MUKULAKADULLA PAKKASTA PAOSSA

Talvi se vaan jatkuu ja jatkuu, vaikka eletään jo maaliskuun loppua. Meillä oli kuulemma tänäkin aamuna mittarissa -17, itse onneksi nukuin vielä silloin. Nyt ulkona pyryttää jälleen lisää lunta, mikäs sen mukavampaa! Toisaalta lumi tietysti helpottaa elämää pienen lapsen ja koiran kanssa - ei ne kurakelitkään herkkua todellakaan ole. Mutta ne sentään veisi päivä päivältä lähemmäksi kevättä. 

Yhtenä kovana pakkaspäivänä helmikuussa me käytiin vihdoin ensimmäistä kertaa vierailemassa Mukulakadulla. Mukulakatu löytyy Carelicumista Joensuun keskustasta, ja on ehdottomasti vierailun arvoinen. Sisäänpääsy on sekä yksivuotiaalta että opiskelijalta 3 €. Meillä oli mukana myös Jooan isovanhemmat ja koko meidän poppoo pääsi sisään perhelipulla. Se on siis ilmeisesti aika joustava, sillä tässä tapauksessa perhe käsitti yhden lapsen, yhden opiskelijan ja kaksi aikuista.

Mukulakatu muistutti Herra Hakkaraisen taloa ja Junibackenia. Se on siis museomainen leikkipaikka. Mukulakadussa tykkäsin erityisesti siitä, että tila on todella pitkä suorakulmio - siis ikään kuin katu. Täällä ei ole helppo eksyä. Mukulakatu jakautuu kuitenkin erilaisiin huoneisiin tai tiloihin; on laiva ja satama-alue, pieni kylä kauppoineen, juna, teatterialue ja lukuhuone. Jooa rakasti mennä ja ihmetellä kaikkea. Paikka sopii siis ihan pienellekin taaperolle, mutta roolivaatteineen kiinnostaa varmasti myös isompia leikkijöitä. Alkoi ihan harmittaa, että ei olla tajuttu tuoda kummityttöjä tänne käymään - kuusivuotias olisi varmasti ollut aivan riemuissaan!

Me vierailtiin täällä lauantai-aamupäivänä, ja meidän seurana oli vain yksi isovanhempi kahden lapsenlapsensa kanssa. Ihan uskomatonta, mutta saatiinpa olla rauhassa eikä tarvinnut varoa ketään. Mun mielestä aivan loistava vaihtoehto vaikkapa Hoplopille, vaikka sisäänpääsy samoihin hintoihin nouseekin vähän seurueesta riippuen. Leikkijunasta löytyy tila omien eväiden syömisellekin, minkä lisäksi Mukulakadun vieressä sijaitsee kahvila. Ja tietysti heti ulkopuolella on koko keskustan tarjonta. Me viihdyttiin paikalla muuta tunti leikkien, kunnes oli pakko siirtyä lounaalle ja kotiin päiväunille. Lounaspaikaksi valittiin Roihu, joka on kaikkien meidän vieraiden suosikkiravintola Joensuussa. 

Mukulakadulle meidän perhe suuntaa ehdottomasti toistekin. Toivottavasti ensi kerralla saadaan paeta pakkasen sijaan vesisadetta. Ensi viikolla ollaan matkustamassa Etelä-Suomeen pääsiäisen viettoon. Mielenkiinnolla odotan, saako tämä ilmaston vaihdos mut kääntämään takkini, ja palaamaan iloiten lumiseen Joensuuhun. Oispa kevät.

JOOAN 1,5V JUHLAT

Apua! Meidän pienestä kirpusta on kasvanut jo puolitoistavuotias taapero. 1,5v neuvolakäyntikin meillä jo oli, ja kaikki on edelleen oikein mallillaan. Pojalla on mittaa 12,4 kg ja 81,9 cm. Isin mielestä juhlat olivat jälleen paikallaan, joten sellaiset järjestettiin. Kutsuttiin paikalle ystäviä, joita saapui sankoin joukoin. 

Tarjolle loihdin tällä kertaa mutakakkua, joka tarjoiltiin jäätelön kanssa. Suolaisena tarjottavana oli fetapinaattipiirakkaa. Lisäksi isi leipoi sokeritonta omenapannukakkua, joka oli etenkin juhlakalun mieleen. Muumiservetit ja ilmapallot toivat juhliin vähän lapsekkuutta. Jooa on alkanut tunnistaa muumit, mutta kutsuu kaikkia papoiksi.

Vanhempien yllätykseksi Jooa ei muistanut vierastaa ollenkaan. Hän leikki reippaasti kaikkien ystävien kanssa, kävi monessa sylissä ja hyppyytettävänä. Paras lahja oli saippukuplat, joita varmaan jokainen sai vuorollaan puhaltaa pienen pojan mieliksi.

Millainen taapero meillä sitten asustaa? Neuvolassa vastattiin Henen kanssa yhdestä suusta ensimmäisenä vilkas. Vastapainona energisyydelle Jooa rakastaa lukea. Silloin hän parkkeeraa pyllynsä tarkasti syliin tai käpertyy kainaloon, ja kirjoja luetaan monia - ja usein myös sama kirja monesti. Käydään viikoittain kirjastossa, jotta saadaan edes jonkinlaista vaihtelua. Tämän viikon suosikki on ollut Kaapo syntyy -kirja, ja vauvat on muutenkin viime aikoina olleet kovin mielenkiintoisia Jooan mielestä. 

Puhe kehittyy huimaa tahtia. Äiti raikaa usein ja todella kirkkaasti. Myös isi on vihdoin palannut sanavarastoon. Sanoja on jo useita kymmeniä, ja olen saanut kuulla puheen olevan poikkeuksellisen kehittynyttä ikään nähden. Kuten vilkkaudesta voi päätellä, on myös liikkuminen todellakin sujuvaa. Jooa kiipeää nykyään sohvan lisäksi myös meidän melko korkeaan parisänkyyn - hyppimään, kuinkas muutenkaan. Yhtenä päivänä Jooa yllätti mut kokoamalla täysin itsenäisesti peräti kahdeksan palikan tornin. Leikkeihin on muutenkin alkanut tulla itsenäisyyttä. Istuttiin juuri ensimmäistä kertaa sitten Jooan syntymän Henen kanssa yhdessä rauhassa sohvalla niin, että Jooa leikki tyytyväisesti itsekseen. Mielipuuhiin kuuluu kenkien pukeminen ja tavaroiden asettelu tänne ja tonne.

Veera-koira on yksi parhaista asioista, joita Jooa tietää. Nämä kaksi leikkivät päivittäin kimpassa. Välillä Veera on heppa ja toisinaan leikitään lelun vaihtoa tai noutamista. Jooa myös mieluusti jakaisi kaikki eväänsä Veeran kanssa, mutta tämän vanhemmat aina kieltävät. Ulkoilu on myös ihana yhteinen puuha; Veera juoksee vapaana frisbeen perässä ja Jooa katselee naureskellen ja taapertaa ympäriinsä luontoa ihmetellen. 

Sellainen on meidän pieni puolitoistavuotias. Hurja ajatella, että vain puolen vuoden kuluttua meillä asustaa kaksivuotias. Apua.

PERJANTAIFIILIS

Huh huh! Äiti on ollut tällä viikolla v ä h ä n väsynyt. Ensin meillä oli kolmessa osassa vieraita, ja loppuhuipennuksena isi lähti viime viikonlopuksi Tampereelle viettämään railakasta opiskelijaelämää. Teoriassa mulla oli Jooan isovanhemmat täällä apuna. Todellisuudessa mulla oli viikonlopun ajan kulmahampaita ja orastavaa flunssaa kitisevä sylivauva. Oikeesti, Jooalle ei kelvannut juuri mikään tai kukaan muu kuin äiti. Ei edes mun sylissä istuen voinut kuunnella satua papan lukemana, vaan repi kirjaa ojentaakseen sen mulle. Siinä jossain kohtaa mietin, miten kukaan voi olla valmis uuteen vauvaan puolentoista vuoden ikäerolla. Musta tosiaan tuntui siltä, että mulla edelleen on jo vauva. Mahtui meidän viikonloppuun kyllä ihaniakin asioita, joista kerron myöhemmin lisää. Napanuoraakin saatiin venytettyä ihan särkylääkkeen voimin, kunhan vain tajusin antaa sitä.

Tämä viikko meillä on kulunut lähinnä kotona. Jooalla puhkesi sunnuntaina flunssa, jonka vuoksi jouduttiin jättämään väliin maanantain muskari ja tiistain taaperojumppa. Keskiviikkona mulla oli presentaatio, jonka turvin pääsin itse vähän kodin ulkopuolelle tuulettumaan ja torstaina uskallettiinkin jo piipahtaa kirjastolla. En tiedä onko ihan vaan flunssa ja hampaat syynä vai voiko olla jo uhmaa, mutta mun mini mies on ollut todella haastavaa seuraa koko viikon. Meinaa välillä usko loppua, kun tosiaan oon itsekin ollut valmiiksi väsynyt vähän kaikkeen. Jooa tekee tietoisesti asioita, joita ei saisi, saadakseen huomiota. Pienenkin vastoinkäymisen - siis ihan olemattomankin - myötä hän heittäytyy mahalleen ulvomaan elämän tuskaa. Tavallisesti jaksan oikein hyvin kaikenlaista käyttäytymistä, sanoitan tunteita ja tarjoan lempeästi huomiota jos sitä millä vain konstilla haetaan. Tällä viikolla oon kuitenkin menettänyt hermoni niin monesti, että en edes tahdo yrittää laskea. Ei sovi tämä neljän seinän sisällä kyhjöttäminen meille ollenkaan.

Syy tälle postaukselle oli tarve avautua tämän(kin) päivän päiväuninukutuksesta. Oltiin aamupäivä Perheentalolla 80 (!!) lapsen ja vanhemman seurana. Kotimatkalla Jooa nukahti rattaisiin max viideksi minuutiksi. Kotona mulla meni tunti ja vartti saada hänet takaisin unille. O i k e e s t i. 75 minuuttia. Ja tää on ollut nyt hetken tapana, varmaan just flunssa häiritsee nukahtamista. Tosin keskiviikkona isin nukutusvuorolla nukahtaminen kesti k o l m e  m i n u u t t i a. Kysyn vaan, että miksi mä? Siis se fiilis, että toinen saa lapsen nukahtamaan kolmessa m i n u u t i s s a, kun itellä ei riitä kolmetoista tai edes kolmekymmentä minuuttia, viikon keskiarvo taitaa olla kolme varttia.  Nukahtaminen tapahtui muuten tasan kolme minuuttia ennen kuin isi saapui kotiin. 

Onneksi vihdoin on viikonloppu! Ensi viikolle toivon vähemmän pakkasta ja kotona kyhjöttämistä ja paljon enemmän hermoja meille kaikille.