oli ajella uuden talon tilavassa alakerrassa peräkkäin potkuautoilla. Jooa oli edellisestä päivästä asti odottanut saavansa viedä ystävälleni ostetut kukat. Viime hetkellä jännitys tai innostus kuitenkin vei voiton, ja nätisti ojentamisen sijaan Jooa suorastaan heitti ystävääni kimpulla.

Keskiviikkona päätin öisestä lumipyrystä huolimatta pitäytyä suunnitelmassani kävellä muutaman kilometrin lenkki pidemmälle leikkipuistoon, josta Jooa tykkää kovasti. Matkalla nähtiin hinausauto ja poliisiauto, mitä jäätiin ihmettelemään toviksi. Iloitsin taas meidän täydellisesti onnistuneesta vaunu/ratasvalinnasta, sillä Briot kulkivat vaivattomasti auraamattomillakin teillä ja suojateiden reunoille kertyneiden lumivallien yli. Lenkin jälkeen käytiin yhdessä Jooan kanssa kaivamassa auto esiin lumen alta, sillä mun oli ajettava työpaikalle hakemaan sinne edellisenä iltana unohtunut kauppakassi. Niin tyypillistä: kiiruhdin ostoksille ennen työvuoron alkua, että ei tarvitsisi seuraavana päivänä käyttää siihen arvokasta aikaa. Jooa oli päiväkodissa puolikkaan päivän, jonka ajan mä siis suhasin edes takaisin kehällä ja vähän opiskelinkin. Päivän aikana sain myös haastattelukutsun yhteen harjoittelupaikkaan, jonne olin hakenut loppuvuodesta.

Torstaina Jooa oli päiväkodissa kokonaisen päivän eli seitsemän tuntia. Mä opiskelin tämän ajan kotosalla. Hene tuli tavallista aikaisemmin töistä kotiin vesikatkon vuoksi ja pääsi näin hakemaan Jooan päiväkodista. Poikien kotiuduttua syötiin yhdessä päivällistä ja lähdin vielä muutamaksi tunniksi kirjastolle lukemaan. Pojat tulivat hakemaan mua seiskalta, ja käytiin yhdessä vielä reipas iltakävely ja pieni kauppareissu.

Perjantaina Jooalla oli viikon toinen kokonainen päiväkotipäivä. Opiskelu- ja työpäivän päätteeksi käytiin Henen kanssa yhdessä hakemassa poika, ja lähdettiin suoraan päiväkodilta kävelylle. Käytiin uudessa leikkipuistossa ja luistelukenttää ihmettelemässä sekä jälleen kaupassa. Kotona onneksi odotti valmis ruoka ja illalla vielä saunavuoro.

Lauantaina pojat ulkoilivat aamupäivällä kahdestaan mun opiskellessa kotona. Lounaan ja päiväunien jälkeen hypättiin junaan ja mentiin tutustumaan Oodiin. Hene oli odottanut tätä jo avajaisista saakka, ja hieno paikkahan se oli kaikin puolin. Ihmisiä riitti ja puheensorina oli koko ajan sellainen, että ei kyllä tuntunut siltä kuin olisi ollut kirjastossa. Lapsille löytyi kolmannesta kerroksesta mukava leikkipaikka ja sen vieressä vielä satuhuone. Nimettiin se Henen kanssa päänsärky- tai epilepsia huoneeksi, sillä huoneen valaistuksen sai vaihdettua kaikkiin sateenkaaren väreihin, ja tätähän lapset tekivät innoissaan vuorotellen.

Sunnuntaina käytiin koko perheen voimin leikkipuistossa ulkoilemassa aamupäivällä. Juuri ennen päiväunia saatiin Jooan kummisetä kylään. Päiväuniaika käytettiin aikuisten kesken pelaamiseen ja mä aloitin tämän postauksen kirjoittamisen. Jooan herättyä myös hän pääsi pelaamaan ensimmäistä lautapeliään. Päivälliseksi tehtiin pizzaa. Illasta päätettiin lähteä vielä pitkälle kävelylle ja käydä samalla leikkipuistossa ja kaupassa - taas.

Tällä viikolla tosiaan toistuu kävelyt ja kauppareissut tavallista useammin. Sain joulupukilta toivomani aktiivisuusrannekkeen. Tämän myötä ollaan molemmat innostuttu seuraamaan päivän aikana kertyviä askelia ja tavoittelemaan viisi numeroista lukua jokapäivä. Sattumalta ei tällä viikolla tehty meidän perinteistä yhtä isoa kauppareissua hypermarkettiin, joten ollaan nyt sitten ravattu vuorotellen tutustumassa kaikkiin pieniin lähikauppoihin ja tekemässä milloin mitäkin pieniä ostoksia.

Postaus oli alunperin otsikolla tällä viikolla, ja ehdin sen julkaisua jo ig:ssäkin mainostaa. Ei pitäisi  nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eilen iso osa mun päivästä meni Picasan kanssa tuskailuun ja korvaavan kuvanmuokkausohjelman etsimiseen. En löytänyt sellaista, joten puolet kuvista on nyt suoraan puhelimesta. Kertokaa millä korvata Picasa? En halua ladata kuvia mihinkään pilveen tmv. ja haluan muokata kuvia kansioittain.