MEIDÄN JOULU 2017

Joulu tuli ja meni, ja tänä vuonna me nautittiin siitä pitkään ja hartaasti. Loppusyksyn kiireet jatkuivat aina joulukuun puoliväliin saakka. 13.12. jätin kuitenkin parhaani mukaan kaiken kiireen ja stressin taakseni Joensuuhun, kun matkustin Jooan kanssa kahdestaan äitini luokse Etelä-Suomeen. Jätettiin isi viikoksi omaan rauhaan paiskimaan töitä ja aloittelemaan gradua. Viikon aikana ehdittiin ihastella Tuomaan markkinoita isovanhempien kanssa, hoitaa viimeisiä jouluostoksia, juhlia 5-vuotissyntymäpäiviä, vierailla ukin luona ja viettää rentouttava aamupäivä Flamingossa kylpien kunnon vesipetojen seurassa.

Isi saapui luoksemme 21.12. ja heti yhden lepopäivän jälkeen matkustettiin isolla joukolla Tallinnaan aatonaattona. Matkan tarkoituksena oli rentoutua ja ihastella joulutoria, ja molemmissa onnistuttiin!

Aattoaamuna pojat heräsivät keskenään ja mä sain nukkua viikon aikana kertyneitä univelkoja. Telkkarissa pyöri Joulupukin kuumalinja, Lumiukko ja joulurauhanjulistus. Tonttu toi aamupäivästä tonttulahjoina Jooalle auton, mulle mahtavat sukat ja isille mielenkiintoista luettavaa. Pojat kävivät extemporee visiitillä Jooan isomummon luona sillä välin kun me muut laitettiin joulua valmiiksi. Joulusaunassa käytiin yhdessä meidän pienen perheen kesken, ja sen jälkeen puettiin ykköset ylle ja alettiin seurustella saapuvien vieraiden kanssa.

Jooa vietti jo toista jouluaan, mutta oli vielä luonnollisesti aika ulalla meiningistä. Muiden lasten seura oli tietysti superkiva juttu, pukin syliin uskallettiin kertaalleen jo ilman huutoa ja lahjat olivat pienestä miehestä hyvin mielenkiintoisia. Jooalla jäi mummolavierailun ja siihen liittyneen autoon nukahtelun myötä päiväunet väliin, joten väsy oli illasta melkoinen. Hyvin hän lopulta kuitenkin jaksoi. Naureskelin vähän pojan lahjakasaa katsoessani, että ei tainneet tontut olla paikalla aattoiltapäivänä. Jooa sai aivan ihania lahjoja, kuten autoradan, duplojunan, äänekkään kirjan ja soittimia. Kaiholla muisteltiin myös vuodentakaista aikaa. 2016 juhlittiin Jooan ristiäisiä tasan viikkoa ennen joulua, ja pieni kolmekuinen oli aattona hyvin äkäinen pieni tonttu. Mielenkiinnolla odotan kuinka Jooa tulee vuoden kuluttua joulun kokemaan.

Joulupäivänä ollaan perinteisesti matkustettu Henen siskon luokse viettämään toista joulua. Tänä jouluna odotettiin reissua tavallista enemmän, sillä kälyn perhe on muuttanut uuteen kotiin aivan Tampereen keskustaan ja tietysti olisi ollut ihana seurata kolmen serkuksen tohinoita. Valitettavasti reissu jäi tänä vuonna tekemättä, koska nuorin meidän kummitytöistä oli saanut päiväkodista tervetuliaislahjaksi vesirokon, eikä haluttu sitä Jooalle. Harmittaa edelleen ihan vietävästi eikä vähiten siksi, että nähdään muutenkin välimatkasta johtuen niin harvoin. Jos vaan olisi kristallipallo, josta katsoa millaisena Jooa taudin olisi saanut niin olisi saatettu ottaa riski. Nyt vaan toivotaan, että ei käy niin huono tuuri, että poimitaan tauti kuitenkin seuraavalta Perheentalovisiitiltä.. Kompromissina Hene matkusti kaksin Veeran kanssa Tampereelle kahdeksi yöksi Tapaninpäivänä. Välipäivät meni vähän harmaissa merkeissä, oltiinhan me Jooan kanssa vasta oltu Henestä jo viikko erossa. Lohdutuksena käytiin riekkumassa kauppakeskuksen leikkipaikalla ja vähän lohtushoppailemassa siinä sivussa. 

Nyt onkin jo aika siirtää katse kohti seuraavaa vuotta. Meille se tulee toivottavasti olemaan jälleen suurten muutosten vuosi. Sellaisia ovat olleet myös viime vuodet. 2016 aloin odottaa Jooaa heti tammikuussa, joten koko vuosi sujui raskaus- ja vauvakuplassa. Alkuvuodesta 2017 Jooa oli vielä aivan pieni vauvapallero, jonka kanssa alkoivat vauva-ajan haastavimmat kuukaudet. Vuosi on tietenkin ollut hurjaa kehitystä, kun poika on oppinut tämän vuoden aikana jo pelkän fyysisen kehityksen saralla kääntymään, istumaan, seisomaan, konttaamaan ja kävelemään! Hän tuntuu kasvavan aivan silmissä, joten innolla odotan millainen pieni pojankoltiainen hänestä tulevan vuoden aikana kuoriutuu. Ensivuonna Henen olisi määrä valmistua ja siirtyä työelämään! Viiden opiskeluvuoden jälkeen ajatus työelämästä ja palkasta tuntuu aivan absurdilta. Tämä muutos tulee myös mitä luultavimmin tarkoittamaan paikkakunnan vaihdosta. Niin jännittävää!

Onnea ja iloa kaikille vuoteen 2018!

KESKOSLASTENPÄIVÄ

Tänään (EDIT. Siis toissapäivänä 17.11., hieman vaan kesti saada tämä postaus valmiiksi..) vietetään kansainvälistä keskoslasten päivää. Pitkin päivää olen miettinyt kirjoittaisinko tästä vai en, koska mun on hankala hahmottaa itseäni keskoslapsen äidiksi. Sellainen kuitenkin olen, ja koska päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta keskosuudesta koen, että meidän tarina sopii päivään juuri mainiosti.

Keskoseksi määritellään lapset, jotka syntyvät ennen 37. raskausviikkoa tai painavat syntyessään alle 2 500 grammaa. Jooa syntyi raskausviikolla 36+3 eli hyvin lähellä täysiaikaisuutta, mutta keskosena kuitenkin. Jooan ennen aikaisuus oli ja ei ollut meille yllätys. Ensimmäiset kipeät supistukset ilmaantuivat jo ennen 20 raskausviikon täyttymistä. Ensimmäiset kipeät ja säännölliset supistukset pelästyttivät raskausviikolla 27+1. Onneksemme lepo auttoi estämään supistuksia hyvin, ja sen turvin päästiinkin näin hyville viikoille. Koko raskausajan jouduin kuitenkin elämään aivan erityisessä pelossa sen suhteen, miten pitkälle päästään. 

Oltiin todella onnekkaita myös siinä, että Jooa ei tarvinnut vaativaa hoitoa, vaan sain pitää hänet vierihoidossa koko sairaala-ajan. Stressaavaa ajasta tosin teki se, että niitä hoitorajoja kolkuteltiin jatkuvasti. Heti synnyttyään Jooa oli joutua lastenosastolle. Häntä virvoiteltiin useampi minuutti, ja juuri kun jo ennakkoon hälyytelty lastenlääkäri saatiin uudelleen puhelimen päähän kuultiin odotettu ensiparkaisu. Synnytys oli pitkä ja meille molemmille todella raskas, mutta pisimpiä olivat ne minuutit pojan syntymän jälkeen, kun salin täytti hiljaisuus. 

Pienten syntymäviikkojen vuoksi Jooasta otettiin ensimmäiset kaksi vuorokautta ympäri vuorokauden verikokeita, joilla seurattiin sokeriarvoja ja bilirubiiniarvoja. Alhaisten sokereiden vuoksi Jooa sai nämä kaksi ensimmäistä vuorokautta lisämaitona luovutettua äidinmaitoa ruiskusta. Olen todella kiitollinen kaikille maidonluovuttajille, joiden joukkoon saan toivottavasti jonain päivänä liittyä. Kiitollinen olen myös meidän hoitajille, erityisesti sille yhdelle, jonka ansiosta saatiin kuin saatiinkin purettua lisämaidot ja siirryttyä täysimetykseen kahden vuorokauden iässä. Hän näki vaivaa auttaakseen mua lypsämään omaa maitoa, jota myös annettiin lisämaitona pojalle. 

Bilirubiiniarvot kolkuttelivat hoitorajoja myös pitkään, mutta valohoitoa ei ihme ja kumma tarvittu lopulta ollenkaan. Hoitoraja ylittyi lopulta vain yhtenä päivänä, jolloin laskennallisesti myös raskausviikko vaihtui ja sen myötä arvojakin voitiin verrata suurempaan lukuun. Jooalla oli keskoisuuden lisäksi korkeampi riski kellastua siksi, että hänen isänsä on vastasyntyneenä joutunut valohoitoon ja koska mun veriryhmä on negatiivinen ja pojan positiivinen, mikä myös lisää keltaisuusriskiä.  Keskosuudesta johtuen jouduimme ensimmäiset viikot elämään tarkkaan kellon mukaan, sillä poikaa piti syöttää kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden. Etenkin lisämaitojen aikana tämä tuntui todella rankalta, ja imetyksen sujuminen stressasi ajoittain kovin näistä aikatauluista ja lisämaitovaatimuksista johtuen. 

Kotiin pääsimme nipin napin neljäntenä päivänä synnytyksestä. Mulla oli kova tarve jo päästä kotiin laittamaan kaikki kesken jäänyt valmiiksi vauvaa varten. Lisäksi mun äiti puolisoineen oli vielä viimeistä aamupäivää Joensuussa, ja pääsivät näin auttamaan meitä kotiutumisessa. Meidän kotiutumisen ehtoina oli, että kaikki veriarvot ovat hyvät, paino on lähtenyt nousuun ja lapsenpihka vaihtunut maitokakkaan. Vaaka näytti huimaa viiden gramman painonnousua, mutta koska nousu se oli sekin päästi hoitaja meidät hieman pitkin hampain kotiin. Sairaalassa ravasimme kuitenkin vielä seuraavaan viikkoon asti päivittäin viikonloppua lukuunottamatta. Nämä kontrollikäynnit ja etenkin niiden tulosten odottaminen tekivät ensimmäisistä viikoista piinaavia. Toisaalta ne toivat turvaa, koska oltiin koko ajan hyvin tarkasti perillä vauvan voinnista. Onneksemme kotiutuminen sujui hyvin ja vauvan paino lähti suorastaan räjähdysmäiseen nousuun.

Jooasta keskosuuden huomasi ensimmäisinä kuukausina. Erityisesti ensimmäisen kuukauden hän vain nukkui ja söi, ja avasi silmänsä vain noin viideksi minuutiksi vuorokaudessa. En edes ajatellut tästä mitään ihmeempää ennen kuin odotusryhmäläisteni vauvat alkoivat syntyä täysiaikaisina, ja muut äidit kertoivat kuinka vauvat jo sairaalassa ihmettelevät ympäristöään. Meillä oli silloin jo kuukauden iän saavuttanut pieni kirppu, joka vain varovaisesti kurkisteli meitä myöhään iltaisin ennen yöunille käymistä. Tahmean alun jälkeen meidän pieni kirppunen on kasvanut ja kehittynyt aivan normaalin vauvan tapaan. Keskoisuus nousee kuitenkin ajoittain terveydenhuollon ammattilaisten kanssa yhä esiin. Viimeksi siitä on etsitty syytä meidän inhottavalle flunssakierteelle, joka saattaa lääkärin mukaan johtua siitä, että keskosilla vastustuskyky on heikompi.


Nämä postauksen kuvat ovat sairaala-ajalta ja viimeinen joltain kontrollikäynneistä. Jalassa on lämpöhaude, jonka tehtävä on helpottaa verikokeen ottamista. Vaikea uskoa, että reilu vuosi sitten meidän pieni kirppunen hukkui 50 senttisiin vaatteisiin. 

ISÄNPÄIVÄ 2017

Eilen meidän perheen isi pääsi viettämään elämänsä toista isänpäivää isinä. Juhlapäivän kunniaksi isi sai vapautuksen yöheräämisistä ja nukkua aamulla niin myöhään kuin halusi. Siis noin yhdeksään, koska meidän isi on tarkka rytmistään. Yhdeksän maissa heräteltiin Jooan kanssa isi juhlapäivän viettoon kortin ja lahjan kanssa. Omilla korteilla muistettiin myös Jooan ukkia ja pappaa.

Isänpäiväbrunssilla tarjoiltiin isin toiveesta nakkipiiloja ja kakkua. Nakit piilotin tänä vuonna croissanttien sisään, mikä toimi erinomaisesti. Viime vuonna kokeiltiin jotain rukiista pakastetaikinaa, joka ei ollut hitti. Kakuksi valittiin New York cheesecake, joka tarjoiltiin vadelmahillokkeen kanssa. Tämä liivatteeton ja uunissa muhiva kakku vei kielen mennessään! Jooakin sai maistaa ensimmäisen kakkupalansa. Tähän saakka mikään sokerinen maistiainen ei ole ollut pojan mieleen, mutta tätä hän olisi ottanut lisääkin. Kompromissina isi annosteli tarkkaan vielä pienen murun kakkua ja vähän vadelmahilloketta.

Brunssin jälkeen meidän päivä jatkui aika tavallisen sunnuntain tapaan. Päiväuniaikana pelattiin Henen toiveesta hänen kirjastostaan lainaamaa lautapeliä. Röyhkeästi päihitin päivänsankarin pelissä. Vetoan siihen, että Hene ei antanut mun voittaa erästä Yatzy-peliä, joka käytiin kesken synnytyksen! 

Viimeinen kuva esittää meidän kylpyhuonetta korttiaskartelujen jälkeen. Ei se siistiä ollut läträtä vesiväreillä taaperon kanssa, mutta yllättävän onnistuneita käden- ja jalanjälkiä me saatiin taltioitua.

SYKSYISIÄ KUULUMISIA

Tänään ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ihan vaan mitä meille näinä syksyisinä päivinä kuuluu. Kesä on todellakin täällä susirajalla taputeltu ja vaatekaapit päivitetty jälleen paksummilla vaatteilla. Ensimmäistä kertaa ollaan jännittävien välikausivaatetuskysymysten äärellä, ja etenkin toimivia hanskoja ollaan etsitty kovasti. Näissä kuvissa pojan käsiä lämmittävät Kappahlalin tumput, jotka on hinta-laatu-suhteeltaan oikein erinomaiset, mutta saumat päästää kyllä vähän kosteutta läpi. Vielä siis etsitään sitä täydellistä paria.

Jooa tosiaan täytti viime kuussa vuoden, mitä juhlittiin kahdessa osassa. Ennakkosynttäreistä kirjoittelinkin jo täällä, ja varsinaisista synttärijuhlista kirjoitan vielä oman postauksensa. Veera on jälleen meidän ainoa nelijalkainen, sillä pieni poika on nyt todellakin saanut jalat alleen. Hän on uudesta taidostaan äärimmäisen ylpeä erityisesti silloin, kun saa itse kävellä lenkeillä ja kauppareissuilla. Luonnollisesti tämä taito pitää myös äidin hyvin kiireisenä, ja onpa tyyppi yrittänyt jousta karkuunkin jo muutamaan otteeseen!

Yksivuotisneuvolassa paljastui mun yllätykseksi kasvuspurtti. Odotin, että pojan paino olisi saattanut todella notkahtaakin, sillä vauvan pyöreys on kadonnut kovaa vauhtia, ruokamäärät ei edelleenkään päätä huimaa ja poika on liikkeessä hyvin pitkälti koko hereilläoloaikansa. Otettiin neuvolassa kerralla kaikki kolme rokotetta, koska loppuvuodelle on kuitenkin edessä vielä influenssarokotus ja punkkirokotesarjan aloittaminen. Jooan mormor ja pappa ostivat kesämökkitontin Virosta, ja meidän on tarkoitus lähteä ensi kesänä mukaan auttamaan tontin raivaamisessa ja rakennusprojektin aloittamisessa. Toistaiseksi raivaamattomalla tontilla kuhisee punkkeja, joten punkkirokotesarja on edessä koko meidän perheellä. Tällä kertaa selvittiin rokotteista hyvin vähällä. Poika oli muutaman päivän vähän kiukkuinen ja selkeästi olo ei ollut aivan paras. Edes lämpöä ei kuitenkaan onneksi noussut. Heti rokotusten perään alkoi kuitenkin puhjeta poskihampaita, joten ei meidän päivät tai oikeastaan yöt turhan seesteisiä kuitenkaan ole. Onneksi ostin juuri uuden peitevoidepaletin.

Meidän yksivuotiaan lempipuuhaa on ehdottomasti lukeminen. Tämä on tietysti hyvin myönteinen asia, josta pyritään pitämään kiinni ja kannustamaan poikaa aina kirjojen pariin. Jooalla on ihan kirjailijanakin ansioitunut kirjakummi, jonka erityistehtävä on kannustaa poikaa lukemisen saloihin. Osaan jo ulkoa ties kuinka monta meidän kirjahyllyn lastenkirjoista. Ei ole ollut ihan kerta tai kaksikaan, kun ollaan luettu esimerkiksi Huhuu pöllö puhuu kahdeksan kertaa peräkkäin. Onneksi on VAU-kirjakerho ja kirjasto. 

No mitäpä mulle sitten kuuluu? Rehellisesti ottaen tänään päällimmäinen tunne on ollut aivan jäätävä väsymys. Yöt on tosiaan olleet taas hetken poikkeuksellisen rikkonaisia, minkä lisäksi Jooa syö edelleen vähintään kerran yössä ja siirtyy viimeistään kuudelta mun kainaloon siinä toivossa, että nukuttaisiin vielä hetki. Päivät kuluu ihan älytöntä vauhtia, vaikka välillä yksittäiset tunnit tuntuukin todella pitkiltä. Tekemisestä ei ole pulaa, kun kotona asuu yksivuotias. Syyskuu on ollut miehen opiskelujen osalta kiireistä, joten mun vastuulla on ollut koti ja lapsi. Vietetään kahdenkeskiset päivät mahdollisimman pitkälti Jooan ehdoilla ja pyrin olemaan oikeasti läsnä lapselleni hänen hereilläoloaikansa. Tietysti kodinhoitoa ja muita arkiaskareita on pakko hoitaa lapsenhoidon lomassa. Yritän löytää meidän kaikkiin päiviin jotakin sisältöä, kuten muskaria, värikylpyä, kaupassa käymistä ja Perheentalolla tai kirjastolla vierailua. Jooa siirtyi syntymäpäivänsä tienoilla yksiin päiväuniin, joiden aikana yritän levähtää itsekin. Kolmena iltana viikossa käyn myös ryhmäliikuntatunneilla huolehtimassa omasta jaksamisestani. Vyötärö kutistuu, mutta vaa'an lukema ei.

Mun omat opinnot on lähteneet käyntiin hyvin kevyesti. Yksi opintojakso on kohta taputeltu, toinen aloitettu ja ihan pian alkaa kolmas ja neljäskin. Kalenterin mukaan loppuvuoden lähestyessä on Henen vuoro koti-iseillä. Tämä ajatus tuntuu todella kaukaiselta, vähän absurdilta ja oikeastaan todella haikealta. Nautin suuresti kotiäitinä olemisesta, ja tuntuu todella haikealta astua hieman kauemmas tästä meidän omasta kuplasta. Toisaalta nautin myös opiskeluista, tavoitteiden saavuttamisesta ja ihan siitä, että saan tehdä asioita rauhassa, hah!

Tällä hetkellä odotan mun ja Jooan omaa lomaa. Me karataan loppukuusta pitkäksi viikonlopuksi Vantaalle viettämään aikaa sukulaisten kanssa ja juhlistamaan Halloweenia perinteisin menoin äitini luona. Odotan myös ensilunta ja joulua. En tiedä vaivaako mua ehkä pieni koti-ikävä, sillä joulukin tarkoittaa pitkää lomaa äidin nurkissa Vantaalla. Ennen ensilunta nautitaan kyllä mielellämme vielä muutama viikko tästä ihanasta väriloistosta.

Nämä kuvat otettiin eilen iltapäivälenkillä. Kello liikkui päiväunien jälkeen taas tavallista hitaammin, joten tein sen minkä olen todennut väsyneiden päivien pelastajaksi, ja suuntasin metsään koiran ja lapsen kanssa. Veera juoksi innoissaan frisbeen perässä ja Jooa maisteli lehtiä ja yritti saada napattua Veeralta frisbeen. Itse nappailin näitä kuvia. Mun haaveissa on ihanat syksyiset kuvat pojasta, ja muutaman sellaisen sainkin napattua. Harmi vaan, että näillä leveysasteilla ulos ei ole ollut ruskan aikaan mitään asiaa ilman ulkovaatetusta, joten kuvia ei paljoa stailata. Oli se vaan helppoa vuosi sitten, kun kannoin kasan vaahteranlehtiä sisälle vastasyntyneen valokuvien rekvisiitaksi.

JOOAN PRE-BIRTHDAY PARTY 10.09.2017

Viikkoa ennen Jooan varsinaista syntymäpäivää kutsuttiin meidän Joensuun ystävät koolle pienien ennakkojuhlien merkeissä. Hetken aikaa näytti siltä, että ei millään löydetä sopivaa päivää, kun kaikilla tuntui olevan niin paljon menoja. Pysyttiin lopulta alkuperäisessä suunnitelmassa, ja saatiinkin lopulta oikein mukava joukko ystäviä kokoon pientä poikaa juhlistamaan.

Mä edelleen aina yllätyn, kun näen kuinka ihanasti meidän ystävät Jooan kanssa ovat. Monesti kuulee puhuttavan siitä, kuinka ystävät kaikkoaa tai ei ainakaan huomioi lasta mitenkään. Meidän ystävät ovat kuitenkin alusta saakka huomioineet Jooan aivan tasavertaisena ihmisenä. Jooalla riittää leikittäjiä ja hänen höpötyksiään ja touhotustaan kommentoidaan kovasti ja seurataan tarkkaavaisesti. Ollaan tässä todella onnekkaita ja siitä hyvin kiitollisia.

Tarjoiltaviksi valittiin tälläkin kertaa jo aiemmin menestystä niittäneitä "Bic Mac leipiä" eli kalkkunakolmioleipiä, joiden reseptin jaoin aiemmin täällä. Makeaksi tarjottavaksi kokeiltiin ensimmäistä kertaa dumle(mokka)paloja, joista tosin jätin kahvin pois. Näistä tuli herkullisia, joskin resepti vaatii mielestäni hieman tuunaamista. Kakku skipattiin tällä kertaa, koska ajateltiin, että sille ei riitä syöjiä. 

Lahjojakin meidän pieni juhlamies sai. Oltiin aivan ällistyneitä siitä, että eräs ystäväpariskuntamme oli omin kätösin ommellut Jooalle aivan ihastuttavan torkkupeiton. Ihanan peiton lisäksi Jooa sai Brion kilpurin ja essun Finlaysonin ihanalla norsukuosilla. Etenkin tää essu on jotain niin tarpeellista, mitä en osannut itse edes ajatella. Meillä oli juuri edellisenä perjantaina alkanut värikylpy, mikä näkyi vaatteissa vielä pesun jälkeenkin. Värikylvyssä ollaan jatkossa vaippasiltaan, mutta kotiaskarteluissa ja myöhemmin leivonnassa essu on aivan loistava. Tässä onkin oiva lahjavinkki yksivuotiaalle!

ESIKOISEN SYNNYTYSKERTOMUS (2/2)

Lauantai 17.09.2016 rv 36+3

En saa unta. Supistukset voimistuvat, mutta niiden lisäksi tunnen todella voimakasta ja kerrassaan ikävän tuntuista kipua, joka ei mielestäni aiheudu yksin supistuksista, vaikka paheneekin niiden aikana. Valvon yön yksin, kivuissa ja kauhuissani, ainoana seurana tosi nihkeä kätilö. Yritän hakea helpotusta kaikesta liikkumisesta, roikkumisesta, nojailusta ja muusta, mutta mikään ei auta. Alkaa oksettaakin. Kätilön mukaan en saisi olla niin kivuissani (!), koska synnytys on vasta aivan alussa eikä etene mitenkään vauhdikkaasti.

Yhdeltä yöllä alkaa mennä lapsivettä loristen. Tästä alkavat myös säännölliset supistukset. Synnytyksen lasketaan nyt alkaneen.

Yön aikana olen muutamia kertoja käyrillä ja seurataan kohdunsuun tilannetta. Mitään ei tunnu tapahtuvan kivuista huolimatta. Aamuyöstä voin huonosti ja odotan vain kellon kulkevan, että saan miehen tuekseni sairaalaan. Kävelen ympyrää isossa tarkkailuhuoneessa aina supistusten aikaan. Välissä yritän levätä sängyllä tai katselen ikkunasta sairaalan ulko-ovilla käyvää liikennettä.

Aamulla välttelen kätilöä esittämällä nukkuvaa, kunnes huomaan vuoron vaihtuneen. Uusi kätilö on onneksi aivan ihana ja sopivan lempeä. Jossain kohtaa lääkäri käy kierroksella. Kohdunsuu on 2 cm auki.

Kello 9.38 Toivotan äidille ja miehelleen hyvää hääpäivää. Samalla toivotaan, että jatkossa meillä on tuplaskumppapäivä, sillä me siirrytään synnytyssalin puolelle.

10.38 Ollaan synnytyssalissa odottelemassa ja kaikki ok

Oksitosiini tippuu, saan myös nesteitä ja luultavasti vielä antibioottia tipan kautta.

Ryhmässä ihmetellään, saako salissa käyttää kännykkää. Henen siskon mies toivoo kuvaa tulevasta isästä testaamassa iloakaasua. Käy ilmi, että hän on itse testannut tätä luvatta.

12.21 Supistuksia alle viiden minuutin välein. Käytän kivunlievittämiseen TENS-laitetta ja lämpötyynyä. Supistukset tuntuvat lähinnä alavatsalla, ja pienellä vaatimisella TENS suostutaan asentamaan vatsan ja lantion alueelle, kun se ilmeisesti tavallisesti laitetaan selän puolelle. TENS auttaa ihan super hyvin. Alkuun vähän säästelen sitä, kunnes ymmärrän, miten pitkälle siinä riittää asteikkoa.

13.49 Lisätään oksitosiiniannosta.

13.51 edelleen 2 cm auki eli sama kuin aamulla. Mua kannustetaan liikkumaan ja kovasti niin haluaisinkin tehdä. Liikkuessa tai ylipäätään muualla kuin vaakatasossa ollessa kipu vain on aivan sietämätöntä. Ihmettelen tätä ja olen hieman pettynyt tilanteeseen. Olin suunnitellut olevani aktiivinen synnyttäjä ja sietäväni supistukset juuri liikkuen, roikkuen jne., mutta jokin ottaa nyt pahasti vastaan.

14.17 Oon miehen mukaan vähän vaikeena. TENS auttaa edelleen samoin kuin lämpöpussi. Kivusta jotain kertoo se, että olen lämpöpussilla huomaamatta polttanut ihoani.

Supistukset voimistuvat ja samalla niiden välinen tauko kutistuu olemattomaksi. Alan olla todella kipeä ja omissa maailmoissani. Keskustellaan kivunlievityksestä ja toivon epiduraalia, kunhan avautumista on tapahtunut riittävästi. Alan voida huonosti ja epätoivoisena kokeilen jopa ilokaasua. Kaasu auttaa lähinnä tekemään jotain, kun kipu on kovimmillaan. Pää menee sekaisin ja kuvittelen jonkun vaihtaneen radiokanavaa. Vauvan syke ja radio sekoittuvat TENSin kanssa yhdeksi diskopopiksi.

Päivän aikana vauvan syke laskee ajoittain huolestuttavasti, mutta korjaantuu aina. Välissä korjailen asentoa, korjaillaan anturia ja ilokaasun korkkaamisen jälkeen pääsen hengittämään saman maskin kautta myös 100 % happea.

16.44 on just laitettu epiduraali ja olo alkaa helpottaa. Epiduraalin laittaminen onkin oma tarinansa. Kätilöt auttavat mut valmiiksi kyljelleni oikeaan asentoon ennen anestesialääkärin saapumista. Kammoan neuloja, ja välttelen epiduraalipiikin näkemistä niin, että en kertaakaan vahingossakaan vilkaisekaan koko anestesialääkärin suuntaan. Miestä tämä harmittaa jälkikäteen, sillä kyseessä oli kuulemma melko karskin näköinen mies. Ennen pistosta joudun selittämään selässä olevia teipin jälkiä, jotka ovat peräisin pippurilaastarista. En kivuilta ja ilokaasulta tahdo saada selkeää puhetta muodostettua, mutta mies onneksi tulkkaa. Epiduraalin laittaminen sujuu kokonaisuutena tosi nopeasti ja täysin kivuttomasti.

16.46 Kohdunsuu on 5-6 cm auki

17.23 olen itse tarttunut puhelimeen ja viestittänyt ensi sijassa kälylle epiduraalieuforiaa. Auki 7 cm.

18.28 mummi tilailee jo lentolippuja

Pelataan erä Yatzia eikä mies anna mun voittaa, vaikka kaveritkin whatsappissa käskevät tehdä niin. Katsotaan myös jakso Frendejä tabletilta ja syön ensimmäistä kertaa päivän aikana. Tuntuu uskomattomalta voida yks kaks niin normaalisti.

19.47 edelleen 8 cm ja nostetaan oksitosiinia, koska jaksan niin hyvin kiitos epiduraalin.

20.12 kätilö veikkaa vauvan syntyvän illan tai viimeistään yön aikana.

Käly veikkaa vauvan pitävän meitä jännityksessä syntymäpäivän suhteen ja syntyvän 23.52

Mies veikkaa 22.22

Anopin mies veikkaa 3.16 ja anoppi itse 1.20

Itse veikkaan optimistina, että vauva syntyy ennen klo 22

Kälyn mies veikkaa 23.23

20.34 Whatsappissa keskustelu käy Tom Cruisessa ja istukan syömisessä

21.17 Salissa rauhallista, odotellaan etenemistä

21.39 Mies laittaa ryhmälle viestin: Nyt alkaa tapahtua

Olen vihdoin täysin auki ja saan alkaa ponnistella aluksi ihan omaan tahtiin tunnustellen. Kätilöt toteavat aika nopeasti, että paikat näyttävät niin joustamattomilta, että joudutaan luultavasti tekemään episiotomia. Mietin hiljaa mielessäni, että minähän ponnistan tämän vauvan valittamatta ilman apuja. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä vauvan sydänäänet alkavat laskea ja herää huoli vauvan voinnista. Muistaakseni vauva ultrataan myös tässä kohtaa.

Pian sali onkin täynnä henkilökuntaa. Kätilön ja opiskelijan avuksi saapuu ainakin kaksi kätilöä ja lääkäri. Joudun laittamaan jalat sängyn päädyn telineisiin ja lääkäri selittää tilannetta. Vauva on ahdingossa ja ilmeisesti hänellä on napanuora kaulan ympärillä eikä tarjontakaan ole oikea. Lääkäri tulee episiotomian lisäksi avustamaan syntymää imukupin avulla. Tilanne on hyvin pitkälti sellainen, millaista alun perin pelkäsinkin. Kauhistuttaa, mutta teen kaikkeni pysyäkseni rauhallisena. Kaiken huipuksi supistukset meinaavat lopahtaa. Lääkäri toteaa tyynesti, että kohtu on todella väsynyt. En jälkikäteen osaa sanoa, supistiko enää juurikaan, mutta synnytys etenee omien tuntemuksieni mukaan. Ponnistan ja lääkäri leikkaa episiotomian sopivaksi katsomallaan hetkellä. Lääkärin avustaessa imukupilla syntyy pää. Mun käsketään olla ponnistamatta, mikä tuntuu aivan mahdottomalta, kun vauvan vartalo olisi ihan just tuloillaan. Vauvalla on napanuora kahdesti kaulan ympärillä ja se löysätään ennen kuin saan ponnistaa uudelleen.

Vauva syntyy 22.53 ja salin täyttää hiljaisuus. Kuluu minuutti, ehkä toinenkin. Pidätän hengitystäni ja mietin vain, kysynkö miksi vauva ei itke vai miksi vauvaa ei jo viedä virvoiteltavaksi, niin kuin meitä on synnytyksen aikana varoitettu tapahtuvan. Mies on aivan myyty, mutta mä olen ainoastaan kauhuissani. Toisesta salista kuuluu huutoa. Vihdoin meidän vauva alkaa itkeä - juuri kun hänet oltaisiin viety lastenlääkärin luokse. Kätilöt onnittelevat pojasta. Kaksi kätilöistä rientää toisen synnyttäjän avuksi. Saan vauvan syliin, enkä uskalla liikahtaa senttiäkään.

Istukka syntyy vaivattomasti, mutta edessä on vielä tikkaaminen. Se sattuu aivan sairaasti, vaikka puudutusta lisätään monta kertaa. Kätilö tarjoaa uudelleen ilokaasua, mutta en halua luopua vauvasta. Tunnin tikkaamisen jälkeen on vihdoin valmista. Ennen poistumistaan lääkäri on vielä kerrannut, mitä synnytyksen kulussa tapahtui ja todennut vähän turhan suoraan, että liika tiukkuus ei sitten jatkossa enää ole ongelma.

Saan vauvan rinnalle noin tunti syntymän jälkeen, ja pieni alkaa imeä hienosti. Sukulaiset kyselevät jo mittoja, mutta vauva aterioi rauhassa tunnin verran. Myös me saadaan ihana yöllinen aamiaiskattaus. Oma vointi on aikamoinen, mutta ruoka maistuu ihan hyvin. Meinaan kysyä kätilöltä, onko hän varmasti tosissaan ehdottaessaan, että mä menen suihkuun nyt sillä välin, kun vauva mitataan. Ajattelen kuitenkin tilanteen olevan ihan normaali. Olisi kuitenkin pitänyt luottaa omaan oloon, koska pyörryn kylpyhuoneeseen ennen suihkuun pääsemistä. Pääsen siis takaisin sänkyyn makoilemaan ja seuraamaan vauvan mittaamista. Joskus kolmelta aamuyöstä mut ja vauva siirretään sängyllä synnyttäneiden osastolle ja mies ohjataan kotiin nukkumaan.

Olo on edelleen aivan epätodellinen. Tuntuu uskomattomalta, että pieni vauva kainalossani on oikeasti mun, ja kaikki luottavat mun kykyyn hoitaa häntä. Siitä huolimatta, että olen juuri läpikäynyt hyvin rankan vuorokauden, menettänyt tajuni enkä saa toistaiseksi nousta sängystä ilman hoitajaa. Kaiken kruunaa osaston hoitaja, joka ihanasti esittelee itsensä ja alkaa käydä läpi kaikkia rutiinikysymyksiä liittyen muun muassa mun ruokavalioon ja imetystavoitteisiin. Saan myös ohjeistuksen kirjata ylös kaikki syötöt, mutta en todellakaan kykene sisäistämään sitä. Haluan vain levätä ja ihmetellä vauvaa rauhassa.

Synnytys numeroina:

Kesto 22h 5 min

1.     Vaihe 21 h 15 min

2.     Vaihe 41 min

3.     Vaihe 9 min

Aika lapsiveden menosta syntymään 61 h 56 min

Vauvan mitat:

Paino: 3055 g

Pituus: 48,5 cm

Päänympärys: 34,7 cm

Apgar: 9/9/9/9 (piste lähti sinisistä varpaista)

Poika syntyi avosuisessa tarjonnassa ja syntymää vauhditettiin imukupilla uhkaavan hapenpuutteen vuoksi.