keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

THROWBACK: 27. RASKAUSVIIKKO

6.7.-12.7.2016
Uuteen raskausviikkoon heräillään Narvassa, johon ollaan edellisenä päivänä Helsingistä matkustettu. Nautitaan lämpimästä ilmasta ja vietetään päivä pitkälle iltapäivään Narvan nähtävyyksiin tutustuen. Kävellään paljon joen tuntumassa, ja jatketaan kävelyä Narvan linnaan ja sen piha-alueisiin tutustuen. Linnassa myös kiivetään korkealle, mikä on aina vähän kuumottavaa. Nautitaan vielä myöhäinen lounas ennen kuin pakkaudutaan autoon ja ajetaan Peipsijärvelle. Illalla olo tuntuu tosi raskaalta. Siitä huolimatta lähden muun seurueen kanssa katsastamaan lähellä sijaitsevan rannan. Sekä lähellä että melkein valmis tie osoittautuvat hyvin suhteellisiksi käsitteiksi. Matka taittuu metsässä ja suolla hieman vajaavaisesti asetelluin pitkospuiden turvin. Perillä on kuitenkin oikein kelpo ranta, ja noin miljoona hyttystä. Takaisin mökillekin pitää tietysti palata, vaikka matka on melkoista extreme-urheilua ilman raskauttakin.

Torstaina ilma on kolea, joten hypätään jälleen autoon ja ajetaan Alatskivin linnalle, joka ilmeisesti ei oikeasti ole linna vaan kartano. Upea se joka tapauksessa on ja ulkopuolelta muistuttaa erehdyttävästi Disneyn satujen linnoja. Tutustutaan ensin sisätiloihin ja siirrytään sitten linnan ravintolaan mun ja Henen syntymäpäivälounaalle. Paluumatkalla pääsen ensimmäistä kertaa Audin rattiin ulkomailla. Ilta vietetään mökillä saunoen ja makkaraa syöden.
Perjantaina luovutetaan mökki ja lähdetään ajamaan kohti Latviaa. Olen ratissa rajanylityksessä, vaikka mun passi ja ajokortti on eri nimillä. HUPS. Onneksi tämä ei ole ongelma. Meidän päämääränä on Dauvagpils, joka osoittautuu aivan ihanaksi idylliseksi pieneksi paikaksi. Ollaan todellakin valittu oikea majoitus. Oma sauna on lämmitetty valmiiksi meitä varten ja muutaman askeleen päässä ovelta on myös pieni lampi, jossa sopii pulahtaa. Ennen saunomista käydään tyhjentämässä lähikauppa alkoholittomista oluista. Saatettiin herättää pientä ihmetystä, ollaanhan kuitenkin suomituristeja.

Lauantaina ajellaan ihmettelemään kaupunkia, toria ja jälleen yhtä linnaa. Aamulla mua supistaa kipeästi, ja illalla jalat on usein ihan tukossa päivän kävelyistä. Palataan mökille kaupan kautta, jonka antimilla valmistetaan kerrassaan upea illallinen viineineen ja juustoineen - myös mun ruokavalio huomioiden tottakai. Jälkiruoaksi ostetaan upea synttärikakku, jollaisia Baltian maiden marketeissa usein riittää. Meidän yllätykseksi sauna on jälleen valmiiksi lämmin, joten ilta vietetään saunoen ja uiden.

Sunnuntaina ajetaan pitkä matka Kaunasiin, jonne jäädään Henen kanssa kahdestaan. Kierrellään rauhassa hiljaista keskustaa. Mulla taas jalat painaa, joten palataan kaupan kautta hotellihuoneelle ottamaan pieni välikuolema. Valitaan Tripadvisorin kautta illallisravintola. Ihana olla pitkästä aikaa kahdestaan.
Maanantaina meitä kohtaa pettymys. Lähes kaikki museot ovat maanantaisin kiinni. Toisaalta ollaan molemmat aika väsyneitä, joten ei haittaa palata aamupäiväkävelyn jälkeen hotellille ukkosta pakoon muutamaksi tunniksi. Illalliselle Hene vie mut romanttiseen italialaiseen ravintolaan. Paikan omistaja ei juuri puhu, eikä ruoka ole ihan 5/5, mutta ihana tunnelma kuittaa kaikki puutteet.

Tiistaina sitten otetaan vahinko takaisin ja kierretään kaikki museot, jotka vain ehditään ennen Vilnaan vievän bussin lähtöä. Päivä on kuuma ja harjoitussupistukset vaivaa inhottavasti. Vilnaan päästyämme vietetään ilta rauhallisesti. Käydään kurkistamassa vanhaan kaupunkiin, mutta ravintolan sijaan päätetään hakea illallinen hotellin viereisestä supermarketista. Vajotaan pehmeään hotellisänkyyn syömään ja aloittamaan vihdoin hiljattain ilmestynyt uusi Orange is the new black -kausi. Ihana muru vielä tilaa mulle respasta ylimääräisen tyynyn rentouden maksimoimiseksi.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

THROWBACK: 26. RASKAUSVIIKKO

29.6.-5.7.2016


Tällä raskausviikolla riitti kaikenlaista sisältöä. Kuvia siltä sen sijaan ei ole jäänyt talteen juuri yhtä lukuunottamatta. Tämän taideteoksen talletin Kannelmäen terveyskeskuksen wc-tiloista. Kyllä meitä nauratti. Mitäs kaikkea raskausviikko sitten piti sisällään?
Raskausviikon ensimmäisenä päivänä vieraillaan Henen mummon luona, joka hössöttää juuri niin paljon kuin mummoilla on tapana. Hän vahti mun jokaista liikettäni ja kehotti useaan otteeseen käymään vaan pötkölleen jos siltä tuntuu. Ihana mummo ottaa meidän koirat päivähoitoon, että päästään uimahalliin uimaan. Hene käy myös salilla, mutta mä en uskalla enää harrastaa tuplatreenejä vaan tyydyn uimiseen. Kokeilen kloorata, mikä nostaakin sykettä niin, että uiminen tuntuu kerrankin treenaamiselta. Valitettavasti se vetää kuitenkin olon turhan heikoksi ja tuntuu saavan aikaan supistuksia. Tyydyn siis jatkamaan tylsästi rintauinnilla. 

Seuraavan päivän käytän lähinnä lepäilyyn. Se tuntuu laiskottelulta, mutta nyt ei vaan pysty muuhun. Ajetaan kuitenkin koirasaareen A:n ja tämän pienokaisen sekä tietty koirien kanssa ulkoilemaan. 

Perjantaina koittaa mun ainoa neuvolakäyntini Vantaalla eli vieraassa neuvolassa. Sanotaanko, että olen tyytyväinen, että käynti tulee olemaan ainoa. Terveydenhoitajan asenteesta paistaa läpi se, että ollaan vaan käymässä. Hän tulkitsee läpi raskauden jatkuneet kivut supistuksiksi - luultavasti vaarattomiksi sellaisiksi. Vauva on edelleen perätilassa, mikä ei ole mulle mikään yllätys. Terveydenhoitaja tarttuu tähän seikkaan mun mielestä oudosti, ja suorastaan pelottelee mahdollista perätilasynnytystä näin ensisynnyttäjänä. Paino on noussut nyt kymmenen kiloa ja samalla uudelle kymmenykselle. Yllättäen tästä ei tule mitään kommentia, joskin terveestä ruokavaliosta keskustellaan jo ennen kuin mulle esitetään yhtään kysymystä ruokavaliosta. Musta tuntuu, että saan radi-leiman otsaan, mutta sama se, kun sokerirasitus on kuitenkin vielä edessä.

Illalla viedään koirat vuorostaan anopille hoitoon ja lähdetään jälleen uimahallille. Oon aika huolissani supisteluista ja koko päivä tuntuu muutenkin tosi kehnolta. Otan siis varovaisesti ja nautin lähinnä saunan lämmöstä ja terapia-altaasta. Saunassa vauva pui nyrkkiä niin, että sen näkee. Kotimatkalla päätetään tilata pitsat, ja liikehdinnästä päätellen vauvakin äänestää pekonipizzaa. Too bad, hän joutuu tyytymään herkulliseen kasvispizzaan. Illallisen jälkeen anoppi pääsee tuntemaan Beben potkut ensimmäistä kertaa.

Seuraavana aamuna Hene lähtee muiden talon miesten tavoin talkoisiin ja mä jään viettämään rauhallista päivää äidin ja koirien kanssa  grillaillen ja opiskellen. Päivää varjostaa inhottava olo; supistaa ja tuntuu painetta. Oon ihan viittä vailla lähdössä synnärille tarkistamaan tilannetta, mutta en tahdo aiheuttaa muille luultavasti aiheetonta huolta ja on vieläpä viikonloppu sen lisäksi, että kaikki oli neuvolassa kuitenkin hyvin. Muun stressin ohella harjoitellaan viikonloppuna myös automaattivaihteisin Audin ajamista kesälomareissua varten.

Hyvin levätty viikonloppu onneksi auttaa, eikä olo ole yhtään niin huono enää sen jälkeen. Vauvakin on onneksi koko viikonlopun ajan aivan superaktiivinen. Mietin, aikooko hän kasvaa maailman vahvimmaksi vauvaksi, kun näin kovasti jumppaa.

Maanantaiaamuna koittaa sokerirasitus. Se yllättää niin kivuttomuudellaan kuin kaikenlaisella hämmingillä. Henkilökunta on tylyä, ja meidät unohdetaan kutsua sisään. Labrahoitaja on neljäs henkilö, jonka kanssa olen tekemissä, ja vasta hän saa korjattua mun nimen oikein koneelle. Odotusaulan huono ilma ei tee hyvää, mutta muuten kokemus on hyvin siedettävä. Vadelmainen sokerilitkukin on kylmää ja jopa virkistävää, vaikka jättääkin karvaan maun kurkkuun. Sokerirasituksen jälkeen kiidetään kotiin niin, että saan evääksi ottamani smoothien syliini yhdessä risteyksessä. Hene jatkaa matkaa ajaen ensin toisen koiran äidilleen hoitoon ja jatkaen sitten toisen koiran ja mummon kanssa Sastamalaan piipahtamaan. Sillä välin mä lepään, opiskelen ja pakkaan. Matkalle lähtö jännittää; meidän Baltic tour alkaa seuraavana aamuna. Tietysti saadaan vielä pieni lähtökiukku aikaan, sillä tietysti mun olisi pitänyt arvata, että valmiina olisi pitänyt olla kymmenen minuuttia sovittua aikaa aiemmin. Päästään kuitenkin matkaan, ja sataman autojonossa vauva riekkuu kuin viimeistä päivää. Illalla ollaan perillä meidän neuvostoasumuksessa Narvassa, ja Bebe viettää hiljaiseloa. Ensimmäistä kertaa raskauden aikana tuntuu oudolta olla ilman alkoholia; ei ekan illan kaljoja reissussa.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

THROWBACK: 25. RASKAUSVIIKKO

22.6.-28.6.2016
Juhannus! Alkuun meinaa käydä höpösti, koska meidän auton akku on mystisesti tyhjentynyt, kun pitäisi jo olla viemässä koiria hoitoon iskälle. Soitetaan ekana huoltopalveluun, joka ei kuitenkaan vakuuta näin hädän hetkellä. Onneksi saadaan apuun mun pikkuvelipuoli, ja juhannus on pelastettu. Aika paljon kyllä kuumotti ajaa iskälle, jokaisessa risteyksessä toivoin vain, että en mokaa ja auto sammu. 
Ennen kuin juhannus koittaa Suomessa, me otetaan varaslähtö ja käydään juhlimassa ensin Viron juhannus. Ollaan yö laivalla, mikä on yllättävän ok ihan täysin selvinpäinkin. Nautin alkoholittomia drinkkejä ja olutta, ja buffastakin löytyy niin paljon kaikkea mulle sopivaa, että en edes liikaa harmistu siitä, että taxfree ehtii sulkeutua ja jään ilman herkkuja. Hyttiin sulkeutumisen sijaan jaksan valvoakin peräti puolille öin. Pojat jatkavat iltaa vielä muutamalla tunnilla. Yö on aika levoton, mutta mitä olisi juhannus ilman höpöä oloa.

Aamulla soittelen virolaisesta kahvilasta aamiaiselta Huslabiin saadakseni ajan sokerirasitukseen. Mun huvituksekseni puhelimeen vastaa selvästi virolainen mies. Ajan varaaminen onnistuu kuitenkin lähes ongelmitta. Hotellin check inniä odotellessa kierrellään kauppoja ja Hene shoppaa. Mä ostan ainoastaan pippurilaastareita. Hotellilla suunnataan ensimmäisenä uimaan ja testataan äidin kanssa infrapunasauna. Se tuntuu meistä tosin aikamoiselta suorittamiselta, enkä edes tunne hoikistuneeni..
Juhannusilta vietetään meille jo tuttuun tapaan Rocca Al Maren ulkoilmamuseolla. Tänne on tuttujen juttujen lisäksi ilmestynyt myös jäätelökioskeja sekä kana- ja kalavaihtoehtoja. Kana tosin loppuu juuri ennen meidän tilausvuoroa, mutta ei anneta sen haitata. Päivän kolmas jäätelö pelastaa tilanteen. Ensimmäistä kertaa jaloissa tuntuu todella kaikki oleminen. Perjantaina suunnataan suoraan hotelliaamiaiselta laivaan ja Suomen juhannuksen viettoon. Kotimatkalla saadaan yllättävä puhelu; meitä pyydetään kummityttömme pian syntyvän pikkusiskon kummeiksi. Otamme kunniatehtävän vastaan iloiten!
Mun olo on vähän tukala, koska vauvan pää on ihan mun palleassa. Runsas syöminen ei auta asiaa. Juhannus sujuu kuitenkin mukavissa merkeissä; syödään, saunotaan, puhutaan vauvoista ja ihastellaan suvun toistaiseksi tuoreinta tulokasta. Multa kysytään vähän turhan suoraan painonnoususta kesken ruokailun, mikä lähinnä naurattaa, kun tuntee kysyjän. On hauskaa huomata, miten etenkin yksi lapsista kokee mut selvästi helpommin lähestyttäväksi näin mahan kanssa.

Lauantaina herätään juhannuspäivään virkeissä tunnelmissa. Juuri kun aletaan tehdä suunnitelmia päivälle, saadaan tietää, että ne voi kaikki unohtaa. Pieni juhannustyttö on tullut rytinällä maailmaan, joten lähdetään kummivelvollisuuksissa hoitamaan tuoretta isosiskoa. Matkalla tiputetaan Niki mummille hoitoon, ja sitten suoraan vauvaa nuuhkuttelemaan!
Yllätän itseni sillä, miten uskallan käsitellä jo aivan vastasyntynyttä pienokaista. Aikanaan kummityttöni synnyttyä en uskaltanut nostaa häntä ennen kuin useamman kuukauden ikäisenä. Toki pidin häntä sylissä aiemminkin, mutta en nostanut, laskenut saati juuri liikkunut pieni aarre sylissäni. 
Viikonloppu menee Sastamala-Tampere väliä ajellen sekä vauvan vaatteita pestessä ja laittaessa. Olen epähuomiossa jaloillani koko sunnuntain, kun ajatuksenani on vain olla tehokas aina kun kukaan ei kaipaa mua. Maanantaina oonkin aivan loppu, ja vauvan vanhempineen kotiutuessa päätetään ajaa kotiin jo samana iltana. Onnistutaan vielä eksymään kotimatkalla, kun ollaan muutenkin mun vihaamalla h i t a a l l a tiellä. Menetän hermoni ja vaadin Missä x:iä. Myöhemmin kuulen, että Hene oli soittanut ystävältään apua näitä löytääkseen, kun pysähdyttiin paikassa, jossa tämä sattuu toisinaan työskentelemään. Tiistai meneekin toipuessa. On todella rankkaa kasvaa isosiskoksi, mutta on myös todella rankkaa tukea tätä kasvuprosessia.