KUULUMISIA KESKELTÄ KESÄÄ

Hups, mikä hiljaisuus tänne pääsi syntymään! Kävi niin, että hyvin suunniteltu ei ollut ihan puoliksi tehty - tai ainakaan viimeisteltävissä. Palattiin toissa päivänä kahden viikon lomareissulta. Näppäränä naisena ennakoin, ja kuvasin ja kirjoittelin luonnostelmia ylös. Ajattelin, että lomalla mulla on aikaa paneutua blogiin, kun perusarkeen kuuluvat puuhat jäävät kotiin. No, poissaolollaan loisti myös läppärin laturi. En vieläkään tiedä, onko se unohtunut jonnekin vai hävinnyt kokonaan. Ennen kotoa lähtöä varmasti latasin koneen, mutta sittemmin laturia ei ole näkynyt meillä kotona, äitini kotona tai meidän Viron asumuksessa.Onneksi macbookissa on uskomaton akun kesto, sillä sain eilen vielä pelastettua kuvia siltä, vaikka laite on ladattu viimeksi 21.6. Laturin lisäksi kadoksissa on myös Veeran fleksi, jota myös muistan käsitelleeni vielä lähtöpäivänä kotona. Jännittää nähdä, löytyvätkö nämä vielä jostain, vai ovatko kenties päätyneet jonkun toimesta roskiin.

Tosiaan, me tehtiin parin viikon reissu Etelä-Suomeen ja Viroon. Ajettiin juhannusaattoa edeltäneen päivän iltana Henen työvuoron jälkeen Vantaalle. Jooa nukahti vasta todella myöhään yöunille, mutta heräsi silti tuttuun tapaan tasan kuudelta seuraavana aamuna. Me vanhemmat päästiin nukkumaan vasta kahden maissa yöllä. Jouduttiin vielä ajamaan loppumatka aivan maailmanlopun säässä. Vettä satoi kaatamalla ja välistä myös salamoi ja ukkosti. Onneksi meillä oli alla upouudet kesärenkaat, sillä muuten olisi ollut pakko pysähtyä tiensivuun. Nytkin ajettiin vahingossa kehä III:n liittymän ohi, kun ei vain huomattu sitä ajoissa.

Juhannus vietettiin mun äidin kotona pienellä porukalla rennosti hengaillen. Syötiin juhannusateria sisällä ensimmäistä kertaa sitten mun lapsuuden, mutta grilliruokaa kuitenkin. Viikonloppu oli muutenkin kaikin puolin rento. Pojat kävi mummilla ja mä kävin Jooan kanssa shoppailemassa Viron reissua varten kumisaappaat ja vaippoja.

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina jatkettiin matkaa Viroon Tallinnan kautta Haapsalun alueelle. Matkustettiin aamulaivalla, josta oltiin Veeran mukana olon vuoksi varattu hytti. Mun äiti otti tästä kaiken ilon irti, ja pakkasi mukaan jokaiselle aamiaisleivät, termarillisen kahvia ja pullon alkoholitonta kuohuviiniä. Kyllä meidän kelpasi! Vuorotellen pidettiin koiralle seuraa hytissä ja kierreltiin Tax freessä ja leikkipaikoilla. 

Tallinnassa pakkauduttiin kahteen autoon ja ajettiin muutama tunti Haapsaluun. Meidän matkan tarkoituksena oli käydä tutustumassa äitini puolisonsa kanssa ostamaan tonttiin ja auttamaan sen raivaamisessa. Haapsaluun tutustuessa ja tontilla kuluikin vauhdikkaasti kaikki kymmenen päivää, jotka oltiin matkaan varattu. Haapsalusta tulen kirjoittamaan erikseen varmaan muutamankin postauksen, sillä vinkkejä kertyi hihaan jokunen. Varsinainen tontilla olo yllätti sekin positiivisesti. Tontti sijaitsee meren rannalla, mikä oli erityisesti Veeran mieleen. Silloin kun ei jaksanut uida tai juosta niin Veera istui tyytyväisenä matalassa vedessä ja silminnähden nautti elämästään. Jooan mielestä parasta meren ohella oli kottikärryjen kyydissä ajelu, pihatien kivet ja tielle parkkeeratut autot. Kaksi viimeisintä yhdessä tietysti aiheuttivat vähän kauhua aikuisissa.

Kokonaisuutena tällaisen vähän alle kaksivuotiaan taaperon kanssa reissaaminen yllätti positiivisesti. Tietysti rima oli aika matalalla siinä, että monena päivänä syötiin pizzaa tai makkaraa eikä ruutuaikaa todellakaan laskettu. Vastapainona sitten oltiin ulkona isoin osa hereilläoloajasta. 

Meidän oli tarkoitus jatkaa Viron reissun jälkeen matkaa Tampereelle. Oltiin jo kauan sitten sovittu kälyn perheen kanssa, että hoidetaan osaa koirista heidän etelänmatkan ajan. Surullisesti pääsi kuitenkin käymään niin, että molemmat hoitokoirista siirtyivät sateenkaarisillalle tässä välissä. Aluksi ajateltiin lomailla tästä huolimatta Tampereella ja mahdollisesti pidentää Viron matkaa. Mukaan tuli kuitenkin sellainenkin muuttuja, että ollaan muuttamassa vielä tämän kuun aikana Joensuusta Vantaalle. Niinpä päädyttiin lopettamaan loma lyhyeen ja ajamaan Joensuuhun muuttopuuhiin. Iloksemme päästiin kuitenkin moikkaamaan Jooan mummilassa hoidossa olleita serkkutyttöjä pikaisesti ennen Joensuuhun palaamista.

Sellainen loma meillä tällä kertaa, Kovin moni asia meni toisin kuin oltiin suunniteltu, mutta jäätiin me silti plussalle. Siitäkin huolimatta, että Kela latisti kotiinpaluuta kirjeellä, joka oli luonnollisesti toimitettu vain postitse ja lähetetty juuri samana päivänä, kun me lähdettiin reissuun. Kuinkas muutenkaan. 

Nyt pitäisikin alkaa tosissaan orientoitua muuttoon. Eletään viimeisiä viikkoja Joensuussa! Olen odottanut tätä koko nämä melkein viisi vuotta, jotka täällä on vietetty. Nyt en osaa ollenkaan uskoa, että kohta ollaan takaisin Vantaalla. Ei tämäkään täysin suunniteltua ole, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.

UUDET VIRSTANPYLVÄÄT JA KESÄKUUN ALUN MUUT KUULUMISET

Huh huh, missä merkeissä meidän kesäkuu on alkanut. Väsymys on tällä hetkellä aivan jäätävä. Musta tuntuu, että oon viime päivinä sulkenut silmäni lähinnä aivastaessa tai haukotellessa. Viimeisin syy vähäisille yöunille on meidän pieni mies, joka sairastui viikonloppuna johonkin vatsapöpöön ja kovaan kuumeeseen. Me ei olla mun muistikuvien mukaan valvottu öitä näin pahasti edes vauvavuonna - tai sitten aika on kullannut muistot. Väsymystä kasvattaa myös tenttiin lukeminen, sillä mua odottaa perjantaina tenttikirjallisuudesta päätellen melkoisen haastava tentti. Muutenkin rajallista lukuaikaa on pojan sairastamisen lisäksi syönyt miehen juuri näiksi viikoiksi sopivasti moninkertaistuneet työtunnit. Perjantai ei voi saapua liian nopeasti.

Kesäkuu alkoi paljon ihanemmissa merkeissä. Vietettiin kuukauden ensimmäiset ja ihanan helteiset päivät Tampereella sukuloimassa. Serkusten leikkejä oli jälleen aivan ihana seurata. Käytiin myös tutustumassa uuteen kauppakeskus RATINAan eli vähän shoppailemassa ja syömässä hyvin. Lisäksi mä kävin ensimmäisellä juoksulenkillä sitten tammikuun. Tauko (ja toisenlainen treeni) on tehnyt ihmeitä, sillä askel oli kevyt ja vauhti mun mittarilla kova. Lähdin vähän uhkarohkeana kiertämään läheistä järveä, enkä lopulta edes eksynyt, vaikka hetken niin pelkäsinkin tapahtuneen. Oman lisämausteensa vierailuun toi se, että yksi aikuisista oli menettänyt äänensä. Viikonlopussa kulki mukana siis jatkuva seurapeli, jossa yksi kommunikoi vain elehtien ja tarvittaessa ajatuksensa ylös kirjoittaen. Tästä huolimatta istuttiin aikuisten kesken iltaa korttia pelaten lasten mentyä nukkumaan. Toivottavasti ensikerralla päästään vaihtamaan kuulumisia vähän kattavammin.

Ihanat helteet jäivätkin sitten Tampereelle. Eipä ole haitannut istua kirjastolla lukemassa, eikä toisaalta ole myöskään tarvinnut sotkea aurinkosuojien kanssa. Täällä Joensuussa ollaan kuljettu taas välikausivaatteissa - niin äiti kuin lapsikin. Ajatella, että mä jo vähän surkuttelin, miten vähäiselle käytölle Prismasta huippuedullisesti löytämäni Vikingin välikausikengät jäivät.

Täytyy muuten tähän väliin kehua tuota pojan Pomp de Luxin välikausihaalaria, joka ei todellakaan ole ollut vähäisellä käytöllä. Otettiin haalari käyttöön viime syksynä, kun lapsi vielä konttaili ulkona. Talvella haalaria käytettiin toisinaan fleecen kanssa ja koko kevään se oli myös aktiivisessa käytössä. Eikä pinnassa ole juuri mitään käytön jälkiä! Ainoat jäljet taitaa olla peräisin siitä, kun jouduin pesemään haalarista öljytahroja vähän aggressiivisemmin. Jäi mysteeriksi, että mistä öljy on peräisin. Yhden kotipihalla ulkoilun päätteeksi lapsen haalari ja kurahansikkaat vain olivat aivan öljyn tahrimat.

Ainoat miinukset haalari saa siitä, että sen saumat ja vetoketju ei pidä täydellisesti vettä. Jooalla on tapana nauttia lätäköistä myös niissä makoillen, ja se on tälle haalarille vähän liikaa. Toinen miinus on Pomp de Luxin asiakaspalvelu, johon jouduin olemaan yhteydessä aivan liian monta kertaa haalaria tilatessani. Lopputulemana kesäkuun alussa tilaamani tuotteet saapuivat elokuussa! Vaatteiden laatu on kuitenkin niin mainio, että pakko varmaan jossain kohtaa hengittää oikein syvään ja laittaa uusi tilaus menemään. Onneksi olin kaukaa viisas ja ostin haalarin koossa 92, joten se istuu edelleen oikein mainiosti.

Viime lauantaina meillä koettiin useita virstanpylväitä. Ensimmäinen tapahtui heti aamulla, kun Jooa sanoi ensimmäisen neljän sanan lauseensa. Hän ilmoitti oikein keskittyen, että iso auto mukaan syömään. Myöhemmin päivällä Jooa pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan paloautoon eli iso pii paa auto. Samassa kyläkauppatapahtumassa poika myös innostui pomppulinnasta ensimmäistä kertaa. Myöhemmin päivällä poika sitten sairastui elämänsä toiseen vatsatautiin, minkä vuoksi jouduttiin myös olemaan toista kertaa yhteydessä päivystykseen. Luojan kiitos asutaan vielä Joensuussa, jossa keskussairaalan päivystys vastaa lauantainakin soittopyyntöön minuuteissa. Saatiin erinomaiset ohjeet kotihoitoon ja voinnin seuraamiseen, ja saipa poika taudin myötä myös ensimmäiset mehumaistiaisensa. Aivan erityinen virstanpylväs saavutettiin myös siinä, että isi hoiti koko homman hyvin pitkälle. Mä olin siis kirjastolla lukemassa tenttiin, kun oireet alkoivat. Sen sijaan, että mies olisi ottanut muhun yhteyttä, alkoi hän googlettaa oireita ja kirjata ylös pojan vointia. Mun tultua kotiin ei poika edes aluksi halunnut vaihtaa isin sylistä mun syliin. Kauas on tultu siitä, kun vain äiti kelpasi.

On meidän kesäkuuhun mahtunut iloisempiakin virstanpylväitä. Ensin juhlittiin Henen kiitettävää graduarvosanaa ja myöhemmin ihailtiin postissa saapunutta tutkintotodistusta. Ja juhlittiinhan me tosiaan myös neljättä hääpäivää.

Tällaiset kuulumiset meidän kesäkuulta. Toivottavasti helteet palaavat juhannukseen mennessä, jolloin meidän perhe on vaihteeksi ansaitusti lomalla!

KERAMIIKKAHÄÄT ELI NELJÄS HÄÄPÄIVÄ

Tänään vietetään meidän neljättä hääpäivää. Sanottiin toisillemme tahdon 7.6.2014 Vantaan Pyhän Laurin kirkossa meidän 101. kuukausipäivänä. Seurustelemaan alettiin tammikuussa 2006, kihlauduttiin heinäkuussa 2007, muutettiin yhteen marraskuussa 2008 ja häät oli tosiaan heti perään kesäkuussa 2014. Merkittävää on mainita myös meidän ihanan esikoispojan syntymä syyskuussa 2016.

Hääpäivät meillä on aina jääneet juhlimatta, ja niin on tänäkin vuonna. Paperihääpäivän nurkilla mulla oli edessä sivuainevalintakoe ja meillä oli ystäviä kylässä. Pumpulihääpäivänä olin raskaana ja käytiin hoitamassa vakuutusasioita. Vuosi sitten nahkahääpäivänä elettiin vauva-arkea. Sain kukkia ja kauniin korun, ja illalla vauvan nukkuessa syötiin kiinalaista kotisohvalla. Tänään toivoteltiin hyvää hääpäivää toisillemme heti 6.30 taaperon herättyä. Hene jäi nukkumaan ja mä tulin keittämään kahvia ja puuroa. Päivään on tähän mennessä mahtunut hammaslääkäri, kirjastokäynti taaperon kanssa, kaupungilla asioimista ja kampuskirjastolla opiskelemista. Nyt Hene on töissä ja mä nautin mun hetken rauhasta ennen kuin taapero herää päiväuniltaan. Katsotaan, jos illalla jaksetaan tehdä jotain. Onhan meillä kokonaiset 60 minuuttia siitä, kun lapsi nukahtaa siihen, että on pakko itsekin kömpiä nukkumaan.

Kiitollinen olen tänäänkin siitä, että eletään pitkässä ja onnellisessa liitossa. Siitäkin huolimatta, että arki on välillä todella kaukana glamuurista. Ja vielähän me ehditään juhlia. Tuntuu ihan uskomattomalta, että ensi vuonna vietetään jo viidettä hääpäivää - siis puoli vuosikymmentä naimisissa. Yhteisiä vuosia on silloin takana jo kolmetoista. 

Viime aikoina olen muiden kokemusten kautta havahtunut miettimään sitä, miten hyvin meillä on kaikki asiat. Vaikka välillä on hankalaa, ollaan erimieltä ja mitä ikinä, niin silti ollaan äärimmäisen kaukana onnettomasta avioliitosta. Me ollaan tiimi, ja vanhemmuus on meille yhteinen ja jaettu tehtävä. Ei ole sinä ja minä tai sun asiat ja mun asiat saati sun ongelmat ja mun ongelmat, vaan meidän elämä kaikkine ulottuvuuksineen on yhteistä. Meille tämä on itsestään selvää etenkin, kun meillä yhteinen lapsikin on. Tästä olen erityisen kiitollinen.

Kiinnostaisi tietää, miten muut viettävät hääpäivää? Ollaanko ainoat, jotka ei vaan saa juhlittua?