maanantai 13. marraskuuta 2017

ISÄNPÄIVÄ 2017

Eilen meidän perheen isi pääsi viettämään elämänsä toista isänpäivää isinä. Juhlapäivän kunniaksi isi sai vapautuksen yöheräämisistä ja nukkua aamulla niin myöhään kuin halusi. Siis noin yhdeksään, koska meidän isi on tarkka rytmistään. Yhdeksän maissa heräteltiin Jooan kanssa isi juhlapäivän viettoon kortin ja lahjan kanssa. Omilla korteilla muistettiin myös Jooan ukkia ja pappaa.
Isänpäiväbrunssilla tarjoiltiin isin toiveesta nakkipiiloja ja kakkua. Nakit piilotin tänä vuonna croissanttien sisään, mikä toimi erinomaisesti. Viime vuonna kokeiltiin jotain rukiista pakastetaikinaa, joka ei ollut hitti. Kakuksi valittiin New York cheesecake, joka tarjoiltiin vadelmahillokkeen kanssa. Tämä liivatteeton ja uunissa muhiva kakku vei kielen mennessään! Jooakin sai maistaa ensimmäisen kakkupalansa. Tähän saakka mikään sokerinen maistiainen ei ole ollut pojan mieleen, mutta tätä hän olisi ottanut lisääkin. Kompromissina isi annosteli tarkkaan vielä pienen murun kakkua ja vähän vadelmahilloketta.


Brunssin jälkeen meidän päivä jatkui aika tavallisen sunnuntain tapaan. Päiväuniaikana pelattiin Henen toiveesta hänen kirjastostaan lainaamaa lautapeliä. Röyhkeästi päihitin päivänsankarin pelissä. Vetoan siihen, että Hene ei antanut mun voittaa erästä Yatzy-peliä, joka käytiin kesken synnytyksen! 
Viimeinen kuva esittää meidän kylpyhuonetta korttiaskartelujen jälkeen. Ei se siistiä ollut läträtä vesiväreillä taaperon kanssa, mutta yllättävän onnistuneita käden- ja jalanjälkiä me saatiin taltioitua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti