MEIDÄN ISÄNPÄIVÄ 2018

Jos itse saisin suunnitella isänpäivän vieton, se poikkeaisi aika paljon tämän vuotisesta marraskuun toisesta sunnuntaista. Kysyin sunnuntai-iltana mieheltä, oliko isänpäivä edes joten kuten kelvollinen. Vastaukseksi sain naurua, sillä päivä oli kuulemma todellakin ollut isin mieleen. Miten me sitten vietettiin isänpäivää tänä vuonna?

Heräsin 5.30 kovaan kurkkukipuun ja lihassärkyyn. Ei ihan unelma. Taapero heräsi ehkä kymmenen minuuttia myöhemmin, eikä suostunut enää käymään nukkumaan, vaikka haukotteli ja oli selkeästi väsynyt. Jätettiin isi nukkumaan ja noustiin Jooan kanssa ylös. Ensimmäisenä kävin laittamassa itselleni vettä kiehumaan Panadol hottia varten. Vasta sen jälkeen maistui aamukahvi.

Kiukuteltiin Jooan kanssa molemmat väsymystämme. Isi heräsi varmasti monta kertaa jo voluumin noustessa. Niin heräsi luultavasti myös alakerran rouva, kun Jooa kielloista huolimatta heitteli pikkuautoja ja muita leluja laminaattiin. 

Kahdeksalta mentiin herättämään isi lahjakassin ja kortin kanssa. Herättäminen oli aika näennäistä, sillä aamun kovin raivari saatiin juuri ennen tätä. Isi oli onneksi hyväntuulinen ja tykkäsi lahjasta ja kortista. Lahjaksi hän sai kahvikupin uudelle työpaikalle vietäväksi. 

Seuraavaksi oli brunssin aika. Meillä oli hyvin aikainen brunssi, koska mun oli oltava töissä jo ennen kymmentä. Katoin pöytään isin toiveiden mukaisesti englantilaisen aamiaisen hengessä paistettuja kananmunia, paistettuja nakkeja ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Omasta toiveesta paistoin myös croissantteja suoraan kaupan pakastealtaasta. Lisäksi meillä oli perus voileipätarvikkeet. Jälkiruokana ja kakun tilalle valmistin mokkapaloja meidän isin makuun eli aivan överillä kuorrutteella. Maistui, mutta yksi pala todellakin riitti.

Mun ollessa töissä pojat viettivät aamupäivää rauhassa kotona ja leikkipuistossa. Lounaan ja päiväunien jälkeen he hyppäsivät bussiin ja tulivat mun työpaikan luokse. Olin luvannut päivälliseksi pizzaa hyvityksenä mun työvuorosta. 

Pizzeriasta ajettiin hautausmaalle. Käytiin viemässä kynttilä Henen isän haudalle. Tämä oli Jooan ensimmäinen kerta hautausmaalla, ja siinä olikin pienelle paljon ymmärrettävää. En ollut tullut ollenkaan ajatelleeksi, miten näistä asioista pienelle lapselle puhutaankaan. Kuulostaa lapsen näkökulmasta pelottavalta kertoa, että yksi isovanhemmista on siellä haudassa. Toisaalta keskustelut Taivaasta ei tunnu sopivan haudalla käymisen kontekstiin sen paremmin. Muotoilin asian niin, että tultiin sytyttämään kynttilä ja muistamaan isin isiä tänne haudalle, kun ei muuten voida niin tehdä. 

Kotona vietettiin loppu ilta ihan vaan sohvalla makoillen. Annettiin Jooan jopa katsoa monta jaksoa Ryhmä Hauta, hänellä oli siis varmasti mieluisa ilta. 

Miten te vietitte isänpäivää?

Ja onko tarjota hyviksi todettuja muotoja keskustella kuolemasta taaperon kanssa?

HELPOT JA NOPEAT ISÄNPÄIVÄKORTIT

Huomenna juhlitaan isänpäivää. Meidän viikko on ollut kaikenlaista kiirettä ja hulinaa täynnä, eikä valitettavasti ehditä huomennakaan täysin rauhoittua isää juhlimaan. Askarreltiin Jooan kanssa kuitenkin joka vuotiseen tapaan kortit isille, papalle ja ukille. Tänä vuonna löysin sattumalta Pinterestistä heti helpon, nopean ja meille sopivan kortti-idean, jonka haluan jakaa tännekin.

Mä tykkään käyttää lapsen käden- tai jalanjälkiä kaikissa isän- ja äitienpäiväkorteissa. Maalailtiin Jooan kanssa vesiväreillä yksi ilta ennen suihkuun menoa, ja painettiin samalla sormivärillä jalanjälkiä paperille. Pro tip on tosiaan pitää askarteluhetki kylpyhuoneessa, niin sotku on helpompi hallita ja siivota - ja lapsi on kuitenkin pesun tarpeessa maalauksen jälkeen! Painetaan jälkiä aina niin monta, kuin taapero vain jaksaa. Korttien lisäksi säästän näitä vauvakirjan väliin. Tällä kertaa kävi sillä tavalla hassu tuuri, että parhaiten onnistuivat nämä ns. väärän jalan jäljet. Tunnustan kyllä, että en tullut tätä traktorin kulkusuuntaan ajatelleeksi laisinkaan maalailun aikana. No, kaksi meidän kolmesta traktorista kulkee nyt kuvassa näkyvästi vastakkaiseen suuntaa, kuin mihin kortti aukeaa. En usko, että ketään haittaa. Isomman lapsen kanssa jäljen voi painaa jo suoraan korttiin. Taaperon kanssa onnistumisprosentti on kuitenkin sen verran pieni, että en lähtenyt kokeilemaan. 

Mielelläni kuulisin, millaisia askarteluja olette keksineet lapsen käden tai jalanjäljistä?

Me on tehty pöllö, kukka, sydän ja supermies. Jännityksellä odotan joka vuosi, joko ideat loppuu ja täytyy alkaa kierrättää vanhoja.

Ihanaa isänpäivää!

HALLOWEEN 2018 JA KAKSI KURPITSAISTA JÄLKIRUOKARESEPTIÄ

Hyvää Pyhäinmiestenpäivää! 

Meidän osalta Halloween on jo juhlittu. Sen vuoksi tämä lauantain pyhäpäivä pääsi yllättämään, ja käytiin turhaan kokeilemassa kirjaston ja kahvilan ovia. Onni onnettomuudessa samoille nurkille avattiin juuri tänään uusi kirpputori, joten käytiin sitten siellä pyörähtämässä. Löysin itselleni niin mun-näköisen tunikan, että Hene vitsimiehenä kysyi, ostinko oman vaatteeni kirpparilta. Jooakin sai vaatekaapin täydennykseksi housut ja paidan sekä vielä eurolla salkullisen lääkärileluja. 

Me on juhlittu Halloweenia jo yli kymmenen vuoden ajan äitini pöydän ääreen kokoontuen. Ruokana on aina kurpitsaa, ja juhla on aivan kuin pääsiäinen lammaspaisteineen ja pääsiäispupuineen ilman uskonnollista aspektia. Olen ymmärtänyt, että Halloweenin juhliminen on yleistynyt viime vuosina Suomessa ainakin omaan lapsuuteeni nähden. Ainakin mun instafiidi on täyttynyt kuvilla hurjan suloisista keppostelijoista. Oman oven taakse ei kuitenkaan ole keppostelijoita vielä koskaan ilmestynyt.

Me juhlitaan Halloweenia vaihdellen lokakuun 31. päivä, pyhäinpäivä tai silloin, kun se parhaiten lähipiiristä löytyville vuorotyöläisille sopii. Tänä vuonna arpa osui lokakuun viimeiselle päivälle, vaikka se sattuikin olemaan keskiviikko. Tämä oli kyllä onni meille, sillä viikko oli tavanomaista stressaavampi. Teki todella hyvää poistua kotoa yhdeksi illaksi ja viettää iltaa laajemman perheen kanssa.

Tämä Halloween oli siitä erikoinen, että en ollut äidin keittiössä auttamassa. Näin on käynyt aiemmin vain kahdesti, kun olen missannut koko juhlat. Ensimmäisen kerran olin juuri muuttanut pois kotoa ja haluttiin Henen kanssa järjestää omat Halloween-juhlat kavereille. Toinen kerta oli kaksi vuotta sitten, kun Jooa oli vasta reilun kuukauden ikäinen. Silloin ihana äitini tosin toi pakastetun Halloweenin meidän luo Joensuuhun vähän myöhässä. Viime vuonna matkustin Jooan kanssa kahdestaan junalla Halloweenin viettoon. Kuitenkin tänä vuonna mun  työt ja Jooan rytmi päiväunineen meni niin, että päädyttiin saapumaan ihan valmiiseen pöytään. Tyhjin käsin ei tosin menty, vaan tuotiin mukanamme jälkiruoat. Valmistettiin maidottomana ja gluteenittomana vanhaa suosikkiani kurpitsapiirakkaa ja kurpitsakääretorttua. Leivoin ensimmäistä kertaa kääretorttua, ja omaan silmääni se muistutti erehdyttävästi munakasrullaa. Onneksi ruoka saa olla Halloweenina vaikka minkä näköistä, ja maku oli kuitenkin kohdallaan! Meitä oli kaiketi kymmenen aikuista ja kuusi lasta, ja näistä jäi jäljelle ihan pienet palaset kummastakin.

Kääretortun tein kinuskikissan ohjeella, jota muokkasin hieman vaihtamalla kuohukerman ja vaniljarahkan tilalle alpro soya vispautuvaa, maidotonta tuorejuustoa ja vaniljan makuista soijajugurttia. Tätä täytettä tarvitsee ainakin maidottomana tosin vähän. Sekoitin koko kahden desin purkin, ja lisäsin siihen pari ruokalusikallista sekä juustovalmistetta että soijajugurttia, ja kastikkeesta jäi ainakin puolet yli. Sen olisi voinut tarjoilla lisukekastikkeena, mutta itse unohdin koko purkin jääkaappiin.

Kurpitsapiirakan ohjeen olen poiminut talteen jostain Ruokapirkasta, ja se on ollut mun pettämätön suosikki jo usean vuoden ajan. 

Ohjeeseen tulee

• 3 kananmunaa
• 2 dl sokeria
• n. 5 dl keltaista kurpitsaa raastettuna / itse käytän kurpitsasosetta
• 1 dl margariinia / käytin nyt floran maidotonta margariinia
• 3 dl vehnäjauhoja / nämä korvasin gluteenittomalla jauhoseoksella
• 1 1/2 tl leivinjauhetta
• 2 tl vanilliinisokeria
• 1 tl kardemummaa
• 1 tl kanelia
• 1 tl inkivääriä

ja kuorrutteeseen

• 1 rs (200g) appelsiinituorejuustoa / korvasin maidottomalla juustovalmisteella, ja puristin joukkoon ihan tuoretta appelsiinin mehua
• 2 rkl appelsiinitäysmehua

Vaahdota munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon kurpitsa ja margariini. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan kevyesti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (28 cm) ja paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään ja levitä kuorrute piirakan päälle. Koristele maun mukaan esimerkiksi hasselpähkinärouheella tai raastetulla appelsiininkuorella.

Kuten kuvista huomaa, mä innostuin koristelemaan jälkiruoat Halloweeniin sopivasti muovihämähäkeillä. Puolisoni ei ollut mielissään, mutta seurueen isot ja pienet lapset tykkäsivät hämähäkeistä kovasti. Kouluikäiset tytöt koristelivat näillä hiuksensa hurjan näköisiksi. Ostin hämähäkit ihan ruokakaupasta, ja aion muistaa nämä jos joskus tulee Halloweenina itsekin pukeuduttua. Tarttuvat nimittäin hiusten lisäksi mukavasti myös vaatteisiin, millä saa varmasti kivan twistin asuun kuin asuun. Nyt tyydyin unohtamaan yhden kahvinkeittimen päälle, mikä ei ollut aamulla ensimmäisenä heränneestä miehestä hirveän hauska juttu..

Juhlitaanko teillä Halloweenia?
Oletteko saaneet ovelle keppostelijoita, tai käyneet itse karkki tai kepponen -kierroksilla?

HUHUU, MITÄ KUULUU?

Ihanaa syksyä! Tämä blogi-parka on taas jäänyt tehtävälistassa sille sijalle, jonka pariin ei vain ehdi. Viime viikkojen ja kuukausienkin aikana mulla on ollut paljonkin ajatuksia blogille, mutta aikaa vain ei millään tahdo löytyä. Tästä kertoo hyvin se, että syyskuun alussa aloitin postauksen, jonka juuri poistin keskeneräisenä. Palasin sen pariin kuukauden aikana kyllä lukuisia kertoja, mutta erinäisten vaikeuksien vuoksi en vain saanut sitä valmiiksi, ja nyt sen momentum meni jo.  Nyt sain vihdoin varastettua blogille hetken, joka lähtee mun kirjastolla viettämästä opiskeluajasta. Tännekin olen päässyt hävyttömän harvoin. Itse asiassa tämä taitaa olla ensimmäinen kerta tässä kuussa!

Mihin se kaikki aika sitten menee? Isoin osa mun päivistä kuluu tietenkin lapsenhoitoon ja kotitöihin. Jooan kanssa ollessani en juuri koske puhelimeen saati sitten avaa tietokonetta. Päiväuniajan käytän treenaamiseen, kotitöihin ja pienen hetken yritän pyhittää niin, että en tee mitään. Eli katson Netflixiä kahvin tai teekupposen kanssa..

Iso paha gradu on heti lapsenhoidon jälkeen seuraavana tehtävälistalla. Olen saanut aiheen määriteltyä ja aloittanut tiedonhaun ja aineiston keräämisen. Tätä projektia jäsentää hyvin seminaarit, jotka vievät mut noin kerran kuukaudessa vanhaan kotikaupunkiini Joensuuhun. Mulla on viha-rakkaus-suhde sekä dediksien aikaan saamaan buustiin suorituksessa että pitkiin junamatkoihin, joilla saan keskittyä aivan rauhassa just siihen, mihin milloinkin päätän sen neljä tuntia käyttää. Kerran luin viime tipassa tenttiin, useamman kerran olen katsellut Netflixiä.

Ilmeisesti opintojen ja kotiäitiyden yhdistämisessä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi haastetta, sillä palasin muuton myötä vanhaan työpaikkaani. Kaksi iltaa viikossa kuluu siis ihan oikeissa palkkatöissä. Tämä on ollut aivan ihanaa vaihtelua etenkin sen puolesta, että saan olla tekemisissä muiden aikuisten kanssa muuten kuin vain äitinä.

Nyt lokakuussa ollaan vietetty enemmän ja vähemmän tavallista arkea. Kuukauteen on mahtunut ainakin:

• Ihana aamupäivä Flamingossa ystävien kanssa. Jooa on varsinainen vesipeto, joka rakastaa uida kaikissa altaissa, kunhan vesi on lämmintä. Toisaalta hän dippaa jalkojaan reippaasti myös kylmäaltaaseen!
• Joensuun matka, jolla ikäväkseni sairastuin flunssaan. Sama flunssa onkin jatkunut lähes koko kuukauden, mihin tuskin on ainakaan auttanut tavallista suurempi työmäärä. Onhan se tyypillistä, että sairastuu juuri, kun on sopinut tekevänsä vähän enemmän töitä, eikä silloin tietenkään kehtaa jäädä sairaslomalle.. Joensuussa tapasin amanuenssin, joka mun erittäin iloiseksi yllätykseksi vapautti mut peräti kahden opintojakson suorittamisesta, kiitos ops-uudistus ja opintomenestys!
• Tampereen matka, jonne Jooa lähti ensin isin kanssa kaksin. Oltiin pojan kanssa ensimmäistä kertaa kaksi yötä erossa, enkä usko että tätä tarvitsee toistaa ihan heti meidän kummankaan mielestä. Oikein reippaita kyllä oltiin molemmat. 
• Poikien ollessa reissussa mä olin aivan yksin kotona ensimmäistä kertaa ainakaan kahteen vuoteen. Olin aika hukassa.
• Saman reissun yhteyteen päätettiin myös meidän imetystaival. 
• Vastaava kasvunhetki koettiin, kun Jooa siirtyi isojen poikien sänkyyn nukkumaan. Tämä muutos sujui todella helposti, mutta pitää ainakin äidin valppaana öisinkin. Esimerkiksi yhtenä yönä kuumeinen taapero oli sitä mieltä, että kolmelta aamuyöstä pitää päästä leikkimään!

Tämä lokakuu on meille siitä erityinen kuukausi, että se on viimeinen kokonainen kuukausi kotihoitoa. Saatiin hiljattain päivähoitopaikka meidän ykköstoiveesta, ja ensikuussa Jooa aloittaa osa-aikaisessa päivähoidossa. Tämä kauhistuttaa mua hetkittäin, sillä henkinen napanuora meidän välillä on vielä todella tiukalla. 

Yleisesti elämä just nyt tuntuu tosi hyvältä. Uusi arki rullaa hyvin, vaikka vauhdikasta onkin. Jooa kasvaa hienosti ja kehittyy hyvin. Koko meidän perhe voi hyvin, ja kaiken keskellä muistetaan huomioida toisiamme riittävästi. Kevyen mielen tuo varmaan tunne siitä, että ollaan kotiuduttu. Tästä on hyvä jatkaa kohti jälleen uusia tuulia!

Aurinkoista syksyä!

TERVETULOA UUSI ARKI

Vihdoinkin mulla on ensimmäistä kertaa täällä meidän uudessa kodissa aikaa istua alas ja keskittyä blogiin.  Viime viikot ollaan eletty aivan älytöntä kaaosta, joka on nyt toivottavasti vihdoin ohi. Ensin pakattiin muuttolaatikoita Joensuussa, hankkiuduttiin eroon huonekaluista ja tehtiin samalla parhaamme, jotta taaperon arki pysyisi mahdollisimman normaalina. Vantaalle ajettiin heinäkuun viimeisellä viikolla, jolloin saatiin myös uuden kodin avaimet. Aloitettiin remontti, Hene lähti Joensuuhun hakemaan muuttokuormaa ja mä jäin taaperon ja apukäsien kanssa laittamaan asuntoa kuntoon. Tässä kohtaa kaikki rutiinit ja koko pakka muutenkin hajosi käsiin. Remontti saatiin loppuun vasta muuttopäivän jälkeisenä päivänä. Kun melkein kaikki muuttolaatikot oli saatu purettua, sairastui Jooa vatsatautiin keskellä yötä. Pojan parannuttua oli tietenkin meidän vanhempien vuoro sairastua. Luojan kiitos täällä Vantaalla meillä on apukäsiä, ja meidän päivät pelastikin mummi, joka vei Jooaa leikkipuistoon, huolehti ruokailuista ja kävi meille kaupassa. 

Oman mausteensa tähän soppaan on tuonut taaperon uhma, joka saa lisää vauhtia rutiinien puuttumisesta ja muuton aiheuttamasta stressistä. Rehellinen ollakseni en ole itsekään jaksanut olla se paras mahdollinen äiti, vaan olen korottanut ääntä ja sanonut vähemmän nätisti aivan liian monta kertaa viime päivinä. Se ei tietenkään auta tilanteita ollenkaan, vaan ainoastaan harmittaa meitä molempia.

Jooa on oppinut tässä kaiken kaaoksen keskellä kiipeämään rattaisiin ja syöttötuoliin. Lisäksi hän heittää aivan kaiken: lautasen, lelut, koiran lelut, puhelimet.. Ja sitten on se ihan perus uhmakäyttäytyminen. Esimerkiksi eilen hän kävi keskelle pihatietä istumaan ja kirkumaan, kun oltiin matkalla pihan leikkipaikalle. En ollut pyytänyt, ehdottanut tai edes kehottanut tekemään mitään, mutta hän ei silti halunnut. Ihanana puolena myös puhe on kehittynyt huimasti. Pojan höpöttelyt ovat koko ajan selkeämpiä, hän muistaa tapahtumia ja kertoo niitä ja on selkeästi itsekin onnessaan taidostaan. Jooan serkkutyttö opetti lorun Jopsu poksu porkkana, jota taapero toistelee edelleen monta kertaa päivässä. Samalla tavalla on kerrattu tärkeitä tapahtumia, kuten mandariinin tippumista, sitä kun pappa haki pizzaa ja autoilla leikkimistä mummin kanssa. Sanavarastoon ovat vihdoin tulleet myös joo ja ei, mitkä helpottavat kommunikointia merkittävästi. 

Muuton ja sairastelun myötä sekä tietysti ihan mahdollisuudesta johtuen Jooa on viettänyt viime viikkoina enemmän aikaa ilman vanhempia kuin koskaan aiemmin. Ja aina on mennyt hyvin! Jooa on ollut lähinnä leikkipuistoissa, kävelyillä ja kaupassa mummin, mormorin tai kummiensa kanssa. 

Ollaan me vähän ehditty oikeasti nauttiakin täällä asumisesta. Ennen sairastelua käytiin useampaan otteeseen Jooan isovanhempien kanssa uimarannalla. Ihan uskomatonta, että voidaan sopia treffit jonnekin ja tavata alle puolessa tunnissa! Asutaan kehäradan varrella, mistä innostuneina tehtiin yksi aamupäivä extempore visiitti Linnanmäelle. Kirjastokäynnin yhteydessä bongasin ilmoituksen lähikuntosalin ilmaisista sunnuntaijumpista, jollaista ehdinkin jo käydä kokeilemassa. Näiden lisäksi oon onnessani niin lähiostarin palveluista kuin mahdollisuudesta tehdä ruokaostokset vaikka missä ihanissa ruokakaupoissa. 

Tänään katson meidän uuden arjen alkaneen virallisesti. Hene on jo toista päivää töissä. Keitin aamulla pitkästä aikaa puuroa, mistä taapero ilahtui niin kovin, että kiljaisi jee ja söi reippaasti lautasensa tyhjäksi. Aamupäivä vietettiin kävelymatkan päässä sijaitsevassa ihanassa asukaspuistossa, jossa olen itsekin lapsuudessani leikkinyt. Myöhemmin Henen tultua töistä aion kävellä läheiseen kirjastoon ja perehtyä pitkästä aikaa omiin opintoihini. Gradu ahdistaa, mutta ei se välttelemällä edisty. Onneksi sitä ennen voin vielä hetkeksi syventyä opintoihin, jotka oli tarkoitus hoitaa tässä kesällä. Onneksi on vielä hetki kesää jäljellä. Nyt aion nauttia vielä 45 minuuttia päiväunien tuomasta rauhasta ja Netflixistä. Ihana arki.

MEIDÄN PÄIVÄ: PERJANTAI 13.07.2018

Sain torstai-iltana ajatuksen tehdä pitkästä aikaa tällainen päivä meidän kanssa -postaus. Näitä on mun mielestä aina hauska lukea, ja näissä saa hyvin tuotua esille sitä tavallista arkea. Tämä perjantai ei ehkä edusta sitä ihan tavallista tavallisinta arkipäivää, mutta ei se toisaalta erityisen poikkeuksellinenkaan ole. Spesiaaleja piirteitä päivässä on se, että oli mun vuoro herätä pojan kanssa ja vietettiin lähes koko päivä poissa kotoa vastapainona muuten hyvin tiiviisti kotona ja kotipihalla vietetylle viikolle.

Herättiin Jooan kanssa 6.30, mikä on meille myöhään. Olin itse nukkunut aika huonosti, ja kovasti toivoin unisen taaperon tekevän poikkeuksen ja nukahtavan aamumaidolle mun kainaloon. Tämä toive ei toteudu. Noustaan ylös, kun Jooa tuo äänekkään työmaa-ajoneuvokirjan sänkyyn luettavaksi. Koira vauhkoaa aamuruokansa perään ja taapero hermostuu, koska haluaa, että luetaan kirja. Huokaisen syvään ja mietin, että millainenkohan päivä me näistä lähtökohdista saadaankaan vielä aikaiseksi. Istun taaperon kanssa sohvalle lukemaan kirjan kertaalleen. Sitten on vuorossa koiran ruokkiminen, kahvinkeittimen käynnistäminen ja aamuhommat.

Taapero siirtyy katsomaan aamun piirrettyjä ja mä valitsen hänelle päivän asun ja laitan omat hiukseni ojennukseen. Tunnustan pinnallisuuteni: en halua, että mun hormonimuutoksista aiheutuneet vauvahaituvani sojottavat kuvissa joka suuntaan. Saan puettua pojalle yhden sukan, kun ilmenee tarve vaihtaa vaippa uudelleen. Sen jälkeen pukeminen ei enää nappaakaan pientä miestä. Olkoot vaippasillaan, ajattelen, ja siirryn hörppimään kahvia ja keittämään puuroa. Jossain kohtaa saan pojalle vaatteet päälle ja yritän vaivihkaa napata hänen asustaan kuvaa. Nappasin laatikosta yhteensopivat vaatteet ja yllätyin, kun huomasin niiden olevan samaa merkkiä. Ilmankos sopivat yhteen. Aamupalan laittamisen lomassa virittelen kamerajalustaa taaperon leikkiessä siivouskaapissa. Hän on oppinut kiipeämään sinne ja sulkemaan oven perässään. Syödään aamupala ja mä meikkaan.

Ysiltä taapero olisi jo valmis lähtemään ulos. Isi herää. Pakkaan vaivihkaa yhden muuttolaatikon ja pukeudun samalla, kun seuraan salaista pahettani eli Kauniita ja Rohkeita. Jakson loputtua pakkaan pojan rattaisiin ja lähdetään kävelemään kohti keskustaa. Huh, mikä helle taas on. On myös kesän paras viikonloppu eli Ilosaarirock. Kävellään Popkatu läpi ja piipahdetaan ruokakaupassa. Ostan itselleni vesipullon ja jäätelön, jonka syön taaperolta salaa samalla, kun kävellään kohti joenrannan leikkipuistoa. Puistossa on paljon muitakin lapsia, mikä riemastuttaa Jooaa. Hän seuraa uteliaana isompien leikkijä ja yllättää mut kiipeämällä sellaista verkkoa pitkin. Leikkipuiston jälkeen piipahdetaan Sinooperissa, koska bongasin menomatkalla sen ikkunassa konkurssimyynnistä kertovat alennustarrat. Ostoslistalla olisi musta merkkaustussi ja liitutaulutarraa, mutta niitä ei enää ole jäljellä. Lastenjuhlatilpehööriä sen sijaan riittää, ja lyödäänkin lukkoon syksyllä koittavien syntymäpäivien teema. Ostetaan työkoneilla kuvioituja lautasia, juhlahattuja, mukeja ja muuta juhlatarviketta. Kassalla Jooa hokee autoautoauto, kunnes saa takaisin käsiinsä paketin autolautasia. Kassatyöntelijät naureskelevat, että on ainakin mieluisat juhlatarvikkeet. Vastaan naureskellen kyllä, tämän pojan mieltymyksiä ei tarvitse arvailla! Jatketaan matkaa vielä kaupunginkirjastolle. Hissi on rikki ja olen unohtanut pakata mukaani kassin kirjoja varten. Hammasta purren ja muutaman kerran tippuneita kirjoja ylös poimittuani saan kuitenkin kannettua sekä taaperon että kirjat alakertaan rattaisiin. Kotimatkalla Jooa huutelee monen korttelin ajan kotiin syömään!

Kotona isi on kokkaamassa meille lounaaksi lihapulla-pastakeittoa. Ruoan valmistumista odotellessa lueskellaan kirjastosta lainattuja kirjoja. Ruoka maistuu, vaikka keitto ei ehkä ole se kaikista paras valinta hellepäivään. Jälkkäriksi mies loihtii meille uuden bravuurinsa eli jääkahvia, nam! Tämä on ihan paras virkistys helteisiin iltapäiviin. Jutellaan aamupäivän kuulumiset ja päätetään lähteä iltapäivällä rannalle. Isi vie Jooan päiväunille ja mä pakkaan tenttikirjan ja viltin kassiin ja hurautan pyörällä joenrantaan lukemaan ja ottamaan aurinkoa. Auringonottaminen osoittautuu yllättävän tuskaiseksi. En suostu valittamaan kuumuudesta, mutta aika extremeä on vain maata paikallaan ja hikoilla! Tenttikirjan lisäksi keskityn ihailemaan kauniita maisemia. Tämä voi hyvin olla viimeinen hetki, jonka joenrannassa vietän. Ainakaan opiskellen!

Kolmelta palaan kotiin herättämään taaperon päiväuniltaan. Hän on nukahtanut vasta melko myöhään ja unet jäävät ilmeisesti vähän liian lyhyiksi. Pieni on itkuinen ja kovasti äidin perään. Luetaan taas vähän kirjoja ja taapero syö välipalaksi omenan, mistä on muodostunut hänen uusi lempparinsa. Puhalletaan ensimmäistä kertaa uimarenkaaseen ilmaa, puetaan kaikille uikkarit päälle ja pakataan rantakassi. Viedään Veera vielä pikaiselle lenkille ja sitten pakataan koko perhe autoon ja ajetaan Aavarantaan.

Ollaan ensimmäistä kertaa koko perheenä rannalla tälle kesää. Ja oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä, sillä viimekesänä käytiin vain kerran pikaisesti pyörähtämässä rannalla. Täältä voi lukea, miten kymmenkuisen Jooan elämän ensimmäinen vierailu uimarannalla sujui. Tänä vuonna ollaan käyty Jooan kanssa kerran aikaisemmin kahdestaan ihmettelemässä uimarantaa. Tänään ollaan kuitenkin ensimmäistä kertaa luonnonvesissä uimassa, sillä koko perheeltä lähtee talviturkki! Fyysikon poika nauraa veden aiheuttamalle nosteelle. Hauskinta Jooan mielestä on heitellä veteen kiviä plumsis. Taaperosta kuoriutuu kunnon vesipeto. Hauskaa on myös leikkiä rantahiekassa, kantaa järvestä vettä ämpärillä ja rakentaa hiekkalinna isin kanssa. Yllättäen uimarengas ei olekaan hitti.

Päätetään tilata päivälliseksi pizzaa Roihusta, koska jääkaapissa ei ole mitään sopivaa valmiina ja koska käsillä on viimeiset hetket nauttia Roihun pizzoista. Näppärinä tyyppeinä soitetaan tilaus jo rannalta käsin, joten voidaan kotimatkalla poimia pizzat matkaan ilman odottelua. Koko perhe syö pizzansa kanalla, vuohenjuustolla, paholaisenhillolla ja rucolalla - nam! Isin menojalkaa alkaa vähän vipattaa ruokajuomana nautitun oluen seurauksena. Harmillisesti kaikki kaverit ovat kuitenkin rockissa tai mökillä, joten lähteminen jää.

Ilta kuluu rantakasseja purkaen, imuroiden, kylpien ja kirjastonkirjoja lukien. Jooa saa ensimmäistä kertaa mysliä iltapalaksi, ja se maistuu yllättävän hyvin myöhäisestä päivällisestä huolimatta.

Illalla taaperon käytyä nukkumaan hemmottelen itseäni vielä jalkakylvyllä. Villi perjantai-ilta täydentyy vielä kylmällä oluella. Seurana tietty Netflix, josta katselen tällä hetkellä uusintana viimeisintä tuotantokautta Orange is the New Black ennen uuden ilmestymistä muutaman viikon kuluttua.


Tällainen menevä, mutta ei kuitenkaan erikoinen perjantaipäivä tällä kertaa. Kuulostiko yhtään tutulta? Miten te muut taaperoperheet olette viettäneet näitä heinäkuun helteisiä päiviä?

TIVOLI SARIOLA - TAAPERON ENSIMMÄINEN TIVOLI

Tivoli Sariola saapui Joensuuhun kesäkuun alkupuolella, ja me tietysti innostuttiin siitä kovasti. Jouduttiin aluksi monesti siirtämään tivolipäivää sairastelujen sun muiden vuoksi, eikä ilmatkaan oikein suosineet. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin, koska lopulta päästiin viettämään tivolissa aivan ihana aurinkoinen ja suorastaan kuuma iltapäivä.

Jooalle tivolivierailu oli ensimmäinen ikinä, ja meille vanhemmillekin ensimmäinen moniin vuosiin. Oltiin suunniteltu, että käydään ehkä maailmanpyörässä ja ostetaan jotain herkkua. Päädyttiin kuitenkin pienen väärinymmärryksenkin kautta ostamaan lippupaketti, joka sisälsi 10 laite- tai pelilippua. Lähes jokaisessa laitteessa korostettiin, että jokaisella henkilöllä täytyy olla oma laitelippu. Vain muutamassa lasten laitteessa oli maininta siitä, että aikuinen saa olla lapsen mukana ilman laitelippua. Tämän vuoksi päädyttiin siis lippupakettiin. Sellainen maksoi 35 €, kun taas kolme laitelippua esimerkiksi siihen maailmanpyörään olisi maksanut 15 €. Yllättäen kaikissa laitteissa kävi niin, että joko Jooalta tai vanhemmalta ei peritty laitelippua. Hyvin me liput tosin saatiin kulutettua, joten ei jäänyt harmittamaan. 

Ihan ensimmäisenä jonotettiin maailmanpyörään. Viime kerrasta sellaisen kyydissä oli kulunutkin jo aikaa. Ei Henen kanssa kumpikaan tajuttu ennakkoon, että laitteessa tosiaan noustaan korkealle. Ajelu otti siis mahanpohjasta enemmän kuin osattiin odottaa. Jooa suhtautui yläilmoihin hyvin neutraalisti. Lähinnä hän tahtoi olla itte  ja ei olisi halunnut olla paikoillaan.

Muita taaperolle sopivia laitteita olivat erilaiset karusellit ja pomppulinna. Vähän rauhallisemman taaperon olisi voinut laittaa myös junan kyytiin tai hieman korkeuteen nouseviin laitteisiin. Näihin ei kuitenkaan vanhempi pääse mukaan, ja meidän taapero on niin arvaamaton liikkeissään, että jätettiin nämä suosiolla odottamaan ensi vuotta.

Vauhdikkaan taaperon kanssa tivolikäynti oli ihan omanlaisensa elämys. Jooa on elänyt tämän kesän ajan erittäin kuvaavasti terrible twos -vaihetta. Kaikki pitää saada tehdä itte, odottaminen ei tule kuuloonkaan eikä tällainen alle kaksivuotias osaa varoa yhtikäs mitään. Karuselliajelukin alkoi loppua kohti kiukuttamaan, kun ei menopeliä saanut vaihtaa kesken ajelun. Rattaissa istuminen ei käy, kädestä pitäminen ei käy eikä vanhemman vierellä todellakaan kävellä rauhallisesti itte. Itse käveleminen tarkoitti suin päin juoksemista välittämättä siitä, oliko tiellä ihmisiä tai kulkiko reitti turvaköyden ali kohti liikkeessä olevaa laitetta. Voin paljastaa, että vanhemmille tuli hiki muustakin kuin helteestä! 

Tivoli oli kuitenkin ehdottomasti elämys koko perheelle. Välissä käytiin myös sivummalla ihmettelemässä autoja ja nurmikolla kasvavia kukkia. Herkkuna syötiin jäätelöt, mikä tarjosi vanhemmillekin odotetun hengähdystauon. Ne olikin pisimmät minuutit, jotka taapero oli hiljaa ja tyytyväinen. Eipä tässä auta kuin ajatella, että kyseessä on tärkeä kehitysvaihe kasvavalle lapselle. Ja onneksi ohimenevä sellainen! Vaan kyllä aina tällaisina hetkinä mietin niitä monia perheitä, joissa Jooan ikäinen taapero on jo saanut pikkusisaruksen. En ymmärrä, tai tahdo edes liikaa ajatella, miten elämä sujuu voimakkaasti itseään ilmaisevan taaperon ja vauvan kanssa. 

Tivolin henkilökuntaa täytyy vielä kehua erikseen. Taapero huomioitiin todella hienosti laitteissa ja peleissä. Jooan annettiin itte valita voittomahdollisuuksista mieleinen, ja pelien vetäjät antoivat taaperon kaikessa rauhassa valita mieleisen narun narunvedossa ja harjoitella ongen pitämistä kalastamisessa. Meille myös sattui pieni tapaturma, kun isompi lapsi kompuroi Jooan kumoon pomppulinnassa. Tivolin työntekijä hoiti tilanteen erinomaisesti, ja tarjoutui heti palauttamaan meille laitelipun jos niin toivomme. Jooa kuitenkin tokeni nopeasti säikähdyksestä ja halusi jäädä pomppimaan.

Hurjan rankka, mutta kuitenkin hurjan ihana - sellainen oli meidän ensimmäinen tivolikäynti. Ehdottomasti lähtisin uudestaankin, mutta samalla Luojan kiitos yksi tivolikäynti kesässä on tarpeeksi! Ensi vuonna on varmasti jo paljon helpompaa melkein kolmevuotiaan kanssa. Ainakin uskottelen itselleni näin.