RUUHKAVUOSISIMULAATTORI

Enkös keksinytkin hienon sanan otsikkoon? Ruuhkavuosisimulaattori, sellaisessa koen eläneeni viime viikot. Aloitin kaksi viikkoa sitten työharjoittelun, joka vie jokaisesta arkipäivästä keskimäärin kymmenen tuntia matkoineen. Luonnollisesti myös Jooan päiväkodissa viettämä aika kasvoi puolikkaasti viikosta neljäänkymmeneen tuntiin viikossa. Voin sanoa, että on tässä ollut meillä jokaisella jonkin verran tottumista.

Oikeastaan tähän arkiseen oravanpyörään hyppääminen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Työyhteisö on ottanut mut ihanasti vastaan, ja on todella mielenkiintoista tehdä oikeasti oman alan töitä. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti siistissä sisätyössä: työskentelen toimistossa työasuna se, mitä kunakin aamuna päätän omasta vaatehuoneesta päälleni laittaa. 

Jooa on viihtynyt päivähoidossa yllättävän hyvin. Hänhän aloitti siis marraskuun lopulla osaviikkoisena niin, että hoitopäiviä oli viikossa kaksi ja puoli. Pienen alkukankeuden jälkeen päivät hoidossa ovat sujuneet hyvin: hän syö, leikkii ja nukkuu hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä. Kuitenkin kotona päiväkodista keskusteleminen tuo aina taaperon suusta lauseet ei mennä päiväkotiin, huomenna ei ole hoitopäivä ja ei ole kivaa. Tältä osin päivähoitoon suhtautuminen on jatkunut edelleen samalla tavalla: päivät sujuvat mukavasti ja lapsi on iloinen sekä hoitoon jäädessään että sieltä lähtiessään. Aamuisin ja iltaisin hän kuitenkin toivoo aina kotipäiviä.

Mun tehdessä pisintä työpäivää matkoineen on kodinhoito jäänyt tietysti enimmäkseen miehen harteille. Tämä on iso muutos viime kuukausiin verrattuna, sillä Henen ollessa päivät töissä pyrin pitämään illat vapaana kotitöistä, vaikka itsekin lapsenhoidon lisäksi opiskelin ja kävin töissä. Olen salaa vähän yllättynyt ja ennen kaikkea helpottunut siitä, että meidän koti ei ole millään muotoa räjähtänyt näiden viikkojen aikana. Se auttaa tietysti paljon jo, kun ei täällä ole päivisin ketään sotkemassa. Ei kuitenkaan pidä vähätellä Henen roolia arjen pyörittämisessä. Hän jaksaa vielä työpäivän jälkeen viedä Jooaa leikkipuistoon ja kirjastoon, ja huolehtii siitä, että päivällinen on valmiina, kun tulen kotiin. Täytyy tunnustaa, että on aika mukavaa tulla valmiiseen pöytään. Ja päivittäisen ikävän vastapainona on ihanaa, kun taapero kiljahtaa riemusta aina, kun avaan kotioven.

Kiireinen uusi arki vie ainakin nopeasti kohti kevättä. Olen päättänyt täysin ignoorata tämän maaliskuun mukana tulleen takatalven, ja keskittää ajatukseni siihen, että kalenterin mukaan eletään jo kevättä. Ikkunalaudalla kukkii narsissit ja maljakossa naistenpäivänä saamani tulppaanikimppu. Eilen kylvettiin Jooan kanssa jo rairuohon siemenetkin kasvamaan.