Me aloitettiin huhtikuu Tampereella, missä päästiin vihdoin piipahtamaan pääsiäislomalla. Vierailtiin siis kälyn perheen ja Jooan serkkujen uudessa kodissa muutaman päivän ajan. Meidän jouluinen visiitti kaatui vesirokkoon, ja tällä kertaa mä kaaduin muutamaksi vuorokaudeksi sänkyyn vatsataudin kourissa. Pojat flunssaili samaan aikaan, ja nämä samat taudit olivat jo jyllänneet isäntäperheessäkin. Kiva reissu meillä kaikesta huolimatta oli, ja samalla saatiin ihana ensikosketus kevääseen. Serkkujen kotipihan leikkipaikalta löytyi niin lunta, hiekkaa kuin vettäkin, vaikka viereisen järven jää vielä samaan aikaan kantoikin kulkijoita. Kovin paljoa ei ehditty Tamperetta tällä reissulla nähdä, mutta onneksi jo ihan pian päästään viettämään pidempi pätkä Tampereella muun muassa koiranhoitotehtävissä.
Huhtikuu on ollut pitkälti mun aikaa opiskella. Maaliskuussa tiputin yhden kurssin pois ensimmäistä kertaa tälle lukuvuodelle, että Henelle jäi paremmin aikaa viimeistellä omia opintojaan. Olen ylpeä päätöksestäni, koska olisi ollut helppo sortua vääntämään hommia ihan viimeisilläkin voimilla, ja näin kuormittaa tarpeettomasti koko perhettä. Olen onneksi tämän läksyn jo oppinut, joten rennoin mielin siirsin opintojakson ensivuodelle ja nautin kotiäidin arjesta ihanan taaperoni kanssa. En tosin kiistä sitäkään, ettenkö olisi nauttinut huhtikuun intensiivisemmän opiskelun tuomasta vaihtelusta arkeen. On ollut ihanan rentoa huomata, että en todellakaan ole korvaamaton kotona. Isi ja Jooa pärjäävät oikein mainiosti arjessa kahdestaankin, ja mä voin huoletta olla kokonaisen työpäivän mittaisia aikoja poissa kotoa ilman, että se näkyy yhtään missään. Tämän herätyksen myötä olen herännyt pohtimaan myös sitä vaihtoehtoista todellisuutta, jossa lapsi olisi jo päivähoidossa ja minä työelämässä. Se ei tunnut yhtään meille sopivalta ratkaisulta edelleenkään, vaikka kyllähän tällaiset puolitoistavuotiaat naperot usein ovat jo kodin ulkopuolella hoidossa.
Mun opiskelujen ja Henen gradun viimeistelyn ohella vielä huhtikuussa meidän arkea rytmittivät Jooan kaikki kolme harrastusta. Nyt on sanottu heipat jumpalle ja värikylvylle, mutta muskari jatkuu vielä joitain viikkoja. Alkuvuodesta mietin, onko kolme harrastusta liikaa puolitoistavuotiaalle. Nyt voin kokemuksen myötä todeta, että meidän vilkkaalle minille ei todellakaan ole. Täällä susirajalla talvi on pitkä, pimeä ja kylmä, ja oli ehdottomasti oikea ratkaisu täyttää se harrastuksilla. Nyt ilmojen lämmettyä ja lumikinoksista eroon päästyä on ihana korvata harrastuksiin käytetty aika ulkoilemisella. Kotona sisällä viihtymään meidän perhettä ei ole tehty, joten tarpeettoman haasteellisina aikoina harrastukset on oiva keino korvata ulkoilu aktiviteettina. Erityinen haikeus näiden harrastuksen päättymiseen liittyy, koska näitä ei nyt oletettavasti koskaan jatketa täällä Joensuussa.
Mun omat treenit kulkivat huhtikuun ajan oikein hyvin, aina kun vain sairastelulta saatoin treenata. Vatsapöpön lisäksi huhtikuuhun mahtui myös perus flunssa, josta paranin juuri parahiksi 8approon. Ei siis kokonaisuutena kovin fitness huhtikuu, mutta toukokuu on ollut huomattavasti timmimpi.
Kulkemisesta puheen ollen, Jooa sai huhtikuussa potkupyörän, joka tosin vielä odottaa, että poika kasvaa muutaman sentin. Valittiin ensipyöräksi Pinepeakin 10'' potkupyörä, jonka ominaisuudet ja hinta yhdessä tekivät meihin parhaan vaikutuksen. Otettiin pyörän valinnassa huomioon se, että pyöräilykausi jatkuu oletettavasti ainakin lokakuun loppuun, jolloin Jooa on jo kaksivuotias. Lisäksi tämä nyt alkukesästä aavistuksen liian iso pyörä menee varmasti vielä ensi kesänä. Pyörä on kevyt ja ohjattavuudelta sellainen, että se soveltuu juuri noin kaksivuotiaan ensipyöräksi - siis ainakin kuvauksen perusteella. Jooan kanssa ollaan kotona jo vähän harjoiteltu pyöräilyä niin, että Jooa "potkii" sen, mitä varpaat yltävät lattiaan, ja vanhempi tukee pyörää ja auttaa ohjaamisessa. Eiköhän me viimeistään ensi kuussa päästä ulos treenaamaan. Veikkaan, että nytkin pituus riittäisi kengät jalassa, mutta ei hätiköidä asian kanssa. Parempi, mitä varmemmin poika saa pyörän kerralla hallintaansa.
Jooa on alkanut nyt kulkea todella hyviä matkoja myös ulkona itse kävellen. Esimerkiksi Veeran lyhyt ulkoilutus onnistuu jo tosi hienosti. Tämä on aivan mahtavaa, koska onhan se nyt helppoa ulkoiluttaa taapero ja koira yhtäaikaa. Jooa on myös todella hienosti alkanut noudattaa ohjeita ja muutenkin toimia kuuliaisesti ulkona. Voin myöntää, että olen välillä miettinyt, että mitähän tästä vielä tulee. Poika on perinyt mun voimakkaan temperamentin, ja pitkään halusi systemaattisesti liikkua siihen ainoaan suuntaan, mikä ei ollut vaihtoehto. Ja kädestä ei tietenkään olisi saanut pitää tai muutenkaan vahingossakaan millään tapaa ohjailla. Edelleen eniten kuultu sana ulkoillessa on itte, mutta itte tosiaan noudattaa jo pyyntöjä ja ohjeita, eikä säntäile täysin holtittomasti minne sattuu. Edelleen harkitsen valjasrepun hankintaa, mutta katsotaan nyt vielä. Ollaan päivistä kaikki liikenevä aika ulkona nauttimasta ihanasta ilmasta ja harjoittelemassa tätä itsenäistä liikkumista.
On kyllä aivan uskomatonta, että eletään jo toukokuuta. Ihan kohta on kesä! Tai tosiaan täällä susirajalla ollaan jo viime kesää vastaavissa olosuhteissa, jos satunnaisia lumikinoksia ei lasketa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti