maanantai 27. maaliskuuta 2017

PUOLIVUOTISJUHLIEN TARJOILUT: PÄTKISTÄYTEKAKKU, ITSETEHTY SNICKERS JA KAHDEN MAUN KOLMIOLEIVÄT

Tässäpä kolme todella helppoa ja herkullista tarjoiltavaa rentoihin juhliin. Näiden valmistaminen on enimmiltä osin mahdollista jakaa moneen osaan ja keskeyttää tarvittaessa pidemmäksikin hetkeksi. Sopivat siis pienen vauvan vanhemmille oikein mainiosti, testattu on! Mitään ei myöskään tarvitse jättää viime hetkelle, vaan valmistaminen on mahdollista vähintäänkin useita tunteja ennen juhlia.

Meillä juhlijoita oli yhteensä reilu kymmenen ja tarjoiltavat riittivät hyvin, mutta rippeitä ei juuri jäänyt.

Kahden maun kolmioleivät:


Tonnikalatäyte:


  •  1 tlk tonnikalaa (meillä chilimaustettu)
  • 200 g maustettua tuorejuustoa (meillä aurinkokuivattutomaatti)

Kalkkunatäyte:

  • 1 1/2 dl kurkkusalaattia
  • 1 rkl sinappia
  • 200g valkosipulituorejuustoa
  • 250 g maitorahkaa
  • 200 g kalkkunaleikettä (hienonnettuna)

Lisäksi 1 pkt grahampaahtoleipää, 1 pkt vehnäpaahtoleipää, sitruunamehua, salaattia ja yrttiruukku (meillä persilja).

Ohje kuuluu yksinkertaisesti: sekoita täytteen ainesosat keskenään ja kostuta paahtoleipäpalat sitruunamehulla. Levitä täyte ja salaatti vehnäpaahtoleiville ja aseta päälle grahampaahtoleivät. Leikkaa leivät kolmioiden muotoisiksi puolikkaiksi ja koristele tuoreella yrtillä.

Näitä tuli yhteensä melkoiset läjät, ja kieltämättä jännitin paljonko tulee jäämään yli. Yllättäen ei ollenkaan. Kalkkunatäytteen maku muistuttaa kuulemma Bic Macia tai Hesen vastaavaa burgeria, ja leivät todellakin tekivät kauppansa. Suosittelen!

Homemade Snickers

Pohja:

  • 150 g digestive keksejä
  • 50 g voita
Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keskenään ja painele suorakulmaiseen vuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 dl tummaa siirappia
  • 30 g voita
  • 1,5 dl suolapähkinöitä

Mittaa täytteen aineet suolapähkinöitä lukuunottamatta kattilaan. Keitä hiljaisella lämmöllä kunnes seos sakenee. Tässä maltti on valttia ja aikaa kannattaa todella käyttää. Yksi suositus on 40 minuuttia, mutta tuntikaan ei välttämättä ole yhtään liioiteltua. Meillä tästä on tullut Henen bravuuri, koska hänellä on meillä asuvista henkilöistä heittämällä eniten kärsivällisyyttä. Jos odottelu ei siis kuulu omiin vahvuuksiin, niin delegoi. Myös ystävät käy; mulla oli kerran vuorotellen kolme ukkoa kinuskia keittelemässä. Muista sekoittaa, niin vältyt pohjaan palamiselta. Lisää valmiiseen kinuskiin suolapähkinät, levitä täyte pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Päälle:

200 g maitosuklaata.

Alkuperäinen ohje oli 100 g, mutta kyllä enemmän on enemmän, kun kyse on suklaasta. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja levitä jäähtyneen täytteen päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Leikkaa sopiviksi annospaloiksi ennen tarjoilua.

Varoituksena todettakoon, että tää on aivan fantastisen hyvää ja koukuttavaa. Etenkin, kun keksejä ja suolapähkinöitä jää kiusallisesti yli riittävästi toista erää varten..


Pätkistäytekakku

Pohja:
  • 6 kananmunaa
  • 5 dl sokeria
  • 100 g voita sulatettuna
  • 2 dl maitoa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 4 tl leivinjauhetta
Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään voisula ja maito ja lisää vaahdon sekaan. Sekoita keskenään loput kuivat aineet ja lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi välttäen turhaa sekoittamista ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kumoa jäähtynyt pohja ja leikkaa neljään osaan.

Pätkistäyte:

  • 1,5 tlk kuohukermaa
  • 375 g maitorahkaa
  • 220 g pätkis mini bites -makeisia

Kostutukseen 1 1/2 dl Valio Eila Latte minttu maitokahvijuomaa.

Pilko tai raasta makeiset pienemmiksi. Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon rahka ja suklaa. Nosta kakun alin kerros tarjoiluvadille, kostuta maitokahvijuomalla, levitä täytettä ja nosta päälle toinen pohjalevy. Toista. Kostuta myös päällimmäinen kerros. Kakun voi laittaa jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.

Kuorrutus:

  • 1,5 tlk kuohukermaa
  • 125 g maitorahkaa
Vaahdota kerma ja sekoita rahka sen joukkoon. Halutessasi voit värjätä kuorrutteen elintarvikevärillä. Levitä tai pursota kakun päälle. 

Koristele makusi mukaan esimerkiksi makeisilla.


Meidän puolivuotisjuhlat olivat erinomaisen onnistuneet ja herkulliset. Toivottavasti näistä ohjeista on iloa myös teidän juhliin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti