keskiviikko 9. elokuuta 2017

THROWBACK: 31. RASKAUSVIIKKO

3.8.-9.8.2016
Heti keskiviikkoaamuna saan uuden raskausviikon alkajaisiksi neuvolasta huolestuneen puhelun. Terveydenhoitaja on kuunnellut neuvolalääkärin sanelun ja on tilanteesta huolissaan. Lääkärin raportoima "ihan hyvä" tilanne tarkoittaakin, että kohdunkaulaa on jäljellä 2 cm eikä hän mainitse kohdunsuun tilannetta laisinkaan. Saan käskyn ottaa todella rauhallisesti ja olla herkästi yhteydessä neuvolaan. Olisin myös päässyt heti ultraan tarkistamaan tilanteen, mutta yhdessä tuumin päätetään malttaa odottaa ensiviikolle jo sovittuun neuvola-aikaan. Samalla saan selvyyden lääkärin lähettämään epäselvään tekstiviestiin. 

Varaan ajan laboratoriokokeisiin, käyn varoivaisesti salilla ja mustikassa. Torstaina on labra-aika, mikä lukeutuu ehdottomasti raskausajan kiusallisimpiin tilanteisiin. Kaiken varmuuden vuoksi musta otetaan kaikki mahdolliset testit - sukupuolitaudit mukaan lukien - jotta voidaan sulkea kaikki mahdolliset ennenaikaisten supistusten aiheuttajat pois. Ei herkkua varmasti muutenkaan, mutta näin tukevasti raskaana ollessa erityisen kiusallista. Selkä alkaa juilia mustikan poimimisen seurauksena, joten muuten päivä kuluu lepäillen.
Perjantaina koittaa kauan odotettu ja jännitetty lähtö ystävien kanssa mökille. Tätä on suunniteltu jo kauan, mutta ei voitu täysin sitoutua tähän ennen neuvolalääkäriä ja muutenkin tietoa siitä, miten raskaus juuri tänä viikonloppuna sujuu. Selkä on kipeä, mutta muuten vointini on hyvä, joten uskalletaan lähteä ajamaan Pihtiputaalle. Epäilen ärsyttäneeni vanhan välilevyn pullistuman, mutta järkeilen, että yhtä kipeä selkä on maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Soitan vielä ennen lähtöä neuvolasta ohjeita lääkitykseen, ja yllätyksekseni sekä kylmägeeli että tarvittaessa mobilat ovat sallittuja. Buranaakin saisi vastaavilla viikoilla vielä syödä, jos ei olisi ennenaikaisuuden riskiä. Harmikseni saan myös uintikiellon, koska kohdunsuun tilanteesta ei ole täyttä varmuutta. Muuten uinti olisi ollut suositeltu hoitomuoto selkävaivojen helpottamiseksi.

Matkalla mökille selkä kipeytyy todella, joten pysähdytään jo matkalla ostamaan kylmägeeliä. Matkalla sataa, mutta perillä iloksemme paistaa aurinko. Grillaillaan ja saunotaan ja seuraan vierestä muiden uimista. Koirat on aivan onnesta soikeina saadessaan ihmetellä tonttia ja vettä vapaina. 

Lauantaina olen jo aamusta paljon eilistä kipeämpi. Nukumme mökin yläkerrassa, joka ei ulkohuussin ohella ole hyvä yhdistelmä selkäkivun kanssa. Hene hakee apteekista vielä sitä Mobilatia ja kysyy pippurilaastareita, mutta niitä ei kuulemma suositella raskaanaoleville. Mobilatin avulla pääsen jopa mustikkaan. Saunotaan, syödään hyvin ja herkutellaan mustikkapiirakalla. Selkäkipu tekee kuitenkin mun olosta tosi kurjan, ja ison osan ajasta vietän sängyllä makoillen ja mökiltä löytyviä vanhoja aikakauslehtiä selaillen.
Sunnuntaina olen niin kipeä edelleen, että päätetään lähteä kotiin päivää suunniteltua aikaisemmin. Vietetään päivä vielä mökillä kalastellen ja grillaillen. Illan suussa pakataan auto, koska en vain kestä ajatusta siitä, että herään vielä yhtenäkin aamuna muualla kuin kotona. Kotona nautin juoksevasta vedestä suihkussa ja kokeilen niitä apteekin tädin kieltämiä pippurilaastareita. Ne toimii! Olo helpottaa lähes välittömästi. Päätän, että en koskaan matkusta minnekään ilman niitä matkalaukussa. On myös ihana päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Hene nielee hyvin pettymyksensä keskeytyneestä lomasta, ja kyllä muakin tietysti harmittaa hänen puolestaan. 

Uuden viikon alkaessa olo on jo todella mainio, vaikka liikkuminen on vielä aika tuskaista. Lepäilen nyt sitten oikein urakalla. 

keskiviikko 2. elokuuta 2017

THROWBACK: 30. RASKAUSVIIKKO

27.7.-2.8.2016
kuva
Jostain syystä en löytänyt äkikseltään yhtään kuvaa tältä raskausviikolta. Mennään siis tällä hassulla meemillä.

Jatkan ahkeraa mustikoiden keräämistä, ja Hene jatkaa mustikkapiirakoiden leipomista. Kevennyksenä ruokavalioon kuuluu myös mun himoitsemani tonnikalasalaatti. Meidän odotusryhmässä käy kiivas synnytyskeskustelu, johon otan osaa itsekin. Synnytys herättää paljonkin ajatuksia, mutta en edelleenkään suo niille liikaa tilaa. Faktat on kuitenkin ne, että Bebe majailee edelleen perätilassa ja ilmassa on ennenaikaisuuden merkkejä. En koe tarpeelliseksi pohtia asioita liikaa, koska näillä korteilla valinnat ei ole mun käsissä vähääkään. Toivoisin Beben syntyvän oikein päin, täysiaikaisena ja että synnytyksen kulkuun ei tarvitsi juuri puuttua. 

Torstaina on vihdoin odottamani neuvola, jota jouduttiin siirtämään alkuperäisestä alkuviikon ajasta. Nukun edellisen yön todella huonosti, ja onnistun mahaa silitellessä herättämään Bebenkin, joka kääntää kylkeään aivan kuin isänsä. Neuvolassa en väsyneenä jaksakaan kysellä kaikkea suunnittelemaani, vaan päätän luottaa pian koittavaan neuvolalääkärin aikaan vastausten saamisessa. Varaillaan taas perhevalmennusaikoja. Kaikki mitat on hyvin, vaikka painoa on kertynyt jo 14 kiloa. Edelleen tasaisen tappavalla 500 g per viikko tahdilla. Korkean sf-mitan vuoksi neuvolatäti ehdottaa ultraamista, mihin tottakai suostutaan. Yllätykseksi Bebe on kääntynyt raivotarjontaan! Ultran perusteella odotetaan edelleen hyvinvoivaa pientä poikaa. Lapsivettäkin on aivan normaali määrä. Mieltä jää vähän kaivelemaan se, että neuvolatädin havainnon mukaan mun oloni on tukala ja olen turvonnut. Neuvolan jälkeen käydään vähän lohtushoppailemassa kaupungilla ennen kuin Hene jatkaa matkaa omiin hommiinsa ja mä palaan kotiin syömään jätskiä ja pötköttelemään väsymystä pois.

Viikonlopuksi saadaan kaveri kylään. Sitä ennen viimeistelen yhden psykologian raportin, juttelen maratonpuhelin äitini kanssa ja valmistan meille makaronilaatikkoa. Illan päätteeksi heitän pojat naapuriin juhlimaan ja palaan kotiin valvoakseni ihan yksin aivan liian myöhään. Seuraavana aamuna jätetään Veeran kanssa Hene ihan heitteille ja karataan poimimaan mustikoita ja vadelmia. Mies saa ilokseen seurakseen krapulaisen toverinsa aika-ajoja katsomaan. Kotiin palatessani vajoan poikien seuraan sohvalle syömään suklaata. Kovasti uhoan, että en aio lähteä tänään minnekään, mutta lähden silti kaverin luokse naapuriin. Loppu viikonloppu meneekin löysäillessä.

Maanantaina alkaa elokuu, joka me startataan perhevalmennuksen parissa. Tiistaina on vihdoin kauan odotettu neuvolalääkäri, joka osoittautuu pieneksi pettymykseksi. Mun neuvolatäti varoittikin, että lääkärinä on nuori ja vielä melko kokematon mieslääkäri. Lääkäri on selvästi mukavuusalueensa ulkopuolella, vaikka osaava toki onkin. Hän suorastaan kauhistuu mun salilla käymisestä ja suosittelee tilalle kävelyä, vaikka on juuri puhuttu siitä, miten kävely aikaansaa supistuksia. Sf-mitta vastaa edellistä yllättäen, vaikka mittaaja onkin eri. Kuulemma vältytään lisätutkimuksilta tältä erää. Vauva on todella vilkkaalla tuulella ja potkii anturia, mistä huolimatta lääkäri kummastelee korkeaa sykettä, joka huitelee 160-170. Supistuksista johtuen tarkistetaan kohdunkaulan tilanne, joka on kuulemma hyvä. Tyydyn vastaukseen enkä kehtaa kysellä tarkempia mittoja. Lääkäri ottaa kuitenkin puheeksi kontrollit kolmen viikon välein ja tarvittaessa vuodelevon supistuksia hilitsemään. Kuitenkin kaikki näyttää lääkärin mielestä hyvältä. Käynnin jälkeen mennään yliopistolle syömään ja keskustelemaan kokemastamme. Työstän kandia vähän eteenpäin ja suuntaan salille. Päivän aikana saan oudosta numerosta mystisen viestin, jossa kehotetaan kuitenkin varaamaan aika tutkimuksiin.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

THROWBACK: 29. RASKAUSVIIKKO

 20.7.-26.7.2016
Vika kolmannes alkaa! Etenkin viimeaikaiset supistukset huomioiden on todella helpottavaa päästä tähän pisteeseen. Ollaan edelleen Sastamalassa kälyn perheen luona. Yhtenä aurinkoisena kesäpäivänä  vieraillaan laiturikahvilassa. Käydään myös Pokemon-kävelyllä, jolla mies työntää muikeana vaunuja, joissa nukkuu meidän pieni kummityttö. 

Yhtenä aamuna herään Vantaan neuvolan soittoon. Kävin Vantaalla siis aikaisemmin yhden ylimääräisen neuvolakäynnin sekä sokerirasitustestin, jonka yhteydessä testattiin myös sikiön veriryhmä, koska mun veriryhmä on negatiivinen. Tai siis olisi pitänyt testata, mutta mun varmisteluista huolimatta oli tapahtunut virhe, eikä sitä oltu tehty. Seuraavaksi soittelinkin sitten omaan neuvolaan Joensuuhun varatakseni uuden ajan. Samalla vaivalla täytin kaikki Kelan hakemukset ja tilasin äitiyspakkauksen. Seuraavaksi vietetäänkin jo viimeistä päivää Sastamalassa tältä erää. Sen kunniaksi paistellaan vielä kerran lettuja.
Saavutaan kotiin perjantaina. Yllätykseksi meidän aina kylmä asunto onkin lämmin. Oma sänky tuntuu aivan mahtavalta ilmapatjalla nukuttujen öiden jälkeen. Melkein yhtä hyvältä tuntuu kotimatkan varrelta Pandan tehtaalta ostettujen herkkujen nauttiminen.

Lauantaina lähdetään extemporee iltauimaan ennen saunavuoroa. Järvi on iso ja sen vesi kylmää. Uskallan kuitenkin uida, eikä se onneksi saa aikaan supistuksia.  Viikonloppuna käyn Veeran kanssa vihdoin mustikassa. Illalla nautitaankin kasvissosekeiton jälkiruokana mustikkapiirakkaa, ja vieläpä ystäväpariskunnan seurassa.

Maanantaina koittaa uusi aika verikokeeseen. Oon ollut neulatyynynä koko raskausajan, mutta vasta nyt saan kuulla, että kannattaa jatkossa aina tarjota oikeaa kättä labrahoitajalle. Uuden viikon kunniaksi palaan pitkästä aikaa kirjastolle hommiin ja yliopiston salille treenaamaan. Ihania opiskelijalounaitakaan ei sovi unohtaa. 

Loput raskausviikosta sujuukin jo mainittujen asioiden parissa: opiskelua, uimista, mustikoiden keräämistä ja salia. Elämä tuntuu tosi hyvältä.