ERÄÄNÄ EI NIIN TAVALLISENA TORSTAINA

Tänään ei taida olla minun päiväni. Tarina alkaa oikeastaan jo eiliseltä, jolloin päiväkodista soitettiin kesken työpäivän. Jooa oli alkanut vaikuttaa sen verran kipeältä, että olisi parempi hakea poika kotiin. Eihän siinä muuta kuin pikainen huikkaus ohjaajalle, työläppäri laukkuun ja päiväkotia kohti.

Pidettiin sairastupaa oikeastaan jo koko viime viikko. Jooa oli silloin maanantain normaalisti hoidossa, mutta päivän aikana nenä oli alkanut vuotaa ja katse lasittua. Illalla nousikin kuume. Olin itse tiistain pojan kanssa kotona ja keskiviikon ja torstain ennalta sovitusti graduseminaarissa Joensuussa. Isi ja isoäidit saivat onneksi sumplittua aikataulut niin, että hoito onnistui kotona mutkattomasti koko loppuviikon. 

Lauantaina käytiin ensimmäistä kertaa Pikkujätissä tapaamassa lastenlääkäriä. Osittain jo ihan siitä ilosta, että asutaan vihdoin lapsipotilaita myös viikonloppuisin palvelevan yksityisen lääkäriaseman piirissä. Joensuussa toimi kaksikin yksityistä lääkäriasemaa, mutta kun meidän piti eräänä viikonloppuna päästä lääkäriin silloin seitsemänkuisen vauvan kanssa, ilmoitti toinen lääkäriasema ajanvarauksenkin alkavan vasta kymmeneltä ja että lastenlääkäriä ei olisi paikalla ollenkaan. Toinen puolestaan ei avannut oviaan viikonloppuisin ollenkaan. Onneksi saatiin ihan hyvää ja ainakin nopeaa palvelua ihan kunnalliselta keskussairaalalta silloin. 

Pääsyy lääkäriasemalla vierailulle nyt oli kuitenkin se, että koko viikon jatkunut kuume oli vielä lauantaiaamunakin 39 asteessa. Ihana ja hyvin pätevän oloinen vanhempi lääkäri tutki Jooan huomaavaisesti ja huolellisesti, eikä onneksi löytänyt mitään suurempaa syytä sairastelulle. Diagnoosiksi saatiin mahdollisesti rokotteen ansiosta lievempi influenssa tai muu virusperäinen tauti.

Viikonlopun lepäilyn jälkeen vointi oli jo niin hyvä, että uskallettiin viedä poika maanantaina lyhyeksi päiväksi hoitoon. Tiistaina elämä oli kovaa yskää lukuunottamatta jo ihan normaalia, joten ehdittiin ajatella tämän olevan jo tässä. Ja sitten tuli keskiviikko ja puhelinsoitto. Sairastetaan nyt sitten vielä loppuviikko kotona, ja toivotaan kevään sairastelujen jäävän tähän yhteen sitkeään tautiin.

Niin se tämä päivä. Sanotaan nyt ihan ensin, että nautin kyllä näistä ylimääräisistä vapaapäivistä lapsen kanssa. Sairastelu on kuitenkin ikävää, ja sairaan lapsen hoitaminen etenkin hetkittäin todella raskasta. Miltä kuulostaa esimerkiksi se, että lapsi itkee ja huutaa koko sen ajan, kun käyt vessassa, koska ei vain voi juuri sillä hetkellä ajatella muuta kuin äidin syliä? Ja sama toistuu sitten ruokaa laittaessa yms. mitä tahansa kahta kättä vaativaa tehdessä. Muuten hän toki leikkii tai katselee videoita ihan tyytyväisenä ilman äidin jatkuvaa huomiota.

Se ilo isomman lapsen kanssa jo on, että hänen kanssaan voi vähän puuhastella. Ollaan liimailtu tarroja, leikitty rauhallisia autoleikkejä ja katsottu  videoita tabletilta. Päätin myös oikein repäistä ja lähteä pojan kanssa pikaisesti kiertämään lähikirpputorin,  kun hänet voi lahjoa tyytyväiseksi kännykällä eikä kuumettakaan ole. Tämä reissu ei mennyt laisinkaan suunnitelmien mukaan.

Ehdin pakata meidät molemmat ulkovaatteisiin ja kerätä mukaan kaikki mahdolliset roskat. Omia avaimia en vain millään löytänyt, vaikka muistin ripustaneeni ne eilen ihan normaalisti naulaan. Nopeasti muistin eiliseltän myös sen seikan, että mies kävi hakemassa pyykit pesutuvalta. Pikainen soitto puolisolle töihin paljastikin, että siellä ne avaimet on tallessa miehen takin taskussa. Voihan! 

Miehen työpaikka on onneksi ihan muutaman juna-aseman päässä, joten ei muuta kuin sitä kautta ostoksille. Katsoin kellosta, että seuraava juna menee viiden minuutin kuluttua eli juoksemalla ehtii. Sekunnin ajan punnitsin, haluanko uhmata supistuksia juoksemalla rattaiden kanssa ylämäkeä. Pihalle päästessä piti kirota vielä sekin, että taas on satanut oikeasti monta senttiä lunta, jota ei tietenkään ole sisäpihalta aurattu. Rattaiden eturenkaat lukkoon ja juoksuksi. Yllättäen juna kaartaa jo asemalle. Hissi on tietysti väärässä kerroksessa, joten se siitä. Hämmästelen junan omituista aikataulua aina asemalaiturille asti, jossa selviää, että kaikki junat siihen suuntaan kulkevat nyt myöhässä. Ei siis missattu omaa junaa vaan sen hyvin myöhässä kulkenut edeltäjä. Ja nyt sitten odoteltaisiin ihan omaa juna, joka kulkisi myöhässä sekin. Turhaan siis juostiin, mutta onneksi ei tällä kertaa tullut kovia supistuksia.

Mies toi avaimen pahoitellen ja palattiin takaisin juna-asemalle ja päästiin vihdoin kirpparille asti. Jooakin alkoi matkalla huudella kirpparia, koska olin tosiaan luvannut videoiden katselua puhelimesta kirpputorireissun ajan. Ihan täysin ei videotkaan jaksaneet pientä pitää tyytyväisenä, mutta saatiin kuitenkin koko pieni kirppis kierrettyä ja muutama löytökin tehtyä. Jooa sai paidan ja palapelin ja vauvaa varten löytyi pehmeä koppa rattaissa käytettäväksi. Meillä on kova koppa odottamassa vauvaa myös, mutta kieltäydyn ostamasta tuplarattaita. Jooa kuitenkin tarvitsee kesällä varmasti toisinaan rattaita myös, joten suunnitelma on selvitä pehmeän kopan ja kantovälineiden avulla yksillä rattailla. Aika näyttää miten käy, mutta kolme euroa on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen hinta kantokopalle. Yhteensä ostokset tekivät vain neljä ja puoli euroa!

Ehdittiin lopulta kotiin ihan sopivasti lounasaikaan, vaikka koukattiin vielä ruokakaupan kautta. Kasvissosekeiton jouduin tosin viimeistelemään väsymystään huutava lapsi jalassa roikkuen. Raasu meinasi nukahtaa keittolautasen äärelle, vaikka ruoka maittoikin yllättävän hyvin sairastamisesta huolimatta. Ruokailun päätteeksi onnistuin tiputtamaan xylitolpastillit lattialle. Ei todellakaan kiinnostanut keräillä niitä siinä kohtaa, joten asiaa hämmästelevälle pojallekin ilmoitin siivoavani sitten myöhemmin. Hän ei tätä epäjärjestystä kestänyt, vaan keräili omatoimisesti pastillit takaisin purkkiin kertoen samalla Jooa siivoaa äitin sotkun. Niin.

Jooan nukahdettua kaaduin ihan ensimmäisenä sohvalle läppärin ja suklaapatukan kanssa nauttimaan hetken hengähdystauosta ja aloittamaan tätä postausta. Siinä hetken itseäni keräiltyä aloin silittämään pyykkejä seuraten samalla Good Girlsia Netflixistä. Oikeasti ensimmäinen asia, jonka tein näistä yllättävistä arkivapaista kuultuani, oli pesutuvan varaaminen. Niin paljon helpompaa hoitaa tällainen asia jo arkena pois, kuin käyttää siihen viikonlopun arvokkaita tunteja. Etenkin kun hieman ahneena tekee vielä viikonloppuisinkin töitä. Laskin muuten jo, että arkityöaamuja on jäljellä alle viisikymmentä, ja viikonlopputöitä kaupalla kirkkaasti alle kymmenen. 

Jooa nukkui lopulta parinkymmenen minuutin pätkissä 2,5 tuntia. Heräämisen jälkeen mitattiinkin korvakuumemittarilla lukema 40,2. Burana onneksi alensi kuumeen ja tohtori Google tiesi kertoa, että ei ole syytä huoleen. Loppupäivä ollaankin nökötetty rauhassa kotosalla. Jooa ja isi kokosivat uusia palapelejä ja mä puolestani leivoin meille illan piristykseksi suklaakeksejä. 

Tästä tulikin vahingossa melkoinen vuodatus meidän päivästä. Kyllä tämä tästä taas. Onneksi huomenna on perjantai! 

Ja ettei ilta sujuisi liian leppoisasti, kesti mulla yli tunti saada oikeat kuvat Lightroomin kautta tänne. Välissä blogger hävitti koko postauksenkin. Ei mun päivä tosiaan.

Huuda HEP kommenttiboksissa, jos jaksoit lukea koko päivityksen!