MEIDÄN VIIKONLOPPU

Meidän perheellä on takana aivan ihana, aurinkoinen viikonloppu! Ironista toki, onnistunut viikonloppu on se, jolle ei ollut juuri suunnitelmia tai odotuksia. Tai no, mies tunnusti torstaina odottavansa vain, kuka sairastuu ja mihin seuraavaksi. Eikä ollut täysin väärässä, sillä mä vietin perjantain etäpäivänä kotona osittain flunssan vuoksi. Mutta pikku nuha on nimenomaan pientä näiden viime viikkojen sairastelujen jälkeen.

Perjantaina tosiaan päästiin aloittamaan viikonloppu tavallista rennommissa merkeissä, kun mun ei tarvinnut työpäivän päätteeksi kiiruhtaa kotiin. Suljin vain työläppärin kannen ja lähdettiin miehen kanssa yhdessä hakemaan poika päiväkodista. Mä jäin pojan kanssa kotipihalle tekemään vuoden ensimmäisiä hiekkakakkuja. Sillä välin mies valmisti meille päivälliseksi avokadopastaa, johon laitettiin ensimmäistä kertaa manchegoa parmesanin tilalle. Toimii! Suosittelen kokeilemaan, jos parmesani ei raskausajan suositusten vuoksi sovi annokseen. 

Lauantaina nukuttiin Jooan kanssa jopa seitsemään asti, mikä on meille myöhään. Jätettiin isi jatkamaan unia, ja suunnattiin aamuhommiin. Jooa leikki koko aamun tosi tyytyväisesti omia leikkejään, mikä on aina ihanaa luksusta. Itse touhotin kaikenlaisia valmisteluja päivää varten. Saatiin lauantaina ennen mun työvuoroa kyläilemään ensin Jooan serkkupoika perheineen ja näiden jälkeen vielä yksi Joensuussa asuvista ystävistämme. Aamusta siis pakkailin itselleni eväät, leivoin leipää edellisenä iltana alulle laittamastani taikinasta ja tein vielä viime hetken kauppalapun. Aamun aikataulut meni aivan täydellisesti nappiin, ja osuttiin ruokakaupasta juna-asemalle vieraita vastaan juuri junan saapuessa.

Päivä hurahtikin ihan siivillä, kun päästiin pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Me pidettiin serkusten leikkitreffejä lähes viikoittain silloin, kun meidänkin poika oli vielä osan viikosta kotihoidossa. Nyt sairastelujen ja muiden kiireiden ohessa ei oltu nähty ristiäisiä lukuunottamatta sitten helmikuun alun. Nuorin serkuksistakin oli ehtinyt kasvaa vaikka kuinka!

Poikienkin leikit sujui jälleen tosi hyvin. Ihan hämmästeltiin jälkikäteen, että yhdestäkään lelusta ei tullut pienintäkään kinaa missään kohtaa. Toki he levittivät oikeasti lähes jokaisen meidän kotoa löytyvän lelun pitkin olohuonetta, joten kyllähän niitä riitti jaettavaksi. Leikit oli ehdottomasti sotkun arvoiset, samoin kuin se, että me aikuiset saatiin keskustella rauhassa kahvin ja kakun äärellä.

Vieraat vaihtuivat lähes lennossa. Pikaisesti ehdin vaihtaa tärkeimmät kuulumiset myös toisen ystävän kanssa ennen töihin suuntaamista. Oli muuten aika jännittävää mennä kaupalle töihin kolmen viikon tauon jälkeen. Tässä kohtaa raskautta saa jännittää jo sitäkin, mahtuuko enää työvaatteisiin mitenkään päin. Housut sain vielä viriteltyä ponnarilla, mutta kauluspaidan vaihdoin jo suosiolla t-paitaan ja takin jätin reteesti auki. Enää ehkä kolme työvuoroa jäljellä!

Olin ensimmäistä kertaa töissä iltakymmeneen, ja voi luoja olen välttänyt tätä ihan syystä. Kymmenen on mun nukkumaanmenoaika, ja olin aivan t ö ö t kotiin lähtiessäni. Tietenkään uni ei meinannut tulla millään, ja yöstä tulikin melkoinen liskojen yö. 

Sunnuntaina olisin saanut nukkua, mutta kuoleman väsyneestä olotilasta huolimatta en saanut unta. Selasin sitten asuntoja puhelimesta kunnes oli pakko nousta aamupalalle. Jostain hyvin väsyneestä aivotoiminnan syövereistä nousi ajatus lähteä shoppailemaan. Hyvin ehtisi ihan aamupäivästä, kun oltiin koko perhe jo varhain ylhäällä. Ja niin me ajettiin Jumboon vain todetaksemme, että vapautuneet aukioloajat ei koskekaan sunnuntaiaamuja. Oho. No, oikeasti kaupat aukesivat melko pian, ja odotellessa hörpittiin Starbucksista haettuja kahveja pahimpaan väsymykseen Jooan kirmatessa onnessaan tyhjällä leikkipaikalla. 

Muutamassa tunnissa löydettiin pääsiäiskoristeita, kolme paria kesäkenkiä, äitiysfarkut ja isille pleikkapeli, joten reissu oli varsin onnistunut. Käytiin vielä Cittarissa syömässä lounaaksi patongit ja tekemässä muutama tärkeä ostos eli vaippoja, heviä ja kaakaota.

Jooalla on poskessa "kissanviikset", jotka syntyivät aamulla ihan itse äidin kanssa meikatessa :D

Iltapäivällä mies lähti lukupiiritapaamiseen ja mä koomasin omassa rauhassa sarjoja katsellen  ne kokonaiset 60 minuuttia, jotka poika nukkui päiväunia. Olisin itse tarvinnut pidemmät, mutta näillä nyt mentiin. Päätin piristää meidän molempien päivää jätskikauppareissulla ja ulkoilulla. Viihdyttiin ulkona ihanan leudossa kevätsäässä 1,5 tuntia, minkä jälkeen olikin jo hyvin myöhäisen päivällisen aika. Illan loppu kuluikin hetkessä leikkimiseen ja uuteen viikkoon valmistautumiseen. Uskomatonta, että ensi viikon jälkeen ollaan jo liki puolivälissä huhtikuuta!

VIRON MATKA VAIHTUI IKEAAN JA MUUT VIIKON KUULUMISET

Aurinkoista tiistaita! 

Kuten otsikosta voi päätellä, meidän viikonloppusuunnitelmat menivät uusiksi jo toista viikkoa putkeen. Huh huh, olen aivan kypsä tähän sairasteluun. Kuka olisi uskonut, että siirtyminen osa-aikaisesta päivähoidosta täyteen hoitoviikkoon saisi aikaan tällaisen sairastelukierteen. Jos siis siitä on kyse. Vaihtoehtoisia selityksiä ovat leikkauksen aikaansaama hetkellinen vastustuskyvyn aleneminen ja ihan vain huono tuuri.

Viime viikon maanantaina oikein  puhkuin tarmoa ja energiaa uuteen viikkoon. Viikosta oli tulossa hektinen, sillä oltiin suuntaamassa viikonlopuksi Viron puolelle Jooan isovanhempien tontille auttelemaan. Maanantaina vein pojan aamulla päiväkotiin ja suuntasin pitkäksi päiväksi töihin saadakseni tehtyä vähän tunteja sisään. Illalla ehdittiin syödä yhdessä päivällinen ja ehdin hetken leikkiä pojan kanssa ennen treeniä ja lenkkisaunavuoroa. Tunsin kiitollisuutta siitä, että tällaiset viikot ovat harvassa ja elämäntilanne toistaiseksi väliaikainen. Jo yhden päivän jälkeen hengästytti.

Tiistaina heräsin epätavallisen väsyneenä ja huonovointisena. Reippailin kuitekin töihin täysin siinä uskossa, että iloinen mieli ja reipas asenne auttaa selviämään päivästä. Onhan raskaan viikon päätteeksi luvassa rentouttava viikonloppu. Huono-olo kuitenkin yltyi asenteesta huolimatta ja jouduin luovuttamaan kesken päivän. Kotona se iskee - oksennustauti. Olisi T O D E L L A K I N pitänyt vain perua se edellisen viikonlopun sukulaisvierailu.

Jooa yskii koko yön, ja nukutaan molemmat miehen kanssa koiran unta odottaen vain sitä hetkeä, kun ei jää pelkäksi yskimiseksi. Yllättäen sitä ei kuitenkaan tule. Aamulla pojalla on kuumetta. Taas. Ei ole todellista. Lepäillään kahdestaan kotosalla keskiviikko. Olisihan se liikaa pyydetty, että äiti saisi toipua rauhassa. Pojan kuume nousee päiväunien aikana jo 41 asteeseen, joten käydään illalla vielä lääkärissä. Sitä ennen luovutaan viikonloppusuunnitelmista ja perutaan jo varattu ja maksettu laivamatka. Edes verikokeista ei löydy syytä sairastelulle. Lääkärikin on jo selvästi pahoillaan asiasta.

Torstaina raahaudun töihin, koska mulla on joka tapauksessa aamulla Helsingissä pelkopolikäynti, jota en halua perua. Päivä menee ihan hyvin, vaikka olo ei hyvä olekaan. Illalla tilataan kiinalaista, joka on ainoa ruoka banaanijugurtin ja ruisleivän rinnalla, jota voin harkita syöväni. Mulla on seuraavana aamuna sokerirasitus, jota en yrityksestä huolimatta saa siirrettyä. Menköön siis tällä lähes samalla paastolla.

Ironista sinällään, sokerirasitus on ehkä viikon kohokohta. Vietän parituntisen rauhassa läppäriltä sarjoja katsellen ja blogitekstiä naputellen. Palkitsen itseni jäätävillä suklaaostoksilla, ja palaan tyytyväisenä ja yllättävän hyvävointisena kotiin pitämään sairastupaa pienen potilaan kanssa.

Lauantaina elämä alkaa varovaisesti jo hymyillä. Jooalla on toinen täysin kuumeeton päivä. Herätään koko perhe hyvin nukkuneina ja hyväntuulisina ja lähdetään aamupäivällä kirpputorille ostoksille. Pojat löytää pikkulegoja ja löydän lastenvaatteiden lisäksi itselleni kevättakin, johon mahtuu myös maha. Aurinko paistaa. Illalla pestään koko perheen talvivarusteet ja käydään reippaalla kävelylenkillä. On näissä rauhallisissa kotiviikonlopuissakin puolensa.

Sunnuntaille harkittiin pientä repäisyä siinä mielessä, että oltaisiin karattu miehen kanssa kahdestaan leffaan anopin hoitaessa poikaa. Yllättäen meistä kummallakaan ei oikein ole leffafiilis. Mua painaa vielä gradustressi, eikä kotityötkään tunnu loppuvan. Jotenkin päädytään kutsumaan anoppi meidän kanssa Ikeaan.

Kellojen siirtäminen sotkee ajankulun koko päivästä. Yllättäen Ikeassa on suhteellisen rauhallista, kun joskus neljän jälkeen päästään vihdoin sinne asti. Kierretään pikaisesti huonekalupuoli, jossa Jooa testaa innoissaan tuoleja ja haluaisi päästä jokaiseen lastenhuoneeseen leikkimään. Nälkä laittaa kuitenkin vipinää jokaisen kinttuihin. Mies on opettanut Jooalle, että Ikeassa syödään lihapullia. Pelkästään Ikean mainitseman saa Jooan hihkumaan lihapullia syömään!

Ruokailun jälkeen kiiruhdetaan kiertämään loput myymälästä ennen sulkeutumisaikaa. Iloksi ja yllätykseksi löydetään kiireessä kyhätyltä ostoslistalta kaikki lukuunottamatta tyhjiöpusseja. Olin odottanut shoppailevani Virolaisessa ruokakaupassa, mutta Ikea kyllä tyydytti ostelutarpeen oikein kivasti. Nyt on keittiön laatikot, pojan lelut ja kylpyhuoneen kaappi taas vähän paremmassa järjestyksessä.

Kertokaa, miten teidän suunnitelmat on viimeksi muuttuneet?
Me ei voida olla ainoa lapsiperhe, jolle näin käy kerta toisensa jälkeen!

VIIKONLOPPU TAMPEREELLA

Huristeltiin viikko sitten perjantaina töiden ja päiväkotipäivän päätteeksi pojan serkkujen luokse viettämään viikonloppua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan heidän piti ajaa meille, mutta sitten suunnitelmiin tuli iltavuorojen ja ei-sisäsiistien koiranpentujen kaltaisia muuttujia. Mä en suhtautunut alkuunkaan positiivisesti tähän muutokseen, koska meidän perhe tulee reissaamaan myös seuraavan viikonlopun eikä edellinen viikko ollut kevyimmästä päästä. Namipussilla ja tietokoneajalla lahjottuna suostuin kuitenkin hyppäämään pelkääjän paikalle perjantai-iltapäivänä.

Pysähdyttiin matkalla ABC:lle oikein lapsiperhe roadtripin hengessä. Jooa pääsi ihanan isolle ja siistille leikkipaikalle leikkimään, syötiin päivälliseksi Heseburgerin antimia oikein jälkiruokajätskejä myöten ja piipahdettiin vielä Kirjapörssissä, mistä tarttui muutama uusi kirja pojan kirjahyllyyn.

Perillä oltiinkin melkeinpä iltapala-aikaan. Jooa alkoi jo loppumatkasta kaivata omaan kotiin, joten ilta ei mennyt täysin rennoissa ja leppoisissa tunnelmissa. Oltiin aiemmin viikolla puhuttu paljon Tampereesta, serkuista ja yökyläilystä ja Jooa oli kaikesta oikein innoissaan. Väsymyksen iskiessä pitkän viikon jälkeen olisi pieni kaivannut sittenkin omaan kotiin ja omaan sänkyyn nukkumaan. Tämä ei yllättänyt mua laisinkaan, vaan juuri tästä syystä olin hieman skeptinen ylipäätään lähtemään viikonlopuksi pois kotoa.

Lauantaiaamuna matkasängystä heräsi hyvän tuulinen ja hyvin nukkunut pieni poika. Aamupäivästä hän tosin olisi jo ollut jälleen valmis lähtemään omaan kotiin. Lähdettiin kuitenkin Linnainmaan Hop Loppiin, joka kelpasi Jooallekin oikein hyvin.Viihdyttiin Hop  Lopissa peräti neljä tuntia, sillä skipattiin suosiolla molempien taaperoiden päiväunet. Jooa olisi jaksanut pidempäänkin, vaikka väsymys alkoi kyllä kieltämättä vähän jo näkyä.

Naureskeltiin taas serkusten välisille luonne-eroille. Meidän nuorempi kummityttö nautti Hop Lopista hiljaa haltioituneena ihmetellen. Jooa puolestaan suorastaan pursusi riemua, mikä purkautui esimerkiksi paikallaan pomppimalla. Hän siis kirjaimellisesti hyppi riemusta.

Meitä vanhempia riemastutti se, että v i h d o i n Jooa innostui liukumäistä! Ollaan odotettu tätä päivää, sillä kyllähän meitä aikuisiakin alkaa Hop Lopissa lapsettaa. Oltiin kerran aiemmin Hop Lopissa niin varhain viikonloppuaamuna, että siellä ei ollut lähes ketään muita. Tartuttiin heti tilaisuuteen, ja laskettiin vuorotellen kaikki liukumäet, joihin Jooa ei halunnut. Itse kiipesin riemuiten siihen pomppulinnan kaltaiseen liukumäkeen ja laskin alas käärmeputkea pitkin. 

Tällä kertaa riemuittiin liukumäistä siis yhdessä koko perhe. Mua jopa vähän kauhistutti, kun Jooa ei antanutkaan yhtään pitää kiinni tuossa korkeassa sinisessä liukumäessä. Vaan hienosti hän hallitsi itsensä koko alastulon ajan. Ja iloiten kiipesi liukumäkeen uudestaan ja uudestaan vuoroin äidin ja vuoroin isin kanssa.

Tuossa pienistä putkista koostuvassa liukumäessä Jooa juoksi itsenäisesti ylös ja laski alas meidän vanhempien istuskellessa mäen alla ihmettelemässä menoa. Hieman isompi lapsi laski pitkään Jooan seurana, ja näytti miten mäkeä voi tulla alas myös mahallaan ja kontillaan. Jooa apinoi pienen miettimisen jälkeen näitä mäenlaskutapoja.

Hop Lopista jatkettiin matkaa vielä kauppaan kahville ja pienille ostoksille. Jooa sai valita pikkuautot itselleen ja nuoremmalle serkkutytölleen, minkä lisäksi ostettiin pieni ylläri myös isommalle tytölle. Päiväunien väliin jättäminen ja korvaaminen Hop Lopissa riekkumisella kulminoitui siihen, että Jooa meinasi nukahtaa istualtaan ostoskärryihin matkalla takaisin autolle. Ikkunasta paistanut aurinko pakotti laittamaan silmät kiinni samalla, kun liukuliuska tärisytti kärryjä juuri sopivan rentouttavasti. Autossa Jooa sitten nukahtikin välittömästi. Ajeltiin sitten pieni hetki ylimääräistä ja piipahdettiin autopesussa, jotta pieni sai nukuttua pahinta väsymystä pois. Loput lauantaista kuluikin aika rennosti sisällä leikkien, sillä Hop Lop vei kyllä hyvin mehut koko poppoosta.

Sunnuntaina käytettiin aamupäivä kauniissa säässä ulkoiluun ennen kotimatkalle lähtemistä. Meidän perhe kävi ensin reippaalla kuuden kilsan lenkillä järvenrantamaisemissa. Lenkin päätteeksi treffattiin käly ja kummityttö leikkipaikalla. Olin jättänyt Jooalta kaikki kuravaatteet pois, koska luultiin pihalla olevan ihan kuivaa. Niin olikin, lukuun ottamatta kura-allasta, joka oli syntynyt hiekkalaatikkoon! Sellainen oikein Jooan unelmaleikkipaikka. Onneksi hän tyytyi hyvin suosiollisesti jättämään kuraleikit tällä kertaa väliin.

Kuraleikkien tilalle mulla oli onneksi tarjota saippuakuplia, joiden puhaltelu oli molemmista taaperoista oikein mieluisaa puuhaa. Pieni hassu juttu niiden kanssa tosin tapahtui. Mulla oli mukana kaksi purkkia eli molemmille taaperoille omansa. Yhtään mitään ajattelematta annoin aina kaikessa hosumatta ja hölmöilemättä toimivalle kummitytölle oman tikun käteen, ja pidin katseeni Jooassa, jolla on tapana keksiä kaikenlaista yllättävää. Nyt yllättäjä oli kuitenkin kummityttö, joka laittoi saippuatikun suoraan suuhunsa! Oltiin kälyn kanssa niin hämmästyneitä, että purskahdettiin ensin vain nauramaan ja päiviteltiin sitä, että nyt oli kyllä aivan jooamainen juttu. Ei ajateltu tilannetta yhtään lapsen kannalta, joka tietenkin pahastui, kun hänelle naurettiin. Loppu hyvin, pyydeltiin anteeksi ja selitettiin, että ei naurettu hänelle ja lohdutettiin, että ei hän voinut tietää miten saippuakuplien kanssa toimitaan. Olipa joka tapauksessa hauska tapahtuma meidän vanhempien näkökulmasta, kyllä nämä lapset vaan aina osaa yllättää!

Lounaan jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin kotimatkalle. Luonnollisesti Jooalla ei olisi enää tässä kohtaan ollut yhtään kiire kotiin, vaikka sinne oli niin kovasti viikonlopun aikana kaipailtu. Tädinkin hän olisi mielellään ottanut mukaan kyytiin, vaikka muuten viikonlopun ajan lähes kaikkeen kelpasi vain äiti tai isi. 

TIVOLI SARIOLA - TAAPERON ENSIMMÄINEN TIVOLI

Tivoli Sariola saapui Joensuuhun kesäkuun alkupuolella, ja me tietysti innostuttiin siitä kovasti. Jouduttiin aluksi monesti siirtämään tivolipäivää sairastelujen sun muiden vuoksi, eikä ilmatkaan oikein suosineet. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin, koska lopulta päästiin viettämään tivolissa aivan ihana aurinkoinen ja suorastaan kuuma iltapäivä.

Jooalle tivolivierailu oli ensimmäinen ikinä, ja meille vanhemmillekin ensimmäinen moniin vuosiin. Oltiin suunniteltu, että käydään ehkä maailmanpyörässä ja ostetaan jotain herkkua. Päädyttiin kuitenkin pienen väärinymmärryksenkin kautta ostamaan lippupaketti, joka sisälsi 10 laite- tai pelilippua. Lähes jokaisessa laitteessa korostettiin, että jokaisella henkilöllä täytyy olla oma laitelippu. Vain muutamassa lasten laitteessa oli maininta siitä, että aikuinen saa olla lapsen mukana ilman laitelippua. Tämän vuoksi päädyttiin siis lippupakettiin. Sellainen maksoi 35 €, kun taas kolme laitelippua esimerkiksi siihen maailmanpyörään olisi maksanut 15 €. Yllättäen kaikissa laitteissa kävi niin, että joko Jooalta tai vanhemmalta ei peritty laitelippua. Hyvin me liput tosin saatiin kulutettua, joten ei jäänyt harmittamaan. 

Ihan ensimmäisenä jonotettiin maailmanpyörään. Viime kerrasta sellaisen kyydissä oli kulunutkin jo aikaa. Ei Henen kanssa kumpikaan tajuttu ennakkoon, että laitteessa tosiaan noustaan korkealle. Ajelu otti siis mahanpohjasta enemmän kuin osattiin odottaa. Jooa suhtautui yläilmoihin hyvin neutraalisti. Lähinnä hän tahtoi olla itte  ja ei olisi halunnut olla paikoillaan.

Muita taaperolle sopivia laitteita olivat erilaiset karusellit ja pomppulinna. Vähän rauhallisemman taaperon olisi voinut laittaa myös junan kyytiin tai hieman korkeuteen nouseviin laitteisiin. Näihin ei kuitenkaan vanhempi pääse mukaan, ja meidän taapero on niin arvaamaton liikkeissään, että jätettiin nämä suosiolla odottamaan ensi vuotta.

Vauhdikkaan taaperon kanssa tivolikäynti oli ihan omanlaisensa elämys. Jooa on elänyt tämän kesän ajan erittäin kuvaavasti terrible twos -vaihetta. Kaikki pitää saada tehdä itte, odottaminen ei tule kuuloonkaan eikä tällainen alle kaksivuotias osaa varoa yhtikäs mitään. Karuselliajelukin alkoi loppua kohti kiukuttamaan, kun ei menopeliä saanut vaihtaa kesken ajelun. Rattaissa istuminen ei käy, kädestä pitäminen ei käy eikä vanhemman vierellä todellakaan kävellä rauhallisesti itte. Itse käveleminen tarkoitti suin päin juoksemista välittämättä siitä, oliko tiellä ihmisiä tai kulkiko reitti turvaköyden ali kohti liikkeessä olevaa laitetta. Voin paljastaa, että vanhemmille tuli hiki muustakin kuin helteestä! 

Tivoli oli kuitenkin ehdottomasti elämys koko perheelle. Välissä käytiin myös sivummalla ihmettelemässä autoja ja nurmikolla kasvavia kukkia. Herkkuna syötiin jäätelöt, mikä tarjosi vanhemmillekin odotetun hengähdystauon. Ne olikin pisimmät minuutit, jotka taapero oli hiljaa ja tyytyväinen. Eipä tässä auta kuin ajatella, että kyseessä on tärkeä kehitysvaihe kasvavalle lapselle. Ja onneksi ohimenevä sellainen! Vaan kyllä aina tällaisina hetkinä mietin niitä monia perheitä, joissa Jooan ikäinen taapero on jo saanut pikkusisaruksen. En ymmärrä, tai tahdo edes liikaa ajatella, miten elämä sujuu voimakkaasti itseään ilmaisevan taaperon ja vauvan kanssa. 

Tivolin henkilökuntaa täytyy vielä kehua erikseen. Taapero huomioitiin todella hienosti laitteissa ja peleissä. Jooan annettiin itte valita voittomahdollisuuksista mieleinen, ja pelien vetäjät antoivat taaperon kaikessa rauhassa valita mieleisen narun narunvedossa ja harjoitella ongen pitämistä kalastamisessa. Meille myös sattui pieni tapaturma, kun isompi lapsi kompuroi Jooan kumoon pomppulinnassa. Tivolin työntekijä hoiti tilanteen erinomaisesti, ja tarjoutui heti palauttamaan meille laitelipun jos niin toivomme. Jooa kuitenkin tokeni nopeasti säikähdyksestä ja halusi jäädä pomppimaan.

Hurjan rankka, mutta kuitenkin hurjan ihana - sellainen oli meidän ensimmäinen tivolikäynti. Ehdottomasti lähtisin uudestaankin, mutta samalla Luojan kiitos yksi tivolikäynti kesässä on tarpeeksi! Ensi vuonna on varmasti jo paljon helpompaa melkein kolmevuotiaan kanssa. Ainakin uskottelen itselleni näin. 

KESÄN ENSIMMÄINEN VISIITTI AAVARANTAAN

Viikonloppuna pakattiin koko perhe koiraa myöten autoon ja hurautettiin lyhyen matkan päähän Aavarantaan. Aavarannassa on yksi Joensuun alueen virallisista koirarannoista. Myös virallinen uimaranta löytyy, mutta sitä emme ole käyneet kokeilemassa. Aamupäivä oli lämmin, mutta tuulinen, joten ilma tuntui hetkittäin vähän vilpoisalta. Ei kuitenkaan annettu sen haitata, mutta ei sen vuoksi kyllä pitkään rannalla uskallettu viipyäkään. Ja jos ilma tuntui viileältä, niin vesi se vasta kylmää olikin! Meidän perheen vesipetoja se ei kuitenkaan haitannut ollenkaan. Jooa sävähti alkuun kylmyyttä, mutta märkyys ja uutuuden viehätys veivät nopeasti voiton kylmästä.

Veera meni ihan sekaisin jo siitä, kun kotona pakattiin uimalelu ja pyyhe kassiin. Vitsailtiinkin autossa, että se on varma kesän merkki, kun koira vinkuu kaikki automatkat uimaan pääsyä odottaen.

Aavaranta on aivan ihana ja todella idyllinen ympäristä. Tuolla vihreiden nurmialueiden, suloisten pienten siltojen ja mutkittelevien hiekkateiden keskellä kelpaisi kyllä asua, jos vaan oltaisiin jossain muualla kuin Joensuussa. Tätä paikkaa tullaan kyllä kaipaamaan. On niin ihanaa, kun koiraranta on selkeästi merkitty ja suhteellisen suojaisassa paikassa olematta kuitenkaan liian syrjässä. Todella harvoin ollaan muita koiria täällä tavattu, joten rauhallinenkin ranta todella on. Meidän aikaisemmat koirarantakokemukset on pääosin Vantaalta, missä rannoilla riittää ruuhkaa. Koirakaverit sinällään on tietenkin kivoja, mutta osa omistajista meinaa välillä saada savun nousemaan korvista. 

Jooan uima-asu on uv-puku, jonka tilasin hiljattain jostain aggressiivisesti mainostavasta nettikaupasta, joiden nimiä en uskalla tänne kirjoittaa. Muistaakseni puku on Name Itin ja kokoa 98/104. Jooa on tällä hetkellä vähän alle 85 cm pitkä ja käyttää pääosin kokoa 92. Tästä vaihtoehtoina olivat vain 86/92 tai 98/104, ja valitsin ennemmin tarpeettoman väljän kuin liian naftin. Mun silmiin puku näyttää pojalle kuvissa isommalta kuin mitä se luonnossa on. Hihat tai lahkeet eivät olleet ollenkaan liikkumisen tiellä, eikä puku muutenkaan roiku päällä, vaikka väljä toki onkin. Uskoisin tämän sopivan hyvin päälle vielä ensi kesänäkin, mikä on tietysti ihan toivottava asia. Plussaa puku saa erityisesti korkeasta kauluksesta ja pitkästä, selkäpuolelle sijoitetusta vetoketjusta. Meillä on niskan suojaava kesähattu vielä ostoslistalla, joten toistaiseksi suojataan niskaa sipaisemalla sinne fysikaalista aurinkosuojaa. Se jos mikä on muuten ärsyttävää pestä pois. Poikaparan ihanat niskakiharat muistuttaa ikävästi liimalettiä, kun baby wash, vauvaöljy tai hajustamaton Linna-shampoo ei ole saanut vedenkestävää voidetta irtoamaan hiuksista.

Veden äärellä Jooasta kuoriutui tosiaan kunnon vesipeto. Hän olisi varmasti heittänyt talviturkkinsa, jos vanhemmat vain olisivat antaneet. Parasta tällä kertaa oli nostella noita tikkuja vedestä, mitä tehdessään Jooa hoki samalla iso iso. Ollaan viime päivinä opeteltu vähän kokoeroja ja värejä, jotka ovat alkaneet nyt kiinnostaa. Mielenkiinnolla odotan, miten pitkälle veteen hän uskaltaa kastautua, kun mennään ensimmäistä kertaa oikeasti uimarannalle. Viime kesänä jo pelkkä rantahiekka paljaiden jalkojen alla oli liikaa.

SUNNUNTAI-ILLALLINEN YSTÄVIEN KESKEN

Muutama viikko (edit. pari kuukautta sitten, vähän venyi tämän postauksen viimeistely) sitten kutsuttiin ystäväpariskunta meille sunnuntai-illalliselle. Haluttiin näin kiittää heitä koiranhoitoavusta. Lisäksi toinen heistä on muuttamassa väliaikaisesti pois Joensuusta, joten oli mukavaa ehtiä viettää vielä aikaa yhdessä. Ruokalistalle valittiin tällä kertaa nopeita ja vaivattomia vaihtoehtoja, sillä aika oli hieman kortilla taas tälläkin viikolla. Tarjolle laitettiin bruschettaa, keväistä lohipastaa ja mutakakkua jäätelön kera. Lisäksi ystävämme halusivat tuoda miso-keittoa toiseksi alkupalaksi. Se olikin meille uutta ja todella maistuvaa, jopa Jooa tykkäsi kovasti.

Aloitin kokkailut tapani mukaan heti aamusta, että kiire ei pääsisi yllättämään. Valmistin ensimmäisenä tomaattitäytteen bruschetoilla sekä pilkoin ja raastoin pastan ainekset valmiiksi. Bruschetat valmistin kinuskikissan ohjeella, josta tosin täytettä tuli aivan liikaa meidän yhteen ciabatta-leipään nähden. Loput hyödynsin myöhemmin salaatissa ja ihan leivän päällä.

Lohipastan ohjeen olen poiminut talteen jostain tämän vuoden Yhteishyvä-lehdestä, ja siitä on tullut yksi meidän perheen suosikkiresepteistä. Tämä on suhteellisen edullinen etenkin kalaruoaksi, ja todella helppo ja nopea valmistaa. Kattilalliseen pastaa tarvitaan:

• 400 g täysjyväkierrepastaa
• 150 g kylmäsavulohta
• 1 sipuli
• 1 parsakaali
• 1 sitruuna
• 2 rkl öljyä
• 2 dl turkkilaista jugurttia
• 200 g pakasteherneitä
• halutessa suolaa 1 tl, me mentiin ilman, koska taapero ja koska lohi itsessään on aika suolaista

Keitä pasta lähes kypsäksi ja kaada siivilään valumaan. Pilko ja paloittele sopivan kokoisiksi kylmäsavulohi, sipuli ja parsakaali. Raasta pesty sitruuna ja purista siitä mehu. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista aluksi sipulia ja parsakaalia hetki niin, että pehmenevät hieman. Lisää joukkoon sitruunan kuori, -mehu ja jugurtti ja anna kuumeta. Lisää lopuksi lohi ja pakasteherneet ja annan kuumentua herneiden lämpenemisen vaatima aika. Mausta halutessasi suolalla ja sekoita lopuksi pasta ja kastike keskenään. 

Mutakakkua tein toista kertaa ja edelleen jännittynein fiiliksin. Olen aina kuullut, että mutakakun paistaminen on tarkkaa hommaa, jotta lopputulos on täydellisen tahmea. No, ensimmäisellä kerralla sähläsin ajastimen kanssa niin, että paistoaika jäi mysteeriksi, mutta kakku itsessään oli aivan taivaallista. Tällä kertaa paistettiin tismalleen ohjeen mukaan, mutta lopputulos oli mun makuun hieman liian kypsä. Muiden mielestä kakku oli aivan täydellistä, joten tässä asiassa varmaan oma makumieltymys ratkaiseen. Live and learn! Mutakakkuun tarvitaan:

• 150 g voita
• 200 g taloussuklaata
• 4 kananmunaa (huoneenlämpöistä!)
• 2 dl sokeria
• 2 1/2 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria

Lisäksi päälle voi halutessaan ripotella kaakaojauhetta tai tomusokeria. Kakun kaveriksi sopii täydellisesti vaniljakermajäätelö, mitä meilläkin oli tarjolla. Ja todellakin aito ja oikea kermajäätelö, keventää voi muualta.

Kakku on ihanan helppo valmistaa. Oikeastaan vähän liiankin helppo, mutta toistaiseksi en ole sortunut tätä valmistamaan muuten vaan. Laita aluksi uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele ja jauhota irtopohjavuoan reunat ja vuoraa vuoka leivinpaperilla. Tämä onnistuu parhaiten niin, että asetat arkin leivinpaperia vuoan pohjan ja reunan väliin ennen kiinnittämistä, kiinnität osat toisiinsa, ja leikkaat ylimääräisen paperin pois. Yksi niksi on myös jättää suikale leivinpaperia "kahvaksi", jonka avulla kakku on helppo vetää pois vuoasta ja siirtää tarjoilulautaselle!

Sulata voi kattilassa, ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on täysin sulanut. Anna jäähtyä hieman, ja vatkaa sillä välin munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Yhdistä voi-suklaa-seos ja sokeri-kananmunavaahto ja lisää lopuksi joukkoon kuivat aineet. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Niin kuin aiemmin varmasti tuli jo selväksi, sopiva paistoaika on hyvin suhteellinen käsite. Kannattaa tarkkailla kakun kypsyyttä jo paiston aikana, ja suhtautua tuohon kahteenkymmeneen minuuttiin maksimiaikana. Parasta kakku on lämpimänä tarjoiltuna.

Tämän illallismenun (ja viinin) siivin meillä oli aivan ihana ja rentouttava ilta ystävien kanssa. Mä rakastan järjestää kaikenlaisia illanistujaisia ja juhlia, ja on ihanaa ja tärkeää huomata, että tällaiset on mahdollisia lapsesta huolimatta. Sitä niin herkästi ajattelee, että lapsen kanssa jokin tavallisuudesta poikkeava asia on haastavaa, vaikka ei se välttämättä sitä edes ole. Ja vaikka vähän olisikin, niin ei se tarkoita, että kannattaisi jättää tekemättä. Ainakin meidän perhettä vaivaa sellainen krooninen aikapula, että illallinen ystävien kanssa on oikeasti aika loistava tapa mahduttaa aikaa ystäville. Päivällistä kuitenkin syödään joka päivä, joten miksi ei kutsuisi myös ystäviä pöydän ääreen!

JOENSUUN KALAMARKKINOILLA JA VIIKONLOPUN KUULUMISET

Viikonloppu on taas täällä. Ihanaa! Meidän kahden opiskelijan perheessä viikonloppu ei aina tunnu viikonlopulta, eikä arki toisaalta aina tunnu arjelta. Nyt takana on kuitenkin aivan erityinen arkiviikko. Mä olen viettänyt jokaisena päivänä useita tunteja kampuksella joko kirjastolla tai kirjaston edustalla sijaitsevalla nurmikentällä auringosta nauttien. Tässä myös salaisuus siihen, miksi blogi on päivittynyt aivan poikkeuksellisen ahkeraan. Lukemisen lomassa olen ottanut myös omaa aikaa blogin parissa sekä tehnyt tärkeitä ostoksia nettikaupoissa. Tällä viikolla mies palautti gradunsa arvioitavaksi (!!), joten aivan pian meidän perheessä on vain yksi opiskelija. Hurjaa. Jatkossa saadaankin nauttia ihan eri tavalla vapaista viikonlopuista.

Aiemmin viikolla kaupungilla liikkuessani huomasin, että viikonloppuna on Kalamarkkinat. Päätettiin tulla piipahtamaan niillä, jos vain säät sallivat. Ja sallivathan ne, vaikka aika viileä tuuli etenkin tuolla joenrannassa puhisikin. Hämmästeltiin taas sitä, miten iso meidän pojasta on kasvanut. Niin vain tomerana hän käveli useita satoja metrejä jomman kumman vanhemmat kädestä kiinni pitäen. Toisessa kädessa kulki uusi pikkuautorekka, joka löydettiin Jooan kanssa eiliseltä kirpparireissulta. Lähdin eilen Jooan kanssa kahdestaan tsekkaamaan uusitun Tokmannin, jotta isi sai rauhassa työskennellä työhakemusten ja CV:n parissa. Tokmannin vieressä sijaitsee myös kirpputori, jonne isi suorastaan kannusti meitä piipahtamaan, jos löytyisi vaikka uusia leluja. No, löytyihän niitä, eikä taida isi tätä kehotusta ihan heti uusia. Jooa sai kirpparilta rekan lisäksi vilkkuvan ja liikkuvan paloauton, sekä valtavan autotalon, jossa yhdistyvät parkkihalli ja autopesula. Yllätykseksi sekin pitää ääntä. Autotalo on meillä tosin ollut hankintalistalla jo pitkään, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan ennen tätä. Kun hintalapussa komeili 12 € en voinut olla ostamatta. Autotalon koosta kertoo paljon se, että Jooa nimittää sitä laivaksi.

Markkinoiltakin pojat bongasivat pikkuautoja, ja yksi uusi ostettiinkin jälleen kotimatkalla. Välillä musta tuntuu, että leluja tulee ostettua paljon. Toisaalta taas koen, että niitä ei ole hirvittävästi kertynyt. Jooa on kuitenkin meidän esikoinen, joten leluja ei ole ollut ennen häntä. Hän myös kasvaa koko ajan, jolloin leikit ja lelutarpeet muuttuvat.

Tuulisesta säästä huolimatta nautittiin markkinoilla myös ensimmäinen ulkona syöty lounas tälle vuodelle. Markkinoita kierrettäessa maistettiin koko perhe maistiaisina jaettuja paistettuja muikkuja, jotka yllättäen olivat kovasti Jooan mieleen. Lisää lisää hän toisteli vain, kun jatkettiin matkaa. Lounaaksi syötiin siis paistettuja muikkuja ja aurajuustokuorrutettua loimulohta. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä leikkipuistossa, missä isommat lapset herttaisesti ottivat osaa Jooan aloittamaan kukkuu-leikkiin. Kotimatkalla ihmeteltiin myös toriremonttia ja haettiin postista Jooalle tilaamani paketti kesävaatteita ja yökkäreitä. En ymmärrä miksi, mutta koosta 92 eteenpäin kirppareilta ei löydy enää yöpukuja. Yhden ylihintaisen Småfolkin autohaalarin ostin Jooalle, koska tiesin hänen rakastavan sitä. Ilokseni uv-asua ja kesäkenkiä ostaessani bongasin alesta muutaman kaksiosaisen yöpuvun, jotka alennuksineen olivat melkein kirpparihintaisia. Sitä uv-asua päästäänkin huomenna toivottavasti jo testaamaan, sillä ajatuksena olisi viedä Veera uimaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja samalla selvittää, mitä mieltä Jooa tänä vuonna on järvenrannalla oleskelusta.

Seuraavaksi ajattelin tarttua taas kirjaan, ja hyvin poikkeuksellisesti uhrata osan päiväuniajasta opiskeluun. Pojan herättyä lähdetään vierailemaan ystävämme uudessa asunnossa. Tällaiset kuulumiset tähän viikonloppuun.

Ihanaa viikonloppua!