MEIDÄN PÄIVÄ: PERJANTAI 13.07.2018

Sain torstai-iltana ajatuksen tehdä pitkästä aikaa tällainen päivä meidän kanssa -postaus. Näitä on mun mielestä aina hauska lukea, ja näissä saa hyvin tuotua esille sitä tavallista arkea. Tämä perjantai ei ehkä edusta sitä ihan tavallista tavallisinta arkipäivää, mutta ei se toisaalta erityisen poikkeuksellinenkaan ole. Spesiaaleja piirteitä päivässä on se, että oli mun vuoro herätä pojan kanssa ja vietettiin lähes koko päivä poissa kotoa vastapainona muuten hyvin tiiviisti kotona ja kotipihalla vietetylle viikolle.

Herättiin Jooan kanssa 6.30, mikä on meille myöhään. Olin itse nukkunut aika huonosti, ja kovasti toivoin unisen taaperon tekevän poikkeuksen ja nukahtavan aamumaidolle mun kainaloon. Tämä toive ei toteudu. Noustaan ylös, kun Jooa tuo äänekkään työmaa-ajoneuvokirjan sänkyyn luettavaksi. Koira vauhkoaa aamuruokansa perään ja taapero hermostuu, koska haluaa, että luetaan kirja. Huokaisen syvään ja mietin, että millainenkohan päivä me näistä lähtökohdista saadaankaan vielä aikaiseksi. Istun taaperon kanssa sohvalle lukemaan kirjan kertaalleen. Sitten on vuorossa koiran ruokkiminen, kahvinkeittimen käynnistäminen ja aamuhommat.

Taapero siirtyy katsomaan aamun piirrettyjä ja mä valitsen hänelle päivän asun ja laitan omat hiukseni ojennukseen. Tunnustan pinnallisuuteni: en halua, että mun hormonimuutoksista aiheutuneet vauvahaituvani sojottavat kuvissa joka suuntaan. Saan puettua pojalle yhden sukan, kun ilmenee tarve vaihtaa vaippa uudelleen. Sen jälkeen pukeminen ei enää nappaakaan pientä miestä. Olkoot vaippasillaan, ajattelen, ja siirryn hörppimään kahvia ja keittämään puuroa. Jossain kohtaa saan pojalle vaatteet päälle ja yritän vaivihkaa napata hänen asustaan kuvaa. Nappasin laatikosta yhteensopivat vaatteet ja yllätyin, kun huomasin niiden olevan samaa merkkiä. Ilmankos sopivat yhteen. Aamupalan laittamisen lomassa virittelen kamerajalustaa taaperon leikkiessä siivouskaapissa. Hän on oppinut kiipeämään sinne ja sulkemaan oven perässään. Syödään aamupala ja mä meikkaan.

Ysiltä taapero olisi jo valmis lähtemään ulos. Isi herää. Pakkaan vaivihkaa yhden muuttolaatikon ja pukeudun samalla, kun seuraan salaista pahettani eli Kauniita ja Rohkeita. Jakson loputtua pakkaan pojan rattaisiin ja lähdetään kävelemään kohti keskustaa. Huh, mikä helle taas on. On myös kesän paras viikonloppu eli Ilosaarirock. Kävellään Popkatu läpi ja piipahdetaan ruokakaupassa. Ostan itselleni vesipullon ja jäätelön, jonka syön taaperolta salaa samalla, kun kävellään kohti joenrannan leikkipuistoa. Puistossa on paljon muitakin lapsia, mikä riemastuttaa Jooaa. Hän seuraa uteliaana isompien leikkijä ja yllättää mut kiipeämällä sellaista verkkoa pitkin. Leikkipuiston jälkeen piipahdetaan Sinooperissa, koska bongasin menomatkalla sen ikkunassa konkurssimyynnistä kertovat alennustarrat. Ostoslistalla olisi musta merkkaustussi ja liitutaulutarraa, mutta niitä ei enää ole jäljellä. Lastenjuhlatilpehööriä sen sijaan riittää, ja lyödäänkin lukkoon syksyllä koittavien syntymäpäivien teema. Ostetaan työkoneilla kuvioituja lautasia, juhlahattuja, mukeja ja muuta juhlatarviketta. Kassalla Jooa hokee autoautoauto, kunnes saa takaisin käsiinsä paketin autolautasia. Kassatyöntelijät naureskelevat, että on ainakin mieluisat juhlatarvikkeet. Vastaan naureskellen kyllä, tämän pojan mieltymyksiä ei tarvitse arvailla! Jatketaan matkaa vielä kaupunginkirjastolle. Hissi on rikki ja olen unohtanut pakata mukaani kassin kirjoja varten. Hammasta purren ja muutaman kerran tippuneita kirjoja ylös poimittuani saan kuitenkin kannettua sekä taaperon että kirjat alakertaan rattaisiin. Kotimatkalla Jooa huutelee monen korttelin ajan kotiin syömään!

Kotona isi on kokkaamassa meille lounaaksi lihapulla-pastakeittoa. Ruoan valmistumista odotellessa lueskellaan kirjastosta lainattuja kirjoja. Ruoka maistuu, vaikka keitto ei ehkä ole se kaikista paras valinta hellepäivään. Jälkkäriksi mies loihtii meille uuden bravuurinsa eli jääkahvia, nam! Tämä on ihan paras virkistys helteisiin iltapäiviin. Jutellaan aamupäivän kuulumiset ja päätetään lähteä iltapäivällä rannalle. Isi vie Jooan päiväunille ja mä pakkaan tenttikirjan ja viltin kassiin ja hurautan pyörällä joenrantaan lukemaan ja ottamaan aurinkoa. Auringonottaminen osoittautuu yllättävän tuskaiseksi. En suostu valittamaan kuumuudesta, mutta aika extremeä on vain maata paikallaan ja hikoilla! Tenttikirjan lisäksi keskityn ihailemaan kauniita maisemia. Tämä voi hyvin olla viimeinen hetki, jonka joenrannassa vietän. Ainakaan opiskellen!

Kolmelta palaan kotiin herättämään taaperon päiväuniltaan. Hän on nukahtanut vasta melko myöhään ja unet jäävät ilmeisesti vähän liian lyhyiksi. Pieni on itkuinen ja kovasti äidin perään. Luetaan taas vähän kirjoja ja taapero syö välipalaksi omenan, mistä on muodostunut hänen uusi lempparinsa. Puhalletaan ensimmäistä kertaa uimarenkaaseen ilmaa, puetaan kaikille uikkarit päälle ja pakataan rantakassi. Viedään Veera vielä pikaiselle lenkille ja sitten pakataan koko perhe autoon ja ajetaan Aavarantaan.

Ollaan ensimmäistä kertaa koko perheenä rannalla tälle kesää. Ja oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä, sillä viimekesänä käytiin vain kerran pikaisesti pyörähtämässä rannalla. Täältä voi lukea, miten kymmenkuisen Jooan elämän ensimmäinen vierailu uimarannalla sujui. Tänä vuonna ollaan käyty Jooan kanssa kerran aikaisemmin kahdestaan ihmettelemässä uimarantaa. Tänään ollaan kuitenkin ensimmäistä kertaa luonnonvesissä uimassa, sillä koko perheeltä lähtee talviturkki! Fyysikon poika nauraa veden aiheuttamalle nosteelle. Hauskinta Jooan mielestä on heitellä veteen kiviä plumsis. Taaperosta kuoriutuu kunnon vesipeto. Hauskaa on myös leikkiä rantahiekassa, kantaa järvestä vettä ämpärillä ja rakentaa hiekkalinna isin kanssa. Yllättäen uimarengas ei olekaan hitti.

Päätetään tilata päivälliseksi pizzaa Roihusta, koska jääkaapissa ei ole mitään sopivaa valmiina ja koska käsillä on viimeiset hetket nauttia Roihun pizzoista. Näppärinä tyyppeinä soitetaan tilaus jo rannalta käsin, joten voidaan kotimatkalla poimia pizzat matkaan ilman odottelua. Koko perhe syö pizzansa kanalla, vuohenjuustolla, paholaisenhillolla ja rucolalla - nam! Isin menojalkaa alkaa vähän vipattaa ruokajuomana nautitun oluen seurauksena. Harmillisesti kaikki kaverit ovat kuitenkin rockissa tai mökillä, joten lähteminen jää.

Ilta kuluu rantakasseja purkaen, imuroiden, kylpien ja kirjastonkirjoja lukien. Jooa saa ensimmäistä kertaa mysliä iltapalaksi, ja se maistuu yllättävän hyvin myöhäisestä päivällisestä huolimatta.

Illalla taaperon käytyä nukkumaan hemmottelen itseäni vielä jalkakylvyllä. Villi perjantai-ilta täydentyy vielä kylmällä oluella. Seurana tietty Netflix, josta katselen tällä hetkellä uusintana viimeisintä tuotantokautta Orange is the New Black ennen uuden ilmestymistä muutaman viikon kuluttua.


Tällainen menevä, mutta ei kuitenkaan erikoinen perjantaipäivä tällä kertaa. Kuulostiko yhtään tutulta? Miten te muut taaperoperheet olette viettäneet näitä heinäkuun helteisiä päiviä?

TIVOLI SARIOLA - TAAPERON ENSIMMÄINEN TIVOLI

Tivoli Sariola saapui Joensuuhun kesäkuun alkupuolella, ja me tietysti innostuttiin siitä kovasti. Jouduttiin aluksi monesti siirtämään tivolipäivää sairastelujen sun muiden vuoksi, eikä ilmatkaan oikein suosineet. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin, koska lopulta päästiin viettämään tivolissa aivan ihana aurinkoinen ja suorastaan kuuma iltapäivä.

Jooalle tivolivierailu oli ensimmäinen ikinä, ja meille vanhemmillekin ensimmäinen moniin vuosiin. Oltiin suunniteltu, että käydään ehkä maailmanpyörässä ja ostetaan jotain herkkua. Päädyttiin kuitenkin pienen väärinymmärryksenkin kautta ostamaan lippupaketti, joka sisälsi 10 laite- tai pelilippua. Lähes jokaisessa laitteessa korostettiin, että jokaisella henkilöllä täytyy olla oma laitelippu. Vain muutamassa lasten laitteessa oli maininta siitä, että aikuinen saa olla lapsen mukana ilman laitelippua. Tämän vuoksi päädyttiin siis lippupakettiin. Sellainen maksoi 35 €, kun taas kolme laitelippua esimerkiksi siihen maailmanpyörään olisi maksanut 15 €. Yllättäen kaikissa laitteissa kävi niin, että joko Jooalta tai vanhemmalta ei peritty laitelippua. Hyvin me liput tosin saatiin kulutettua, joten ei jäänyt harmittamaan. 

Ihan ensimmäisenä jonotettiin maailmanpyörään. Viime kerrasta sellaisen kyydissä oli kulunutkin jo aikaa. Ei Henen kanssa kumpikaan tajuttu ennakkoon, että laitteessa tosiaan noustaan korkealle. Ajelu otti siis mahanpohjasta enemmän kuin osattiin odottaa. Jooa suhtautui yläilmoihin hyvin neutraalisti. Lähinnä hän tahtoi olla itte  ja ei olisi halunnut olla paikoillaan.

Muita taaperolle sopivia laitteita olivat erilaiset karusellit ja pomppulinna. Vähän rauhallisemman taaperon olisi voinut laittaa myös junan kyytiin tai hieman korkeuteen nouseviin laitteisiin. Näihin ei kuitenkaan vanhempi pääse mukaan, ja meidän taapero on niin arvaamaton liikkeissään, että jätettiin nämä suosiolla odottamaan ensi vuotta.

Vauhdikkaan taaperon kanssa tivolikäynti oli ihan omanlaisensa elämys. Jooa on elänyt tämän kesän ajan erittäin kuvaavasti terrible twos -vaihetta. Kaikki pitää saada tehdä itte, odottaminen ei tule kuuloonkaan eikä tällainen alle kaksivuotias osaa varoa yhtikäs mitään. Karuselliajelukin alkoi loppua kohti kiukuttamaan, kun ei menopeliä saanut vaihtaa kesken ajelun. Rattaissa istuminen ei käy, kädestä pitäminen ei käy eikä vanhemman vierellä todellakaan kävellä rauhallisesti itte. Itse käveleminen tarkoitti suin päin juoksemista välittämättä siitä, oliko tiellä ihmisiä tai kulkiko reitti turvaköyden ali kohti liikkeessä olevaa laitetta. Voin paljastaa, että vanhemmille tuli hiki muustakin kuin helteestä! 

Tivoli oli kuitenkin ehdottomasti elämys koko perheelle. Välissä käytiin myös sivummalla ihmettelemässä autoja ja nurmikolla kasvavia kukkia. Herkkuna syötiin jäätelöt, mikä tarjosi vanhemmillekin odotetun hengähdystauon. Ne olikin pisimmät minuutit, jotka taapero oli hiljaa ja tyytyväinen. Eipä tässä auta kuin ajatella, että kyseessä on tärkeä kehitysvaihe kasvavalle lapselle. Ja onneksi ohimenevä sellainen! Vaan kyllä aina tällaisina hetkinä mietin niitä monia perheitä, joissa Jooan ikäinen taapero on jo saanut pikkusisaruksen. En ymmärrä, tai tahdo edes liikaa ajatella, miten elämä sujuu voimakkaasti itseään ilmaisevan taaperon ja vauvan kanssa. 

Tivolin henkilökuntaa täytyy vielä kehua erikseen. Taapero huomioitiin todella hienosti laitteissa ja peleissä. Jooan annettiin itte valita voittomahdollisuuksista mieleinen, ja pelien vetäjät antoivat taaperon kaikessa rauhassa valita mieleisen narun narunvedossa ja harjoitella ongen pitämistä kalastamisessa. Meille myös sattui pieni tapaturma, kun isompi lapsi kompuroi Jooan kumoon pomppulinnassa. Tivolin työntekijä hoiti tilanteen erinomaisesti, ja tarjoutui heti palauttamaan meille laitelipun jos niin toivomme. Jooa kuitenkin tokeni nopeasti säikähdyksestä ja halusi jäädä pomppimaan.

Hurjan rankka, mutta kuitenkin hurjan ihana - sellainen oli meidän ensimmäinen tivolikäynti. Ehdottomasti lähtisin uudestaankin, mutta samalla Luojan kiitos yksi tivolikäynti kesässä on tarpeeksi! Ensi vuonna on varmasti jo paljon helpompaa melkein kolmevuotiaan kanssa. Ainakin uskottelen itselleni näin. 

KUULUMISIA KESKELTÄ KESÄÄ

Hups, mikä hiljaisuus tänne pääsi syntymään! Kävi niin, että hyvin suunniteltu ei ollut ihan puoliksi tehty - tai ainakaan viimeisteltävissä. Palattiin toissa päivänä kahden viikon lomareissulta. Näppäränä naisena ennakoin, ja kuvasin ja kirjoittelin luonnostelmia ylös. Ajattelin, että lomalla mulla on aikaa paneutua blogiin, kun perusarkeen kuuluvat puuhat jäävät kotiin. No, poissaolollaan loisti myös läppärin laturi. En vieläkään tiedä, onko se unohtunut jonnekin vai hävinnyt kokonaan. Ennen kotoa lähtöä varmasti latasin koneen, mutta sittemmin laturia ei ole näkynyt meillä kotona, äitini kotona tai meidän Viron asumuksessa.Onneksi macbookissa on uskomaton akun kesto, sillä sain eilen vielä pelastettua kuvia siltä, vaikka laite on ladattu viimeksi 21.6. Laturin lisäksi kadoksissa on myös Veeran fleksi, jota myös muistan käsitelleeni vielä lähtöpäivänä kotona. Jännittää nähdä, löytyvätkö nämä vielä jostain, vai ovatko kenties päätyneet jonkun toimesta roskiin.

Tosiaan, me tehtiin parin viikon reissu Etelä-Suomeen ja Viroon. Ajettiin juhannusaattoa edeltäneen päivän iltana Henen työvuoron jälkeen Vantaalle. Jooa nukahti vasta todella myöhään yöunille, mutta heräsi silti tuttuun tapaan tasan kuudelta seuraavana aamuna. Me vanhemmat päästiin nukkumaan vasta kahden maissa yöllä. Jouduttiin vielä ajamaan loppumatka aivan maailmanlopun säässä. Vettä satoi kaatamalla ja välistä myös salamoi ja ukkosti. Onneksi meillä oli alla upouudet kesärenkaat, sillä muuten olisi ollut pakko pysähtyä tiensivuun. Nytkin ajettiin vahingossa kehä III:n liittymän ohi, kun ei vain huomattu sitä ajoissa.

Juhannus vietettiin mun äidin kotona pienellä porukalla rennosti hengaillen. Syötiin juhannusateria sisällä ensimmäistä kertaa sitten mun lapsuuden, mutta grilliruokaa kuitenkin. Viikonloppu oli muutenkin kaikin puolin rento. Pojat kävi mummilla ja mä kävin Jooan kanssa shoppailemassa Viron reissua varten kumisaappaat ja vaippoja.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina jatkettiin matkaa Viroon Tallinnan kautta Haapsalun alueelle. Matkustettiin aamulaivalla, josta oltiin Veeran mukana olon vuoksi varattu hytti. Mun äiti otti tästä kaiken ilon irti, ja pakkasi mukaan jokaiselle aamiaisleivät, termarillisen kahvia ja pullon alkoholitonta kuohuviiniä. Kyllä meidän kelpasi! Vuorotellen pidettiin koiralle seuraa hytissä ja kierreltiin Tax freessä ja leikkipaikoilla. 

Tallinnassa pakkauduttiin kahteen autoon ja ajettiin muutama tunti Haapsaluun. Meidän matkan tarkoituksena oli käydä tutustumassa äitini puolisonsa kanssa ostamaan tonttiin ja auttamaan sen raivaamisessa. Haapsaluun tutustuessa ja tontilla kuluikin vauhdikkaasti kaikki kymmenen päivää, jotka oltiin matkaan varattu. Haapsalusta tulen kirjoittamaan erikseen varmaan muutamankin postauksen, sillä vinkkejä kertyi hihaan jokunen. Varsinainen tontilla olo yllätti sekin positiivisesti. Tontti sijaitsee meren rannalla, mikä oli erityisesti Veeran mieleen. Silloin kun ei jaksanut uida tai juosta niin Veera istui tyytyväisenä matalassa vedessä ja silminnähden nautti elämästään. Jooan mielestä parasta meren ohella oli kottikärryjen kyydissä ajelu, pihatien kivet ja tielle parkkeeratut autot. Kaksi viimeisintä yhdessä tietysti aiheuttivat vähän kauhua aikuisissa.

Kokonaisuutena tällaisen vähän alle kaksivuotiaan taaperon kanssa reissaaminen yllätti positiivisesti. Tietysti rima oli aika matalalla siinä, että monena päivänä syötiin pizzaa tai makkaraa eikä ruutuaikaa todellakaan laskettu. Vastapainona sitten oltiin ulkona isoin osa hereilläoloajasta. 

Meidän oli tarkoitus jatkaa Viron reissun jälkeen matkaa Tampereelle. Oltiin jo kauan sitten sovittu kälyn perheen kanssa, että hoidetaan osaa koirista heidän etelänmatkan ajan. Surullisesti pääsi kuitenkin käymään niin, että molemmat hoitokoirista siirtyivät sateenkaarisillalle tässä välissä. Aluksi ajateltiin lomailla tästä huolimatta Tampereella ja mahdollisesti pidentää Viron matkaa. Mukaan tuli kuitenkin sellainenkin muuttuja, että ollaan muuttamassa vielä tämän kuun aikana Joensuusta Vantaalle. Niinpä päädyttiin lopettamaan loma lyhyeen ja ajamaan Joensuuhun muuttopuuhiin. Iloksemme päästiin kuitenkin moikkaamaan Jooan mummilassa hoidossa olleita serkkutyttöjä pikaisesti ennen Joensuuhun palaamista.

Sellainen loma meillä tällä kertaa, Kovin moni asia meni toisin kuin oltiin suunniteltu, mutta jäätiin me silti plussalle. Siitäkin huolimatta, että Kela latisti kotiinpaluuta kirjeellä, joka oli luonnollisesti toimitettu vain postitse ja lähetetty juuri samana päivänä, kun me lähdettiin reissuun. Kuinkas muutenkaan. 

Nyt pitäisikin alkaa tosissaan orientoitua muuttoon. Eletään viimeisiä viikkoja Joensuussa! Olen odottanut tätä koko nämä melkein viisi vuotta, jotka täällä on vietetty. Nyt en osaa ollenkaan uskoa, että kohta ollaan takaisin Vantaalla. Ei tämäkään täysin suunniteltua ole, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.