ÄITI OPISKELEE - MITEN SE ONNISTUU

Tämä postaus on jäänyt roikkumaan luonnoksiin turhan pitkäksi aikaa. Jooa siis aloitti päivähoidon jo marraskuun loppupuolella. Postaus on kirjoitettu juuri ennen tämän uuden aikakauden alkamista. Syy viivästymiselle on ihan siinä, että en tiedä olenko vieläkään saanut purettua kaikkia ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Saa kysyä, jos jokin mietityttää!

Meidän perheessä eletään siitä jännittäviä aikoja, että mun kotiäitipäivät alkaa olla tältä erää ohitse. Jooa aloittaa ensi kuussa päivähoidon, mikä tarkoittanee sitä, että en enää millään mittarilla voi sanoa olevani kotiäiti. En kyllä oikein tiedä, miten tuokin lopulta määritellään. Olen tätä pohtinut näiden parin viime vuoden aikana ajoittain: kun hoidan lapsen kotona, mutta teen samaan aikaan opintoja täysipäiväisesti, olenko kotiäiti vai opiskelija vai muu, mikä?

Tosiaan, olen jatkanut opintoja Jooan syntymän jälkeen lähes normaaliin tahtiin. Muistaakseni pidin kokonaiset kaksi viikkoa täysin lomaa opinnoista synnytyksen jälkeen, ja tähän sisältyy sairaala-aika. Miten kotiäitiyden ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut?

Ihan ensimmäinen tekijä mun omassa suoriutumisessa on ollut suunnittelu. Aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2014, ja keväällä 2016 mulla oli kasassa kandidaatin tutkinnon edellyttämät opintopisteet, kanditutkielma mukaan lukien. Puristin siis kolmen vuoden opinnot kahteen vuoteen, koska toivottiin vauvaa. Sellainen iloksemme saatiin, ja kiitos aikaisemman aherruksen saatoin ottaa rennosti kokonaisen lukuvuoden verran. Suoritin tänä aikana opintoja maltilla. Opintopisteinä mun tahti jakautui niin, että 2014-2015 suoritin noin 80 op, 2015-2016 noin 90 op ja 2016-2017 noin 35 op. Otin kanditutkinnon ulos vasta keväällä 2017, minkä ansiosta Kela ei tarkistanut mun opintosuorituksia tarkemmin tuolta vuodelta enkä siis ollut pulassa tukien kanssa. Toisaalta Kela myös hyväksyy perhesyyt syynä opintojen viivästymiseen, tästäkin mulla on kokemusta.

No miten se lapsen kanssa opiskelu on käytännössä sujunut? Ihan rehellisesti mun oli alkuun todella vaikea löytää balanssi opintojen ja vauva-arjen yhdistämisessä. Jooa syntyi kuukauden etuajassa, mikä sekä sotki opintosuunnitelmia, myös sai aikaan mussa jonkinlaisen stressireaktion. Silloin päälle puskeneet deadlinet selätin tekemällä opintoja vauvan kanssa. Ihan pikkuruinen vastasyntynyt mahtui hyvin syliin ja tissille niin, että vielä yletti kirjoittamaan muistiinpanoja.. Myöhemmin tein opintoja ainoastaan silloin, kun Jooa nukkui tai joku muu hoiti häntä. Mä en koskaan osannut keskittyä vauvan hereillä ollessa muuhun kuin häneen, vaikka hän olisikin viihtynyt esimerkiksi sitterissä oikein hyvin itsekseenkin.

Kaksi tärkeintä asiaa opintojen ja äitiyden yhdistämisen mahdollistamisessa on mulle olleet miehen tuki ja opiskelemani ala. Opiskelen kasvatustiedettä, jossa ainakin meidän yliopistossa on runsaasti erilaisia suoritusmahdollisuuksia tarjolla. Olen siis koko opintourani hyödyntänyt aina itselleni parhaiten soveltuvat suoritustavat eli joko istunut luennoilla, tenttinyt kirjallisuutta tai vain suorittanut kurssin etänä verkkotehtävien ja videoluentojen avulla. Vauvan kanssa on siis ollut mahdollista opiskella ihan kotoa käsin, ja aiemmin valtavaa kurssimäärää suorittaessani tämä on mahdollistanut suorituksen päällekäisestä opetuksesta huolimatta.

Jooan syntyessä me oltiin mieheni kanssa molemmat opiskelijoita. Tämä oli ehdottomasti suuri plussa, mutta toi tietysti omia haasteitaan. Miehen opinnot edellyttivät tiukkaa läsnäoloa, joten oli itsestään selvää, että hän viettää yliopistolla kaiken vaadittavan ajan. Ajoittain kalenteritetris on ollut aikamoista, kun on sovitettu molempien pakolliset menot, muut menot sekä mahdolliset työt. Toimitaan tiiminä kuitenkin todella hyvin, koska arvostetaan molemmat toistemme lisäksi myös toistemme menoja. Kalenteritetris on vaatinut kompromisseja ja priorisointia: kuka voi olla pois mistäkin, miten poissaolot korvataan yms. Mä oon itseasiassa tiputtanut yhden kurssin per vuosi erinäisistä syistä. Se on todella vähän. Opintoaikaa on pitänyt etsiä ja miettiä myös siltä kannalta, mihin päikkäriajan ja illat halutaan käyttää. En esimerkiksi olisi jaksanut yhtä muutaman kuukauden jaksoa, kun Hene oli joka päivä yliopistolla liki 10 tuntia, jos olisin käyttänyt päivän ainoat hengähdystauot opiskeluun. Itselleen kannattaa olla armollinen. Myöskään parisuhdeaikaa ei tule tyystin unohtaa, vaikka joskus on ihan ok olla niitä viikkoja, kun lapsenhoitovuoroa vaihdetaan lennosta ja toiselle sanotaan päivän aikana lähinnä huomenta ja hyvää yötä. Mistä muistuukin mieleeni yksi mulle voimavaroja tuonut ajatus: tämä on vain väliaikaista. Opinnot ei jatku ikuisesti - etenkään jos niiden eteen oikeasti tekee töitä. Se kaikki tehty työ on pois siitä, mitä on jäljellä. 

Motivaatiota opiskeluun kotiäitiyden ohessa tuo myös sen mukanaan tuoma vaihtelu. Tekee niin hyvää oikeasti poistua kotoa ja saada aikaan jotain konkreettista. Ihanuudestaan huolimatta vauva- ja lapsiperhearki väistämättä kiertää kehää. Etenkin vauvan kanssa päivät täyttyy oikeasti nopeasti nukuttamisesta, syöttämisestä ja vaipanvaihdosta. Opiskellessa tehtävä tehdään kerran kunnolla ja sitten se on siinä! To-do-lista oikeasti pienee. Ainakin hetkellisesti. 

Mä koen äitiyden myötä saaneeni opiskeluun ihan uutta tehokkuutta, ja olen kuullut samaa myös muilta opiskelevilta vanhemmilta. Esimerkiksi ennen lasta kirjastolle opiskelemaan meneminen tarkoitti helposti sitä, että ilman kiirettä menit sinne, avasit tietokoneen tai kirjan, selasit somen, viestitelit vähän jne. jne. Kuuden tunnin opiskelusessiosta ehkä 3,5 tuntia meni oikeasti opiskeluun. Toista se on äitiyden myötä. Kun ihan oikeasti irrottautuu muista velvoitteista ja on erossa siitä pienestä ihmeestä, sitä ei oikein kehtaa lorvia. Kuusi tuntia kirjastolla tarkoittaa oikeasti kuutta tuntia opiskelua, ja se näkyy! Mä koen käyttäväni opintoihin aivan järkyttävän vähän aikaa lapsen saamisen jälkeen, mutta silti sekä arvosanat että opintopistemäärät kertoo, että saan aikaiseksi. Ennen kuin sädekehä häikäisee niin myönnän kyllä, että teen kirjastolla edelleen muutakin kuin opiskelen. Ero aiempaan on kuitenkin siinä, että opiskelen ensin, ja varaan vasta loppupäästä itselleni aikaa blogata, nettishoppailla tai tehdä mitä ikinä, mihin mulla ei kotona oikein ole mahdollisuutta. 

TÄLLÄ VIIKOLLA (ELI VIIME VIIKOLLA)

Tällä viikolla meidänkin perheessä on vihdoin palattu arkeen joululomalta. Olin laittamassa miestä töihin jo viikko sitten maanantaina, mutta ei se suostunut lähtemään. Tällä viikolla ollaan kaikki palattu normaalisti töiden, opiskelujen ja päiväkodin pariin - leikkipuistoja ja kaupassäkäyntejä unohtamatta.

Maanantaina käveltiin Jooan kanssa heti aamupäivästä pitkästä aikaa Viherpuistoon leikkimään. Ei olla vierailtu siellä sitten päiväkodin alettua marraskuussa, kun viikot on tuntuneet täyttyvän menosta niin helposti ilmankin. Maanantain ohjattuna toimintana oli lumimaalausta. Maalaamisen lisäksi Jooa viihtyi vanhassa lempileikissään eli irrotti ja uudelleen kiinnitti perävaunua kolmipyörään. Kotimatkalla käytiin ostamassa kevään, tai ainakin vuoden, ensimmäiset tulppaanit. Ostettiin samalla kimppu myös ystävälleni, jonka luokse oltiin seuraavana aamuna menossa kyläilemään.

Tiistaina tosiaan pakkasin heti aamusta pojan autoon ja ajettiin vajaa tunti ystäväni ja tämän pojan luokse leikkimään. Yön aikana oli satanut taas lunta niin, että tuli jälleen ikävä katoksellista autopaikkaa. Ihan uskomaton tuuri muuten, että olen saanut tänä talvena kolmesti kaivaa auton lumen alta, ja kaksi näistä kerroista on ollut aamuja, jolloin ollaan oltu lähdössä tämän ystävän luokse. 

Perillä pojat leikkivät innoissaan kaikilla mahdollisilla leluilla. Parasta hupia oli ajella uuden talon tilavassa alakerrassa peräkkäin potkuautoilla. Jooa oli edellisestä päivästä asti odottanut saavansa viedä ystävälleni ostetut kukat. Viime hetkellä jännitys tai innostus kuitenkin vei voiton, ja nätisti ojentamisen sijaan Jooa suorastaan heitti ystävääni kimpulla.

Keskiviikkona päätin öisestä lumipyrystä huolimatta pitäytyä suunnitelmassani kävellä muutaman kilometrin lenkki pidemmälle leikkipuistoon, josta Jooa tykkää kovasti. Matkalla nähtiin hinausauto ja poliisiauto, mitä jäätiin ihmettelemään toviksi. Iloitsin taas meidän täydellisesti onnistuneesta vaunu/ratasvalinnasta, sillä Briot kulkivat vaivattomasti auraamattomillakin teillä ja suojateiden reunoille kertyneiden lumivallien yli. Lenkin jälkeen käytiin yhdessä Jooan kanssa kaivamassa auto esiin lumen alta, sillä mun oli ajettava työpaikalle hakemaan sinne edellisenä iltana unohtunut kauppakassi. Niin tyypillistä: kiiruhdin ostoksille ennen työvuoron alkua, että ei tarvitsisi seuraavana päivänä käyttää siihen arvokasta aikaa. Jooa oli päiväkodissa puolikkaan päivän, jonka ajan mä siis suhasin edes takaisin kehällä ja vähän opiskelinkin. Päivän aikana sain myös haastattelukutsun yhteen harjoittelupaikkaan, jonne olin hakenut loppuvuodesta.

Torstaina Jooa oli päiväkodissa kokonaisen päivän eli seitsemän tuntia. Mä opiskelin tämän ajan kotosalla. Hene tuli tavallista aikaisemmin töistä kotiin vesikatkon vuoksi ja pääsi näin hakemaan Jooan päiväkodista. Poikien kotiuduttua syötiin yhdessä päivällistä ja lähdin vielä muutamaksi tunniksi kirjastolle lukemaan. Pojat tulivat hakemaan mua seiskalta, ja käytiin yhdessä vielä reipas iltakävely ja pieni kauppareissu.

Perjantaina Jooalla oli viikon toinen kokonainen päiväkotipäivä. Opiskelu- ja työpäivän päätteeksi käytiin Henen kanssa yhdessä hakemassa poika, ja lähdettiin suoraan päiväkodilta kävelylle. Käytiin uudessa leikkipuistossa ja luistelukenttää ihmettelemässä sekä jälleen kaupassa. Kotona onneksi odotti valmis ruoka ja illalla vielä saunavuoro.

Lauantaina pojat ulkoilivat aamupäivällä kahdestaan mun opiskellessa kotona. Lounaan ja päiväunien jälkeen hypättiin junaan ja mentiin tutustumaan Oodiin. Hene oli odottanut tätä jo avajaisista saakka, ja hieno paikkahan se oli kaikin puolin. Ihmisiä riitti ja puheensorina oli koko ajan sellainen, että ei kyllä tuntunut siltä kuin olisi ollut kirjastossa. Lapsille löytyi kolmannesta kerroksesta mukava leikkipaikka ja sen vieressä vielä satuhuone. Nimettiin se Henen kanssa päänsärky- tai epilepsia huoneeksi, sillä huoneen valaistuksen sai vaihdettua kaikkiin sateenkaaren väreihin, ja tätähän lapset tekivät innoissaan vuorotellen.

Sunnuntaina käytiin koko perheen voimin leikkipuistossa ulkoilemassa aamupäivällä. Juuri ennen päiväunia saatiin Jooan kummisetä kylään. Päiväuniaika käytettiin aikuisten kesken pelaamiseen ja mä aloitin tämän postauksen kirjoittamisen. Jooan herättyä myös hän pääsi pelaamaan ensimmäistä lautapeliään. Päivälliseksi tehtiin pizzaa. Illasta päätettiin lähteä vielä pitkälle kävelylle ja käydä samalla leikkipuistossa ja kaupassa - taas.

Tällä viikolla tosiaan toistuu kävelyt ja kauppareissut tavallista useammin. Sain joulupukilta toivomani aktiivisuusrannekkeen. Tämän myötä ollaan molemmat innostuttu seuraamaan päivän aikana kertyviä askelia ja tavoittelemaan viisi numeroista lukua jokapäivä. Sattumalta ei tällä viikolla tehty meidän perinteistä yhtä isoa kauppareissua hypermarkettiin, joten ollaan nyt sitten ravattu vuorotellen tutustumassa kaikkiin pieniin lähikauppoihin ja tekemässä milloin mitäkin pieniä ostoksia.

Postaus oli alunperin otsikolla tällä viikolla, ja ehdin sen julkaisua jo ig:ssäkin mainostaa. Ei pitäisi  nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eilen iso osa mun päivästä meni Picasan kanssa tuskailuun ja korvaavan kuvanmuokkausohjelman etsimiseen. En löytänyt sellaista, joten puolet kuvista on nyt suoraan puhelimesta. Kertokaa millä korvata Picasa? En halua ladata kuvia mihinkään pilveen tmv. ja haluan muokata kuvia kansioittain. 

MEIDÄN JOULU 2018

Päätin tässä, että näin loppiaisena on vielä oikein oiva hetki muistella joulua. Tänään pakataan kaikki joulukoristeet taas kuukausiksi varastoon ja käännetään katse kohti kevättä. Tää on musta sillain aika hauska ajatus, että se todellinen talvihan on vasta edessä. Mun sieluni ei ole vielä sisäistänyt tätä Etelä-Suomeen muuttoa, vaan odotan mittarin tippuvan kolmenkympin pakkasiin. Toisaalta muistan kyllä kadehtineeni viime talvenakin, kun some täyttyi helsinkiläisten kevätasuista samaan aikaan, kun meillä susirajalla oli vielä metri lunta ja paukkuva pakkanen. Ehkä mä pääsen yllättymään vielä iloisesti aikaisesta keväästä ja lyhyestä talvesta.

Mutta se joulu. Ai että, se oli aivan ihana! Kiitos lukuisten muuttuneiden tekijöiden, me vietettiin ensimmäistä kertaa liki vuosikymmeneen joulua ihan kotosalla. Ollaan vähintään vuodesta 2010 asti ajettu joka joulupäivä Henen siskon luokse Pirkanmaalle. Ja viimeiset viisi vuotta  matkustettiin aina joulunalla ensin Joensuusta Vantaalle.  Tänä vuonna käly perheineen matkusti vuorostaan meidän luokse joulunviettoon.

Sijainnin lisäksi myös moni muu pieni asia meni tänä jouluna toisin kuin aiempina vuosina. Mulle merkittävimpiä pieniä yksityiskohtia oli se, että käytiin jouluaattona ruokakaupassa ja se, että en nähnyt Lumiukkoa.

Jouluaattoaamuna heräsin jo ennen Jooaa. Oon ihan lapsi edelleen, en saa koskaan aattoaamuna unta. Jooa sai heti aamusta tonttulahjan, jonka tonttu oli käynyt yön aikana tuomassa joulukalenterin alle. Joulukalenterista löytyi hyvän jouluntoivotukset tontulta. Heräiltiin rauhassa lastenohjelmia ja Joulupukin kuumalinjaa katsellen ja syötiin aamupalaksi riisipuuroa kanelilla. Sen verran jaksoin nipottaa sokerista joulunakin, että en sitä aamiaisella tarjoillut, kun ei Jooa sitä vielä osaa pyytää.

Henen herättyä alettiin pikkuhiljaa valmistautua kauppaan lähtöön. Oltiin jätetty tarkoituksella joulupöydän kalojen ja muutaman muun tarjoiltavan ostaminen viimetippaan, kun aatto osui maanantaille ja katettiin oma pöytä vasta joulupäivänä. Osuvasti juuri ennen kauppaan lähtöä Jooan pappa soitti kysyäkseen, miten meidän kinkku onnistui. Heidän kinkkunsa oli vanhingossa paistunut nyhtöpossuksi, ja nyt tarvittiin kipeästi uusi paisti pöytään. Meillä oli vielä oma kinkku paistamatta, mutta samalla kauppareissulla ostettiin pieni luomukinkku myös isovanhemmille paistettavaksi.

Kaupasta ajettiin isovanhempien kautta Henen mummon luokse. Kuulumisten vaihdon lomassa Lumiukko unohtui, mutta joulurauhan julistus ehdittiin kuulemaan. Kotimatkalla koukattiin anopin luota tarkoituksena hakea Jooan yökyläreissulta sinne jäänyt matkasänky. Yllätyttiin kovasti, kun töissä olevan anopin auto olikin pihassa! Ja niin yllättyi anoppikin, kun poikansa soitti ovikelloa. Työpäivä olikin muuttunut sairaslomaan, joten kutsuttiin anoppikin mukaan joulun viettoon Jooan  toisille isovanhemmille.

Kotona mua odotti joulusauna ja Heneä päiväuninukutus. Päiväunien aikana koeteltiin joulurauhaa kokoamalla piparkakkutalo. Tehtiin sellainen ensimmäistä kertaa ja täysin itse - ja juuri siltä se näyttikin. Rakennusprojektin päätteeksi Hene lähti vuorostaan joulusaunaan ja mä jäin valmistelemaan meidän lähtöä. 

Jooan herättyä päiväunilta pakattiin itsemme ja lahjakassi autoon ja hurautettiin mun äidin luokse. Tänä vuonna meitä oli mukavan pieni porukka, vain neljä lasta. Ei meno silti rauhallista ollut, mikä naurattikin anoppia kovasti. Hän voi vain kuvitella, millainen tunnelma on, kun serkuksia on paikalla enemmän. 

Ensin syötiin mahat pullolleen jouluruokaa, ja pian pukki koputtikin jo ovella. Meillä on käynyt sama pukki jo monta monta vuotta peräkkäin, ja hän on aivan loistava. Lapsetkin hän tuntuu muistavan hienosti, vaikka heitä riittää ja uusia tulee lähes joka vuosi. Oltiin valmisteltu Jooaa joulupukkiin parhaamme mukaan, mutta tietysti tilanne jännitti silti. Perinteinen kuva pojasta pukin sylissä saatiin kuitenkin napattua. Jooa lämpeni vähän hitaasti, ja olisi vähän pukin lähdön jälkeen toivonut tämän tulevan jo takaisin. Pian pukin lähdön jälkeen sanottiin heipat muillekin ja ajettiin kotiin nukkumaan.

Joulupäivänä pojat heräsivät aivan liian aikaisin ja iso osa päivästä meni ruoanlaitosta stressaamiseen. Isoimmat valmistelut oli onneksi tehty alta pois jo hyvissä ajoin. Kinkun paistamiseen meni kuitenkin kaksinkertainen aika siihen nähden, mitä oli laskettu, ja sekös stressasi Heneä. Lopulta saatiin kaikki ruoat lämpimänä pöytään juuri sovittuun kellonaikaan, eli stressi oli aivan turhaa.

Henen siskon perheen lisäksi saatiin joulupöytään vieraiksi myös Henen äiti ja mummo. Oltiin niin otettuja, kun mummokin jaksoi liittyä meidän seuraan. Ruoka teki hyvin kauppansa ja sitä oli riittävästi. Mulla lähti ehkä vähän lapasesta, ja tarjoilin lopulta kuutta eri laatikkoa ja tein itse saaristolaisleivänkin. Mutta olipahan hyvää! 

Yllätyksenä aterian päätteeksi ovikello soi, ja oven takaa löytyi kassikaupalla lahjoja! Hupsut tontut olivat toimittivat niitä vielä vähän myöhässä. Lapset meinasivat ratketa riemusta, ja oltiin me aikuisetkin oltu kiltisti. Joulupäivän ilta sujuikin lahjoja ihmetellen ja seurustellen. 

Heti lasten riemun ja molempien perheiden kanssa vietetyn ajan jälkeen parasta tässä joulussa oli ehdottamasti se, että ei tarvinnut pakata ja matkustaa pitkiä matkoja. Hurraa sille! Ihania olivat myös joulua seuranneet lomapäivät, joita me vietettiin pulkkamäessä hurjastellen ja Heurekassa ihmetellen. Siitä lisää toisella kertaa.

RENNOLLA MEININGILLÄ UUTEEN VUOTEEN 2019

Mahtavaa uutta vuotta 2019!

Me vietettiin vuodenvaihde hyvin rennoissa tunnelmissa. Ei alkuun osattu päättää ollenkaan edes sitä, missä kaupungissa halutaan seurata vuoden vaihtumista. Oikeastaan koko vuoden vaihtuminen pääsi yllättämään mut, sillä olin keskittynyt koko joulukuun vain selviytymään kaikista jouluun liittyvistä järjestelyistä työlään arjen keskellä. Harkittiin minireissua Tampereelle pojan serkkujen luokse, mutta ei sitten viitsitty ajaa  mahdollisessa myrskysäässä sinne. Mietittiin myös yksinkertaisesti kotiin jäämistä, mutta se ei tuntunut sopivalta vaihtoehdolta. Oman lusikkansa tähän soppaan toi vielä vuoden viimeisenä päivänä saapunut tieto siitä, että jouluna meillä vierailleella serkulla on havaittu kihomatoja. Eilinen sisälsi siis vielä vuoden viimeisen apteekkikäynnin ja lääkekuurin, siivoamisesta puhumattakaan.

Lopulta pakattiin varuilta kaikki yöpymistarvikkeet mukaan ja ajettiin pojan isovanhempien luokse uutta vuotta juhlistamaan. Ensimmäisenä päästiin Henen kanssa kahdestaan saunaan isovanhempien hoitaessa Jooaa. Päivälliseksi syötiin pojan lempiruokaa eli kiukaalla paistettua makkaraa. Tätä ei muualla syödäkään, mutta isovanhemmilla sitäkin useammin - ja enemmän. Mormor nimesi Jooan makkaramonsteriksi, kun tämä söi kerran oman makkaran lisäksi palan niin äidin, mormorin kuin kummisetänsä makkarasta. 

Saunan jälkeen puettiin vähän siistimpää ylle ja jatkettiin juhlapöydän kattaminen loppuun isovanhempien saunoessa. Meillä uudenvuoden pöydässä on aina samat klassikot. Tänä vuonna isovanhemmat tosin tekivät ostokset Viron puolella, sillä he palasivat Suomeen vasta eilen iltapäivällä. Saatiin siis hieman uusia makuja tuttujen ruokien rinnalle. Pöytään katettiin juustoja, keksejä, hedelmiä ja hilloja, perunasalaatteja ja punajuurisalaattia, nakkeja ja lihapyöryköitä, graavilohta, katkarapuja ja patonkia. Me vanhemmat saatiin jopa nauttia aivan rauhassa kaikista näistä herkuista Jooan leikkiessä kumminsa kanssa, mikä on pienen lapsen vanhemmille luksusta!

Ruokailun jälkeen Jooan leikit alkivat mennä sen verran levottomiksi tavallisen nukkumaanmenoajan  jo koitettua, että päätettiin lähteä ulos hengähtämään ja ihmettelemään raketteja. Ulkona tuiskutti lunta niin, että mun taidoilla kuvaamisen sai unohtaa. Jooa ihmetteli raketteja aika tyynesti ja piti suojalasit päässään hienosti - olihan äidillä ja isillä samanlaiset! Ulkoilun lomassa tehtiin myös lopullinen päätös vuoden vaihteen viettopaikasta, ja päätettiin ajaa kotiin. Ilma oli sen verran huono, että myöhemmin en olisi ehkä enää rattiin uskaltanut ja Jooa oli aiemmin matkasängyn nähdessään ilmaissut hyvin selkeästi haluavansa omaan kotiin nukkumaan. Näinpä toivoteltiin kaikille vielä hyvät uudet vuodet ja ajeltiin kotiin.

Kotona isi vei Jooan nukkumaan ja mä katoin meille vielä vähän herkkuja ja avasin Netflixin. Vaihdoin mekon vielä rennompaan asuun ja ihmettelin ikkunan takaa toisten juhlintaa ulkona. Olen kyllä aivan liian vanha ja mukavuudenhaluinen siihen, että lähtisin uutena vuotena tuiskussa ja pakkasessa kiertämään juhlia tai baareja. Oma sohvannurkka vie voiton aivan 6-0! Hene nauroi mun kunnianhimoiselle suunnitelmalle valvoa vuoden vaihtumiseen asti. Oikeesti oltiin molemmat jo ihan valmiita nukkumaan, ja mä saatoin hieman torkahtaakin sohvalla vuoden viimeisen tunnin aikana. Hereillä oltiin kuitenkin molemmat vielä puolilta öin, ja seurattiin hetki ilotulitusta ikkunasta käsin ennen pään tyynyyn laittamista.

Jooa heräsi tänään tuikitavallisesti heti seitsemältä, vaikka kävi eilen nukkumaan myöhemmin kuin koskaan aiemmin elämässään, vasta kymmenen jälkeen. Mulla on tänään edessä vielä työiltakin, joten vuosi alkaa todella arkissa merkeissä. Hitaan aamun jälkeen lähdettiin vesisateesta huolimatta pienelle kävelylle ja leikkipuistoon. Vesisade, loskakeli tai leikkikavereiden puuttuminenkaan eivät onneksi haitanneet meidän perheen pienintä, vaan hän leikki onnessaan sillä yhdellä autolla, jonka joku toinen oli puistoon jättänyt. Hauska, miten toisen lelut on aina parempia, kuin omat. 

Tänään menen tosiaan illaksi töihin, mutta huomenna jatketaan taas rentoilua. Jooa menee ensimmäistä kertaa isovanhemmilleen peräti kahdeksi yöksi. Me vanhemmat taas kirjaudutaan kahdeksi yöksi hotelliin juhlistamaan vuosipäivää ja viettämään laatuaikaa pariskuntana. Vähän jännittää, osataanko me olla ollenkaan. Viimeksi ollaan oltu kahdestaan hotellilomalla keväällä 2016.