Uusi raskausviikko tuo viimein mukaan polttavan tarpeen saada kaikki valmiiksi vauvaa varten. Ollaan tehty ja suunniteltu hankintoja jo ensimmäiseltä kolmannekselta lähtien. Kotona en ole kuitenkaan uskaltanut laittaa oikeasti valmiiksi mitään. Takaraivossa jyskyttävät pelot siitä, että kaikki ei menekään loppuun asti hyvin. Nyt ollaan kuitenkin väistämättä viimeisillä raskausviikoilla, joten vauvan täytyy saada alkaa näkyä myös kotona.
Haetaan viimein myymälästä meille varattu yhdistelmäsetti, johon siis kuuluu runko, vaunukoppa, ratasosa ja turvakaukalo plus telakka. Puunataan myös pinnasänky puhtaaksi uutta käyttäjää varten. Sinne on näin odotellessa hyvä säilöä kaikki pestyt ja silitetyt vauvan tarvikkeet. Hoitopöytäkin odottaa jo makuuhuoneessa valmiiksi tuunattuna, mutta en uskalla vielä täyttää sitä vauvan vaatteilla, koska pelkään maalin hajun tarttuvan. Toistaiseksi hoitopöytä toimittaa televisiotason virkaa.
Perjantaina rv 34+2 mulla on heti aamusta varattuna suuhygienisti aika. Hammaslääkärin tuolissa pötköttely sujuu huomaavaisten hoitajien ansiosta oikein mukavasti olosuhteet huomioon ottaen. Jään yliopistolle muutamaksi tunniksi lukemaan. Yllättäen istuessa alkaa tulla supistuksia! Mietin myös stressin mahdollisuutta supistusten aiheuttajana, sillä tänään on vielä luvassa kontrollikäynti sairaalalla. Olo on niin tukala, että en uskalla jäädä yksin opiskelijaravintolaan syömään. Kärvistelen nälässä vähän suunniteltua kauemmin, ja pysähdyn Heneä hakiessa matkanvarrella Tokmannille ostamaan evästä. Jonossa seisoessa alkaa kaduttaa koko pysähdys, ja näytän varmasti siltä, että synnytän just tähän paikkaan.
Supistukset loppuu, kun istutaan sairaalan odotushuoneeseen odottamaan omaa vuoroa. Ultrassa kohdunkaulan tilanne on yllättävän hyvä. Vauva on virkeä ja hyvinvoiva ja myös lapsivettä on sopivasti. Kätilö haluaa varata kontrollin vielä 7.10. eli rv 39+2. Järkytyn tästä suuresti, koska tähän asti kukaan ei ole olettanut, että raskaus kestäisi laskettuun aikaan asti. Kuulemma ennen aikaisuuden riskiä ei näillä näkymin enää ole, mutta tilanne voi muuttua nopeasti. Olin itse sairaalaan tullessa jo valmis tuulettamaan, että mitään riskejä ei enää ole, kun raskaus on kuitenkin kestänyt jo yli 34 viikkoa. Saan kuitenkin aika tiukan puheenvuoron siitä, että vauvan ei missään nimessä haluta syntyvän vielä muutamaan viikkoon. Ja vaikka tilanne on nyt yllättävän hyvä, tulee supistuksiin edelleen reagoida lepäämällä. Vähän ristiriitainen fiilis jäi siis kokonaisuudessaan käynnistä, mutta tärkeintä on tietysti tieto siitä, että vauva voi hyvin.
Seuraavana päivänä suunnataan takaisin sairaalalle, tällä kertaa synnytysvalmennukseen. Valmennus on mun mielestä todella hyvä kokemus, ja synnyttämisestä tulee tosi hyvä fiilis, vaikka ajatus tuntuu edelleen aika kaukaiselta. Parasta on nähdä ihan konkreettisesti välineistöä, kuten imukuppi, ja päästä vierailemaan synnytyssalissa. Jostain syystä liikutaan valmennuksen aikana kävellen aivan kellaritasolta kolmanteen kerrokseen, mikä naurattaa mua kovasti. Onneksi ei kuitenkaan supista!
Raskausviikon lopulla nautin aurinkoisista metsälenkeistä koirien kanssa ja juttelen äidin kanssa puhelimessa pitkät pätkät odotuksista synnytystä ja meidän sairaalaa kohtaan. Synnytysvalmennuksessa kerrottiin, että sairaala pyrkii puuttumaan synnytyksiin mahdollisimman vähän, jos ei sellaisiin toimiin ole tarvetta. Synnytyksiä ei siis vauhditeta lääkkeillä tai tehdä episiotomioita vain synnytyksen kulun nopeuttamiseksi. Tämä on mun mielestä aivan mahtava linja, ja luo uskoa siihen, että synnytys todella on luonnollinen tapahtuma.
Syyslukukausi starttaa yliopistolla. Meillä se ei näy vielä mitenkään.
Syyslukukausi starttaa yliopistolla. Meillä se ei näy vielä mitenkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti