maanantai 30. tammikuuta 2017

VIIME VIIKOLLA

Viime viikolla tapahtunutta:

Opin käsitteen neljän kuukauden hulinat

Ja sain tässä lotossa seitsemän oikein

Ihmettelin imurin käynnistymättömyyttä unohdettuani laittaa töpselin seinään

Kävin metsälenkillä Jooa manducassa todella pitkästä aikaa

Söin lounaani lattialla leikkimaton äärellä istuen

Nautin aikaisesta ravintolapäivällisestä keskellä viikkoa

Villiinnyin Finlaysonin pop-up -myymälän poistomyynneissä


Rikoin kananmunan biojäteastiaan leivontakulhon sijaan

Unohdin käydä Alkossa

Edellisestä johtuen kostutin Runebergin tortut viskillä

Nauroin niin että vatsaan sattui

Luin oleellisilta osin kokonaisen kirjan yhden päivän aikana

Havahduin ensikertaa äitiysloman aikana yksinäisyyteen

Liityin äitien Tinderiin eli Momzien

Koukutuin Instagramin videotarinoihin

Nöyryytin puolisoani ja Jooan kummisetää Dominionissa

Olin huonoa lounasseuraa ja jouduin salakuvatuksi sen vuoksi

Stressasin opintojen suorittamista

Muistin, kuinka äitiys on nyt etusijalla

Nautin kokonaisvaltaisesti hetkistä, joina pieni poikani nukkui päiväuniaan sylissäni


Viime viikko oli yhdellä sanalla tiivistettynä kuluttava. Olen vauvan myötä oppinut, kuinka tärkeää riittävä unensaanti mulle onkaan. Olen aina tullut toimeen hyvin aikaisten herätysten ja satunnaisten lyhyiden yöunien kanssa. Yllätys oli todella suuri, kun ensimmäiset kunnolla katkonaisesti yöt saivat muuttumaan ihmisraunioksi. Nostan hattua ja kumarran syvään kaikille niille vanhemmille, jotka ovat joutuneet lastensa vuoksi valvomaan öitä. Oma kunto oli jo viikon kestäneiden yöhulinoiden jälkeen suunnilleen sama kuin noilla kuvan Runebergin tortuilla. 

Helpotuksena öihin on toiminut kellon unohtaminen ja hetki kerrallaan eteneminen. Myös päivien stressi on taas hetkeksi kuitattu sillä, että sain tänään palautettua yhden opintojakson tehtävät. Vielä kalenterissa ei edes ole seuraavaa eräpäivää, mikä tuntuu juuri nyt todella hyvältä.

Toivottavasti tästä tulee parempi viikko. Ainakin tammikuu on vihdoin selätetty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti