MEIDÄN JOULU 2018

Päätin tässä, että näin loppiaisena on vielä oikein oiva hetki muistella joulua. Tänään pakataan kaikki joulukoristeet taas kuukausiksi varastoon ja käännetään katse kohti kevättä. Tää on musta sillain aika hauska ajatus, että se todellinen talvihan on vasta edessä. Mun sieluni ei ole vielä sisäistänyt tätä Etelä-Suomeen muuttoa, vaan odotan mittarin tippuvan kolmenkympin pakkasiin. Toisaalta muistan kyllä kadehtineeni viime talvenakin, kun some täyttyi helsinkiläisten kevätasuista samaan aikaan, kun meillä susirajalla oli vielä metri lunta ja paukkuva pakkanen. Ehkä mä pääsen yllättymään vielä iloisesti aikaisesta keväästä ja lyhyestä talvesta.

Mutta se joulu. Ai että, se oli aivan ihana! Kiitos lukuisten muuttuneiden tekijöiden, me vietettiin ensimmäistä kertaa liki vuosikymmeneen joulua ihan kotosalla. Ollaan vähintään vuodesta 2010 asti ajettu joka joulupäivä Henen siskon luokse Pirkanmaalle. Ja viimeiset viisi vuotta  matkustettiin aina joulunalla ensin Joensuusta Vantaalle.  Tänä vuonna käly perheineen matkusti vuorostaan meidän luokse joulunviettoon.

Sijainnin lisäksi myös moni muu pieni asia meni tänä jouluna toisin kuin aiempina vuosina. Mulle merkittävimpiä pieniä yksityiskohtia oli se, että käytiin jouluaattona ruokakaupassa ja se, että en nähnyt Lumiukkoa.

Jouluaattoaamuna heräsin jo ennen Jooaa. Oon ihan lapsi edelleen, en saa koskaan aattoaamuna unta. Jooa sai heti aamusta tonttulahjan, jonka tonttu oli käynyt yön aikana tuomassa joulukalenterin alle. Joulukalenterista löytyi hyvän jouluntoivotukset tontulta. Heräiltiin rauhassa lastenohjelmia ja Joulupukin kuumalinjaa katsellen ja syötiin aamupalaksi riisipuuroa kanelilla. Sen verran jaksoin nipottaa sokerista joulunakin, että en sitä aamiaisella tarjoillut, kun ei Jooa sitä vielä osaa pyytää.

Henen herättyä alettiin pikkuhiljaa valmistautua kauppaan lähtöön. Oltiin jätetty tarkoituksella joulupöydän kalojen ja muutaman muun tarjoiltavan ostaminen viimetippaan, kun aatto osui maanantaille ja katettiin oma pöytä vasta joulupäivänä. Osuvasti juuri ennen kauppaan lähtöä Jooan pappa soitti kysyäkseen, miten meidän kinkku onnistui. Heidän kinkkunsa oli vanhingossa paistunut nyhtöpossuksi, ja nyt tarvittiin kipeästi uusi paisti pöytään. Meillä oli vielä oma kinkku paistamatta, mutta samalla kauppareissulla ostettiin pieni luomukinkku myös isovanhemmille paistettavaksi.

Kaupasta ajettiin isovanhempien kautta Henen mummon luokse. Kuulumisten vaihdon lomassa Lumiukko unohtui, mutta joulurauhan julistus ehdittiin kuulemaan. Kotimatkalla koukattiin anopin luota tarkoituksena hakea Jooan yökyläreissulta sinne jäänyt matkasänky. Yllätyttiin kovasti, kun töissä olevan anopin auto olikin pihassa! Ja niin yllättyi anoppikin, kun poikansa soitti ovikelloa. Työpäivä olikin muuttunut sairaslomaan, joten kutsuttiin anoppikin mukaan joulun viettoon Jooan  toisille isovanhemmille.

Kotona mua odotti joulusauna ja Heneä päiväuninukutus. Päiväunien aikana koeteltiin joulurauhaa kokoamalla piparkakkutalo. Tehtiin sellainen ensimmäistä kertaa ja täysin itse - ja juuri siltä se näyttikin. Rakennusprojektin päätteeksi Hene lähti vuorostaan joulusaunaan ja mä jäin valmistelemaan meidän lähtöä. 

Jooan herättyä päiväunilta pakattiin itsemme ja lahjakassi autoon ja hurautettiin mun äidin luokse. Tänä vuonna meitä oli mukavan pieni porukka, vain neljä lasta. Ei meno silti rauhallista ollut, mikä naurattikin anoppia kovasti. Hän voi vain kuvitella, millainen tunnelma on, kun serkuksia on paikalla enemmän. 

Ensin syötiin mahat pullolleen jouluruokaa, ja pian pukki koputtikin jo ovella. Meillä on käynyt sama pukki jo monta monta vuotta peräkkäin, ja hän on aivan loistava. Lapsetkin hän tuntuu muistavan hienosti, vaikka heitä riittää ja uusia tulee lähes joka vuosi. Oltiin valmisteltu Jooaa joulupukkiin parhaamme mukaan, mutta tietysti tilanne jännitti silti. Perinteinen kuva pojasta pukin sylissä saatiin kuitenkin napattua. Jooa lämpeni vähän hitaasti, ja olisi vähän pukin lähdön jälkeen toivonut tämän tulevan jo takaisin. Pian pukin lähdön jälkeen sanottiin heipat muillekin ja ajettiin kotiin nukkumaan.

Joulupäivänä pojat heräsivät aivan liian aikaisin ja iso osa päivästä meni ruoanlaitosta stressaamiseen. Isoimmat valmistelut oli onneksi tehty alta pois jo hyvissä ajoin. Kinkun paistamiseen meni kuitenkin kaksinkertainen aika siihen nähden, mitä oli laskettu, ja sekös stressasi Heneä. Lopulta saatiin kaikki ruoat lämpimänä pöytään juuri sovittuun kellonaikaan, eli stressi oli aivan turhaa.

Henen siskon perheen lisäksi saatiin joulupöytään vieraiksi myös Henen äiti ja mummo. Oltiin niin otettuja, kun mummokin jaksoi liittyä meidän seuraan. Ruoka teki hyvin kauppansa ja sitä oli riittävästi. Mulla lähti ehkä vähän lapasesta, ja tarjoilin lopulta kuutta eri laatikkoa ja tein itse saaristolaisleivänkin. Mutta olipahan hyvää! 

Yllätyksenä aterian päätteeksi ovikello soi, ja oven takaa löytyi kassikaupalla lahjoja! Hupsut tontut olivat toimittivat niitä vielä vähän myöhässä. Lapset meinasivat ratketa riemusta, ja oltiin me aikuisetkin oltu kiltisti. Joulupäivän ilta sujuikin lahjoja ihmetellen ja seurustellen. 

Heti lasten riemun ja molempien perheiden kanssa vietetyn ajan jälkeen parasta tässä joulussa oli ehdottamasti se, että ei tarvinnut pakata ja matkustaa pitkiä matkoja. Hurraa sille! Ihania olivat myös joulua seuranneet lomapäivät, joita me vietettiin pulkkamäessä hurjastellen ja Heurekassa ihmetellen. Siitä lisää toisella kertaa.