RUUHKAVUOSISIMULAATTORI

Enkös keksinytkin hienon sanan otsikkoon? Ruuhkavuosisimulaattori, sellaisessa koen eläneeni viime viikot. Aloitin kaksi viikkoa sitten työharjoittelun, joka vie jokaisesta arkipäivästä keskimäärin kymmenen tuntia matkoineen. Luonnollisesti myös Jooan päiväkodissa viettämä aika kasvoi puolikkaasti viikosta neljäänkymmeneen tuntiin viikossa. Voin sanoa, että on tässä ollut meillä jokaisella jonkin verran tottumista.

Oikeastaan tähän arkiseen oravanpyörään hyppääminen on sujunut yllättävän kivuttomasti. Työyhteisö on ottanut mut ihanasti vastaan, ja on todella mielenkiintoista tehdä oikeasti oman alan töitä. Olen nyt ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti siistissä sisätyössä: työskentelen toimistossa työasuna se, mitä kunakin aamuna päätän omasta vaatehuoneesta päälleni laittaa. 

Jooa on viihtynyt päivähoidossa yllättävän hyvin. Hänhän aloitti siis marraskuun lopulla osaviikkoisena niin, että hoitopäiviä oli viikossa kaksi ja puoli. Pienen alkukankeuden jälkeen päivät hoidossa ovat sujuneet hyvin: hän syö, leikkii ja nukkuu hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin tyytyväiseltä. Kuitenkin kotona päiväkodista keskusteleminen tuo aina taaperon suusta lauseet ei mennä päiväkotiin, huomenna ei ole hoitopäivä ja ei ole kivaa. Tältä osin päivähoitoon suhtautuminen on jatkunut edelleen samalla tavalla: päivät sujuvat mukavasti ja lapsi on iloinen sekä hoitoon jäädessään että sieltä lähtiessään. Aamuisin ja iltaisin hän kuitenkin toivoo aina kotipäiviä.

Mun tehdessä pisintä työpäivää matkoineen on kodinhoito jäänyt tietysti enimmäkseen miehen harteille. Tämä on iso muutos viime kuukausiin verrattuna, sillä Henen ollessa päivät töissä pyrin pitämään illat vapaana kotitöistä, vaikka itsekin lapsenhoidon lisäksi opiskelin ja kävin töissä. Olen salaa vähän yllättynyt ja ennen kaikkea helpottunut siitä, että meidän koti ei ole millään muotoa räjähtänyt näiden viikkojen aikana. Se auttaa tietysti paljon jo, kun ei täällä ole päivisin ketään sotkemassa. Ei kuitenkaan pidä vähätellä Henen roolia arjen pyörittämisessä. Hän jaksaa vielä työpäivän jälkeen viedä Jooaa leikkipuistoon ja kirjastoon, ja huolehtii siitä, että päivällinen on valmiina, kun tulen kotiin. Täytyy tunnustaa, että on aika mukavaa tulla valmiiseen pöytään. Ja päivittäisen ikävän vastapainona on ihanaa, kun taapero kiljahtaa riemusta aina, kun avaan kotioven.

Kiireinen uusi arki vie ainakin nopeasti kohti kevättä. Olen päättänyt täysin ignoorata tämän maaliskuun mukana tulleen takatalven, ja keskittää ajatukseni siihen, että kalenterin mukaan eletään jo kevättä. Ikkunalaudalla kukkii narsissit ja maljakossa naistenpäivänä saamani tulppaanikimppu. Eilen kylvettiin Jooan kanssa jo rairuohon siemenetkin kasvamaan. 

ÄITI OPISKELEE - MITEN SE ONNISTUU

Tämä postaus on jäänyt roikkumaan luonnoksiin turhan pitkäksi aikaa. Jooa siis aloitti päivähoidon jo marraskuun loppupuolella. Postaus on kirjoitettu juuri ennen tämän uuden aikakauden alkamista. Syy viivästymiselle on ihan siinä, että en tiedä olenko vieläkään saanut purettua kaikkia ajatuksia tähän aiheeseen liittyen. Saa kysyä, jos jokin mietityttää!

Meidän perheessä eletään siitä jännittäviä aikoja, että mun kotiäitipäivät alkaa olla tältä erää ohitse. Jooa aloittaa ensi kuussa päivähoidon, mikä tarkoittanee sitä, että en enää millään mittarilla voi sanoa olevani kotiäiti. En kyllä oikein tiedä, miten tuokin lopulta määritellään. Olen tätä pohtinut näiden parin viime vuoden aikana ajoittain: kun hoidan lapsen kotona, mutta teen samaan aikaan opintoja täysipäiväisesti, olenko kotiäiti vai opiskelija vai muu, mikä?

Tosiaan, olen jatkanut opintoja Jooan syntymän jälkeen lähes normaaliin tahtiin. Muistaakseni pidin kokonaiset kaksi viikkoa täysin lomaa opinnoista synnytyksen jälkeen, ja tähän sisältyy sairaala-aika. Miten kotiäitiyden ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut?

Ihan ensimmäinen tekijä mun omassa suoriutumisessa on ollut suunnittelu. Aloitin yliopisto-opinnot syksyllä 2014, ja keväällä 2016 mulla oli kasassa kandidaatin tutkinnon edellyttämät opintopisteet, kanditutkielma mukaan lukien. Puristin siis kolmen vuoden opinnot kahteen vuoteen, koska toivottiin vauvaa. Sellainen iloksemme saatiin, ja kiitos aikaisemman aherruksen saatoin ottaa rennosti kokonaisen lukuvuoden verran. Suoritin tänä aikana opintoja maltilla. Opintopisteinä mun tahti jakautui niin, että 2014-2015 suoritin noin 80 op, 2015-2016 noin 90 op ja 2016-2017 noin 35 op. Otin kanditutkinnon ulos vasta keväällä 2017, minkä ansiosta Kela ei tarkistanut mun opintosuorituksia tarkemmin tuolta vuodelta enkä siis ollut pulassa tukien kanssa. Toisaalta Kela myös hyväksyy perhesyyt syynä opintojen viivästymiseen, tästäkin mulla on kokemusta.

No miten se lapsen kanssa opiskelu on käytännössä sujunut? Ihan rehellisesti mun oli alkuun todella vaikea löytää balanssi opintojen ja vauva-arjen yhdistämisessä. Jooa syntyi kuukauden etuajassa, mikä sekä sotki opintosuunnitelmia, myös sai aikaan mussa jonkinlaisen stressireaktion. Silloin päälle puskeneet deadlinet selätin tekemällä opintoja vauvan kanssa. Ihan pikkuruinen vastasyntynyt mahtui hyvin syliin ja tissille niin, että vielä yletti kirjoittamaan muistiinpanoja.. Myöhemmin tein opintoja ainoastaan silloin, kun Jooa nukkui tai joku muu hoiti häntä. Mä en koskaan osannut keskittyä vauvan hereillä ollessa muuhun kuin häneen, vaikka hän olisikin viihtynyt esimerkiksi sitterissä oikein hyvin itsekseenkin.

Kaksi tärkeintä asiaa opintojen ja äitiyden yhdistämisen mahdollistamisessa on mulle olleet miehen tuki ja opiskelemani ala. Opiskelen kasvatustiedettä, jossa ainakin meidän yliopistossa on runsaasti erilaisia suoritusmahdollisuuksia tarjolla. Olen siis koko opintourani hyödyntänyt aina itselleni parhaiten soveltuvat suoritustavat eli joko istunut luennoilla, tenttinyt kirjallisuutta tai vain suorittanut kurssin etänä verkkotehtävien ja videoluentojen avulla. Vauvan kanssa on siis ollut mahdollista opiskella ihan kotoa käsin, ja aiemmin valtavaa kurssimäärää suorittaessani tämä on mahdollistanut suorituksen päällekäisestä opetuksesta huolimatta.

Jooan syntyessä me oltiin mieheni kanssa molemmat opiskelijoita. Tämä oli ehdottomasti suuri plussa, mutta toi tietysti omia haasteitaan. Miehen opinnot edellyttivät tiukkaa läsnäoloa, joten oli itsestään selvää, että hän viettää yliopistolla kaiken vaadittavan ajan. Ajoittain kalenteritetris on ollut aikamoista, kun on sovitettu molempien pakolliset menot, muut menot sekä mahdolliset työt. Toimitaan tiiminä kuitenkin todella hyvin, koska arvostetaan molemmat toistemme lisäksi myös toistemme menoja. Kalenteritetris on vaatinut kompromisseja ja priorisointia: kuka voi olla pois mistäkin, miten poissaolot korvataan yms. Mä oon itseasiassa tiputtanut yhden kurssin per vuosi erinäisistä syistä. Se on todella vähän. Opintoaikaa on pitänyt etsiä ja miettiä myös siltä kannalta, mihin päikkäriajan ja illat halutaan käyttää. En esimerkiksi olisi jaksanut yhtä muutaman kuukauden jaksoa, kun Hene oli joka päivä yliopistolla liki 10 tuntia, jos olisin käyttänyt päivän ainoat hengähdystauot opiskeluun. Itselleen kannattaa olla armollinen. Myöskään parisuhdeaikaa ei tule tyystin unohtaa, vaikka joskus on ihan ok olla niitä viikkoja, kun lapsenhoitovuoroa vaihdetaan lennosta ja toiselle sanotaan päivän aikana lähinnä huomenta ja hyvää yötä. Mistä muistuukin mieleeni yksi mulle voimavaroja tuonut ajatus: tämä on vain väliaikaista. Opinnot ei jatku ikuisesti - etenkään jos niiden eteen oikeasti tekee töitä. Se kaikki tehty työ on pois siitä, mitä on jäljellä. 

Motivaatiota opiskeluun kotiäitiyden ohessa tuo myös sen mukanaan tuoma vaihtelu. Tekee niin hyvää oikeasti poistua kotoa ja saada aikaan jotain konkreettista. Ihanuudestaan huolimatta vauva- ja lapsiperhearki väistämättä kiertää kehää. Etenkin vauvan kanssa päivät täyttyy oikeasti nopeasti nukuttamisesta, syöttämisestä ja vaipanvaihdosta. Opiskellessa tehtävä tehdään kerran kunnolla ja sitten se on siinä! To-do-lista oikeasti pienee. Ainakin hetkellisesti. 

Mä koen äitiyden myötä saaneeni opiskeluun ihan uutta tehokkuutta, ja olen kuullut samaa myös muilta opiskelevilta vanhemmilta. Esimerkiksi ennen lasta kirjastolle opiskelemaan meneminen tarkoitti helposti sitä, että ilman kiirettä menit sinne, avasit tietokoneen tai kirjan, selasit somen, viestitelit vähän jne. jne. Kuuden tunnin opiskelusessiosta ehkä 3,5 tuntia meni oikeasti opiskeluun. Toista se on äitiyden myötä. Kun ihan oikeasti irrottautuu muista velvoitteista ja on erossa siitä pienestä ihmeestä, sitä ei oikein kehtaa lorvia. Kuusi tuntia kirjastolla tarkoittaa oikeasti kuutta tuntia opiskelua, ja se näkyy! Mä koen käyttäväni opintoihin aivan järkyttävän vähän aikaa lapsen saamisen jälkeen, mutta silti sekä arvosanat että opintopistemäärät kertoo, että saan aikaiseksi. Ennen kuin sädekehä häikäisee niin myönnän kyllä, että teen kirjastolla edelleen muutakin kuin opiskelen. Ero aiempaan on kuitenkin siinä, että opiskelen ensin, ja varaan vasta loppupäästä itselleni aikaa blogata, nettishoppailla tai tehdä mitä ikinä, mihin mulla ei kotona oikein ole mahdollisuutta. 

THROWBACK: 19. RASKAUSVIIKKO

 11.5.-17.5.2016

Raskausviikon alkupuolen istun kirjastolla naputtamassa kandia jokaisen vuorokauden tehokkaan tunnin. Yhtenä aamuna kiidän Lidlin ennen kirjastolle suuntaamista tavoitellen samoja maximekkoja, joita varmasti jokaisessa odotusryhmässä on viime päivinä hehkutettu. Ostan kolme. Aikomuksenani on viettää näissä mekoissa koko kesä.

Iltaisin olen aivan puhki ja jumpatkin on tauolla tämän viikon. Viikonloppuna tyhjätään kirppispöytä myyntiin oikein tyytyväisinä. Yritän relata, kun ei kandintyöstäminenkään onnistu epäluotettavien, sekoilevien ja kaatuilevien koneiden kanssa. Perjantaina käyn kavereiden kanssa Scifesteilla testaamassa Henen työstämän pakohuoneen ja lupaudun samalla oikolukemaan yhden ystävän kandin. Sen parissa sujuukin viikonloppu oikein rattoisasti. Henen perjantain pizzailta Scifestilla venähtää aikamoisesti, ja lauantaina miestä odottaa työpäivä samassa paikassa. Raskaana olevaa vaimoa vähän koetellaan, mutta fiksu mies onneksi ymmärtää lepytellä kukilla ja lupauksella pizzasta. Huomaan olevani oikeasti aika puhki. 

Maanantaina suuntaan jälleen kirjastolle viimeistelemään kandia toistaiseksi viimeistä kertaa. Samalla viimeistelen myös ystävän kandin oikolukemisen. Kun oma työni on vihdoin (hieman myöhässä) palautuskunnossa, ei Moodle toimi käyttökatkon vuoksi! Kuumottaa kovasti sekin, että kukaan muu ei ole vielä palauttanut työtään, vaikka yleensä olen itse viimeisten joukossa. 

Maanantai-iltaa vietetään meidän pihalla kevään viimeisten opiskelijajuhlien muodossa grillaillen. Itse poksautan auki pienen pullon alkoholitonta skumppaa kandin kunniaksi. Ihana ystävä, jonka kandin oikoluin, tuo mulle vielä ihania kiitoslahjoja oikein kruunaamaan loistavan maanantai-illan. 

Ollaan sovittu, että pidetään juhlat ihan pihan grillipaikalla, mutta tottakai illan viiletessä siirrytään meille sisälle ihan vaan hetkeksi. Ärsyttää. On tosiaan maanantai-ilta, enkä halua ärsyttää naapureita. Iltaa istutaan liki puolille öin, ja naapurirauhasta puhumisesta huolimatta kaikkien huulilla on vain mun raskaus juhlien hidasteena.

Tiistaina suunnataan Hene kanssa uudemman kerran vaunukaupoille. Tehdään ihanalle yksityisyrittäjälle varaus Brio Smile yhdistelmistä ja niihin sopivasta turvakaukalosta. Ennen reissua yritän käydä juoksemassa Veeran kanssa, mutta supistusten vuoksi on pakko luovuttaa ja tyytyä talsimaan lähes koko kahdeksan kilsaa. Juoksut on nyt juostu. Onneksi on pizzaa. Ja tietenkin ihana vauva masussa potkimassa, jonka turvallisuus menee tietenkin kaiken muun edelle.

THROWBACK: 17. RASKAUSVIIKKO

27.4.-3.5.2016

Raskausviikon ensimmäisenä päivänä mulla on heti aamusta jo pitkään kuumottanut tapaaminen kandiohjaajani kanssa. Meidän keskustelutuokio menee paljon paremmin, mitä osasin odottaa; hän osaa vihdoin yhdistää mut ja mun työn sekä kehuu myös mun aikaisempia opintoja. Ilokseni ohjaaja on kanssani samoilla linjoilla työni sisällön ja arvosanatavoitteen kanssa. Tapaamisen jälkeen tuntuu siltä, että oikeasti tiedän mitä teen. Tulen myös ensimmäistä kertaa ulos raskauskaapista, kun keskustelu kääntyy tulevan syksyn suunnitelmiin. 

Torstaina on mun suosikki opiskelijatapahtuma eli 8appro, jossa siis kierrellään baareja leimoja keräillen ja suoritetaan näin tutkinto. Ilokseni vaihtoehtona on myös mehuappro eli alkoholiton tutkinto, johon luonnollisesti tartun. 8appro on eräänlainen kevään starttaus. Yllätyn suuresti laajasta valikoimasta alkoholittomia vaihtoehtoja aina shotteja myöten. Iloinen yllätys on myös keli, sillä jopa susirajalla tarkenee istua terassilla. Ilta on ihan huippu hauska, ja käyn jopa laulamassa karaokea humalaisten ystävieni kanssa. 

Ilta venähtää hieman turhan myöhäiseksi ja aamulla on edessä aikainen herätys, koska suuntaan aamubussilla Helsinkiin ja vapun viettoon. Onneksi sää hellii edelleen, ja nautin kauniista jokimaisemista ja kanssani heräilevästä kaupungista kävellessäni asemalle. Olen paikalla hyvissä ajoin ja saankin aivan huippupaikan alakerrasta. Vinkkivitonen kaikille; Onnibussin alakerrassa on muutamat paikat muita alempana, ja niillä on valtavasti enemmän jalkatilaa kuin muualla. Miinuksena pistopaikka on katossa, mikä saattaa hieman häiritä jos vieressä istuu tuntematon henkilö.Mulla on matkassa rutkasti eväitä ja puuhasteltavaa, joten matka sujuu joutuisasti. Vessakin alkaa tökkiä onneksi vasta loppumatkasta. Note to self: täydellä rakolla ei ole kiva juosta junaan matkalaukkua raahaten. Joudun myös ensimmäistä kertaa vuosiin turvautumaan lähijunan vessaan, mutta onneksi se toimii.

Vantaalla treffaan ensin anoppini myöhäisen lounaan merkeissä. Käydään myös tapamme mukaan kiertelemässä hieman kauppoja, joista tarttuu vauvalle pienen pieniä sukkia ja myssyjä ja mulle ihana huivi. Anoppi ihastelee myös mun vauvamahaa. 

Äidin luona mua naurattaa, kun hän vastaa puolestani kuulumisia kysyttäessä, että voin paksusti. Äidillä koomaan väsymystäni ja syön herkullista kotiruokaa. Lauantaina vierailemme siskopuoleni luona ihastelemassa pienen pientä kaksiviikkoista poikavauvaa. Vielä tuntuu hyvin kaukaiselta, että meillekin on sellainen syksymmällä saapumassa. Lauantai on vappuaatto. Käyn alkuillasta juoksulenkillä, jossa saan väistellä innokkaita vapun juhlijoita. 

Vappua juhlitaan perinteisin menoin skumppa-aamiaisella ja päivää Helsingissä viettäen. Petyn suuresti, kun Kappelin alkoholiton lista koostuu ainoastaan limuista ja kahvista. Alkoholittomien juomien tarjonta on muutenkin pääkaupungissa kummallisen huono. Potin onneksi korjaa Amarillo, jossa saa kielen mukanaan vievän herkullisia drinkkejä. Tein huonon valinnan laittaessani aamulla jalkaan uudet kengät; päivän aikana kertyvät kilometrit tuntuvat todellakin. Päivä jatkuu lopulta puolille öin asti. Kovasti äidin kanssa pohditaan sitä, millaista vappua vuoden kuluttua vietetään. Päivän aikana kuvailen muutamaan otteeseen myös omaa ainutlaatuista vappupalloani.

Vapun jälkeisenä päivänä lähdetään äidin kanssa kiertelemään kaikki lähiseudun lastentarvikeliikkeet. Bebe on äitini ensimmäinen oma lapsenlapsi, ja hänelle tulee löytää asianmukainen menopeli. Verrataan erityisesti Emmaljungan super vikingejä ja Brion smilea. Äiti viehättyy etenkin ensimmäisen sisältämästä mahdollisuudesta nahkakuosiin. Mua vieroksuttaa suuresti ajatus tietynlaisesta "emmaljunga äitiydestä". Jäämme vielä miettimään. 

Ehditään kiertää myös eräs kauan mun listalla ollut lastenvaatekirpputori, josta Bebe saa vielä lisää vaatteita. Valtava kasa vaatetta tutuilta odotti mua myös äidilläni. Pakkaan suosikit mukaan jo valmiiksi täyteen matkalaukkuuni. Joensuuhun matkustan iltabussilla, josta saan jälleen saman loistavan istumapaikan. Kotona olen vasta lähellä puolta yötä, mutta onneksi muru on autolla vastassa. 

Raskausviikko päättyy jälleen arkisen aherruksen parissa; kandin työstämistä, puheviestinnän ryhmätöitä ja kirpputoripöydän kokoamista ystäväpariskunnan kanssa. Tämän raskausviikon aikana on muuten ylitetty 100 päivän merkkipaalu raskauden kestossa.

THROWBACK: 16. RASKAUSVIIKKO

20.4.-26.4.2016

Alan vihdoin himoita oikeaa ruokaa! Tähän asti liha on ällöttänyt kaikissa muodoissa, ja oon himoinnut lähinnä mahdollisimman sokerisia ja/tai kirpeitä asioita. 

Toinen piristävä yllätys tulee mieheltäni, joka pääsee yllättämään mut täysin kauniilla kaulakorulla. Me juhlistimme 10 yhteistä vuotta tammikuun alkupuolella, joten lahjan saaminen näin huhtikuussa tulee hieman puun takaa.

Tämä raskausviikko kuluu hyvin vahvasti opintojen ja opiskelijaelämän parissa. Parasta vertaistukea tarjoaa opiskelijakaveri, jonka kanssa työstetään yhdessä meidän loputtomalta tuntuvaa projektia yhteistyössä erään järjestön kanssa. Samainen kaveri on kanssani myös samassa kandisemmaryhmässä, joten yhteisiä tuskasteluja riittää. Mua häiritsee, kun en osaa mainita vauvasta mitään tai edes päättää olisiko se sopivaa. Kalenterissa kuitenkin välkkyy neuvolamerkinnät ja mahakin alkaa olla melkoisen pyöreä. Bebe on myös The Reason sille, että kaiken epätoivon keskelläkin tiedän saavani kandini valmiiksi vielä tänä keväänä. 

Viikon aikana vietän loputtomia tunteja kirjastolla ja varmasti enemmän aikaa sen ryhmätyöhuoneissa kuin yhteensä aikaisemmin koko opintojeni aikana. Kokoonnumme aamuvarhaisella kuvaamaan puheviestinnän videoita ja jatkan myöhään iltapäivään opponoitavan kandityön parissa. Opponointi onneksi menee oikein mainiosti, ja parini on oikein otettu mun ylitarkastasta palautteesta ja pilkunviilauksesta.

Varsinaisen opiskelun parissa ahertamisen lisäksi valmistaudun pitkästä aikaa myös opiskelija tapahtumaan ompelemalla läjän uusia haalarimerkkejä paikoilleen. Tunnen myös suurta kiitollisuutta opiskelijahaalarikonseptille; onko raskausystävällisempää pukeutumiskonseptia olemassakaan?

Viikonloppuna juhlitaan hillitysti kaverin synttäreitä. Juhlat ovat siitä mielenkiintoiset, että ne ovat yhdistelmä etkoja ja iltapäiväkahveja. Ennen juhlia käydään ei-niin-hillitysti etsimässä päivänsankarille lahjaa, jollaiseksi muodostuu lopulta joukko kesäleluja, kuten twister ja katuliidut. Kotimatkalla eksyttiin.

Viikonloppuna käyn lenkillä. Raskausviikon loppua sävyttävät treenit ja kandiohjaajan tapaamiseen valmistautuminen. Loppuviikon merkityksellisimmät tapahtumat ovat kuvien perusteella se, että en mahdu enää toppahousuihini, mutta tuulihousut onneksi venyy; nainen parkissa ja joku meillä asuva nelijalkainen on taas yrittänyt myrkyttää itsensä.