MEIDÄN VIIKONLOPPU

Meidän perheellä on takana aivan ihana, aurinkoinen viikonloppu! Ironista toki, onnistunut viikonloppu on se, jolle ei ollut juuri suunnitelmia tai odotuksia. Tai no, mies tunnusti torstaina odottavansa vain, kuka sairastuu ja mihin seuraavaksi. Eikä ollut täysin väärässä, sillä mä vietin perjantain etäpäivänä kotona osittain flunssan vuoksi. Mutta pikku nuha on nimenomaan pientä näiden viime viikkojen sairastelujen jälkeen.

Perjantaina tosiaan päästiin aloittamaan viikonloppu tavallista rennommissa merkeissä, kun mun ei tarvinnut työpäivän päätteeksi kiiruhtaa kotiin. Suljin vain työläppärin kannen ja lähdettiin miehen kanssa yhdessä hakemaan poika päiväkodista. Mä jäin pojan kanssa kotipihalle tekemään vuoden ensimmäisiä hiekkakakkuja. Sillä välin mies valmisti meille päivälliseksi avokadopastaa, johon laitettiin ensimmäistä kertaa manchegoa parmesanin tilalle. Toimii! Suosittelen kokeilemaan, jos parmesani ei raskausajan suositusten vuoksi sovi annokseen. 

Lauantaina nukuttiin Jooan kanssa jopa seitsemään asti, mikä on meille myöhään. Jätettiin isi jatkamaan unia, ja suunnattiin aamuhommiin. Jooa leikki koko aamun tosi tyytyväisesti omia leikkejään, mikä on aina ihanaa luksusta. Itse touhotin kaikenlaisia valmisteluja päivää varten. Saatiin lauantaina ennen mun työvuoroa kyläilemään ensin Jooan serkkupoika perheineen ja näiden jälkeen vielä yksi Joensuussa asuvista ystävistämme. Aamusta siis pakkailin itselleni eväät, leivoin leipää edellisenä iltana alulle laittamastani taikinasta ja tein vielä viime hetken kauppalapun. Aamun aikataulut meni aivan täydellisesti nappiin, ja osuttiin ruokakaupasta juna-asemalle vieraita vastaan juuri junan saapuessa.

Päivä hurahtikin ihan siivillä, kun päästiin pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Me pidettiin serkusten leikkitreffejä lähes viikoittain silloin, kun meidänkin poika oli vielä osan viikosta kotihoidossa. Nyt sairastelujen ja muiden kiireiden ohessa ei oltu nähty ristiäisiä lukuunottamatta sitten helmikuun alun. Nuorin serkuksistakin oli ehtinyt kasvaa vaikka kuinka!

Poikienkin leikit sujui jälleen tosi hyvin. Ihan hämmästeltiin jälkikäteen, että yhdestäkään lelusta ei tullut pienintäkään kinaa missään kohtaa. Toki he levittivät oikeasti lähes jokaisen meidän kotoa löytyvän lelun pitkin olohuonetta, joten kyllähän niitä riitti jaettavaksi. Leikit oli ehdottomasti sotkun arvoiset, samoin kuin se, että me aikuiset saatiin keskustella rauhassa kahvin ja kakun äärellä.

Vieraat vaihtuivat lähes lennossa. Pikaisesti ehdin vaihtaa tärkeimmät kuulumiset myös toisen ystävän kanssa ennen töihin suuntaamista. Oli muuten aika jännittävää mennä kaupalle töihin kolmen viikon tauon jälkeen. Tässä kohtaa raskautta saa jännittää jo sitäkin, mahtuuko enää työvaatteisiin mitenkään päin. Housut sain vielä viriteltyä ponnarilla, mutta kauluspaidan vaihdoin jo suosiolla t-paitaan ja takin jätin reteesti auki. Enää ehkä kolme työvuoroa jäljellä!

Olin ensimmäistä kertaa töissä iltakymmeneen, ja voi luoja olen välttänyt tätä ihan syystä. Kymmenen on mun nukkumaanmenoaika, ja olin aivan t ö ö t kotiin lähtiessäni. Tietenkään uni ei meinannut tulla millään, ja yöstä tulikin melkoinen liskojen yö. 

Sunnuntaina olisin saanut nukkua, mutta kuoleman väsyneestä olotilasta huolimatta en saanut unta. Selasin sitten asuntoja puhelimesta kunnes oli pakko nousta aamupalalle. Jostain hyvin väsyneestä aivotoiminnan syövereistä nousi ajatus lähteä shoppailemaan. Hyvin ehtisi ihan aamupäivästä, kun oltiin koko perhe jo varhain ylhäällä. Ja niin me ajettiin Jumboon vain todetaksemme, että vapautuneet aukioloajat ei koskekaan sunnuntaiaamuja. Oho. No, oikeasti kaupat aukesivat melko pian, ja odotellessa hörpittiin Starbucksista haettuja kahveja pahimpaan väsymykseen Jooan kirmatessa onnessaan tyhjällä leikkipaikalla. 

Muutamassa tunnissa löydettiin pääsiäiskoristeita, kolme paria kesäkenkiä, äitiysfarkut ja isille pleikkapeli, joten reissu oli varsin onnistunut. Käytiin vielä Cittarissa syömässä lounaaksi patongit ja tekemässä muutama tärkeä ostos eli vaippoja, heviä ja kaakaota.

Jooalla on poskessa "kissanviikset", jotka syntyivät aamulla ihan itse äidin kanssa meikatessa :D

Iltapäivällä mies lähti lukupiiritapaamiseen ja mä koomasin omassa rauhassa sarjoja katsellen  ne kokonaiset 60 minuuttia, jotka poika nukkui päiväunia. Olisin itse tarvinnut pidemmät, mutta näillä nyt mentiin. Päätin piristää meidän molempien päivää jätskikauppareissulla ja ulkoilulla. Viihdyttiin ulkona ihanan leudossa kevätsäässä 1,5 tuntia, minkä jälkeen olikin jo hyvin myöhäisen päivällisen aika. Illan loppu kuluikin hetkessä leikkimiseen ja uuteen viikkoon valmistautumiseen. Uskomatonta, että ensi viikon jälkeen ollaan jo liki puolivälissä huhtikuuta!

VIRON MATKA VAIHTUI IKEAAN JA MUUT VIIKON KUULUMISET

Aurinkoista tiistaita! 

Kuten otsikosta voi päätellä, meidän viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi jo toista viikkoa putkeen. Huh huh, olen aivan kypsä tähän sairasteluun. Kuka olisi uskonut, että siirtyminen osa-aikaisesta päivähoidosta täyteen hoitoviikkoon saisi aikaan tällaisen sairastelukierteen. Jos siis siitä on kyse. Vaihtoehtoisia selityksiä ovat leikkauksen aikaansaama hetkellinen vastustuskyvyn aleneminen ja ihan vain huono tuuri.

Viime viikon maanantaina oikein  puhkuin tarmoa ja energiaa uuteen viikkoon. Viikosta oli tulossa hektinen, sillä oltiin suuntaamassa viikonlopuksi Viron puolelle Jooan isovanhempien tontille auttelemaan. Maanantaina vein pojan aamulla päiväkotiin ja suuntasin pitkäksi päiväksi töihin saadakseni tehtyä vähän tunteja sisään. Illalla ehdittiin syödä yhdessä päivällinen ja ehdin hetken leikkiä pojan kanssa ennen treeniä ja lenkkisaunavuoroa. Tunsin kiitollisuutta siitä, että tällaiset viikot ovat harvassa ja elämäntilanne toistaiseksi väliaikainen. Jo yhden päivän jälkeen hengästytti.

Tiistaina heräsin epätavallisen väsyneenä ja huonovointisena. Reippailin kuitekin töihin täysin siinä uskossa, että iloinen mieli ja reipas asenne auttaa selviämään päivästä. Onhan raskaan viikon päätteeksi luvassa rentouttava viikonloppu. Huono-olo kuitenkin yltyi asenteesta huolimatta ja jouduin luovuttamaan kesken päivän. Kotona se iskee - oksennustauti. Olisi T O D E L L A K I N pitänyt vain perua se edellisen viikonlopun sukulaisvierailu.

Jooa yskii koko yön, ja nukutaan molemmat miehen kanssa koiran unta odottaen vain sitä hetkeä, kun ei jää pelkäksi yskimiseksi. Yllättäen sitä ei kuitenkaan tule. Aamulla pojalla on kuumetta. Taas. Ei ole todellista. Lepäillään kahdestaan kotosalla keskiviikko. Olisihan se liikaa pyydetty, että äiti saisi toipua rauhassa. Pojan kuume nousee päiväunien aikana jo 41 asteeseen, joten käydään illalla vielä lääkärissä. Sitä ennen luovutaan viikonloppusuunnitelmista ja perutaan jo varattu ja maksettu laivamatka. Edes verikokeista ei löydy syytä sairastelulle. Lääkärikin on jo selvästi pahoillaan asiasta.

Torstaina raahaudun töihin, koska mulla on joka tapauksessa aamulla Helsingissä pelkopolikäynti, jota en halua perua. Päivä menee ihan hyvin, vaikka olo ei hyvä olekaan. Illalla tilataan kiinalaista, joka on ainoa ruoka banaanijugurtin ja ruisleivän rinnalla, jota voin harkita syöväni. Mulla on seuraavana aamuna sokerirasitus, jota en yrityksestä huolimatta saa siirrettyä. Menköön siis tällä lähes samalla paastolla.

Ironista sinällään, sokerirasitus on ehkä viikon kohokohta. Vietän parituntisen rauhassa läppäriltä sarjoja katsellen ja blogitekstiä naputellen. Palkitsen itseni jäätävillä suklaaostoksilla, ja palaan tyytyväisenä ja yllättävän hyvävointisena kotiin pitämään sairastupaa pienen potilaan kanssa.

Lauantaina elämä alkaa varovaisesti jo hymyillä. Jooalla on toinen täysin kuumeeton päivä. Herätään koko perhe hyvin nukkuneina ja hyväntuulisina ja lähdetään aamupäivällä kirpputorille ostoksille. Pojat löytää pikkulegoja ja löydän lastenvaatteiden lisäksi itselleni kevättakin, johon mahtuu myös maha. Aurinko paistaa. Illalla pestään koko perheen talvivarusteet ja käydään reippaalla kävelylenkillä. On näissä rauhallisissa kotiviikonlopuissakin puolensa.

Sunnuntaille harkittiin pientä repäisyä siinä mielessä, että oltaisiin karattu miehen kanssa kahdestaan leffaan anopin hoitaessa poikaa. Yllättäen meistä kummallakaan ei oikein ole leffafiilis. Mua painaa vielä gradustressi, eikä kotityötkään tunnu loppuvan. Jotenkin päädytään kutsumaan anoppi meidän kanssa Ikeaan.

Kellojen siirtäminen sotkee ajankulun koko päivästä. Yllättäen Ikeassa on suhteellisen rauhallista, kun joskus neljän jälkeen päästään vihdoin sinne asti. Kierretään pikaisesti huonekalupuoli, jossa Jooa testaa innoissaan tuoleja ja haluaisi päästä jokaiseen lastenhuoneeseen leikkimään. Nälkä laittaa kuitenkin vipinää jokaisen kinttuihin. Mies on opettanut Jooalle, että Ikeassa syödään lihapullia. Pelkästään Ikean mainitseman saa Jooan hihkumaan lihapullia syömään!

Ruokailun jälkeen kiiruhdetaan kiertämään loput myymälästä ennen sulkeutumisaikaa. Iloksi ja yllätykseksi löydetään kiireessä kyhätyltä ostoslistalta kaikki lukuunottamatta tyhjiöpusseja. Olin odottanut shoppailevani Virolaisessa ruokakaupassa, mutta Ikea kyllä tyydytti ostelutarpeen oikein kivasti. Nyt on keittiön laatikot, pojan lelut ja kylpyhuoneen kaappi taas vähän paremmassa järjestyksessä.

Kertokaa, miten teidän suunnitelmat on viimeksi muuttuneet?
Me ei voida olla ainoa lapsiperhe, jolle näin käy kerta toisensa jälkeen!

VIIKONLOPPU TAMPEREELLA

Huristeltiin viikko sitten perjantaina töiden ja päiväkotipäivän päätteeksi pojan serkkujen luokse viettämään viikonloppua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan heidän piti ajaa meille, mutta sitten suunnitelmiin tuli iltavuorojen ja ei-sisäsiistien koiranpentujen kaltaisia muuttujia. Mä en suhtautunut alkuunkaan positiivisesti tähän muutokseen, koska meidän perhe tulee reissaamaan myös seuraavan viikonlopun eikä edellinen viikko ollut kevyimmästä päästä. Namipussilla ja tietokoneajalla lahjottuna suostuin kuitenkin hyppäämään pelkääjän paikalle perjantai-iltapäivänä.

Pysähdyttiin matkalla ABC:lle oikein lapsiperhe roadtripin hengessä. Jooa pääsi ihanan isolle ja siistille leikkipaikalle leikkimään, syötiin päivälliseksi Heseburgerin antimia oikein jälkiruokajätskejä myöten ja piipahdettiin vielä Kirjapörssissä, mistä tarttui muutama uusi kirja pojan kirjahyllyyn.

Perillä oltiinkin melkeinpä iltapala-aikaan. Jooa alkoi jo loppumatkasta kaivata omaan kotiin, joten ilta ei mennyt täysin rennoissa ja leppoisissa tunnelmissa. Oltiin aiemmin viikolla puhuttu paljon Tampereesta, serkuista ja yökyläilystä ja Jooa oli kaikesta oikein innoissaan. Väsymyksen iskiessä pitkän viikon jälkeen olisi pieni kaivannut sittenkin omaan kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Tämä ei yllättänyt mua laisinkaan, vaan juuri tästä syystä olin hieman skeptinen ylipäätään lähtemään viikonlopuksi pois kotoa.

Lauantaiaamuna matkasängystä heräsi hyvän tuulinen ja hyvin nukkunut pieni poika. Aamupäivästä hän tosin olisi jo ollut jälleen valmis lähtemään omaan kotiin. Lähdettiin kuitenkin Linnainmaan Hop Loppiin, joka kelpasi Jooallekin oikein hyvin.Viihdyttiin Hop  Lopissa peräti neljä tuntia, sillä skipattiin suosiolla molempien taaperoiden päiväunet. Jooa olisi jaksanut pidempäänkin, vaikka väsymys alkoi kyllä kieltämättä vähän jo näkyä.

Naureskeltiin taas serkusten välisille luonne-eroille. Meidän nuorempi kummityttö nautti Hop Lopista hiljaa haltioituneena ihmetellen. Jooa puolestaan suorastaan pursusi riemua, mikä purkautui esimerkiksi paikallaan pomppimalla. Hän siis kirjaimellisesti hyppi riemusta.

Meitä vanhempia riemastutti se, että v i h d o i n Jooa innostui liukumäistä! Ollaan odotettu tätä päivää, sillä kyllähän meitä aikuisiakin alkaa Hop Lopissa lapsettaa. Oltiin kerran aiemmin Hop Lopissa niin varhain viikonloppuaamuna, että siellä ei ollut lähes ketään muita. Tartuttiin heti tilaisuuteen, ja laskettiin vuorotellen kaikki liukumäet, joihin Jooa ei halunnut. Itse kiipesin riemuiten siihen pomppulinnan kaltaiseen liukumäkeen ja laskin alas käärmeputkea pitkin. 

Tällä kertaa riemuittiin liukumäistä siis yhdessä koko perhe. Mua jopa vähän kauhistutti, kun Jooa ei antanutkaan yhtään pitää kiinni tuossa korkeassa sinisessä liukumäessä. Vaan hienosti hän hallitsi itsensä koko alastulon ajan. Ja iloiten kiipesi liukumäkeen uudestaan ja uudestaan vuoroin äidin ja vuoroin isin kanssa.

Tuossa pienistä putkista koostuvassa liukumäessä Jooa juoksi itsenäisesti ylös ja laski alas meidän vanhempien istuskellessa mäen alla ihmettelemässä menoa. Hieman isompi lapsi laski pitkään Jooan seurana, ja näytti miten mäkeä voi tulla alas myös mahallaan ja kontillaan. Jooa apinoi pienen miettimisen jälkeen näitä mäenlaskutapoja.

Hop Lopista jatkettiin matkaa vielä kauppaan kahville ja pienille ostoksille. Jooa sai valita pikkuautot itselleen ja nuoremmalle serkkutytölleen, minkä lisäksi ostettiin pieni ylläri myös isommalle tytölle. Päiväunien väliin jättäminen ja korvaaminen Hop Lopissa riekkumisella kulminoitui siihen, että Jooa meinasi nukahtaa istualtaan ostoskärryihin matkalla takaisin autolle. Ikkunasta paistanut aurinko pakotti laittamaan silmät kiinni samalla, kun liukuliuska tärisytti kärryjä juuri sopivan rentouttavasti. Autossa Jooa sitten nukahtikin välittömästi. Ajeltiin sitten pieni hetki ylimääräistä ja piipahdettiin autopesussa, jotta pieni sai nukuttua pahinta väsymystä pois. Loput lauantaista kuluikin aika rennosti sisällä leikkien, sillä Hop Lop vei kyllä hyvin mehut koko poppoosta.

Sunnuntaina käytettiin aamupäivä kauniissa säässä ulkoiluun ennen kotimatkalle lähtemistä. Meidän perhe kävi ensin reippaalla kuuden kilsan lenkillä järvenrantamaisemissa. Lenkin päätteeksi treffattiin käly ja kummityttö leikkipaikalla. Olin jättänyt Jooalta kaikki kuravaatteet pois, koska luultiin pihalla olevan ihan kuivaa. Niin olikin, lukuun ottamatta kura-allasta, joka oli syntynyt hiekkalaatikkoon! Sellainen oikein Jooan unelmaleikkipaikka. Onneksi hän tyytyi hyvin suosiollisesti jättämään kuraleikit tällä kertaa väliin.

Kuraleikkien tilalle mulla oli onneksi tarjota saippuakuplia, joiden puhaltelu oli molemmista taaperoista oikein mieluisaa puuhaa. Pieni hassu juttu niiden kanssa tosin tapahtui. Mulla oli mukana kaksi purkkia eli molemmille taaperoille omansa. Yhtään mitään ajattelematta annoin aina kaikessa hosumatta ja hölmöilemättä toimivalle kummitytölle oman tikun käteen, ja pidin katseeni Jooassa, jolla on tapana keksiä kaikenlaista yllättävää. Nyt yllättäjä oli kuitenkin kummityttö, joka laittoi saippuatikun suoraan suuhunsa! Oltiin kälyn kanssa niin hämmästyneitä, että purskahdettiin ensin vain nauramaan ja päiviteltiin sitä, että nyt oli kyllä aivan jooamainen juttu. Ei ajateltu tilannetta yhtään lapsen kannalta, joka tietenkin pahastui, kun hänelle naurettiin. Loppu hyvin, pyydeltiin anteeksi ja selitettiin, että ei naurettu hänelle ja lohdutettiin, että ei hän voinut tietää miten saippuakuplien kanssa toimitaan. Olipa joka tapauksessa hauska tapahtuma meidän vanhempien näkökulmasta, kyllä nämä lapset vaan aina osaa yllättää!

Lounaan jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin kotimatkalle. Luonnollisesti Jooalla ei olisi enää tässä kohtaan ollut yhtään kiire kotiin, vaikka sinne oli niin kovasti viikonlopun aikana kaipailtu. Tädinkin hän olisi mielellään ottanut mukaan kyytiin, vaikka muuten viikonlopun ajan lähes kaikkeen kelpasi vain äiti tai isi.