keskiviikko 13. syyskuuta 2017

THROWBACK: 36. RASKAUSVIIKKO

7.9.-13.-9.2016
Äitiysloma alkaa! Opiskelijana tämä on lähinnä muodollinen seikka. Haluan kuitenkin juhlistaa tätä merkkipaalua pitämällä päivän verran vapaata opinnoista. Vaadin myös Heneltä hetken kahdenkeskistä aikaa keskellä hänen kiireistä viikkoa. 

Käydään Roihussa tuhlaamassa ystävänpalveluksesta kiitoksena saatu lahjakortti. Treffien jälkeen käydään Henen pyynnöstä moikkaamassa kavereita, jotka ovat pienestä vesisateesta huolimatta puistossa pelaamassa petanquea ja muita pihapelejä.Kaupungilla kävellessä bongataan myös kaksin kappalein upeita sateenkaaria. Ilmassa on taikuutta.

Painon nousu on tällä viikolla 16,8 kiloa. Huh, onneksi ollaan jo aivan loppusuoralla. Kelit alkaa jo todella syksyistyä ja vaatteet tuntuvat jäävän pieniksi samaa tahtia lämpömittarin asteiden tippumisen kanssa.
Viimeinen verikoe sairaalalla koittaa. Käydään sen jälkeen uudessa kahvilassa perinteeksi muodostuneilla pullakahveilla. Reippaat tytöt saa ison pullan verikokeen jälkeen. Piipahdetaan myös kirpputorilla vähän shoppailemassa. Ilmassa on stressiä, ja meitä molempia kiukuttaa.

Neuvolassa kaikki on hyvin. Paino on noussut neuvolan vaa'an mukaan kuitenkin jo 18,2 kg. Huh huh. Supistukset ovat loistaneet poissaolollaan tämän viikon. Se on kuulemma hyvin tyypillistä. Suunnataan leppoisin mielin salille.

Soitan ädille syntymäpäiväonnittelut. Samalla pohditaan, milloin ensimmäinen lapsen lapsi mahtaa syntyä. Äiti on edelleen vakuuttunut, että esikoislapset nyt eivät vain synny etuajassa. Alan uskoa itsekin siihen, että raskaus tulee jatkumaan täysiaikaiseksi asti nyt, kun supistuksetkin ovat laantuneet. Tuntuu yllättävän vieraalta ajatukselta, että pian meillä joka tapauksessa on vauva ihmeteltävänä. Yksi aikakausi lähenee väistämättä loppuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti