Huh hei, huhtikuu suorastaan vilahti ohitse. Hengissä ollaan kuitenkin, kuten Vappu -postauksesta voi päätellä. Mitä huhtikuussa siis oikeastaan tapahtui?
Ajoittain oli hyvin keväistä, toisinaan taas aivan talvista. Me kokattiin Samasta Padasta -keittokirjan reseptejä ja sairastettiin vatsatauti. En usko, että näiden välillä on yhteyttä. Sen sijaan laskeskelin, että ehdittiin käydä Perheentalolla kolmesti ennen kuin poimittiin matkaan ensimmäinen vatsatauti. Loppukuusta Jooa sai jostain myös ärhäkän flunssan, jonka vuoksi jouduttiin käymään ihan päivystyksessä. Sinä viikonloppuna kirosin kyllä Joensuussa asumista pitkästä aikaa. Jooalla on vakuutus, ja tältä kylältä, jota myös kaupungiksi kutsutaan, löytyy kaksikin yksityistä lääkäriasemaa. Vaan toinen niistä on viikonloppuisin kiinni, ja toinenkin auki vain neljä tuntia - eikä paikalla silloinkaan ole lastenlääkäriä. Onneksi saatiin nopeaa ja oikein hyvää palvelua julkiseltakin.
Hene aloitti huhtikuussa uuden työn, joka on opiskelujen rinnalla pitänyt hänet hyvin kiireisenä. Ollaan siis oltu Jooan kanssa paljon aikaa kahdestaan. Päiviin on onneksi löytynyt toimiva rytmi ja arki on tuntunut oikein mukavalta näinkin. Pysytään molemmat tyytyväisinä kunhan poistutaan riittävästi kotoa, minkä varjolla ollaankin Perheentalon lisäksi kierrelty kaupoissa ja kirpparilla. Kirpputorilta ostin itseäni ilahduttamaan keväisen sävyisen torkkupeiton, joka näkyy kuvassa Nikillä. Tuo torkkupeitto tulee varmaan ikuisesti muistuttamaan mua tämän huhtikuun hektisyydestä. Huhtikuuhun osui mulla kaksi tenttiä, jotka olivat vielä mukavasti peräkkäisinä päivinä heti pääsiäisloman jälkeen. Jouduin siis käyttämään jokaisen vapaan minuuttini - myös vatsataudissa maattuna äänestyssunnuntaina - lukemiseen. Ostin torkkupeiton juuri vatsatautia edeltäneellä viikolla, ja taudista toivuttuani sain sen vihdoin pestyä ja silitettyä. Ja ojennettua sohvalla silloin lepäilleelle, samasta taudista toipuvalle Henelle. Sitten peitto siirtyikin Nikiä ilahduttamaan. Piti lukea, piti valmistautua reissuun. Piti sitä ja tätä ja toikin ois hyvä tehdä. Meni aika todella monta iltaa, ennen kuin sain asetettua itseni sohvalle torkkupeitosta nauttimaan. Huh hei tosiaan.
Huhtikuussa koitti onneksi myös pääsiäinen ja meillä sen myötä pääsiäisloma ja matka Etelä-Suomeen sukuloimaan. Ajettiin ensin Sastamalaan Jooan kummivanhempien luokse, missä juhlittiin pääsiäisen lisäksi meidän kummitytön syntymäpäiviä. Valmisteltiin juhlia edeltävänä iltana taas vielä puoliltaöin kälyni kanssa tarjoiltavia, ja mietittiin miten me aina ajaudutaan tähän pisteeseen. Miehet nukkumassa ja me kädet suklaassa ja luojan kiitos viiniä lasissa. Kaiholla muistettiin muutaman vuoden takaista iltaa, kun repäistiin ja lähdettiin kaikkien valmistelujen jälkeen paikalliseen ottamaan ne viinilasilliset. Kauhulla ajateltiin puolestaan sitä faktaa, että meillä on tänä vuonna vielä kaksien yksivuotissyntymäpäivien järjestäminen edessä. Voi Luoja. Juhlat on ihania ja rakastan valmistella kaikkea. Mutta apua, on niissä työtä.
Sastamalasta jatkettiin vielä etelämmäs Vantaalle sukuloimaan. Tällä matkalla meidän niin ihana rytmi hieman kolautti, sillä nukkumaanmenoajan lähestyessä poikanen ei torkahtanutkaan autoon, vaan itki loukkkaantuneena, kun ei oltukaan iltapuurolla ja sängyssä oikeaan aikaan.
Huhtikuussa myös venytettiin napanuoraa monesti. Vastapainona meidän kahdenkeskisille päiville Jooa vietti kahdenkeskistä aikaa isänsä kanssa mun opiskellessa yliopistolla. Pääsiäisenä pojat kävivät ensimmäistä kertaa kahdestaan tervehtimässä sukulaisia, sillä välin kun mä valmistelin pääsiäispäivällistä äitini luona. Loppukuusta kävin myös peräti kahdesti viettämässä iltaa ystävien kanssa. Sushi-ilta loppui lyhyeen, mutta 8approssa oli peräti ilta yhteentoista. Ja nukuin sohvalla ja Hene sai ensimmäistä kertaa hoitaa yösyöttöjä.
Lomailu päättyikin rytinällä, sillä edessä oli tosiaan heti kaksi tenttiä. Niiden lisäksi viimeistelin hakuesseeni ja lähetin sen sekä liitteet yliopistoon, jossa toivottavasti aloitan maisterivaiheen ensi syksynä.
Huhtikuussa Jooa täytti seitsemän kuukautta. Tämä tuli mulle jotenkin aivan puskista. Olin niin keskittynyt puolen vuoden merkkipaaluun, että en nähnyt sen ylitse. Yhtenä iltana selasin Facebookia, ja eräs äiti meidän vauvaryhmästä mainitsi lapsensa täyttävän seuraavalla viikolla seitsemän kuukautta. Mun piti oikeasti monesti laskea, että se pitää paikkansa. Jooa kun syntyi lähes ensimmäisenä koko ryhmän vauvoista, niin hän on luonnollisesti heistä myös vanhimpia. Virallista neuvolaa meillä ei tässä kuussa ollut, mutta lääkärin vaa'an mukaan painoa on edelleen vähän vajaa kymppi. Fyysinen kehitys on ollut huimaa tässä kuussa. Jooa ei vieläkään varsinaisesti ryömi tai konttaa, mutta ei hän paikallaankaan pysy. Istuminen on iso hitti ja eteenpäinkin olisi jo kiire päästä. Vaihdelaatikko on kuitenkin toistaiseksi pysynyt pakilla, minkä lisäksi poika pyörii napansa ympäri sekä nousee etunojaan, lankuttamaan ja konttausasentoon. Ääntä ja omaa tahtoa löytyy edelleen muillekin jaettavaksi. Ruoka syödään taitavasti omin käsin, ja syötettäessä lusikka on saatava myös omaan käteen. Jooa on ihana sosiaalinen hymypoika, joka ottaa kontaktia iloisesti kaikkiin kohtaamiinsa ihmisiin. Jooa keskustelee mielellään, rakastaa lauluja ja hyppyyttämistä ja kiinnostus koiria kohtaan on edelleen nousussa. Metsälenkeillä pieni pää kuikuilee Manducasta tarkkaan missä Veera kulkee, ja mun kutsuessa koiraa luokseni huutelee poika aina perään oman kutsuhuutonsa.
Sellainen huhtikuu meillä. Toukokuulta toivon vähemmän lunta, sairastelua ja stressiä. Niiden tilalle voisin ottaa liikuntaa ja yhteistä perheaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti