Juhannus! Alkuun meinaa käydä höpösti, koska meidän auton akku on mystisesti tyhjentynyt, kun pitäisi jo olla viemässä koiria hoitoon iskälle. Soitetaan ekana huoltopalveluun, joka ei kuitenkaan vakuuta näin hädän hetkellä. Onneksi saadaan apuun mun pikkuvelipuoli, ja juhannus on pelastettu. Aika paljon kyllä kuumotti ajaa iskälle, jokaisessa risteyksessä toivoin vain, että en mokaa ja auto sammu.
Ennen kuin juhannus koittaa Suomessa, me otetaan varaslähtö ja käydään juhlimassa ensin Viron juhannus. Ollaan yö laivalla, mikä on yllättävän ok ihan täysin selvinpäinkin. Nautin alkoholittomia drinkkejä ja olutta, ja buffastakin löytyy niin paljon kaikkea mulle sopivaa, että en edes liikaa harmistu siitä, että taxfree ehtii sulkeutua ja jään ilman herkkuja. Hyttiin sulkeutumisen sijaan jaksan valvoakin peräti puolille öin. Pojat jatkavat iltaa vielä muutamalla tunnilla. Yö on aika levoton, mutta mitä olisi juhannus ilman höpöä oloa.
Aamulla soittelen virolaisesta kahvilasta aamiaiselta Huslabiin saadakseni ajan sokerirasitukseen. Mun huvituksekseni puhelimeen vastaa selvästi virolainen mies. Ajan varaaminen onnistuu kuitenkin lähes ongelmitta. Hotellin check inniä odotellessa kierrellään kauppoja ja Hene shoppaa. Mä ostan ainoastaan pippurilaastareita. Hotellilla suunnataan ensimmäisenä uimaan ja testataan äidin kanssa infrapunasauna. Se tuntuu meistä tosin aikamoiselta suorittamiselta, enkä edes tunne hoikistuneeni..
Juhannusilta vietetään meille jo tuttuun tapaan Rocca Al Maren ulkoilmamuseolla. Tänne on tuttujen juttujen lisäksi ilmestynyt myös jäätelökioskeja sekä kana- ja kalavaihtoehtoja. Kana tosin loppuu juuri ennen meidän tilausvuoroa, mutta ei anneta sen haitata. Päivän kolmas jäätelö pelastaa tilanteen. Ensimmäistä kertaa jaloissa tuntuu todella kaikki oleminen. Perjantaina suunnataan suoraan hotelliaamiaiselta laivaan ja Suomen juhannuksen viettoon. Kotimatkalla saadaan yllättävä puhelu; meitä pyydetään kummityttömme pian syntyvän pikkusiskon kummeiksi. Otamme kunniatehtävän vastaan iloiten!
Mun olo on vähän tukala, koska vauvan pää on ihan mun palleassa. Runsas syöminen ei auta asiaa. Juhannus sujuu kuitenkin mukavissa merkeissä; syödään, saunotaan, puhutaan vauvoista ja ihastellaan suvun toistaiseksi tuoreinta tulokasta. Multa kysytään vähän turhan suoraan painonnoususta kesken ruokailun, mikä lähinnä naurattaa, kun tuntee kysyjän. On hauskaa huomata, miten etenkin yksi lapsista kokee mut selvästi helpommin lähestyttäväksi näin mahan kanssa.
Lauantaina herätään juhannuspäivään virkeissä tunnelmissa. Juuri kun aletaan tehdä suunnitelmia päivälle, saadaan tietää, että ne voi kaikki unohtaa. Pieni juhannustyttö on tullut rytinällä maailmaan, joten lähdetään kummivelvollisuuksissa hoitamaan tuoretta isosiskoa. Matkalla tiputetaan Niki mummille hoitoon, ja sitten suoraan vauvaa nuuhkuttelemaan!
Yllätän itseni sillä, miten uskallan käsitellä jo aivan vastasyntynyttä pienokaista. Aikanaan kummityttöni synnyttyä en uskaltanut nostaa häntä ennen kuin useamman kuukauden ikäisenä. Toki pidin häntä sylissä aiemminkin, mutta en nostanut, laskenut saati juuri liikkunut pieni aarre sylissäni.
Viikonloppu menee Sastamala-Tampere väliä ajellen sekä vauvan vaatteita pestessä ja laittaessa. Olen epähuomiossa jaloillani koko sunnuntain, kun ajatuksenani on vain olla tehokas aina kun kukaan ei kaipaa mua. Maanantaina oonkin aivan loppu, ja vauvan vanhempineen kotiutuessa päätetään ajaa kotiin jo samana iltana. Onnistutaan vielä eksymään kotimatkalla, kun ollaan muutenkin mun vihaamalla h i t a a l l a tiellä. Menetän hermoni ja vaadin Missä x:iä. Myöhemmin kuulen, että Hene oli soittanut ystävältään apua näitä löytääkseen, kun pysähdyttiin paikassa, jossa tämä sattuu toisinaan työskentelemään. Tiistai meneekin toipuessa. On todella rankkaa kasvaa isosiskoksi, mutta on myös todella rankkaa tukea tätä kasvuprosessia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti