keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

THROWBACK: 29. RASKAUSVIIKKO

 20.7.-26.7.2016
Vika kolmannes alkaa! Etenkin viimeaikaiset supistukset huomioiden on todella helpottavaa päästä tähän pisteeseen. Ollaan edelleen Sastamalassa kälyn perheen luona. Yhtenä aurinkoisena kesäpäivänä  vieraillaan laiturikahvilassa. Käydään myös Pokemon-kävelyllä, jolla mies työntää muikeana vaunuja, joissa nukkuu meidän pieni kummityttö. 

Yhtenä aamuna herään Vantaan neuvolan soittoon. Kävin Vantaalla siis aikaisemmin yhden ylimääräisen neuvolakäynnin sekä sokerirasitustestin, jonka yhteydessä testattiin myös sikiön veriryhmä, koska mun veriryhmä on negatiivinen. Tai siis olisi pitänyt testata, mutta mun varmisteluista huolimatta oli tapahtunut virhe, eikä sitä oltu tehty. Seuraavaksi soittelinkin sitten omaan neuvolaan Joensuuhun varatakseni uuden ajan. Samalla vaivalla täytin kaikki Kelan hakemukset ja tilasin äitiyspakkauksen. Seuraavaksi vietetäänkin jo viimeistä päivää Sastamalassa tältä erää. Sen kunniaksi paistellaan vielä kerran lettuja.
Saavutaan kotiin perjantaina. Yllätykseksi meidän aina kylmä asunto onkin lämmin. Oma sänky tuntuu aivan mahtavalta ilmapatjalla nukuttujen öiden jälkeen. Melkein yhtä hyvältä tuntuu kotimatkan varrelta Pandan tehtaalta ostettujen herkkujen nauttiminen.

Lauantaina lähdetään extemporee iltauimaan ennen saunavuoroa. Järvi on iso ja sen vesi kylmää. Uskallan kuitenkin uida, eikä se onneksi saa aikaan supistuksia.  Viikonloppuna käyn Veeran kanssa vihdoin mustikassa. Illalla nautitaankin kasvissosekeiton jälkiruokana mustikkapiirakkaa, ja vieläpä ystäväpariskunnan seurassa.

Maanantaina koittaa uusi aika verikokeeseen. Oon ollut neulatyynynä koko raskausajan, mutta vasta nyt saan kuulla, että kannattaa jatkossa aina tarjota oikeaa kättä labrahoitajalle. Uuden viikon kunniaksi palaan pitkästä aikaa kirjastolle hommiin ja yliopiston salille treenaamaan. Ihania opiskelijalounaitakaan ei sovi unohtaa. 

Loput raskausviikosta sujuukin jo mainittujen asioiden parissa: opiskelua, uimista, mustikoiden keräämistä ja salia. Elämä tuntuu tosi hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti