torstai 26. tammikuuta 2017

THROWBACK: KOLMAS RASKAUSVIIKKO

20.1.-26.1.2016
Voihan kolmas raskausviikko. Se ei mennyt niin sanotusti nappiin oikein milläkään osa-alueella. Kylmää, märkää, lumista ja kaikin puolin kurjaa. Meidän Niki-beagle yritti kaikkensa, ettei lenkeille olisi tarvinnut lähteä ollenkaan, kun oli niin kylmä. Kaikkea surkeutta alleviivatakseen meidän Veera koira päätti juuri tällä viikolla opiskella hieman fysiikkaa yksinäisen päivänsä ratoksi. Lopputuloksesta on pääteltävissä, että Veera nauttii aiheesta aivan yhtä paljon kuin emäntänsäkin. Sillä emännällä taas oli hermot kireellä muutenkin jostain syystä koko ajan tällä viikolla. Opiskeluissakin kaikki lähinnä ärsytti, mikä sopi todella huonosti yhteen pitkien yliopistopäivien kanssa. Heti tämän raskausviikon alussa kärsin iltajumpan jälkeen äkisti jysähtävästä vilusta, joka kääntyy jäätäväksi flunssaksi seuraavaan aamuun mennessä. Sivuoireena myös vaakanumero nousee jälleen yhdellä kilolla. Jippii.
Viikonloppuna on flunssasta huolimatta aivan pakko päästä ostamaan hypermarketin tarjouksista kahvia ja Ben&Jerry's -jäätelöitä. Samalla saan vihdoin poimittua matkaan myös raskausvitamiinit foolihappoineen. Nämä kun oli tarkoitus aloittaa ohjeiden mukaisesti heti yrittämisen myötä. Viikonloppuna kokoonnutaan mun flunssasta huolimatta kavereiden kanssa meille katsomaan sellaista mukavaa ja kevyttä viihdettä kuin Schindlerin lista. Tämä oli osa mun Kasvatuksen ja koulutuksen filosofis-historiallinen perusta -opintojakson suoritusta. Vitsailtiin moraalin harmaasta alueesta ja mietin kauhulla, tuunko saamaan ikinä silloin raapustamieni muistiinpanojen pohjalta yhtään esseetä kirjoitettua. Sain, ja sain siitä esseestä peräti vitosen, vaikka tavoilleni kovin uskollisena kirjoitin sen lopulta vielä deadline -päivänä yhdeltä istumalta.

Flunssa on lopulta niin sitkeä, että joudun perumaan omalta osaltani jopa alkuviikon ryhmätyön esittämisen. Hetken aikaa harkitsen yliopistolle raahautumista vain tälle yhdelle opetustapahtumalle. Sopertelen kuumehöyryissäni Henelle kuitenkin niin sekavia jäätyneestä vedestä (kun sellainen konsepti kuin jää pääsi hetkeksi unohtumaan), että totean paremmaksi pysytellä ihan vain kotosalla. Ryhmätyössä mulla oli parina juuri se ärsyttävä tyyppi, joka oli aikaisemmin todennut, että mulla ei vielä ole lapsia. Vähänpä kukaan tiesi, että tällä viikolla mahassani kaikilta salassa pieni lapsen alku kasvoi jo kovaa vauhtia.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti