keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

THROWBACK: YHDEKSÄS RASKAUSVIIKKO

 2.3.-8.3.2016


Yhdeksännen raskausviikon ensimmäiselle päivälle on varattu ensimmäinen virallinen neuvola. Aika on vasta puolilta päivin, joten ehdin hyvin hoitaa yhden projektimiitin ennen sitä sekä shoppaillakin hieman. Ostan itselleni sopivampaa ja mukavampaa vaatetta raskauden ajalle. Ensimmäistä kertaa uskallan siirtyä myös vauvojen vaatteiden pariin ja poimia jotain omaa meidän pienelle. H&M:n vaatteiden keskellä punnitsen omaa optimismiani; ostaako vauvan pipo ainoastaan meidän vauvalle sopivassa koossa vai isompana varuilta, jos se päätyykin serkun käyttöön. Valitsen lopulta pienimmän koon nallepipon meidän syysvauvalle. 
Ensimmäinen neuvolakäynti on aivan ihana kokemus. Meidän "neuvolatäti" on aivan ihana vanhempi nainen, jonka työotteessa yhdistyy vankka kokemus ja tieto sekä maalaisjärki. Käydään läpi kaikki mahdollinen ja esitetään Henen kanssa runsaasti kysymyksiä muun muassa raskauden aikaisesta liikunnasta. Käydään läpi eri vaihtoehtoja mun edelleen jatkuville kivuille, ja ihanaksi yllätykseksi myös ultrataan meidän pieni murunen - ihan vain mielenrauhan vuoksi. Bebe on kasvanut hurjasti kolmessa viikossa ja neuvolatädin opastuksella ihastellaan pikkuruista käsivartta ultran ruudulla. Kaikki on ultran mukaan edelleen vallan mainiosti, ja pieni vastaa hienosti viikkoja. Neuvolan jälkeen vetäydyn kotiin syömään ja herkuttelemaan. Ruoka ei aikaisemmin päivällä oikein maistunut jännityksestä johtuen, minkä lisäksi olen jälleen tulossa kipeäksi. 

Tokenen flunssastani viikonlopuksi sen verran, että jaksan raahautua lähes naapurissa asuvien ystävien luokse seurustelemaan hetkeksi. Suunnitelmanamme on alun perinkin kertoa uutiset jo näin hyvissä ajoin tälle ystäväpariskunnalle. Onneksi näin, sillä kaikista maailman tarjottavista he ovat päättäneet valmistaa sushia juuri tänä iltana. Naureskellaan melkoisesti tämän tapahtuman todennäköisyydelle. Onneksi tarjolla on myös herkullista juustokakkua, joten en jää täysin sivusta katsojan rooliin.
Sunnuntaina suunnataan samaisen ystäväpariskunnan kanssa katsomaan The Revenant. Elokuva on kokemuksena melkoinen; en ole koskaan aiemmin viettänyt elokuvateatterissa niin paljoa aikaa seinää tuijotellen. Seuranani on onneksi myös suurin koskaan keräämäni karkkipussi, joka hupeneekin kovaa tahtia. Elokuvan jälkeen käymme vielä palauttavilla olusilla, sillä elokuva ei todellakaan ollut sieltä kevyimmästä päästä. Muuten viikonloppu ja loput yhdeksännestä raskausviikosta menee tenttikirjojen parissa. Vuorossa on psykologian aineopintojen viimeinen tentti, joka ei tahdo jostain syystä millään sujua. Saan siitä lopulta kolmosen, joka sulkee ympyrän; sama arvosana napsahti yrityksistä huolimatta myös ensimmäisestä psykologian kurssista. Maanantaina tokenen myös kevyille suliksille hieman tasaamaan herkutteluja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti