VIIKONLOPPU TAMPEREELLA

Huristeltiin viikko sitten perjantaina töiden ja päiväkotipäivän päätteeksi pojan serkkujen luokse viettämään viikonloppua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan heidän piti ajaa meille, mutta sitten suunnitelmiin tuli iltavuorojen ja ei-sisäsiistien koiranpentujen kaltaisia muuttujia. Mä en suhtautunut alkuunkaan positiivisesti tähän muutokseen, koska meidän perhe tulee reissaamaan myös seuraavan viikonlopun eikä edellinen viikko ollut kevyimmästä päästä. Namipussilla ja tietokoneajalla lahjottuna suostuin kuitenkin hyppäämään pelkääjän paikalle perjantai-iltapäivänä.

Pysähdyttiin matkalla ABC:lle oikein lapsiperhe roadtripin hengessä. Jooa pääsi ihanan isolle ja siistille leikkipaikalle leikkimään, syötiin päivälliseksi Heseburgerin antimia oikein jälkiruokajätskejä myöten ja piipahdettiin vielä Kirjapörssissä, mistä tarttui muutama uusi kirja pojan kirjahyllyyn.

Perillä oltiinkin melkeinpä iltapala-aikaan. Jooa alkoi jo loppumatkasta kaivata omaan kotiin, joten ilta ei mennyt täysin rennoissa ja leppoisissa tunnelmissa. Oltiin aiemmin viikolla puhuttu paljon Tampereesta, serkuista ja yökyläilystä ja Jooa oli kaikesta oikein innoissaan. Väsymyksen iskiessä pitkän viikon jälkeen olisi pieni kaivannut sittenkin omaan kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Tämä ei yllättänyt mua laisinkaan, vaan juuri tästä syystä olin hieman skeptinen ylipäätään lähtemään viikonlopuksi pois kotoa.

Lauantaiaamuna matkasängystä heräsi hyvän tuulinen ja hyvin nukkunut pieni poika. Aamupäivästä hän tosin olisi jo ollut jälleen valmis lähtemään omaan kotiin. Lähdettiin kuitenkin Linnainmaan Hop Loppiin, joka kelpasi Jooallekin oikein hyvin.Viihdyttiin Hop  Lopissa peräti neljä tuntia, sillä skipattiin suosiolla molempien taaperoiden päiväunet. Jooa olisi jaksanut pidempäänkin, vaikka väsymys alkoi kyllä kieltämättä vähän jo näkyä.

Naureskeltiin taas serkusten välisille luonne-eroille. Meidän nuorempi kummityttö nautti Hop Lopista hiljaa haltioituneena ihmetellen. Jooa puolestaan suorastaan pursusi riemua, mikä purkautui esimerkiksi paikallaan pomppimalla. Hän siis kirjaimellisesti hyppi riemusta.

Meitä vanhempia riemastutti se, että v i h d o i n Jooa innostui liukumäistä! Ollaan odotettu tätä päivää, sillä kyllähän meitä aikuisiakin alkaa Hop Lopissa lapsettaa. Oltiin kerran aiemmin Hop Lopissa niin varhain viikonloppuaamuna, että siellä ei ollut lähes ketään muita. Tartuttiin heti tilaisuuteen, ja laskettiin vuorotellen kaikki liukumäet, joihin Jooa ei halunnut. Itse kiipesin riemuiten siihen pomppulinnan kaltaiseen liukumäkeen ja laskin alas käärmeputkea pitkin. 

Tällä kertaa riemuittiin liukumäistä siis yhdessä koko perhe. Mua jopa vähän kauhistutti, kun Jooa ei antanutkaan yhtään pitää kiinni tuossa korkeassa sinisessä liukumäessä. Vaan hienosti hän hallitsi itsensä koko alastulon ajan. Ja iloiten kiipesi liukumäkeen uudestaan ja uudestaan vuoroin äidin ja vuoroin isin kanssa.

Tuossa pienistä putkista koostuvassa liukumäessä Jooa juoksi itsenäisesti ylös ja laski alas meidän vanhempien istuskellessa mäen alla ihmettelemässä menoa. Hieman isompi lapsi laski pitkään Jooan seurana, ja näytti miten mäkeä voi tulla alas myös mahallaan ja kontillaan. Jooa apinoi pienen miettimisen jälkeen näitä mäenlaskutapoja.

Hop Lopista jatkettiin matkaa vielä kauppaan kahville ja pienille ostoksille. Jooa sai valita pikkuautot itselleen ja nuoremmalle serkkutytölleen, minkä lisäksi ostettiin pieni ylläri myös isommalle tytölle. Päiväunien väliin jättäminen ja korvaaminen Hop Lopissa riekkumisella kulminoitui siihen, että Jooa meinasi nukahtaa istualtaan ostoskärryihin matkalla takaisin autolle. Ikkunasta paistanut aurinko pakotti laittamaan silmät kiinni samalla, kun liukuliuska tärisytti kärryjä juuri sopivan rentouttavasti. Autossa Jooa sitten nukahtikin välittömästi. Ajeltiin sitten pieni hetki ylimääräistä ja piipahdettiin autopesussa, jotta pieni sai nukuttua pahinta väsymystä pois. Loput lauantaista kuluikin aika rennosti sisällä leikkien, sillä Hop Lop vei kyllä hyvin mehut koko poppoosta.

Sunnuntaina käytettiin aamupäivä kauniissa säässä ulkoiluun ennen kotimatkalle lähtemistä. Meidän perhe kävi ensin reippaalla kuuden kilsan lenkillä järvenrantamaisemissa. Lenkin päätteeksi treffattiin käly ja kummityttö leikkipaikalla. Olin jättänyt Jooalta kaikki kuravaatteet pois, koska luultiin pihalla olevan ihan kuivaa. Niin olikin, lukuun ottamatta kura-allasta, joka oli syntynyt hiekkalaatikkoon! Sellainen oikein Jooan unelmaleikkipaikka. Onneksi hän tyytyi hyvin suosiollisesti jättämään kuraleikit tällä kertaa väliin.

Kuraleikkien tilalle mulla oli onneksi tarjota saippuakuplia, joiden puhaltelu oli molemmista taaperoista oikein mieluisaa puuhaa. Pieni hassu juttu niiden kanssa tosin tapahtui. Mulla oli mukana kaksi purkkia eli molemmille taaperoille omansa. Yhtään mitään ajattelematta annoin aina kaikessa hosumatta ja hölmöilemättä toimivalle kummitytölle oman tikun käteen, ja pidin katseeni Jooassa, jolla on tapana keksiä kaikenlaista yllättävää. Nyt yllättäjä oli kuitenkin kummityttö, joka laittoi saippuatikun suoraan suuhunsa! Oltiin kälyn kanssa niin hämmästyneitä, että purskahdettiin ensin vain nauramaan ja päiviteltiin sitä, että nyt oli kyllä aivan jooamainen juttu. Ei ajateltu tilannetta yhtään lapsen kannalta, joka tietenkin pahastui, kun hänelle naurettiin. Loppu hyvin, pyydeltiin anteeksi ja selitettiin, että ei naurettu hänelle ja lohdutettiin, että ei hän voinut tietää miten saippuakuplien kanssa toimitaan. Olipa joka tapauksessa hauska tapahtuma meidän vanhempien näkökulmasta, kyllä nämä lapset vaan aina osaa yllättää!

Lounaan jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin kotimatkalle. Luonnollisesti Jooalla ei olisi enää tässä kohtaan ollut yhtään kiire kotiin, vaikka sinne oli niin kovasti viikonlopun aikana kaipailtu. Tädinkin hän olisi mielellään ottanut mukaan kyytiin, vaikka muuten viikonlopun ajan lähes kaikkeen kelpasi vain äiti tai isi. 

MITÄ KÄVI TOIVEILLE VIIKON AIKANA

Terkut tienpäältä! Meidän poppoo istuu just nyt autossa matkalla Tampereelle. Kaikki viikolle asettamani toiveet eivät siis käyneet toteen. Vaan kuinkas niille sitten kävi?

Jooa palasi päiväkotiin keskiviikkona, ja on ollut oikein hyvin voiva koko loppuviikon. Tauko ja kotona vietetty aika näkyvät siinä, että aamuisin hän ei haluaisi lähteä hoitoon, vaan olla kotona äidin kanssa. Iloisena hän on päiväkodissa pessyt autoja pihalla sadevedessä ja matkustanut lentokoneella Las Palmasiin kesäisen teemapäivän merkeissä.

Myös mun harjoitteluun palaaminen sujui oikein hyvin. Onni on aivan ihana ja ymmärtävä työyhteisö, jossa on päivittäin kyselty lapsen vointia eikä sivulauseessakaan kritisoitu poissaoloja. Presentaatiokin meni oikein mainiosti ja sain siitä kehuja myös oman tiimin ulkopuolelta, mikä tuntui erityisen hyvältä. Itse esiintyminenkin sujui paremmin kuin edes odotin. Jännitin oikeastaan vain ne viimeiset viisi minuuttia ennen omaa vuoroa. 

Unohdin tosin toivoa, että itse pysyisin terveenä. Heti pojan parannuttua alkoi omassa kurkussa kasvaa kaktusviljelmä. Lepo, c-vitamiini ja sinkkikuuri sekä sinappikylpy ja -laastarit ovat luojan kiitos kuitenkin toimineet hyvänä ensiapuna, ja nyt tuntuu, että flunssa on mahdollista välttää kokonaan. Treenit tämän vuoksi jää tältä viikolta minimiin, mikä harmittaa. Ainiin, ei pidä unohtaa jäätelöä flunssalääkkeeenä. Sitä on tullut nautittua myös muutamana iltana iltapalana. Tosi hyvä vaihtokauppa varmasti treenitauon kanssa. Onneksi unohdin käydä tänään aamulla vaa'alla, joten olen autuaan tietämätön aikaansaadusta vahingosta. 

Ulkoilemaan en ole pojan kanssa ehtinyt. Viikonlopulle on luvattu vesisadetta, mikä ei ihan ole se, mitä vesileikeillä tarkoitin. Pakkasin optimistina kuitenkin kumisaappaiden kaveriksi myös saippuakuplat, toivottavasti päästään serkusten kanssa ulos leikkimään!

Tämän viikon neuvola-aika peruutettiin neuvolan toimesta. Tästä ns. kelaneuvolasta on muodostunut sellainen epäonnenneuvola, että vähäsen jo naurattaa. Alkuperäinen aika olisi ollut jo 14.3., mutta se piti joko vaihtaa sijaiselle tai toiselle päivälle. Valitsin silloin toisen päivän, koska mielelläni käyn omalla terveydenhoitajallani. Muutaman päivän kuluttua sainkin harjoittelupaikan, ja pian selvisi, että uusi neuvola-aika on juuri tämän viikon koulutuspäivien kanssa päällekkäin. Eipä siinä, taas siirrettiin aikaa muutamalla päivällä. Torstaiaamuna puhelin soi kesken työmatkan, ja neuvolan puhelinpalvelu kertoi sijaisen sairastuneen. Ei taas auttanut kuin valita uusi aika, jonka sain ilokseni omalle terveydenhoitajalle ja vielä iltapäiväksi niin, että päästään paikalle koko perheen voimin. Mua nauratti puhelimessa, kun ajanvaraaja vielä iloisesti kertoi, että tämän kelaneuvolan voi ihan hyvin hoitaa vielä 23. raskausviikolla. Hah haa, ensi viikko on jo 25. raskausviikko, mutta voi sen varmasti silloinkin vielä hoitaa. 

Ruokaa en ole laittanut ollenkaan tällä viikolla, joten sen suhteen ei ole tapahtunut sen enempää onnistumisia kuin epäonnistumisiakaan. Kaksi päivää nautin hotelli Presidentin antimista aamiaisella, lounaalla ja iltapäiväkahvilla. Uskokaa kun sanon, että kyllä kelpasi! Jälkiruokana tarjoillut macaroonsit tekivät erityisen onnelliseksi.

Terveenä pysymistä odotan hieman kauhulla, sillä Hene kertoi ystävällisesti aivan viime tipassa, että Tampereen päässä on sairastettu vatsatauti vain viikko sitten. Rukoillaan, että se on oikeasti täysin selätetty eikä saada tartuntaa. Lievään hysteriaan näissä asioissa taipuvaisena olisin ollut valmis perumaan koko reissun. Olen kuitenkin yksin hysteriani kanssa, joten mennään nyt kokeilemaan onneamme. 

Sellaista meidän viikkoon. Miten sun viikko sujui?

Aurinkoista viikonloppua!

8 ASIAA, JOITA TOIVON TÄLTÄ VIIKOLTA

Toivon, että Jooa paranisi vihdoin ja päästäisiin normaalin arjen pariin. Erityisesti alan hieman pelokkaastikin jo toivoa, että tämän sairastelun takaa ei löydy mitään vakavampaa.

Toivon, että korkeakouluharjoitteluuni liittyvät koulutuspäivät menevät hyvin. Harmillisesti jouduin jäämään pojan kanssa kotiin juuri ennen näitä enkä päässyt siis osallistumaan viime hetken valmisteluihin. 

Koulutuspäiviin liittyen toivon myös, että oma osuuteni menee hyvin. En erityisemmin pidä esiintymisestä. Pitääkö kukaan? En muista kuulleeni kenenkään kertovan erityisesti nauttivansa esiintymisestä. Toivon siis, että vaikutan asiantuntevalta ja vakuuttavalta enkä kompuroi sanoissani tai muutenkaan.

Toivon, että päästään leikkimään litsis lätsis leikkejä vesilätäköissä Jooan kanssa. Tämäkin edellyttäisi sitä, että poika tervehtyy. 

Toivon, että perjantaina koittava neuvola menee hyvin. Silloin on viikkoja jo 23+6! Tätä aikaa on siirretty jo kahdesti, ja nytkin vastassa tulee olemaan sijainen. Toivottavasti tulemme juttuun ja ennen kaikkea toivottavasti vauvalla on kaikki edelleen hyvin.

Toivon, että mikään ei saa perumaan viikonlopulle sovittua sukulaisperheen vierailua. Odotetaan meidän kummityttöjä vanhempineen ja koirineen kylään. 

Tämä menee ehkä vähän jo ensi viikon toiveeksi, mutta toivon joka tapauksessa, että ei myöskään saada tämän vierailun seurauksena yhtäkään uutta tautia. Tämä ei ole laisinkaan itsestään selvää, kun päiväkoti- ja kouluikäiset serkukset viettävät aikaa yhdessä.

Toivon, että viikon muut ruoat onnistuvat paremmin, kuin tämä kuvassa esiintyvä kasvismoussaka. Uuniin mennessä se oli hyvin kuvauksellinen, mutta valmiina harmillisen vetinen. Maukasta onneksi kuitenkin, mutta olisihan se kiva olla tyytyväinen lopputulokseen hellan ääressä ahertamisen päätteeksi pöytään istuessa.

Mitä sä toivot tältä viikolta?

ERÄÄNÄ EI NIIN TAVALLISENA TORSTAINA

Tänään ei taida olla minun päiväni. Tarina alkaa oikeastaan jo eiliseltä, jolloin päiväkodista soitettiin kesken työpäivän. Jooa oli alkanut vaikuttaa sen verran kipeältä, että olisi parempi hakea poika kotiin. Eihän siinä muuta kuin pikainen huikkaus ohjaajalle, työläppäri laukkuun ja päiväkotia kohti.

Pidettiin sairastupaa oikeastaan jo koko viime viikko. Jooa oli silloin maanantain normaalisti hoidossa, mutta päivän aikana nenä oli alkanut vuotaa ja katse lasittua. Illalla nousikin kuume. Olin itse tiistain pojan kanssa kotona ja keskiviikon ja torstain ennalta sovitusti graduseminaarissa Joensuussa. Isi ja isoäidit saivat onneksi sumplittua aikataulut niin, että hoito onnistui kotona mutkattomasti koko loppuviikon. 

Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa Pikkujätissä tapaamassa lastenlääkäriä. Osittain jo ihan siitä ilosta, että asutaan vihdoin lapsipotilaita myös viikonloppuisin palvelevan yksityisen lääkäriaseman piirissä. Joensuussa toimi kaksikin yksityistä lääkäriasemaa, mutta kun meidän piti eräänä viikonloppuna päästä lääkäriin silloin seitsemänkuisen vauvan kanssa, ilmoitti toinen lääkäriasema ajanvarauksenkin alkavan vasta kymmeneltä ja että lastenlääkäriä ei olisi paikalla ollenkaan. Toinen puolestaan ei avannut oviaan viikonloppuisin ollenkaan. Onneksi saatiin ihan hyvää ja ainakin nopeaa palvelua ihan kunnalliselta keskussairaalalta silloin. 

Pääsyy lääkäriasemalla vierailulle nyt oli kuitenkin se, että koko viikon jatkunut kuume oli vielä lauantaiaamunakin 39 asteessa. Ihana ja hyvin pätevän oloinen vanhempi lääkäri tutki Jooan huomaavaisesti ja huolellisesti, eikä onneksi löytänyt mitään suurempaa syytä sairastelulle. Diagnoosiksi saatiin mahdollisesti rokotteen ansiosta lievempi influenssa tai muu virusperäinen tauti.

Viikonlopun lepäilyn jälkeen vointi oli jo niin hyvä, että uskallettiin viedä poika maanantaina lyhyeksi päiväksi hoitoon. Tiistaina elämä oli kovaa yskää lukuunottamatta jo ihan normaalia, joten ehdittiin ajatella tämän olevan jo tässä. Ja sitten tuli keskiviikko ja puhelinsoitto. Sairastetaan nyt sitten vielä loppuviikko kotona, ja toivotaan kevään sairastelujen jäävän tähän yhteen sitkeään tautiin.

Niin se tämä päivä. Sanotaan nyt ihan ensin, että nautin kyllä näistä ylimääräisistä vapaapäivistä lapsen kanssa. Sairastelu on kuitenkin ikävää, ja sairaan lapsen hoitaminen etenkin hetkittäin todella raskasta. Miltä kuulostaa esimerkiksi se, että lapsi itkee ja huutaa koko sen ajan, kun käyt vessassa, koska ei vain voi juuri sillä hetkellä ajatella muuta kuin äidin syliä? Ja sama toistuu sitten ruokaa laittaessa yms. mitä tahansa kahta kättä vaativaa tehdessä. Muuten hän toki leikkii tai katselee videoita ihan tyytyväisenä ilman äidin jatkuvaa huomiota.

Se ilo isomman lapsen kanssa jo on, että hänen kanssaan voi vähän puuhastella. Ollaan liimailtu tarroja, leikitty rauhallisia autoleikkejä ja katsottu  videoita tabletilta. Päätin myös oikein repäistä ja lähteä pojan kanssa pikaisesti kiertämään lähikirpputorin,  kun hänet voi lahjoa tyytyväiseksi kännykällä eikä kuumettakaan ole. Tämä reissu ei mennyt laisinkaan suunnitelmien mukaan.

Ehdin pakata meidät molemmat ulkovaatteisiin ja kerätä mukaan kaikki mahdolliset roskat. Omia avaimia en vain millään löytänyt, vaikka muistin ripustaneeni ne eilen ihan normaalisti naulaan. Nopeasti muistin eiliseltän myös sen seikan, että mies kävi hakemassa pyykit pesutuvalta. Pikainen soitto puolisolle töihin paljastikin, että siellä ne avaimet on tallessa miehen takin taskussa. Voihan! 

Miehen työpaikka on onneksi ihan muutaman juna-aseman päässä, joten ei muuta kuin sitä kautta ostoksille. Katsoin kellosta, että seuraava juna menee viiden minuutin kuluttua eli juoksemalla ehtii. Sekunnin ajan punnitsin, haluanko uhmata supistuksia juoksemalla rattaiden kanssa ylämäkeä. Pihalle päästessä piti kirota vielä sekin, että taas on satanut oikeasti monta senttiä lunta, jota ei tietenkään ole sisäpihalta aurattu. Rattaiden eturenkaat lukkoon ja juoksuksi. Yllättäen juna kaartaa jo asemalle. Hissi on tietysti väärässä kerroksessa, joten se siitä. Hämmästelen junan omituista aikataulua aina asemalaiturille asti, jossa selviää, että kaikki junat siihen suuntaan kulkevat nyt myöhässä. Ei siis missattu omaa junaa vaan sen hyvin myöhässä kulkenut edeltäjä. Ja nyt sitten odoteltaisiin ihan omaa juna, joka kulkisi myöhässä sekin. Turhaan siis juostiin, mutta onneksi ei tällä kertaa tullut kovia supistuksia.

Mies toi avaimen pahoitellen ja palattiin takaisin juna-asemalle ja päästiin vihdoin kirpparille asti. Jooakin alkoi matkalla huudella kirpparia, koska olin tosiaan luvannut videoiden katselua puhelimesta kirpputorireissun ajan. Ihan täysin ei videotkaan jaksaneet pientä pitää tyytyväisenä, mutta saatiin kuitenkin koko pieni kirppis kierrettyä ja muutama löytökin tehtyä. Jooa sai paidan ja palapelin ja vauvaa varten löytyi pehmeä koppa rattaissa käytettäväksi. Meillä on kova koppa odottamassa vauvaa myös, mutta kieltäydyn ostamasta tuplarattaita. Jooa kuitenkin tarvitsee kesällä varmasti toisinaan rattaita myös, joten suunnitelma on selvitä pehmeän kopan ja kantovälineiden avulla yksillä rattailla. Aika näyttää miten käy, mutta kolme euroa on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen hinta kantokopalle. Yhteensä ostokset tekivät vain neljä ja puoli euroa!

Ehdittiin lopulta kotiin ihan sopivasti lounasaikaan, vaikka koukattiin vielä ruokakaupan kautta. Kasvissosekeiton jouduin tosin viimeistelemään väsymystään huutava lapsi jalassa roikkuen. Raasu meinasi nukahtaa keittolautasen äärelle, vaikka ruoka maittoikin yllättävän hyvin sairastamisesta huolimatta. Ruokailun päätteeksi onnistuin tiputtamaan xylitolpastillit lattialle. Ei todellakaan kiinnostanut keräillä niitä siinä kohtaa, joten asiaa hämmästelevälle pojallekin ilmoitin siivoavani sitten myöhemmin. Hän ei tätä epäjärjestystä kestänyt, vaan keräili omatoimisesti pastillit takaisin purkkiin kertoen samalla Jooa siivoaa äitin sotkun. Niin.

Jooan nukahdettua kaaduin ihan ensimmäisenä sohvalle läppärin ja suklaapatukan kanssa nauttimaan hetken hengähdystauosta ja aloittamaan tätä postausta. Siinä hetken itseäni keräiltyä aloin silittämään pyykkejä seuraten samalla Good Girlsia Netflixistä. Oikeasti ensimmäinen asia, jonka tein näistä yllättävistä arkivapaista kuultuani, oli pesutuvan varaaminen. Niin paljon helpompaa hoitaa tällainen asia jo arkena pois, kuin käyttää siihen viikonlopun arvokkaita tunteja. Etenkin kun hieman ahneena tekee vielä viikonloppuisinkin töitä. Laskin muuten jo, että arkityöaamuja on jäljellä alle viisikymmentä, ja viikonlopputöitä kaupalla kirkkaasti alle kymmenen. 

Jooa nukkui lopulta parinkymmenen minuutin pätkissä 2,5 tuntia. Heräämisen jälkeen mitattiinkin korvakuumemittarilla lukema 40,2. Burana onneksi alensi kuumeen ja tohtori Google tiesi kertoa, että ei ole syytä huoleen. Loppupäivä ollaankin nökötetty rauhassa kotosalla. Jooa ja isi kokosivat uusia palapelejä ja mä puolestani leivoin meille illan piristykseksi suklaakeksejä. 

Tästä tulikin vahingossa melkoinen vuodatus meidän päivästä. Kyllä tämä tästä taas. Onneksi huomenna on perjantai! 

Ja ettei ilta sujuisi liian leppoisasti, kesti mulla yli tunti saada oikeat kuvat Lightroomin kautta tänne. Välissä blogger hävitti koko postauksenkin. Ei mun päivä tosiaan.

Huuda HEP kommenttiboksissa, jos jaksoit lukea koko päivityksen!

RUUHKAVUOSISIMULAATTORI

Enkös keksinytkin hienon sanan otsikkoon? Ruuhkavuosisimulaattori, sellaisessa koen eläneeni viime viikot. Aloitin kaksi viikkoa sitten työharjoittelun, joka vie jokaisesta arkipäivästä keskimäärin kymmenen tuntia matkoineen. Luonnollisesti myös Jooan päiväkodissa viettämä aika kasvoi puolikkaasti viikosta neljäänkymmeneen tuntiin viikossa. Voin sanoa, että on tässä ollut meillä jokaisella jonkin verran tottumista.

Oikeastaan tähän arkiseen oravanpyörään hyppääminen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Työyhteisö on ottanut mut ihanasti vastaan, ja on todella mielenkiintoista tehdä oikeasti oman alan töitä. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti siistissä sisätyössä: työskentelen toimistossa työasuna se, mitä kunakin aamuna päätän omasta vaatehuoneesta päälleni laittaa. 

Jooa on viihtynyt päivähoidossa yllättävän hyvin. Hänhän aloitti siis marraskuun lopulla osaviikkoisena niin, että hoitopäiviä oli viikossa kaksi ja puoli. Pienen alkukankeuden jälkeen päivät hoidossa ovat sujuneet hyvin: hän syö, leikkii ja nukkuu hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä. Kuitenkin kotona päiväkodista keskusteleminen tuo aina taaperon suusta lauseet ei mennä päiväkotiin, huomenna ei ole hoitopäivä ja ei ole kivaa. Tältä osin päivähoitoon suhtautuminen on jatkunut edelleen samalla tavalla: päivät sujuvat mukavasti ja lapsi on iloinen sekä hoitoon jäädessään että sieltä lähtiessään. Aamuisin ja iltaisin hän kuitenkin toivoo aina kotipäiviä.

Mun tehdessä pisintä työpäivää matkoineen on kodinhoito jäänyt tietysti enimmäkseen miehen harteille. Tämä on iso muutos viime kuukausiin verrattuna, sillä Henen ollessa päivät töissä pyrin pitämään illat vapaana kotitöistä, vaikka itsekin lapsenhoidon lisäksi opiskelin ja kävin töissä. Olen salaa vähän yllättynyt ja ennen kaikkea helpottunut siitä, että meidän koti ei ole millään muotoa räjähtänyt näiden viikkojen aikana. Se auttaa tietysti paljon jo, kun ei täällä ole päivisin ketään sotkemassa. Ei kuitenkaan pidä vähätellä Henen roolia arjen pyörittämisessä. Hän jaksaa vielä työpäivän jälkeen viedä Jooaa leikkipuistoon ja kirjastoon, ja huolehtii siitä, että päivällinen on valmiina, kun tulen kotiin. Täytyy tunnustaa, että on aika mukavaa tulla valmiiseen pöytään. Ja päivittäisen ikävän vastapainona on ihanaa, kun taapero kiljahtaa riemusta aina, kun avaan kotioven.

Kiireinen uusi arki vie ainakin nopeasti kohti kevättä. Olen päättänyt täysin ignoorata tämän maaliskuun mukana tulleen takatalven, ja keskittää ajatukseni siihen, että kalenterin mukaan eletään jo kevättä. Ikkunalaudalla kukkii narsissit ja maljakossa naistenpäivänä saamani tulppaanikimppu. Eilen kylvettiin Jooan kanssa jo rairuohon siemenetkin kasvamaan.