perjantai 13. tammikuuta 2017

THROWBACK: ENSIMMÄINEN RASKAUSVIIKKO

6.1.-13.1.2016

Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsinkin, on tavoitteenani tallentaa tänne blogiin raskausaika throwback -postausten muodossa. Aivan alkuperäinen suunnitelmani oli aloittaa blogi jo raskausaikana ja tallentaa muistot edes semi reaaliajassa. Se kuitenkin jäi ja jäi; aluksi ehkä pelotti liikaa, myöhemmin oli kandi, kiireitä ja kesä, ja lopulta vauva-aika veikin jo mukanaan. Nyt siis palataan hetkeksi vuoteen 2016 ja esikoiseni odotuksen ensimmäisiin hetkiin.

Ensimmäinen raskausviikko on siitä hullunkurinen, että tällöin ei vielä edes olla raskaana! Kuitenkin, laskennallisesti ensimmäinen raskausviikko sujui tällaisissa merkeissä.
Tammikuussa 2016 juhlittiin kymmentä yhteistä vuotta. Vietimme vuosipäivää poikkeuksellisesti yhden päivän verran etuajassa, sillä oltiin luvattu varsinaiselle vuosipäivälle yösija ystävälle, joka palasi vaihdosta. Jälkikäteen on todella osuvaa, että parisuhdetta juhlittiin juuri 6.1., sillä siitä päivästä myös raskauden katsotaan alkaneen.
Yhdestoista yhteinen vuosi aloitettiin asiaan kuuluvasti skumppabrunssilla ja kolmen lajin ravintolaillallisella herkutellen. 
Tammikuun ensimmäiset päivät olivat kylmiä. Jostain itseäni yhä hämmentävästä syystä johtuen en kuitenkaan viettänyt kaikkea liikenevää aikaa sisällä lämpimässä. Sen sijaan esimerkiksi eräänäkin maanantai-iltana kävelin yhteensä noin seitsemän kilometriä tunnin mittaista jumpparääkkiä varten. 
Ensimmäisen raskausviikon aikana otimme myös toisistamme mittaa sulkapallokentällä. Nikin kanssa taas nautittiin viimeisistä lomapäivistä lämpimässä sängyssä pötkötellen. Näiden lisäksi ensimmäiselle raskausviikolle osuivat myös ensimmäiset päivät savuttomuutta sekä yliopiston kevätlukukauden alkaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti