keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

THROWBACK: 28. RASKAUSVIIKKO

13.7.-19.7.2016
Haha, ylläoleva kuva kertoo paljon. Ollaan edelleen Vilnassa reissaamassa. Raskausviikko alkaa sateisena keskiviikkona, jolloin sateenvarjokävellään pitkin Vilnan katuja. Kiivetään korkeaan torniin kuvaamaan masukuvia, siitä siis ilme. Palkkiona torniin kapuamisesta nautitaan maailman parhaat burgerit Tripadvisorin suositusten perusteella valitussa ravintolassa. 

Harjoitussupistukset on alkaneet viime päivinä vaivata kävellessä. Tämän vuoksi en uskalla lähteä Henen kanssa testaamaan hotellin kuntosalia illalla. Ärsyttää, kun tekisi treenata ja mielikin kaipaa urheilun aikaansaamia endorfiineja. Vaan maha vaatii nyt ehdottomasti lepäämään.
Torstaina ollaan viimeistä kokonaista päivää reissussa. Kävellään pitkin Vilnan katuja ja vieraillaan joen toisella puolella, itsenäiseksi valtioksi julistautuneessa Užupissa. Iltapäiväksi ollaan varattu ohjattu kierros Vilnan tuomiokirkon kryptiin, mikä sanelee päivän muita menemisiä. Kierros on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tämän viimeisen nähtävyyden jälkeen haetaan odottamamme KFC-illallinen ja palataan hotellihuoneeseen nauttimaan roskaruoasta ja Orange is the new blackista. Punnitaan pitkään, voiko viimeistä lomailtaa viettää näin. Ollaan molemmat kuitenkin ehdottomasti tämän tarpeessa, ja Suomessa ollaan suuntaamassa suoraan kälyni perheen hulinaan. 

Nukkumaan käydessä mua alkaa yllättäen supistaa kipeästi ja säännöllisesti. Meinaan ajautua paniikkiin ja valvon supistuksia kauhuissani ulkona riehuvaa ukkosmyrskyä hotellin isoista ikkunoista seuraten. Meneillään on viimeinen vuorokausi, kun ehdottomasti ei saa syntyä. Onneksi supistukset laantuvat muutaman tunnin jälkeen.
Perjantaiaamuna olo on kuin sillä kuuluisalla jyrän alle jääneellä, mutta enää ei onneksi supista kipeästi. Tehdään vielä viimeinen piipahdus vanhaan kaupunkiin tuliaisten vuoksi ennen lentokentälle siirtymistä. Toivoin löytäväni kummitytölle tuliaisia lelumuseosta, mutta paikan kauppa onkin ihan surkea. Ostetaan torilta Bebelle ja tämän serkulle ihanat puiset helistimet. 

Aamupäivä ei mene muutenkaan putkeen. Hermoja koettelee ensin epäselvyydet check-in:ssä ja saamamme hidas palvelu. Lentokentälle päästessämme Hene huomaa jättäneensä lompakkonsa lentokenttäbussiin! Se onneksi löytyy välittömästi. Lentokentän ensimmäisissä vessoissa on uv-valot, joten kiukuspäissäni kieltäydyn asioimasta niissä. Kaikesta selvitään kuitenkin lopulta, ja lennot menee odotettua sujuvammin.

Kotiin äidille päästään anopin kyydillä, ja tällä on mukanaan myös hoidossa ollut Niki. Päivälliseksi tilataan pizzaa ja tuijotellaan taas vähän OINTB:tä. Saan myös kuulla kylässä olleelta kaksosten isältä(!!) odottamattoman kysymyksen: olenko varma, että siellä ei ole kahta..
Lauantaina ajetaan Sastamalaan pelastamaan kälyni muurahaisilta. On poikkeuksellisen rauhallista, sillä isompi kummityttömme on isänsä kanssa risteilyllä. Hämmentävää, kun on tottunut siihen, että punainen tupa on aina täynnä tohinaa. Nyt ihmetellään rauhassa pienen pientä kummityttövauvaa ja seuraan sivusta miehen ja siskonsa Pokemon-hurahdusta. Sunnuntai sujuu pitkälti samoissa merkeissä, sillä risteilijät palaavat kotiin vasta myöhään illalla. Vaihdetaan tuliaisia ja käydään nukkumaan. Meidän Bebe yllättää mut jylläämällä masussa poikittain!

Maanantai on mun syntymäpäivä. Heti noustuani kuuluu yläkerrasta pienten jalkojen töminää ja ihana viisivuotias kummityttöni tulee toivottamaan hyvää syntymäpäivää täti. Tästä alkaakin tuttu härdelli. Mun 26 syntymäpäiväni kohokohta on yhteiset päiväunet kolmeviikkoisen kummityttöni kanssa. Muuten päivästä on glamouri vähän kaukana, sillä paetaan asuntonäyttöä koko lauman kanssa. Jakaudutaan tosin vähän, ja mä pääsen koirarannalle nauttimaan auringosta.

Tiistaina käydään isomman kummitytön kanssa mustikassa, mitä hän on odottanut kovasti. Iltapalaksi tehdään lettuja, jotka jäivät eiliseltä syntymäpäivältä puuttumaan. Ilmassa on kiukkuja ja hormonikiukkuja. Muutaman päivän tauon jälkeen myös harjoitussupistaa jälleen. Väsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti