VIIME VIIKOLLA

Viime viikolla tapahtunutta:

Opin käsitteen neljän kuukauden hulinat

Ja sain tässä lotossa seitsemän oikein

Ihmettelin imurin käynnistymättömyyttä unohdettuani laittaa töpselin seinään

Kävin metsälenkillä Jooa manducassa todella pitkästä aikaa

Söin lounaani lattialla leikkimaton äärellä istuen

Nautin aikaisesta ravintolapäivällisestä keskellä viikkoa

Villiinnyin Finlaysonin pop-up -myymälän poistomyynneissä

Rikoin kananmunan biojäteastiaan leivontakulhon sijaan

Unohdin käydä Alkossa

Edellisestä johtuen kostutin Runebergin tortut viskillä

Nauroin niin että vatsaan sattui

Luin oleellisilta osin kokonaisen kirjan yhden päivän aikana

Havahduin ensikertaa äitiysloman aikana yksinäisyyteen

Liityin äitien Tinderiin eli Momzien

Koukutuin Instagramin videotarinoihin

Nöyryytin puolisoani ja Jooan kummisetää Dominionissa

Olin huonoa lounasseuraa ja jouduin salakuvatuksi sen vuoksi

Stressasin opintojen suorittamista

Muistin, kuinka äitiys on nyt etusijalla

Nautin kokonaisvaltaisesti hetkistä, joina pieni poikani nukkui päiväuniaan sylissäni

Viime viikko oli yhdellä sanalla tiivistettynä kuluttava. Olen vauvan myötä oppinut, kuinka tärkeää riittävä unensaanti mulle onkaan. Olen aina tullut toimeen hyvin aikaisten herätysten ja satunnaisten lyhyiden yöunien kanssa. Yllätys oli todella suuri, kun ensimmäiset kunnolla katkonaisesti yöt saivat muuttumaan ihmisraunioksi. Nostan hattua ja kumarran syvään kaikille niille vanhemmille, jotka ovat joutuneet lastensa vuoksi valvomaan öitä. Oma kunto oli jo viikon kestäneiden yöhulinoiden jälkeen suunnilleen sama kuin noilla kuvan Runebergin tortuilla. 

Helpotuksena öihin on toiminut kellon unohtaminen ja hetki kerrallaan eteneminen. Myös päivien stressi on taas hetkeksi kuitattu sillä, että sain tänään palautettua yhden opintojakson tehtävät. Vielä kalenterissa ei edes ole seuraavaa eräpäivää, mikä tuntuu juuri nyt todella hyvältä.

Toivottavasti tästä tulee parempi viikko. Ainakin tammikuu on vihdoin selätetty.

THROWBACK: KOLMAS RASKAUSVIIKKO

20.1.-26.1.2016

Voihan kolmas raskausviikko. Se ei mennyt niin sanotusti nappiin oikein milläkään osa-alueella. Kylmää, märkää, lumista ja kaikin puolin kurjaa. Meidän Niki-beagle yritti kaikkensa, ettei lenkeille olisi tarvinnut lähteä ollenkaan, kun oli niin kylmä. Kaikkea surkeutta alleviivatakseen meidän Veera koira päätti juuri tällä viikolla opiskella hieman fysiikkaa yksinäisen päivänsä ratoksi. Lopputuloksesta on pääteltävissä, että Veera nauttii aiheesta aivan yhtä paljon kuin emäntänsäkin. Sillä emännällä taas oli hermot kireellä muutenkin jostain syystä koko ajan tällä viikolla. Opiskeluissakin kaikki lähinnä ärsytti, mikä sopi todella huonosti yhteen pitkien yliopistopäivien kanssa. Heti tämän raskausviikon alussa kärsin iltajumpan jälkeen äkisti jysähtävästä vilusta, joka kääntyy jäätäväksi flunssaksi seuraavaan aamuun mennessä. Sivuoireena myös vaakanumero nousee jälleen yhdellä kilolla. Jippii.

Viikonloppuna on flunssasta huolimatta aivan pakko päästä ostamaan hypermarketin tarjouksista kahvia ja Ben&Jerry's -jäätelöitä. Samalla saan vihdoin poimittua matkaan myös raskausvitamiinit foolihappoineen. Nämä kun oli tarkoitus aloittaa ohjeiden mukaisesti heti yrittämisen myötä. Viikonloppuna kokoonnutaan mun flunssasta huolimatta kavereiden kanssa meille katsomaan sellaista mukavaa ja kevyttä viihdettä kuin Schindlerin lista. Tämä oli osa mun Kasvatuksen ja koulutuksen filosofis-historiallinen perusta -opintojakson suoritusta. Vitsailtiin moraalin harmaasta alueesta ja mietin kauhulla, tuunko saamaan ikinä silloin raapustamieni muistiinpanojen pohjalta yhtään esseetä kirjoitettua. Sain, ja sain siitä esseestä peräti vitosen, vaikka tavoilleni kovin uskollisena kirjoitin sen lopulta vielä deadline -päivänä yhdeltä istumalta.

Flunssa on lopulta niin sitkeä, että joudun perumaan omalta osaltani jopa alkuviikon ryhmätyön esittämisen. Hetken aikaa harkitsen yliopistolle raahautumista vain tälle yhdelle opetustapahtumalle. Sopertelen kuumehöyryissäni Henelle kuitenkin niin sekavia jäätyneestä vedestä (kun sellainen konsepti kuin jää pääsi hetkeksi unohtumaan), että totean paremmaksi pysytellä ihan vain kotosalla. Ryhmätyössä mulla oli parina juuri se ärsyttävä tyyppi, joka oli aikaisemmin todennut, että mulla ei vielä ole lapsia. Vähänpä kukaan tiesi, että tällä viikolla mahassani kaikilta salassa pieni lapsen alku kasvoi jo kovaa vauhtia.  

THROWBACK: TOINEN RASKAUSVIIKKO

13.1.-19.1.2016

Toinen raskausviikko eli se viikko, jolla raskaus todennäköisesti alkaa. Jännää; en olisi kyllä ikimaailmassa tasan vuosi sitten osannut ajatella, että meillä olisi tasan vuoden kuluttua neljän kuukauden ikäinen poika makuuhuoneessa tuhisemassa yöuniaan.

Toisella raskausviikolla koitti rytisevä paluu arjen ja kurin pariin. Olin edellisen syksyn aikana pudottanut painoa seitsemän kiloa, ja selvinnyt joulustakin ilman muistoja lantiolla. Kotiin paluun myötä jotain meni kuitenkin vikaan, ja painoa rysähti kerralla kolme kiloa. Se ei tuntunut kivalta se, joten lautaset alkoi äkkiä näyttää taas yllä olevan kuvan kaltaisilta. Arkeen palaaminen tarkoitti myös monipuolista liikuntaa, ja tällä viikolla kalenteriin kertyikin heti viisi treeniä juoksusta ryhmäliikuntaan ja sulikseen. Nopean ruotuun palaamisen varmistivat aikaiset aamuluennot. Muistan yhä elävästi ne aamut, kun yliopistolle piti tarpoa kireässä pakkasessa ja jäätävässä lumimäärässä. Monet tytöt itseni mukaan lukien joutuivat kiertämään naistenhuoneen kautta, että ensimmäistä luentoa ei tarvinnut istua ripsarit poskilla. 

Kurinalaisesta elämästä huolimatta viikonloppuna juhlittiin ystävien yhdistettyjä tupareita ja syntymäpäiväjuhlaa. Olin lopettanut säännöllisen tupakoinnin vuoden vaihteessa, mutta sallin savuttomuudesta poikkeamisen tällaisissa poikkeustilanteissa. Tietysti jännitti vähän, miltä se sauhuttelu tauon jälkeen tuntuu ja jääkö se päälle. No, ei tuntunut yhtään kummalliselta ja oli todella helppo jättää tuohon yhteen iltaan. 

Toisen raskausviikon viimeisinä päivinä koen viimeisen kerran tarvetta nikotiinivalmisteelle, läpäisen Tieto- ja viestintäteknologian verkkotentin vihdoin kolmannella yrittämällä ja Bebe saa alkunsa. Ja jos en ihan väärin muista, oli tämä myös se viikko, jolloin eräs ärsyttävä opiskelija toveri kysyy multa onko mulla lapsia, ja kun vastaan että ei, hän lisää vielä.

VIIKONLOPPU

Huh heijaa, mikä viikon aloitus meillä on takana. Kävin tänään ensimmäisessä tentissä tälle lukuvuodelle. Tenttiin valmistautuminen jo itsessään oli aika jännittävää. On eri asia tehdä etätehtäviä kotona, kun on koko ajan muistiinpanot ynnä muut apuvälineet tukena. Tenttiä varten tietoa piti tietenkin onnistua tallentamaan muistiin ja osata hakea sitä sieltä. Yllättävän hyvin onnistuin tenttitilanteessa palauttamaan molemmista kirjoista tietoa mieleeni, vaikka lukeminen on luonnollisesti pienen vauvan äidiltä sujunut hyvin katkonaisesti. Hyvä suoritus etenkin siihen verrattuna, että jouduin äsken googlettamalla varmistamaan, että 40 millilitraa vastaa neljää senttilitraa.. Myös pojat oli pärjänneet hienosti. Se nyt oli sinällään toki ihan odotettua, mutta en ole aiemmin ollut näin kauaa poissa (kolme tuntia) eikä Jooa kovin mielellään syö pullosta, joten jännittäviä tekijöitä oli tässäkin matkassa mukana. 

Nyt on kuitenkin tarkoitus palata meidän viikonlopun pariin.

Viime viikonloppu oli siitä erityinen, että ryhdyttiin viikonlopun viettoon koko perheen voimin heti perjantaiaamusta alkaen. Okei, tää on ehkä hieman liioiteltua, sillä kellon soidessa kuudelta aamulla ei ehkä ekana ollut se huikein perjantaifiilis. Itseasiassa vauvakello soi jo 5.34 - tietenkin. Syynä aikaiseen heräämiseen oli heti aamu kahdeksaksi sovittu neuvolakäynti, josta kirjoitan myöhemmin omassa postauksessaan.

Perjantai oli kolmastoista päivä, mikä toi oman huumoriarvonsa aikaiseen liikkeelle lähtemiseen. Meidän tielle ei onneksi epäonnea osunut, suorastaan päin vastoin. Koen, että oltiin poikkeuksellisen onnekkaita, kun Henellä oli koko päivä vapaata, Jooa nukkui koko meidän lounaan ajan ja tarjolla oli lohta sillä ainoalla oikealla eli tartar -kastikkeella. 

Neuvolalta meidän matka jatkui siis ensin joen rantaan katsastamaan Tammimarkkinoita ja sieltä Tori36:n nauttimaan herkullista lounasta edulliseen opiskelijahintaan. Oikeastaan perjantain ainoa epäonni oli se, etten vieläkään saanut ihanaa savustettua kalaa, josta on kuvakin ylempänä. Viimeksi joulumarkkinoilla oli ehditty myydä kalat loppuun, ja nyt ei oltu suuntaamassa mitenkään nopeasti kotiin, joten kala jäi jälleen matkasta. Ehkä jo ensi kerralla!

Kalan sijaan poimittiin torilta matkaan överipullat ja herkullista aitoa ruisleipää. Samalla ajelulla hoidettiin myös viikonlopun ruokaostokset pois. Prismalla Jooa heräsi pitkiltä päiväunilta nälkäisenä juuri, kun oltiin päästy ostoslistan häntäpäähän. Suuntasin tottuneesti imettämään eräälle penkille, jossa mun viereeni istahti vanhempi rouva. Vaivihkaa hän katseli meidän syöttöpuuhia, ja lähtiessään toivotti hiljaisella äänellä hyvää vuodenjatkoa. Tästä jäi todella lämmin fiilis. Vauvan kanssa liikkuessa tulee kerättyä huomiota, mutta tällaisina hetkinä se ei haittaa ollenkaan. Lisää hyvää mieltä perjantaihin toi rauhallinen kahvihetki kotosalla ja Pilates -tunnin parissa vietetty hetki omaa aikaa myöhemmin illalla.

Lauantaina meidän oli tarkoitus nukkua edellisenkin aamun edestä. Ei vaan osattu varautua siihen, että nykyään meitä ennen nukkumaan käyvä vauva myös tahtoo herätä meitä aikaisemmin. Win some, lose some. Niinhän se menee. Tosin en viitsi valittaa aikaisista aamuista, jos niillä saa ostettua omaa aikaa iltoihin. 

Jooa viihtyi leikkimatolla hyvin sen ajan, kun me nautittiin aamiaista Netflixin parissa. Ihanan rento aamu siis. 

Muuten lauantai kului multa tenttiin lukemisen parissa, mistä onneksi nykyään saa vauvataukoja - ihan parasta! Toinen paras asia on Henen valmistama nyhtökana, mistä tehtiin burgereita päivälliseksi. Sunnuntai kului aikalailla samoissa merkeissä eli opiskellen ja herkutellen. Illalla saatiin harvinaisen paljon vauvatonta aikaa Jooan käydessä yöunille nopeasti ja helposti ensimmäistä kertaa ikinä. Tätä riemua jaettiin koirillekin jakamalla niille runsaasti huomiota ja rapsutuksia. Kuvassa Niki nauttii rapsutuksista lempipaikallaan eli imetystyynyn päällä makoillen.

Tällainen viikonloppu tällä kertaa takana. Nyt aion jatkaa maanantai-iltaani uuden suosikkisarjani (This is us) parissa, sillä voitteko uskoa; Hene on säbillä, Jooa nukkuu ja kello on vasta 21.30. Mulla on siis hetki täysin omaa aikaa.

THROWBACK: ENSIMMÄINEN RASKAUSVIIKKO

6.1.-13.1.2016

Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, on tavoitteenani tallentaa tänne blogiin raskausaika throwback -postausten muodossa. Aivan alkuperäinen suunnitelmani oli aloittaa blogi jo raskausaikana ja tallentaa muistot edes semi reaaliajassa. Se kuitenkin jäi ja jäi; aluksi ehkä pelotti liikaa, myöhemmin oli kandi, kiireitä ja kesä, ja lopulta vauva-aika veikin jo mukanaan. Nyt siis palataan hetkeksi vuoteen 2016 ja esikoiseni odotuksen ensimmäisiin hetkiin.

Ensimmäinen raskausviikko on siitä hullunkurinen, että tällöin ei vielä edes olla raskaana! Kuitenkin, laskennallisesti ensimmäinen raskausviikko sujui tällaisissa merkeissä.

Tammikuussa 2016 juhlittiin kymmentä yhteistä vuotta. Vietimme vuosipäivää poikkeuksellisesti yhden päivän verran etuajassa, sillä oltiin luvattu varsinaiselle vuosipäivälle yösija ystävälle, joka palasi vaihdosta. Jälkikäteen on todella osuvaa, että parisuhdetta juhlittiin juuri 6.1., sillä siitä päivästä myös raskauden katsotaan alkaneen.

Yhdestoista yhteinen vuosi aloitettiin asiaan kuuluvasti skumppabrunssilla ja kolmen lajin ravintolaillallisella herkutellen. 

Tammikuun ensimmäiset päivät olivat kylmiä. Jostain itseäni yhä hämmentävästä syystä johtuen en kuitenkaan viettänyt kaikkea liikenevää aikaa sisällä lämpimässä. Sen sijaan esimerkiksi eräänäkin maanantai-iltana kävelin yhteensä noin seitsemän kilometriä tunnin mittaista jumpparääkkiä varten. 

Ensimmäisen raskausviikon aikana otimme myös toisistamme mittaa sulkapallokentällä. Nikin kanssa taas nautittiin viimeisistä lomapäivistä lämpimässä sängyssä pötkötellen. Näiden lisäksi ensimmäiselle raskausviikolle osuivat myös ensimmäiset päivät savuttomuutta sekä yliopiston kevätlukukauden alkaminen.

11 VUOTTA

Yksitoista vuotta. Niin pitkä aika yhdessä eloa meillä tuli eilen puolisoni kanssa täyteen. Se on pitkä aika jo itseisarvona. Meidän ikäisille se on aivan erityisen pitkä aika. Yksitoista vuotta sitten kaksi yläkoululaista tahtoi olla yhdessä -  ja sitä tahtoa on riittänyt aina siitä päivästä eteenpäin.

Näihin vuosiin on luonnollisesti mahtunut paljon pieniä ja suuria asioita, merkittäviä elämäntapahtumia ja saavutettuja virstanpylväitä. On aloitettu lukio, valmistuttu ylioppilaiksi ja aloitettu opinnot yliopistossa. On kihlauduttu, muutettu yhteen, menty naimisiin ja saatu lapsi. On tehty päätös jatkaa yhdessä, muutettu täysin vieraaseen kaupunkiin, tarjottu koti kahdelle koiralle ja jätetty monet hyvästit.

Ollaan kasvettu tiukasti yhteen näiden vuosien aikana. Tiedostan, että ollaan tässä kohtaa äärimmäisen onnekkaita. Oltaisiin helposti voitu myös erkaantua toisistamme. Meidän häissä pappi korosti vihkipuheessaan sitä, kuinka rakkaus on tahdon asia. On tahdottava joka päivä, ja joinain päivinä sen toisenkin puolesta. Tässä on mun mielestäni juuri avioliiton onnistumisen ydin. Pelkkä rakkaus ei riitä, eikä pidemmän päälle mikään 50/50 jakokaan. Avioliiton tai muun pitkän suhteen onnistuminen vaatii sen, että molemmat osapuolet antaa suhteelle 100 %.

Tänä vuonna vietettiin vuosipäivää aikaisempia vuosia arkisemmin, koska vauva. Ollaan tavattu omistaa koko päivä toisillemme ja käydä fiinimmässä ravintolassa illallistamassa pitkän kaavan mukaan. Eilen käytiin Big D'ssä, mikä on astetta hienompi dineri täällä Joensuussa. Aikaista päivällistä lukuunottamatta vietettiin aivan tavallista lauantaita, mikä ei onneksi ole huono juttu ollenkaan. Meillä on nimittäin viikonloppuisin tavallisestikin tapana muun muassa nauttia aamiaista pitkän kaavan mukaan ja katsoa samalla Netflixiä - tällä hetkellä ollaan koukussa House of Cardsiin.

Meidän parisuhteen kahdestoista vuosi tulee olemaan varmasti erityinen - onhan se samalla pitkälti meidän esikoisen vauvavuosi. Tällaisina hetkinä ajan kulumiseen todella havahtuu; vastahan me vuosi sitten istuttiin illallisella kilistämässä kymmenelle yhteiselle vuodelle ja leikittelemässä ajatuksella siitä, että meitä olisi vuoden kuluttua kolme. Lapsi on lähentänyt meitä entisestään enemmän kuin olisin koskaan edes uskaltanut toivoa. Me ollaan tiimi, ja tällä hetkellä tämän tiimin tärkeimpiin tavoitteisiin kuuluu meidän yhdessä luomasta pienestä elämästä huolehtiminen. Tämä ei tarkoita sitä, että meidänkään elämä olisi joka hetki helppoa ja kevyttä hattaraa. Toistaiseksi ollaan kuitenkin haastavimmissakin paikoissa osattu nähdä aina sen hetkisen tilanteen yli, ja olla kääntymättä toisiamme vastaan.

Yhdentoista yhteisen vuoden kunniaksi ajattelin hieman leikkimielisesti listata yksitoista asiaa, joita puolisossani rakastan. Nämä ei nyt ole minkäänlaisessa tärkeys- tai muussakaan järjestyksessä, sillä sellaiseen systemaattisuuteen ei  nyt vaan ole resursseja. Pidemmittä puheitta, rakastan sitä, 

kuinka..

1. Hyvä isä Henri on. Jooa on syntymästään asti ollut isälleen kaikki kaikessa. Mun ei ole hetkeäkään tarvinnut epäillä sitä, etteikö pojallani olisi maailman paras isä tukenaan ja turvanaan.

2. Miten huolehtivainen Henri on. Myönnän, että ajoittain myös hermostun tähän ominaisuuteen, enkä vähiten siksi, että itse omaan vahvan suomalaisen pärjään kyllä ihan itse -mentaliteetin. Henri esimerkiksi järjesti koirien/vauvan hoitajan koirien ilta- ja aamulenkkien ajaksi joutuessaan olemaan yhden yön poissa kotoa. 

3. Henri laittaa meille aamiaista joka viikonloppu. Ja nykyään myös iltapalaa! Kyllä mun kelpaa. Henri huolehti myös päivälliset silloin, kun Jooa oli vastasyntynyt. 

4. Järkevästi Henri osaa toimia hädän tai riidan hetkellä. Meillä ei huudeta ja Henrin rauhallisuus auttaa tiukan paikan tullen muakin pysymään rauhallisena.

5. Tunnollinen Henri on. Jos johonkin sitoudutaan, niin se myös pitää.

6. Uskollinen puolisoni on. Kyllähän se pää kääntyy kauniiden naisten perässä, ja ihan avoimesti hän mullekin osoittelee tyylikkäitä ja kauniita naisia kadulla. Mustasukkaisuus on mulle kuitenkin hyvin kaukainen ajatus, sillä mulla ei yksinkertaisesti ole mitään syytä epäillä puolisoni uskollisuutta.

7. Hölmö Henri osaa ajoittain olla

8. Ja kuinka hän osaa myös nauraa itselleen. Meillä ei voi mokata pienestikään ilman, että siihen tartutaan toden teolla. Itsellemme ja toisillemme nauraminen on suuri osa meidän yhteiseloa.

9. Henri on löytänyt oman juttunsa. Elämä fyysikon ja tulevan opettajan puolisona ei aina ole helppoa, etenkään näin humanistina. En kuitenkaan voi kiistää sitä, etteikö olisi ihailtavaa olla niin selvillä siitä omasta jutusta - ja olla todella hyvä siinä.

10. Hyvä ystävä Henri on. Tähän voisi lisätä myös hyvä työntekijä, veli, perheenjäsen, eno.. Mä en ole todellakaan ainoa, joka voi aina luottaa Henriin. 

11. Avoimesti Henri ilmaisee ja näyttää tunteitaan. Oon kiinnittänyt tähän huomiota erityisesti nyt vauvan myötä. Olen niin iloinen siitä, että mun pojalla on Henrin kaltainen isä näyttämässä miehen mallia.

TERVETULOA

Hei, ja tervetuloa blogiini sinä, joka tätä luet. Ensimmäisen postauksen aloittaminen on jälleen tuntunut tarpeettoman hankalalta. Jälleen, sillä olen harrastanut bloggaamista aikaisemminkin. Tykkään kuvata ja tallentaa muistoja sekä erityisesti palata niiden pariin myöhemmin. Erityisesti viimeisestä syystä johtuen koen suurta halua tallentaa edes osan raskaudesta ja vauva-ajasta myös blogin muodossa. 

Elämä on vienyt viime vuosina kuitenkin mukaansa niin, että bloggaaminen on jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Tästä kertoo sekin, että aloitan tätä odottamaani vauvablogia nyt, kun vauva on jo melkein neljä kuukautta vanha. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Latteiden sanontojen lisäksi blogistani tulee löytymään postauksia ainakin meidän arjesta ja tb-postauksia raskausajasta. Toiveeni on rakentaa tästä kurkistusaukko meidän elämään. Lienee itsestään selvää, että kaikkea en tule täällä jakamaan. Tavoitteeni on kuitenkin tallentaa meidän elämää sellaisena, millaista se kulloinkin on - aidosti.

Äiti ja poika laskettuna päivänä 12.10.2016

Niin, kuka tätä blogia kirjoittaa? Nimeni on Katja ja olen 26 -vuotias. Olen äiti, vaimo, opiskelija ja koiranomistaja. Tykkään aloittaa projekteja, tehdä ruokaa ja urheilla. Suurkulutan Netflixiä ja kuuntelen aivan liian vähän musiikkia. Olen aamuvirkku, mutta se ei estä minua notkumasta valveilla aivan liian myöhään. 

Tervetuloa blogiini, toivottavasti viihdyt täällä!