Tällä raskausviikolla riitti kaikenlaista sisältöä. Kuvia siltä sen sijaan ei ole jäänyt talteen juuri yhtä lukuunottamatta. Tämän taideteoksen talletin Kannelmäen terveyskeskuksen wc-tiloista. Kyllä meitä nauratti. Mitäs kaikkea raskausviikko sitten piti sisällään?
Raskausviikon ensimmäisenä päivänä vieraillaan Henen mummon luona, joka hössöttää juuri niin paljon kuin mummoilla on tapana. Hän vahti mun jokaista liikettäni ja kehotti useaan otteeseen käymään vaan pötkölleen jos siltä tuntuu. Ihana mummo ottaa meidän koirat päivähoitoon, että päästään uimahalliin uimaan. Hene käy myös salilla, mutta mä en uskalla enää harrastaa tuplatreenejä vaan tyydyn uimiseen. Kokeilen kloorata, mikä nostaakin sykettä niin, että uiminen tuntuu kerrankin treenaamiselta. Valitettavasti se vetää kuitenkin olon turhan heikoksi ja tuntuu saavan aikaan supistuksia. Tyydyn siis jatkamaan tylsästi rintauinnilla.
Seuraavan päivän käytän lähinnä lepäilyyn. Se tuntuu laiskottelulta, mutta nyt ei vaan pysty muuhun. Ajetaan kuitenkin koirasaareen A:n ja tämän pienokaisen sekä tietty koirien kanssa ulkoilemaan.
Perjantaina koittaa mun ainoa neuvolakäyntini Vantaalla eli vieraassa neuvolassa. Sanotaanko, että olen tyytyväinen, että käynti tulee olemaan ainoa. Terveydenhoitajan asenteesta paistaa läpi se, että ollaan vaan käymässä. Hän tulkitsee läpi raskauden jatkuneet kivut supistuksiksi - luultavasti vaarattomiksi sellaisiksi. Vauva on edelleen perätilassa, mikä ei ole mulle mikään yllätys. Terveydenhoitaja tarttuu tähän seikkaan mun mielestä oudosti, ja suorastaan pelottelee mahdollista perätilasynnytystä näin ensisynnyttäjänä. Paino on noussut nyt kymmenen kiloa ja samalla uudelle kymmenykselle. Yllättäen tästä ei tule mitään kommentia, joskin terveestä ruokavaliosta keskustellaan jo ennen kuin mulle esitetään yhtään kysymystä ruokavaliosta. Musta tuntuu, että saan radi-leiman otsaan, mutta sama se, kun sokerirasitus on kuitenkin vielä edessä.
Illalla viedään koirat vuorostaan anopille hoitoon ja lähdetään jälleen uimahallille. Oon aika huolissani supisteluista ja koko päivä tuntuu muutenkin tosi kehnolta. Otan siis varovaisesti ja nautin lähinnä saunan lämmöstä ja terapia-altaasta. Saunassa vauva pui nyrkkiä niin, että sen näkee. Kotimatkalla päätetään tilata pitsat, ja liikehdinnästä päätellen vauvakin äänestää pekonipizzaa. Too bad, hän joutuu tyytymään herkulliseen kasvispizzaan. Illallisen jälkeen anoppi pääsee tuntemaan Beben potkut ensimmäistä kertaa.
Seuraavana aamuna Hene lähtee muiden talon miesten tavoin talkoisiin ja mä jään viettämään rauhallista päivää äidin ja koirien kanssa grillaillen ja opiskellen. Päivää varjostaa inhottava olo; supistaa ja tuntuu painetta. Oon ihan viittä vailla lähdössä synnärille tarkistamaan tilannetta, mutta en tahdo aiheuttaa muille luultavasti aiheetonta huolta ja on vieläpä viikonloppu sen lisäksi, että kaikki oli neuvolassa kuitenkin hyvin. Muun stressin ohella harjoitellaan viikonloppuna myös automaattivaihteisin Audin ajamista kesälomareissua varten.
Hyvin levätty viikonloppu onneksi auttaa, eikä olo ole yhtään niin huono enää sen jälkeen. Vauvakin on onneksi koko viikonlopun ajan aivan superaktiivinen. Mietin, aikooko hän kasvaa maailman vahvimmaksi vauvaksi, kun näin kovasti jumppaa.
Maanantaiaamuna koittaa sokerirasitus. Se yllättää niin kivuttomuudellaan kuin kaikenlaisella hämmingillä. Henkilökunta on tylyä, ja meidät unohdetaan kutsua sisään. Labrahoitaja on neljäs henkilö, jonka kanssa olen tekemissä, ja vasta hän saa korjattua mun nimen oikein koneelle. Odotusaulan huono ilma ei tee hyvää, mutta muuten kokemus on hyvin siedettävä. Vadelmainen sokerilitkukin on kylmää ja jopa virkistävää, vaikka jättääkin karvaan maun kurkkuun. Sokerirasituksen jälkeen kiidetään kotiin niin, että saan evääksi ottamani smoothien syliini yhdessä risteyksessä. Hene jatkaa matkaa ajaen ensin toisen koiran äidilleen hoitoon ja jatkaen sitten toisen koiran ja mummon kanssa Sastamalaan piipahtamaan. Sillä välin mä lepään, opiskelen ja pakkaan. Matkalle lähtö jännittää; meidän Baltic tour alkaa seuraavana aamuna. Tietysti saadaan vielä pieni lähtökiukku aikaan, sillä tietysti mun olisi pitänyt arvata, että valmiina olisi pitänyt olla kymmenen minuuttia sovittua aikaa aiemmin. Päästään kuitenkin matkaan, ja sataman autojonossa vauva riekkuu kuin viimeistä päivää. Illalla ollaan perillä meidän neuvostoasumuksessa Narvassa, ja Bebe viettää hiljaiseloa. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana tuntuu oudolta olla ilman alkoholia; ei ekan illan kaljoja reissussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti