keskiviikko 17. toukokuuta 2017

THROWBACK: 19. RASKAUSVIIKKO

 11.5.-17.5.2016
Raskausviikon alkupuolen istun kirjastolla naputtamassa kandia jokaisen vuorokauden tehokkaan tunnin. Yhtenä aamuna kiidän Lidlin ennen kirjastolle suuntaamista tavoitellen samoja maximekkoja, joita varmasti jokaisessa odotusryhmässä on viime päivinä hehkutettu. Ostan kolme. Aikomuksenani on viettää näissä mekoissa koko kesä.


Iltaisin olen aivan puhki ja jumpatkin on tauolla tämän viikon. Viikonloppuna tyhjätään kirppispöytä myyntiin oikein tyytyväisinä. Yritän relata, kun ei kandintyöstäminenkään onnistu epäluotettavien, sekoilevien ja kaatuilevien koneiden kanssa. Perjantaina käyn kavereiden kanssa Scifesteilla testaamassa Henen työstämän pakohuoneen ja lupaudun samalla oikolukemaan yhden ystävän kandin. Sen parissa sujuukin viikonloppu oikein rattoisasti. Henen perjantain pizzailta Scifestilla venähtää aikamoisesti, ja lauantaina miestä odottaa työpäivä samassa paikassa. Raskaana olevaa vaimoa vähän koetellaan, mutta fiksu mies onneksi ymmärtää lepytellä kukilla ja lupauksella pizzasta. Huomaan olevani oikeasti aika puhki. 
Maanantaina suuntaan jälleen kirjastolle viimeistelemään kandia toistaiseksi viimeistä kertaa. Samalla viimeistelen myös ystävän kandin oikolukemisen. Kun oma työni on vihdoin (hieman myöhässä) palautuskunnossa, ei Moodle toimi käyttökatkon vuoksi! Kuumottaa kovasti sekin, että kukaan muu ei ole vielä palauttanut työtään, vaikka yleensä olen itse viimeisten joukossa. 

Maanantai-iltaa vietetään meidän pihalla kevään viimeisten opiskelijajuhlien muodossa grillaillen. Itse poksautan auki pienen pullon alkoholitonta skumppaa kandin kunniaksi. Ihana ystävä, jonka kandin oikoluin, tuo mulle vielä ihania kiitoslahjoja oikein kruunaamaan loistavan maanantai-illan. 

Ollaan sovittu, että pidetään juhlat ihan pihan grillipaikalla, mutta tottakai illan viiletessä siirrytään meille sisälle ihan vaan hetkeksi. Ärsyttää. On tosiaan maanantai-ilta, enkä halua ärsyttää naapureita. Iltaa istutaan liki puolille öin, ja naapurirauhasta puhumisesta huolimatta kaikkien huulilla on vain mun raskaus juhlien hidasteena.
Tiistaina suunnataan Hene kanssa uudemman kerran vaunukaupoille. Tehdään ihanalle yksityisyrittäjälle varaus Brio Smile yhdistelmistä ja niihin sopivasta turvakaukalosta. Ennen reissua yritän käydä juoksemassa Veeran kanssa, mutta supistusten vuoksi on pakko luovuttaa ja tyytyä talsimaan lähes koko kahdeksan kilsaa. Juoksut on nyt juostu. Onneksi on pizzaa. Ja tietenkin ihana vauva masussa potkimassa, jonka turvallisuus menee tietenkin kaiken muun edelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti